Muistoja maailmalta: 10 matkakuvaa

En kerää matkamuistoesineitä, joten kuvat ovat minut tärkeimpiä muistoja maailmalta. Olenkin ottanut matkoillani kymmeniä tuhansia kuvia, mutta valitettavasti vuosien varrella osa kuvista on tuhoutunut joko vahingossa tai tarkoituksella, jäänyt rikki menneen tietokoneen tai kännykän uumeniin ikuisiksi ajoiksi tai olen tallentanut kuvat vain Facebookin albumiin, jossa niiden laatu on huonontunut pikselimössöksi.

Viimeisen parin vuoden aikana olen vihdoin tajunnut tallentaa kaikki kuvat kuvayhteisöpalveluun, jossa niitä on helppo selailla, jaotella omiin kansioihinsa ja tallentaa tarvittaessa koneelle käyttöä varten. Kolmessa vuodessa kuvia on kertynyt yli 25 000.

Nyt noita tuhansia kuvia tuli selattua ahkerasti, kun päätin osallistua blogeissa kiertävään 10 matkakuvaa vol. 3 -haasteeseen. Jösses sentään, kuinka vaikea tehtävä oli valita 10 eri kategoriaan vain yksi kuva jokaiseen – tai parin kinkkisemmän aiheen kohdalla ylipäätään löytää edes sitä yhtä.

Mutta tämän pidemmittä puheitta: tässä on muistoja maailmalta kymmenen kuvan verran!

1. Kaikkien aikojen lempiotokseni

Hua Hin, Thaimaa

Huh, kuinka voi kaikista rakkaista kuvista valita yhden ylitse muiden? Valintani osui tällä kertaa tähän Thaimaan Hua Hinissä ohimennen räpsäisemääni kuvaan tuk tukeista ja asiakasta odottavasta kuljettajasta. Pidän kuvan tunnelmasta ja sen väreistä, mutta jos kysyt huomenna, saattaa kaikkien aikojen suosikkiotokseni ollakin jokin ihan muu!

2. Yllättävä tilanne

Everglades, Florida

Floridassa lomaillessamme kävimme Evergladesin kansallispuistossa ja osallistuimme suokiiturin kyydissä tehtävälle alligaattoriretkelle. Luulin, että koko retki tehtäisi turvallisesti veneessä istuen, mutta yllättäen pysähdyimmekin pienellä saarella. Rantavedessä lymyili villinä eläviä alligaattoreita, eikä eläinten ja meidän välillä ollut mitään, mikä olisi estänyt alligaattoria hyökkäämästä meihin päin ja nappaamasta vaikka pohkeesta kiinni.

TIlanne oli sen verran yllättävä, että en edes tajunnut pelätä vain muutamien metrien päässä olevia alligaattoreita, vaan luotin siihen, että opas tiesi mitä teki. Hän kun oli louskuleukojen kanssa niin hyvää kaveria, että kävi juttelemassa niille lähietäisyydeltä – ja minä sen enempää ajattelematta seurasin perässä kamerani kanssa.

3. Läheltä löytynyt helmi

Dragør, Tanska

Asuin kolme vuotta Kööpenhaminassa ja vasta muutamia päiviä ennen poismuuttoa sain aikaiseksi käydä ihastuttavassa Dragørin kylässä. Dragør sijaitsee vain kymmenisen kilometrin päässä Kööpenhaminan keskustasta, ja on mitä ihanin päiväretkikohde jos haluaa yhdistää kaupunkilomaan idyllisen tanskalaisen kalastajakylän. Todellinen läheltä löytynyt helmi siis!

4. Valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä

10 matkakuvaa: Tucepi, Kroatia

Karibian valkoisilla hiekkarannoilla viettämistä talvistani minulla ei ole kovinkaan montaa valokuvaa muistona, joten valitsin tähän kuvan Kroatian Makarskan rivieralla sijaitsevasta Tucepin kylän rannasta. Kroatian rantojen hiekka ei ole paratiisirantamaisen hienojakoista vaan ennemminkin pientä kiveä, mutta ainakin osittain juuri siitä syystä Adrianmeren vesi on Kroatian rannikolla uskomattoman kirkasta ja kauniin turkoosia.

5. Jos pitäisi ajatella sanaa vapaus, näen mielessäni tämän

Bohinj, Slovenia

Ei suunnitelmia, ei velvollisuuksia, ei aikatauluja, ei määränpäätä, ei matkan päättymispäivämäärää. Vain aikaa, auto ja mahdollisuus nähdä vaikka koko Eurooppa. Tähän olisi käynyt mikä tahansa viime syksyn reissukuvista, mutta tässä Slovenian Bohinj-järvellä otetussa kuvassa yhdistyvät matkan kaikki parhaimmat elementit: kiireettömyys, upeat maisemat ja vapaus.

6. Idyllistä elämää

Rethymnon, Kreeta

Kreikasta löytyy idyllisiä kyliä ja kaupunkeja minne tahansa meneekään. Kreetan Rethymnon on vilkas opiskelijakaupunki, mutta talvisena viikonloppuna vanhassakaupungissa oli hyvin rauhallista. Saimme kävellä kapeilla kujilla aivan rauhassa, ihastella ajan patinoimia rakennuksia ja aistia kreetalaisen kaupungin idyllistä tunnelmaa. Rethymnonin vanhakaupunki on niitä paikkoja, joissa uskon asuvan vain onnellisia ihmisiä – ja minä olisin mielelläni yksi heistä, elämässä idyllistä elämää kauniissa vanhassa talossa suurien kukkapensaiden reunustaman kadun varrella.

7. Luksusta on…

10 matkakuvaa: Pariisi

Blogiani enemmän lukeneet ovat varmasti oppineet minusta sen, että perinteinen luksus ei ole minun juttuni. Sviitit, bisnesluokassa matkustaminen ja Michelin-ravintolat eivät ole minulle loistokkaimpia muistoja maailmalta, vaan minulle luksusta ovat ainutlaatuiset ja ikimuistoiset kokemukset huolimatta siitä, kuinka paljon ne ovat maksaneet. Esimerkiksi lentäminen yhdeksi päiväksi Pariisiin ei ollut kovinkaan kallis reissu, mutta ehdottomasti ikimuistoinen matka ja kaivattu breikki keskellä kiireisintä työrupeamaa. Pitkä kuuma kesäpäivä kauniissa Pariisissa oli minulle luksusta.

8. Arkkitehtuuria kauneimmillaan

Untitled

Kaunein arkkitehtuuri tuo heti mieleeni Italian. Vaikka tähän olisi voinut helposti laittaa kuvan Rooman Pietarinkirkosta tai Milanon Duomosta, valitsin niiden sijasta kuitenkin Firenzessä sijaitsevan Santa Maria del Fioren katedraalin. Kaksi vuotta sitten en muutamista yrityksistä huolimatta ollut vielä ihastunut Italiaan, mutta parin päivän mittainen vierailu Firenzessä auttoi asiassa. Firenzestä tuli hetkessä suosikkikaupunkini Italiassa, ja lupasin palata kaupunkiin paremmalla ajalla. Vielä en ole tuota lupaustani täyttänyt, mutta sen aika tulee vielä!

9. Katkeransuloinen matkamuisto

10 matkakuvaa: Lesbos, Kreikka

Loma Kreikan Lesboksen saarella oli rentouttava, aurinkoinen, sopivan monipuolinen ja oikein onnistunut kaikilta niiltä osin kuin loman toivookin onnistuvan. Varjona lomamme päällä oli kuitenkin saaren tyhjyys ja turismista tulonsa saavien paikallisten katseissa näkyvä epätoivo: pakolaiskriisi oli aiheuttanut sen, että matkanjärjestäjät ja niiden myötä lomalaiset loistivat poissaolollaan eikä paikallisten kesä näyttänyt lainkaan lupaavalta. Tuntui pahalta, että lesboslaiset joutuivat kärsimään siitä, että saari oli pakolaisten reitillä ja niiden vuoksi Lesbokselle ei enää haluttu matkustaa. Emme me edes nähneet lomallamme yhtäkään pakolaista.

10. Paikka, jossa käymisestä on vierähtänyt liian pitkä aika

Melbourne, Australia

Australiassa viettämästäni vuodesta on jo kuusi vuotta aikaa, ja koko sen ajan olen haaveillut palaavani kengurumaahan. Haaveen toteuttamisen tiellä ovat olleet muut reissut, riittävän pitkän loman puute tai se, että olen halunnut käyttää matkakassan ennemmin moneen pienempään reissuun kuin yhteen isoon ja kalliiseen. Mutta kyllä minä vielä Australiaan palaan, aivan varmasti.

Haluatko tehdän oman 10 matkakuvaa -postauksen? Lue ohjeet Enemmän kuin äiti -blogista!


Piditkö lukemastasi?
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa | Bloglovinissa


8 comments
  1. Todella kivoja kuvia! :) Ja vau tuo kuva arkkitehtuurista, upea! Mäkin oon tehnyt tästä postaussarjasta yhden osa, olisi joskus kiva tehdä jatkoa.

    1. Kiitos! :) Mikään nopea postaus tämä ei mulle ollut, mutta tätä oli hauska tehdä. Mukava käydä omia kuvia aina välillä läpi kun muistuu niin monia juttuja mieleen. Suosittelen siis osallistumaan tähänkin! :)

  2. Haluan tehdä, mutten voi, koska en ole matkabloggaaja. Sitten tajusin, että olen nähnyt lähes kaikki nuo samat paikat – ehkä jotain irtoaisi!? Ja taas muistin, olen kahden pienen kotiäiti ja omaa aikaa ei ole, siis etsin ne kuvat kun ovat 10v tms… :D Mutta kiitos inspiraatiosta, jätän kytemään!

    1. Ei tähän osallistumiseen tarvitse matkablogia, tähän voi osallistua kuka vaan! Eihän tämän haasteen aloittanut Enemmän kuin äiti -blogikaan ole varsinaisesti matkablogi :) Kuvien valitseminen kesti minulla useamman illan, joten on ymmärrettävää että sinulla ei välttämättä irtoa niin paljoa aikaa tuhansien kuvien selaamiseen. Mutta jos saat postauksen tehtyä, olisi mielenkiintoista lukea sinun tarinat samoista aiheista – ja kuvathan sulla on aina niiiin kauniita! :)

  3. Ihania kuvia ja kivat tarinat niiden takana, kiitos kun jaoit nämä muistot kanssamme 😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *