Møns Klint – Tanskaa upeimmillaan

Tiedätkö sen tunteen, kun ennen uuteen kohteeseen saapumistasi olet tehnyt listan kaikista upeista paikoista, jotka haluat nähdä, ja sitten ne ovatkin luonnossa aivan blaah? Kun olet ihaillut Googlessa tai Instagramissa kuvia, joissa paikka näyttää upealta ja taianomaiselta – mutta kun itse pääset vihdoin paikalle, onkin päällimmäinen ajatus tässäkö tämä sitten oli?

Minulle on käynyt näin monta monituista kertaa, ja olenkin oppinut pitämään odotukset matalalla. Yksi paikka Tanskassa kuitenkin on ollut sellainen, minkä olen halunnut nähdä jo kauan aivan siitä syystä, koska se näyttää kuvissa aivan mielettömän upealta. Onnekseni tämä paikka vastasi odotuksiani – ja jopa ylitti ne reilusti.

Upea, upea Møns Klint.

image

Møns Klintin kalliojyrkänteitä ei voi sanoin riittävän hyvin kuvailla, ne täytyy nähdä itse – mutta annetaan näille kuville mahdollisuus kertoa enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa.

Kalliot sijaitsevat Etelä-Sjællandissa olevan Mønin saaren itärannikolla, ja korkeimmillaan pystysuorat kalliot ylettyvät 128 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle. Kuusi kilometriä pitkä rantatörmä on lähes valkoista liitukiveä, joten kontrasti tummien rantakivien ja syksyisenä päivänä synkkänä aaltoilevan Itämeren kanssa on upea.

image

image

image

image

image

image

image

Ajomatka Kööpenhaminasta Møns Klintille kestää parisen tuntia ja viimeistään Mønin saarelle päästyä maisemat ovat niin upeat, että jo sillan ylitettyään tietää reissun olleen ajomatkan arvoinen. Opasteita seuraamalla päätyy kauniin maalaismaiseman läpi metsän keskelle ja GeoCenter Møns Klintille, jonka takaa pääsee laskeutumaan rannalle useita satoja portaita pitkin.

GeoCenterissä käyminen ei ole välttämätöntä, vaikka heidän parkkipaikkaansa käyttääkin, joten mekin jätimme geologisen museon välistä 120 kruunun (16 euron) hintaisten lippujen vuoksi – kalliojyrkänteet kun pääsee näkemään ihan ilmaiseksikin. Møns Klintillä käy vuosittain noin 250 000 vierailijaa, joten uskon siellä olevan porukkaa ruuhkaksi asti etenkin kesäkuukausina: nytkin syyskuisena lauantaina kävijöitä oli sen verran, että kuvien ottaminen ilman ylimääräisiä päitä vaati aikaa ja kärsivällisyyttä.

image

image

image

image

image

image

image

image

Møns Klint – ja koko Mønin saari – avasi minun silmäni Tanskan luonnon upeudelle, ja aion ehdottomasti tulla tänne uudestaan, mutta seuraavaksi kesäaikaan: nähdäkseni, kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta valaisten liitukallion hohtavan valkoiseksi ja meren turkoosinsiniseksi. Tunteakseni lämpimän merituulen puhaltavan hiuksissani, kuullakseni meren pauhun ja nauttiakseni tästä luonnon muovaamasta kalliojyrkänteestä vasten kesänsinistä taivasta.

Upea, upea Møns Klint.

52 comments
  1. Siis, WAU! enpä ollut edes ajatellut, että Tanskasta löytyisi noin jylhiä maisemia – itsellä mielikuvana vaan se tasaus mitä on tuntunut jatkuvan silmänkantamattomiin :) Ihanaa, että lähelläkin olevat kohteet voivat yllättää :)

    1. Ensimmäistä kertaa kuulin tästä paikasta kun työkaveri höpötti jostain “cliffeistä”. En oikein ymmärtänyt, että mistä se puhui, kun eihän Tanskassa ole muuta kuin tasaista maata! Mutta joo, onhan täällä näköjään vähän muutakin :)

  2. Upeita kuvia ja komppaan edellistä kommentoijaa, että sun kuvat kehittyy isoin harppauksin. Monesti itsellänikin käy niin, että paljon hehkutetut paikat on blaah, ja sitten joku spontaanisti tehty retki ennalta tuntemattomaan paikkaan onkin reissun parasta antia.

    1. Voi kiitos paljon Sandra! Tuollaiset sattumalta löydetyt helmet jää usein vielä niitä muiden hehkuttamia paikkoja paremmin mieleen :)

  3. Ihanan näköinen paikka, ja myös tosi hieno värimaailma kuvissa. En tiedä onko tämä vain mun kuvitelma, mutta musta tuntuu että sun kuvat kehittyy tosi isoin harppauksin eteenpäin koko ajan. Ainakin huomaa selvän eron aina kun laitat jotain vähän vanhempia muistelukuvia eetteriin. :) Saan näppylöitä huonoista valokuvista, joten iso peukku tälle!

    1. Kiitos paljon! Totta kai sitä toivoo kehittyvänsä kuvaajana, mutta sen verran aloittelija vielä tässä oon, että välillä tuntuu että on enemmän tuurista kiinni jos onnistuneita kuvia tulee :D Mutta kiva saada palautetta, kiitos!

  4. Komppaan Elinaa, en ollut tosiaan kuvitellut Tanskan olevan näin jylhä :) Upea kohde ja sulla on kyllä aina ihan upeat kuvat! Millä kameralla kuvaat, jos saan udella? Mulla on uusi kamera mietintämyssyssä…

    1. Kiitos paljon! Totta kai saa udella: kuvaan suurimmaksi osaksi Sonyn minijärkkärillä, Alpha a5000, jos en aivan väärin muista mallia. On mulla myös Canonin järkkäri, jotkut harvat kuvat joskus on otettu sillä ja niistä tykkään kyllä itse enemmän, mutta kun se on niin iso kantaa huvikseen mukana…

  5. Wow, upea paikka! Täytyy tunnustaa, etten osannut odottaa näin jylhiä maisemia Tanskasta löytyvän, olin ajatellut kaiken olevan tasaista. (noloa tämä tietämättömyys).
    Suunniteltiin jo tälle kesälle matkaa Tanskaan, mutta se jäi ajanpuutteen vuoksi odottamaan tulevia kesiä.
    Kiitos jälleen hyvästä vinkistä tulevien suunnitelmien pohjalle!

    1. Hei, ei ole ollenkaan noloa, että et kuvitellut tällaisia maisemia Tanskasta löytyvän! Kommenttien perusteella moni muukin on yllättynyt, enkä minäkään tästä ole kauaa tiennyt vaikka täällä asunkin :) Ole hyvä vinkistä, ja toivottavasti ehkä sitten ensi kesänä ehdit Tanskanmaalle!

  6. Palailin juuri pari päivää sitten parin vuoden takaisiin Vordingborgin kuviin ja nyt huomaan, että näin upea paikka olisi ollut niin “lähellä”…

    1. Voi harmi, että on jäänyt Møn näkemättä vaikka olet ollut niin lähellä! Mutta kuten mainitsin aikaisemmassa kommentissa, tätä paikkaa ei olla tehty kunnolla tunnetuksi, jostain kumman syystä.

  7. Siinähän on melkein Tanskan korkein paikka samalla kerralla :-) Hienon näköistä on, vielä kun yhdistetään merimaisemat noihin jyrkänteisiin.

    Joskus haluamansa kuvan ottaminen on haastavaa. Itse en yleensä paljoa itsestäni missään kuvia ota, mutta Chitzen Itzassa halusin olla kuvassa päätemppelin kanssa ilman muita turreja. Siinä operaatiossa taisi tuhraantua puoli tuntia, mutta oli se sen arvoista – kai :-)

    1. Haha, melkein joo! Ainakin yksi korkeimmista :) Mun kuvien ottamista häiritsee välillä tuo matkaseuralainen, joka alkaa murista jos kestää liian kauan :D Puoli tuntia odotusta ei tulisi meidän tapauksessa kysymykseenkään, mutta ihailtavaa kärsivällisyyttä/päättäväisyyttä sinulta!

  8. Kauniita kuvia ja upeannäköinen paikka! Toistaiseksi mun Tanskan matkat on rajoittuneet aika pitkälti Kööpenhaminaan mutta näyttää siltä että seuraavalla kerralla pitää eksyä vähän muuallekin :)

    1. Kööpenhaminassakin nähtävää riittää, mutta jos olet paria päivää pidemmällä reissulla suosittelen yhden päivän käyttämään täällä käymiseen! :)

  9. Ohhoh! Eipä tosiaan uskoisi, että Tanskassa on tällaisia maisemia. Karun kauniita maisemia! Pistänpäs paikan muistiin. Tuolla pitää joskus käydä! :)

    1. Jostain syystä tästä on tullut yllättävän vähän juttua netissä vastaan, vaikka olen yrittänyt googletella kaikkea mielenkiintoista nähtävää Tanskassa. Paikan nimellä toki löytää tietoa, mutta ei tämä ole minulla tullut missään “Tanskan parhaimmat nähtävyydet”-listalla vastaan, vaikka sellaiselle ehdottomasti kuuluisi :)

  10. Samaa mieltä monen muun kanssa: Ihan heti ei tule nämä maisemat mieleen, kun Tanskaa ajattelen :D. Hurjan kaunista, täytyy laittaa paikan nimi muistiin!

  11. Saksassa Rügenissa on vastaavanlainen paikka. Upeita hiekkakivisiä kallioita ja meri siinä alla vellomassa. Meille sattui vain sellainen töppi, että oltiin siellä ylhäällä. No onhan sekin tietty kiva, kaunista merimaisemaa ym., mutta paremminhan ne kalliot olisi sieltä _alhaalta_ nähnyt : )

    1. Joo, kyllähän ne näkymät taitaa tässä tapauksessa olla paremmat alhaalta :D Täällä onneksi oli portaat, eli pystyi käymään sekä ylhäällä että alhaalla.

  12. Siis vau! On kyllä upean näköinen paikka. En tiennytkään, että Tanskasta löytyy tällainen. Pitää laittaa paikka muistiin vaikkei Tanskaan olekaan uutta reissua suunnitteilla ihan hetkeen :)

  13. Taisinkin sanoa jo muualla, että melkein tulee välteltyä liikaa innostumista, koska lähes aina ne kohteet ovat olleet täysin blaah, mutta toisaalta sitten ne kohteet, jotka löytyvät ihan spontaanisti ovat olleet todella jysäyttäviä.

  14. Otsikko on kyllä niin oikein valittu, tosin komppaan muita, ei näytä Tanskalta ollenkaan.

  15. Upeita maisemia! En äkkiseltään olisi osannut kuvitella tuollaisia Tanskaan, mutta aika hatarien mielikuvien varassa tässä mennäänkin – olen nimittäin elämäni aikana onnistunut käymään 49 valtiossa, mutta Tanska ei ole yksi niistä. Minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut siltä, että asia pitää korjata. Kiva, kun täältä blogistasi löytää paljon paljon kivoja vinkkejä sitä hetkeä varten :)

    1. Olen samaa mieltä, että kannattaisi pikimmiten korjata asia ja tulla käymään Tanskassa :) Kiva kuulla, että olet löytänyt täältä paljon vinkkejä!

  16. Miksen ole ikinä kuullut noin kauniista paikasta! Eihän tuo voi olla Tanskaa laisinkaan! :D
    Markulla kiinnostaisi lähteä Keski-Eurooppaan autoilemaan, ja tiedän jo heti että tuota kohdetta ei jätetä välistä jos ollaan menossa. wow.

    1. Tämä taitaa olla hyvin varjeltu salaisuus… Ja olen aivan samaa mieltä, ei tämä oikein Tanskalta näytä :D Ehdottomasti kannattaa käydä täällä jos ajatte Tanskan kautta!

  17. Kauniita kuvia ja varmasti upea paikka. Mies on siellä lapsena käynyt useaan kertaan lomamatkoilla ja tarkoitus olisi joskus kurvailla sinne porukallakin katselemaan.

    1. Suosittelen käymään! Koko Møn-saari nousi kerralla minun suosikkipaikakseni Tanskassa, joten nähtävää siellä riittää kallioiden lisäksikin.

  18. Ihanan näköistä ja ai että mikä värimaailma noissa kuvissa! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *