Viisi asiaa, joita en ole koskaan tehnyt matkoillani

Useammassakin matkablogissa on viimeisen kuukauden aikana näkynyt postauksia asioista, joita kirjoittaja ei ole koskaan reissuillaan tehnyt. Idea on lähtenyt Täynnä tie on tarinoita -blogista, ja nyt aihetta tovin pähkäiltyäni sain minäkin vihdoin viisi tekemätöntä asiaa kasaan. Tämä oli yllättävän hankala tehtävä, sillä kaikenlaista sitä on tullut maailmalla koettua, ja harvemmin edes tulee mietittyä niitä asioita, jotka ovat jääneet tekemättä.

Minä en ole matkoillani koskaan…

…Majoittunut Airbnb:ssä

Jostain syystä Airbnb on jäänyt täysin kokematta. Se ei oikein ole edes käynyt mielessä majoitusvaihtoehtoja miettiessä, yhtä kertaa lukuun ottamatta. Silloin suunnittelimme menevämme viikonloppureissulle Hampuriin, ja ajattelimme vihdoin testata Airbnb:tä, mutta luovuimme lopulta ajatuksesta – ja jopa suunnitelmasta lähteä Hampuriin.

Mutta tämän olen tehnyt: Olen majoittunut vuoden hostellissa.

image

…Silitellyt kulkueläimiä

Voin ruokkia ja juottaa kulkukissoja ja -koiria, ja jopa höpötellä niille, mutta paijaamisen jätän väliin. Ulkona elävät eläimet voivat olla likaisia, tautisia ja arvaamattomia, joten pidän niihin mielelläni etäisyyttä. Monet niitä toki tykkää rapsutella, mutta minä en sitä tekisi.

Mutta tämän olen tehnyt: Olen ihastellut valaita Dominikaanisessa tasavallassa.

image

…Ollut lumilomalla

Jos pääsen talvella reissuun, lähden silloin sinne, missä aurinko paistaa ja lämpömittari nousee miellyttävän lämpimiin lukemiin – lunta en lomillani halua nähdä. En hiihdä enkä laskettele, joten lumilomat eivät ole senkään vuoksi minun juttuni.

Mutta tämän olen tehnyt: Palellut vuoren huipulla Borneossa.

image

…Myöhästynyt lennolta tai muusta kuljetuksesta

Pari kertaa olen melkein myöhästynyt lennolta, ja molemmilla kerroilla oli kyseessä aikainen aamulento. Torkkunapin käyttö ei aina kannata… Mutta koska läheltä piti -tilanteita ei lasketa, koputan puuta ja toivon, että en koskaan tulekaan myöhästymään lennolta tai muista reissuissa käyttämistäni kuljetusvälineistä!

Mutta tämän olen tehnyt: Olen ollut bussimatkalla, joka kesti 26 tuntia luvattua pidempään.

image

…Tullut ryöstetyksi

Valitettavasti useammankin kerran on matkaseuralaisteni tavarat lähteneet pitkäkyntisen matkaan, mutta minulta ei onneksi kertaakaan (koputan taas puuta!). Välillä tulee oltua liiankin huoleton matkatavaroiden kanssa, joten voi olla, että tämä on vain ajan kysymys…

Mutta tämän olen tehnyt: Olen kokenut monia muita kommelluksia.


Oletko sinä kokenut matkoillasi mitään näistä?

48 comments
  1. Itsekin sain ruksia AirBnB listalta pois vasta viime joulukuussa. Positiivinen kokemus, joten varmasti jatkossakin tulen hyödyntämään tätä, vaikka onhan hotelli aina hotelli. Vitsi, toi sun vuosi hostellissa -kokemus on aika mieletön! Oli ihan pakko käydä lukee toi sun teksti. Aika makeeta, mutta varmasti välillä myös raskasta.

    1. Vuosi hostellissa oli sanalla sanoen mielenkiintoinen kokemus. Enhän minä sitä etukäteen tiennyt, että niin kauan siellä viihtyisin, mutta niin siinä sitten vain kävi. Välillä toki raskasta, mutta enimmäkseen kyllä todella kivaa :)​

  2. Airbnbn koettu, lumiloma tehty (vaikka ei mun juttu olekaan), kissoja läärään jatkuvasti ulkomailla, mutta onneksi en ole koskaan myöhästynyt lennolta tai tullut ryöstetyksi. Se olisi kamalaa!

  3. Näitä on kyllä hauska lukea! Me korkattiin tuo Airbnb tänä vuonna, että siihen en voi enää yhtyä. Mutta en kyllä yleensä myöskään silittele kulkueläimiä. Ja lomat pääosin suuntautui Suomesta aina lämpöön, mutta nyt kun asutaan Kaliforniassa niin tulee joskus lähdettyä ihan luntakin katsomaan. :) En ole tullut ryöstetyksi (knock knock) mutta jatkolennolta olen myöhästynyt kerran, kun ensimmäinen lento lähti reilusti myöhässä.

    1. Minun piti ihan miettiä uudestaan, että olenko​ sittenkin myöhästynyt jatkolennolta, mutta en ole (ja kop kop, että en myöhästykään). Kerran liippasi todella läheltä, kun lentoni Eurooppasta laskeutui Bangkokiin myöhässä. Kone vielä rullaili siinä vaiheessa kun Phuketin lennon boarding oli jo alkanut, ja ennen oikean portin löytymistä piti vielä hakea koneeseennousukortti tiskiltä. Tuli juostua Suvarnabhumin pitkiä käytäviä, oikea palvelutiski löytyi ihan sattumalta ja ehdin kuin ehdinkin koneeseen (veikkaan, että se odotti minua). Matkatavarat ei tietenkään ehtineet ja hikoilin ensimmäisen päivän Thaimaassa farkuissa ja tennareissa :D

  4. Näitä on hauska lukea, mutta kun en itse keksi riittävän montaa juttua, niin on jäänyt multa tekemättä. Kulkukissoja tai -koiria en minäkään ole silitellyt enkä myöskään myöhästynyt lennolta. Retkibussista sen sijaan olen..

    1. Näitä ei tosiaankaan ole kovin helppo keksiä, vaikka niin luulisi. Yllättäen on vaikea miettiä asioita, joita ei ole tehnyt​, kun tottunut kertomaan tehdyistä jutuista.

  5. Oho, AirBnB vielä kokeilematta. Mulla se taas on nykyään ensimmäinen, mistä katson majoitusvaihtoehtoja. Mulla on niin positiivisia kokemuksia, että aion ehdottomasti jatkaa. Suosittelen kokeilemaan! :-)

    Kulkueläimiä pyrin mäkin olla silittelemättä. Yhden kerran hellyin, kun kylmänä talvipäivänä kulkukissa tuli etsimään lämpöä sylistäni Japanissa. Siihen se nukahti ja näytti niin tyytyväiseltä, että en hennonut heti jatkaa matkaa.

    1. Kyllä mä uskon, että vielä joskus testaan Airbnb:tä. Sitten, kun aika on oikea :D Mutta nyt seuraavat reissut tulee tehtyä yksin, ja silloin suosin mieluummin hostelleja. Voi, mikä lämpöä kaipaava kissa! En olisi varmasti minäkään raaskinut hätistellä sitä pois :)

  6. Näitä on tosi kiinnostavaa lukea. Olen itsekin alkanut pohtia, mitä en ole koskaan tehnyt matkalla, mutta en kertakaikkisesti keksi kuin pari hassua. Näistäkin (valitettavasti) kaikki on sattunut/olen toteuttanut.

    1. Uskon, että sinullakin on useampikin juttu, mitä et ole tehnyt, mutta niitä vain on vaikea keksiä. Yleensä kun on helpompi kertoa niistä, mitä on tehnyt.​

  7. Jäin miettimään, että mikä olisi sellainen juttu jota en ole tehnyt eikä tässä listassa mainittu, mutta nyt en keksi yhtään! Onpa vaikeaa vaikka tiedän että maailmassa on miljoona juttua mitä en ole tehnyt :D Pistetään mietintämyssyyn hautumaan ja ehkä joskus voi tehdä oman postauksen aiheesta.

    1. ​Minäkin koin tämän hankalaksi tehtäväksi, sillä tottahan toki on lukuisia juttuja joita en ole tehnyt, mutta vaikea niitä oli sitten loppujen lopuksi keksiä! Toivottavasti jotain tulee sinulle mieleen, ja teet sinäkin aiheesta postauksen :)​

  8. Hauskoja nämä listaukset. Lumilomat etenkin nuorempana tulivat tutuiksi. Lapissa olen käynyt paljonkin, mutta Dolomiitit oli mieleenpainuvin kokemus piiiiitkine rinteineen. Tuohon sarjaan kuulunee myös juhannusaattolaskettelu Kaprunilla, Zell-am Seessä Itävallassa: Huikea kokemus, kun alhaalla hellettä ja ylhäällä lasketellaan. Airbnb kokeiltiin kerran ja saattoi olla viimeinen, no ainakin laitimmainen :-)

    1. ​Vau, juhannusaattona laskettelemassa! Kuulostaa elämykseltä :) Monet tykkää majoittua Airbnb:ssä, joten kai siinä jotain hyvää sitten on. Harmi, että teidän kokemus ei sitten ollut niin hyvä, että olisitte jatkaneet palvelun käyttöä!​

  9. Tämän voisi itsekin joskus tehdä. Mä en myöskään silitä kulkueläimiä, vaikka ne kuinka söpöjä olisivatkin.

  10. Kulkueläimiä tulee rapsuteltua lähes joka reissulla, jostain syystä kissat tulevat maasta riippumatta jalkoihini kurisemaan ja se on sitten menoa. Meillä on myös tapana hakea kaupasta nakkeja tai kissanruokaa ja käydä karvakavereita syöttämässä iltatuimaan. Vielä ei ole mitään sattunut, eikä epämieluisia ötököitä tarttunut, joten koputan minäkin puuta (kop, kop). :)

    1. Ötököitä kulkuläimissä aivan varmasti on, mutta hyvä, että ei ole tarttunut sinuun mitään :D Minä olen muutenkin niin bakteerikammoinen, että pesen heti kädet ihan lemmikkejäkin siliteltyäni. Tai no, osasyynä siihen on kylläkin se, että olen allerginen ja jos edes sipaisen kasvojani kädellä, jolla olen rapsutellut eläintä, on puoli naamaa ihottumassa ja aivastelusta ei tule loppua.

  11. Airbnb on testattu ja lennoltakin myöhästytty, mutta kunnon lumilomalla en ole ollut minäkään, vaikka tykkäänkin hiihtää ja lasketella. Aina se etelän aurinko on vaan vetänyt pidemmän korren. :) Mutta vuosi hostellissa, kääk! Toisaalta opiskelija-asuntolat ulkomailla ei monesti ole sen kummempia, ja ominakin vaihtoaikoina tiivis elämä kämppisten kanssa oli ihanan yhteisöllistä, kunnes mies tuli kuvioihin ja piti saada pariskuntarauhaa oman huoneen muodossa. :D

    1. Juu, parisuhteen kannalta kimppa-asuminen ei ole se paras asumismuoto :) Muuten olen kyllä tykännyt asua muiden kanssa samassa asunnossa. Yleensä eri huoneissa kylläkin, mutta hostellissa tosiaankin oltiin koko kööri samassa huoneessa. Plussana oli se, että eipähän tullut riitaa siivousvuoroista, kun siivoaminen ei ollut asukkaiden vastuulla! :D

  12. Mä en ole talven ystävä, eikä mieleeni tulisi todellakaan käyttää lomapäiviä lumilomaan. Auringon kaipuu on muutenkin rajoittanut matkakohteideni valintaa tosi paljon, erityisesti siihen aikaan kun en pystynyt matkustamaan kovin usein.

    1. Ei minullakaan kyllä ensimmäisenä (tai edes toisena) käy mielessä talviloman pitäminen jossain lumisessa kohteessa. Kyllä minä Lappilomasta haaveilen, mutta jos ihan totta puhutaan, niin saattaa aika kauan mennä, ennen kuin sen oikeasti toteutan. Jos hiihtäisin tai laskettelisin, olisi asia kenties eri. Mutta aurinkoloma menee edelle!

  13. En ole minäkään näistä oikein mitään tehnyt… Paitsi kuukausi sitten myöhästyin laivalta Tallinassa :D. Ja kerran meinattiin myöhästyä lennolta, kun kaveri oli sotkenut lennon lähtö/saapumisajan. Enpä ole sen jälkeen luottanut lentodokumenttejani pelkästään muiden haltuun :P. Minuakaan ei muuten lumilomailu kiinnosta, jos vaihtoehtona on mennä aurinkoon. Nytkin odottelen vaan kesää.. Minusta ei saada talvi-ihmistä tekemälläkään.

    1. Heh, en minäkään tuollaisen läheltä piti -kokemuksen jälkeen luottaisi lentolippuja muiden haltuun :D
      En minä taida sittenkään niin outo tapaus olla, kun minua ei lumilomat kiinnosta: näköjään on muita samanlaisia! :)

  14. Lumiloman puuttumista jäin itsekin ihmettelemään, mutta eihän meidän kaikkien tarvitse tykätä lumesta. Toisaalta Suomen Lappi ja Alpit on kyllä niin täydellisiä kohteita keväthangilla, että ei muualta samanlaista kauneutta löydy :-)

    Itselle pahin myöhästyminen kulkuneuvosta tapahtui juhannusaattona 2010, kun Storms Riverin pienessä kylässä ei kulkuneuvo tullut hakemaan meitä. No oliko teknisesti myöhästyminen tai ei, mutta oltaisiin voitu olla aikaisemmin asian suhteen hereillä. No ei muuta kuin vähän reilut 100 euroa paikallisessa käteen yhdelle henkilöllle, joka heitti meidät omalla autollaan 200 kilometriä. Muuten olisi jalkapallon MM-kisojen puolivälierä näkemättä ja tuolla alueella ei mitkään julkiset liikkuneet. Loppu hyvin kaikki hyvin ja saimme kuljetusfirmalta vielä maksamamme ylimääräisen rahan myöhemmin takaisin.

    1. Usein olen blogeista ihastellut etenkin lumisia Lappi-kuvia, ja kyllähän se on pakko joskus kokea! Oikeastaan olisi hauskaa viedä kumppani talvella Lappiin, hiihtämään ja katsomaan poroja ja revontulia, mutta en usko, että se ihan riemusta hyppien sitä tekisi. Sekään kun ei ole kovinkaan suuri lumen ystävä. Mutta samaa mieltä olen, että kaunishan se luminen maisema on!
      Huh, taisi olla jännittävät paikat, että pääsettekö näkemään pelin! Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin :)

  15. Samiksia jossain määrin eli airbnb:ssä en ole yöpynyt, lennoilta emme ole myöhästyneet paitsi melkein mutta sitä ei lasketa. Sitten villikissoihin en ole koskenut. Ryöstetyksi olen joutunut. Jopa niin törkeästi vuonna 1985 Tukholmassa, että istuin kahvilla yhden ulkomaalaisen kanssa. Kassini oli vieressämme lattialla ja todella taitavasti voro vei kassistani kukkaron. Onneksi laivalla äitini lähetti minulle rahaa ja henkkarit. Tilipäivä ensimmäinen oli sitten viikon päästä siitä. Olin silloin 18 v

    1. No onpas ollut törkeän häikäilemätön voro! Koskaan ei tiedä, milloin pitkäkyntinen hyökkää… Mutta onneksi äiti pelasti sinut pulasta :)

  16. Samoilla linjoilla, paitsi että Airbnb:tä on käytetty monesti ja kulkukissaa on tullut kerran silitettyä. Lumiloman puutteen haluaisin korjata ja kulkukissan silittelyn deletoida kokemuksistani :D

    1. Haha :D Kuten aikaisemmissa kommenteissa olen jo maininnut, niin kyllä minäkin voisin tuota lumilomaa mielelläni kokeilla… Ja mieluiten Suomen Lapissa!

  17. Lennolta myöhästyin viimeksi tänään. Odoteltiin aikamme traktoria Havannassa, ja Pariisin CDG:lla muutenkin reilun tunnin vaihtoaika aika utopistinen. Onneksi vika ei ollut meidän, eli saatiin paikat seuraavaan koneeseen. Lumilomalla en ole muuten minäkään ollut. En edes Lapissa. Mutta tänä keväänä menen! En minäkään hiihdä tai laske, mutta menen katsomaan poroja. :) Vuosi hostellissa kuulostaa niin extremeltä, että tämän kirjoitettuani pakko mennä katsomaan, mitä se on!

    1. Hyvä juttu, että saitte paikat seuraavaan koneeseen, sillä pitkän matkustamisen jälkeen ei enää jaksa mitään ylimääräistä säätöä. Eikä varmasti jaksaisi ylimääräistä odotteluakaan, mutta onneksi ei tarvinnut itse alkaa järjestelemään mitään :)
      Minäkin haluaisin Lappiin katsomaan poroja! Ja ehkä voisin samalla kokeilla hiihtoakin monen vuoden tauon jälkeen…

  18. Hauska listaus! Mä en oo myöskään tehnyt muita noista, kun kahden ensimmäisen ja Airbnb:kin tuli testattua Suomen Porissa. Se oli hyvä (ja halpa) kokemus, mutta ulkomailla majoitun mieluiten hotellissa, jossa sisäänkirjautumisaikaa ei tarvitse sopia tarkalleen, mahdolliset viat ja puutteet korjataan nopeasti ja ehkäpä myös aamupalaa on saatavilla. Tosin jos hintaero on suuri Airbnb:n hyväksi, niin silloin voisin sen valita. :)

    1. Tuo tarkan ajan sopiminen hieman Airbnb:ssä arveluttaakin, koska koskaan ei tiedä kuinka kauan matka esim. lentokentältä kestää. Tuo suunnittelemamme Hampurin reissu oli vielä sellainen, että lento olisi laskeutunut myöhään illalla, eikä silloin olisi kiinnostanut alkaa enää sählätä majoituksen saamisen kanssa. Hotellit kun yleensä löytää helposti, ja respa on usein aina auki, joten ei tarvitse sitä asiaa miettiä myöhäisissä saapumisissa. Koen hotellit kätevämmäksi, siis.

  19. Nämä listaukset ovat kyllä kivoja! Minäkään en ole koskaan käyttänyt Airbnb:ssä. Dubrovnikin matkaa varten jo katselin niitä, mutta olivat jotenkin niin neuvostohenkisiä sisustukseltaan kaikki vapaana olleet, niin päädyin sitten (taas) perinteisiin hotelleihin. Hoteliissa on helppo vaihtaa huonetta (yleensä) ellei ensimmäinen ole mieluisa, mutta Airissa hankalampaa.

    1. Ihan totta, hotellissa on helpompi vaihtaa huonetta tai muutenkin reklamoida, jos ei miellytäkään. Ymmärrän kyllä, että monet pitävät siitä, että voi reissussakin olla kotiympäristössä, mutta onhan niissä hotelleissakin oma viehätyksensä.

  20. Ihanasti koottu listaus ja vastine jokaiseen juttuun. :) Luin tuon vuoden hostellikokemuksenkin ja ai että, se oli hauska! Aikamoinen uroteko! :D Mutta ymmärrän hyvin syysi jäädä siihen.

    1. Kiitos Kati! Heh, hostellivuosi oli sellainen kokemus, minkä ehkä voi laittaa “nuoruuden” piikkiin. Nyt viisi vuotta myöhemmin en välttämättä sitä enää tekisi…

    1. Hiihtäminen tai laskettelu ei ole koskaan ollut minun juttu, joten ei ole tullut mieleenkään harrastaa sitä vapaaehtoisesti :D Nyt kylläkin on alkanut loma Lapissa kiinnostaa, ja ehkä kouluajan hiihtotraumoista on jo päästy sen verran yli, että siellä sitten voisikin kokeilla murtsikkaa.

  21. Vieläkin ihailen tota sun vuosi hostellissa -suoritusta – majoitun nyt samassa 8 hengen dormissa muutaman viikon, ja alkaa ja nyppiä pahasti. Valtava hatunnosto! :D

    1. Kiitos! :D Jotenkin sitä vain sopeutui siihen, kun rahatilanne ei antanut periksi muutakaan vaihtoehtoa. Ja meidän hostellissa oli aivan huippuja tyyppejä, joten siinäkin mielessä enimmäkseen tuntui vain siltä, että huoneen jakoi kavereiden kanssa. Suurin osa kuitenkin asui siellä pitempiä aikoja, joten kukaan ei halunnut olla häiriöksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *