Saavuimme tiistai-iltana Kööpenhaminaan, vietettyämme reissumme viimeisen yön Turkissa. Kesällä lentoja varatessamme olimme innoissamme yön yli kestävästä lennon vaihdosta Istanbulissa, sillä ehtisimme käydä katsomassa joitakin kaupungin nähtävyyksiä. Ne nähtävyydet eivät kylläkään olisi voineet vähempää kiinnostaa istuttuamme yli 11 tuntia koneessa, joten kaupungin tutkiminen jäi lentokenttähotellin baarissa juotuihin Efes-oluihin ja seuraavana aamuna suuntasimme kentälle jo heti aamiaisen jälkeen. Mutta ainakin saavuimme Kööpenhaminaan hyvin levänneinä, joten täysin hukkaan heitetty ei yö Istanbulissa ollut.
Kööpenhaminassa oli säätiedotuksen mukaan jopa miinusasteita, eikä meillä ollut tietenkään talvivaatteita mukana. Thomaksen vanhemmat olivat lomamatkalla, joten meitä ei olisi vastassa kukaan, ja joutuisimme menemään kotiin julkisilla. Pelkäsin, että vilustuisimme odottaessamme keskustassa bussia – puhumattakaan siitä, kuinka kauhealta pakkanen ja viima varmastikin tuntuu pitkän lämpimässä olon jälkeen. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä meitä olikin vastassa Thomaksen täti ja setä. “Täytyihän jonkun olla toivottamassa teidät tervetulleeksi kotiin” he sanoivat, ja aukaisivat kuohuviinipullon. Ihania ihmisiä. Ja ihanaa olla takaisin kotona.
Asuntomme oli niin turvallisen tuttu, mutta tuntui oudolta, kun tiesi jonkun toisen asuneen siellä poissa ollessamme. Sisälläkin oli todella kylmä, ja jouduin kääriytymään vilttiin ja etsimään töppöset lämmittämään jalkojani. Kylpyhuoneen lämpötila muistutti Melbournen talvesta, jolloin hostellissa piti laittaa suihku mahdollisimman kuumalle kymmeneksi minuutiksi ennen kun suihkuhuoneessa oli sen verran lämmin, että pystyi ottamaan vaatteet pois. Kylpyhuoneessamme ei ole patteria eikä tuplaikkunoita, joten neljä ikkunaa päästää kylmää ilmaa sisään niin, että on ihme, että pöntön vesi ei ollut jäätynyt. Sehän se olisikin tästä vielä puuttunut.
Suihkusta ei tule kuumaa vettä. Kuinka tyypillistä, että kesällä kuumasta vedestä ei ole pulaa kun viileämmälläkin vedellä pärjäisi, mutta talvella kun kylpyhuone muutenkin on jääkylmä, vesi on vain kädenlämpöistä. Suihkuhetket ovat tästä lähtien nopeita ja epämiellyttäviä. Onneksi meillä oli viime talven vielä pahemman kylmyys- ja vesiongelman jäljiltä tallessa sähkölämmitin, joka löysi uuden paikan varastokomeron sijaan kylpyhuoneestamme: kylmän suihkun voi nyt sentään ottaa lämpimässä kylppärissä. Mahtavaa.
Ensimmäisenä kokonaisena päivänä kotona emme tehneet juurikaan mitään. Nukuimme pitkään, purimme rinkkamme ja kävimme syömässä suosikkiravintolassa Grød-puurobaarissa aivan mahtavat risotot. Muun ajan vain kyhjötin sohvan nurkassa, kärsien sydänalaa puristavasta ahdistuksesta. Niin paljon kuin olinkin odottanut kotiinpaluuta, nyt ei kuitenkaan ollut hyvä olla. Koti ei ollutkaan täydellinen paikka ja pienetkin asiat tuntuivat työläiltä, enkä siksi halunnut tehdä yhtään mitään. Välillä tuntui, että olisin voinut vain maata lattialla kuin pikkulapsi, hakata lattiaa ja parkua. “I feel so sad”, oli sen päivän eniten toistamani lause. Lueskelin netistä reissun jälkeisestä masennuksesta, enkä onneksi ollut yksin olotilani kanssa.
Ei se kai sitten ollutkaan niin kiva palata kotiin. Lämpö, auringonpaiste ja jännittävät paikat vaihtuivat kylmyyteen, harmauteen ja tuttuihin ja tylsiin ympyröihin. Lähikaupan valikoima on kuin aina ennenkin, kotikatu näyttää aivan samalta, eikä mikään muistuta siitä, että olisin ollut kolme kuukautta poissa. Lyhyt aikahan se on, mutta kun itse on kokenut niin paljon, on jollakin tapaa ahdistavaa huomata, että kotona kaikki on pysynyt muuttumattomana.
Toisen päivän iltana jo inhosin asuntoamme. Jostain tuli tupakansavua, naapurista leijaili itämaisen ruoan käryt, sänky tuntui oudolta ja naapurin nuoret kundit olivat niin saatanan äänekkäitä. Miten täällä voi nukkua?! Oloa ei tee yhtään mukavammaksi nurkat ja keittiön alakaapit vallanneet lukit, joita vastaan taistelin koko viime kevään ja onnistuinkin ne jo kertaalleen hävittämään.
Iho alkoi sanoa vastalauseitaan kylmästä ja kuivasta ilmasta jo Turkissa, kun huomasin käsien ihon kuivuvan. Koko kolmena kuukautena Kaakkois-Aasiassa en kaivannut käsivoidetta, mutta nyt sitä tarvitsee taas jatkuvasti. Lisäksi kasvojen, päänahan ja säärten iho alkoi tuntua kuivalta ja epämiellyttävältä oltuani Tanskassa vain vuorokauden. Reissussa kasvojen iho oli muutenkin todella hyvinvoiva, mutta nyt olen saanut taas näppylöitä. Ihoni ei ole koskaan tykännyt talvesta.
Kolmannen päivän aamuna turhautuminen ja paha olo purkautui järjettömänä riitana. Kun on ollut toisen kanssa lähes neljä kuukautta ympäri vuorokauden, joka ikinen päivä, on niin pirun helppo sysätä oma paha olo suodattamattomana toisen niskaan. Lähdin töihin raskain mielin, mutta ensimmäinen päivä töissä olikin yllättäen kotiinpaluussa parasta. Töissä oli edelleen sama jengi, joka otti minut vastaan niin lämpimästi, että en olisi voinut parempaa toivoa. Ensimmäisen puhelun soittaminen jännitti aivan kamalasti, mutta työvuoron päätyttyä oli kuin en olisi poissa ollutkaan.
Neljäntenä päivänä, eli lauantaina, reissun jälkeinen masennus alkoi väistyä. Vesisateesta huolimatta lähdimme kaupungille: kävimme lounalla Aamann’s-ravintolassa herkullisilla smørrebrødeillä ja akvaviiteillä, jonka jälkeen kävelimme päämäärättömästi keskustan katuja pimeän laskeutumiseen saakka. Kööpenhamina on edelleenkin – talven harmaudesta huolimatta – ihana kaupunki.
Sunnuntaiaamuna asuntomme on lämmin, ja edes kylpyhuoneessa ei tarvitse enää lämmitintä. Ulkoämpömittari näyttää kymmentä plussa-astetta ja toisinaan aurinko pilkistää pilviverhon takaa. Thomas lähtee töihin, ja toivotan hänelle onnea ensimmäiseen työpäivään, eikä typerästä riidasta ei ole enää tietoakaan. Kupissani höyryää suosikkikahviani, Peter Larsenin Reilun kaupan luomukahvia, jota olen kaivannut joka aamu kolmen kuukauden ajan. Aamiaissämpylä on haettu lähileipomosta, ja sen päällä on paksulti parasta tanskalaista juustoa. Fiilis on hyvä, ja monen päivän masentelun jälkeen tuntuu vihdoin siltä, että on todellakin kiva olla takaisin kotona.
46 comments
Mä eksyin tänne kun luin sitä kesä aakkosta ja näin tän otsikon- oli pakko tulla lukee :)
Sama juttu vaivaa! Siis toi loman jälkeinen olotila. Mikä se sitten ikinä on?!
Kiva tavallaan olla kotona, käydä kävelee koiran kanssa, tehdä ruokaa etc.
Mutta silti olisin mielummin siellä reissussa tai jossain muualla..
Ja varsinkin nyt kun täällä Suomessa sataa jo lunta- siis lokakuussa…
Niin kun noi edellä tuolla sano niin kiva et on lämmintä sisällä, ei vedä ja hanasta tulee kuumaa vettä samantien, kylpyammekkin käytössä.. et onhan tossa jo plussaa!
Tää teijän reissu sillon oli aika pitkä, me oltiiin nyt vaan vajaa neljä viikkoa kesälomalla.. mut silti tulee se ihme ahdistus kun pitää palata kotiin..
No niinpä: onhan se ainakin aluksi reissun jälkeen kiva olla kotona, tutuissa ympyröissä ja tehdä niitä tuttuja juttuja. Mutta aika nopeasti se ainakin mulla menee ohi, ja sitten onkin entistä pahempi kaipuu takaisin reissuun. Mutta onneksi sitä aina pääsee maailmalle uudestaan – ja toivottavasti mahdollisimman pian :)
Moikka! Löysin eilen blogiisi ja olen eilisestä asti ahminut matkapostauksiasi, sulla on viihdyttävä blogi! :) Ja tiedän tuon masennusfiiliksen joka iskee loman jälkeen. Kärsin siitä itsekin juuri tällä hetkellä. Palasin pari viikkoa sitten Kreetalta Suomeen ja kylläpä Suomi tuntuukin masentavalta ja ahdistavalta paikalta :D Matkakuume on jatkuva jakova ^_^
Kiitos Jusu! Ihana kuulla, että blogini viihdyttää :) Kävin katsomassa sinun blogiasi, ja ehdin lukea yhden Kreeta-postauksen, mutta pitää lukea ajan kanssa muitakin juttujasi :) Kreeta on ihana, enkä ihmettele yhtään että Suomi on tuntunut sen jälkeen ahdistavalta. Etenkin kun siellähän taitaa kevät olla todella myöhässä! Tsemppiä sinne :)
Niin tuttuja fiiliksiä! Ainoastaan Hongkongissa asuessa en kokenut matkan jälkeistä masennusta ja olenkin monesti jäänyt miettimään oliko se merkki siitä, että siellä pitäisi asua vielä uudelleen..
Ja siis Suomen paras juttu on lämpimät asunnot :D
Sun pitäis kyllä muuttaa Hongkongiin, tuo on nimittäin todella hyvä merkki! ;)
Mun tanskalainen kumppani oli marraskuussa Suomessa käydessään ihmeissään, että miten voi olla sisällä niin lämmintä! Niinpä :D
Tuo matkan jälkeinen masennus on aina odotettavissa. Jokainen matka kasvattaa seuuraavan matkan matkakuumetta entisestään. Se on kestämätöntä, kun pitäisi jaksaa taas arjessa. :)
No niinpä, kyllä voisin lähteä jo uudestaan reissuun, vaikka kiva oli kotiinkin tulla (alun masentelusta huolimatta)! :)
Se on kyllä kumma juttu, että matkalla kaipaa tiettyjä juttuja kotoa mutta kotiin päästyä haluaisikin taas takaisin reissuun! Hauskaa että teitä oltiin kentällä vastassa kuohuviinin kanssa :D Ja hyvä että oot nyt jo sopeutunut takaisin kotiin, vaikka aluksi olikin hankaluuksia :)
Se on kyllä kumma juttu, että matkalla kaipaa tiettyjä juttuja kotoa ja kotiin päästyä kaipaa kuitenkin takaisin reissuun! Hauskaa että teitä oltiin kentällä vastassa kuohuviinin kanssa :D Hyvä että oot nyt jo sopeutunut takaisin kotiin, vaikka aluksi tuntuikin vaikealta :)
Kuohuviinivastaanotto oli kyllä mahtava yllätys, kuten myös nähdä tuttuja naamoja pitkästä aikaa! :) Heh, se on kyllä kumma, että aina kaipaa jotain tai jonnekin, mutta nyt kyllä yritän olla tyytyväinen just tässä.. Ainakin jonkin aikaa :)
Kyllä se siitä taas alkaa lutviutumaan, ekojen masispäivien jälkeen suunta on vain ylöspäin! :-)
Kyllä se tästä, nyt on jo paljon parempi fiilis. Kiitos! :)
Todella kivalla tavalla kirjoitat, tätä on mukava lukea. Kotiinpaluussa hauskinta – ja todellakin ahdistavaa – on huomata, että kotona kaikki on pysynyt muuttumattomana. Kaikki on edelleen ihan samalla tavalla, mikään ei muutu. Ei edes kolmen vuoden jälkeen. Tai siltä minuta ainakin tuntui aikoinaan. Toisaalta sen tajuaminen saa minut lähtemään yhä uudelleen, kynnys lähtöön on täysin olematon kun “mikään ei kuitenkaan muutu”
Kiitos paljon, Sari! Hyvä pointti, että lähteminen on helpompaa kun mikään ei kotipuolessa kuitenkaan muutu! Se on tainnut minullakin olla aina suurin syy lähtöön :)
Minua ei sinällään ahdista matkalta palaaminen, mutta juuri kuvaamasi kaltaiset pienet asiat kotona ärsyttävät. Joku huolella hoidettu kukka on saattanut lakastua, naapuriin muuttamut joku idiootti pitämään älämölöä ja autosta akku lasahtanut. Kun siihen päälle laitetaan ikävä ilma ulkona ja juuri tuo mainitsemasi ihon kuivuminen, niin kyllä muutaman päivän ajan saatan olla melkoinen ärri-murri…
Voi ei, naapuriin muuttanut meluava idiootti tekee kenestä tahansa ärrimurrin! Meidän typerät naapurit on olleet seinän takana meidän muutosta asti, mutta kummasti ne reissussa unohtui, ja nyt niiden öiseen mölyyn tottuminen on ollut hankalampaa kuin ennen :(
Joskus mietin, että osaakohan muut, esimerkiksi eteläeurooppalaiset, arvostaa aurinkolomia niin paljon kuin pohjoisessa asuvat – muilla kun ei ole näin kauheita talvia kuin meillä!
Harmaa ja kylmä Kööpenhamina -kuvassa on jotain samaa Bergenin Bryggenin kanssa, vaikka ovat täysin erilaista arkkitehtuuria :-)
Itsellä ei koskaan ole ollut matkan jälkeistä masentuneisuutta. En tiedä mistä se johtuu, mutta jotenkin osasin “samaistua” tarinaasi – kerroit sen niin hyvin, että olisi ollut siinä itse mukana. Eli rupea kirjailijaksi ;-)
Harmaa ja kylmä Kööpenhamina -kuvassa on jotain samaa Bergenin Bryggenin kanssa, vaikka ovat täysin erilaista arkkitehtuuria :-)
Itsellä ei koskaan ole ollut matkan jälkeistä masentuneisuutta. En tiedä mistä se johtuu, mutta jotenkin osasin “samaistua” tarinaasi – kerroit sen niin hyvin, että olisi ollut siinä itse mukana. Eli rupea kirjailijaksi ;-)
Piti googlettaa miltä näyttää Bergenin Bryggen: onpas kivan näköistä, Bergenissä voisi kyllä joskus käydä :) Kirjailija oli mun lapsuuden haaveammatti, pitäisköhän kokeilla e-kirjan kirjoittamista niin vois ruksata sen yli bucket-listalta :D Kiitos paljon Rami kivasta kommentista!
Kylmä suihku on kyllä kamala. Siksiköhän matkalta kotiin palatessani ei ole koskaan tuntunut erityisen ankealta :-) Vaiko siksi, että kun aina siinä vaiheessa työt painavat jo päälle, niin eipä sitä ole paljoa ehtinyt pohtimaan, että onko tämä ankeaa vai ei :-)
Kylmä suihku on aivan kamalaa, etenkin jos on muutenkin viileää! Helteellä se tuntuu vain virkistävältä :) Ja hyvä suihkun paine on myös aina plussaa…
Tosi hyvin kuvailitfiiliksiäsi ja kuvatkin ovat niin tunnelmallisia. Sitähän se kotiinpaluu ja arjen kohtaaminen usein ihanan matkan jälkeen on. Usein jo lyhyempi matka aurinkoon saa minun kotiinpaluun musertavan raskaaksi. Erityisen raskasta paluu on talvella ja pimeällä. Mutta muutaman viikon jälkeen tavallisesti tuntuu ihan kuin poissa ei olisi ollutkaan…
Kiitos Heidi! Niin, siirtyminen auringosta ja lämpöisestä lomasta kylmään ja pimeään arkeen on kyllä aika ankea muutos… Olen todella iloinen, että nyt ollaan jo maaliskuussa niin tietää kevään oikeasti olevan jo aika lähellä :)
Hyvä, ettei tuo olotila sentään kestänyt kuin muutaman päivän. Itselleni ei ole ikinä iskenyt kunnon reissunjälkeinen masennus (koputan puuta), mutta etenkin Portugalista palatessamme on kyllä aina ankea fiilis hetken aikaa, kunnes taas tottuu Suomeen. Viimeksi oli 30 astetta pakkasta, ja sain vielä lentokoneilmastoinnista flunssankin kaupan päälle. Noh, tuskin tässä enää kovin montaa kertaa tarvitsee manata, miksi emme jääneet sinne lämpimään. :)
Auts, 30 asteen pakkanen ja flunssa siihen vielä päälle varmasti latistaa paluufiilistä :( Etenkin lämpimästä maasta tullessa -30 saattaa tuntua todella kylmältä, meillä kun jo pari miinusastetta tuntui järkyttävän kylmältä :D
Kuulostipa suulliselta ja vielä se ettei tule lämmintä vettä. Kyllä täälläkin joskus arkeen paluu tuottaa tuskaa. Mitäköhän se olisikaan pitkän poissaolon jälkeen?
Lämpimän veden puute oli kyllä aika ikävä tervetuloyllätys. Mutta onneksi nyt on vesitilanne jo parempi :)
Reissun jälkeinen masennus on minullekin tullut joskus, varsinkin jos on ollut poissa pidemmän aikaa. On outoa palata takaisin ja huomata, että itse on ehkä muuttunut/kasvanut, mutta kotona mikään ei ole muuttunut. Mulla ainakin masennus iskee usein silloin, jos seuraavaa matkaa ei ole vielä varattuna. Alle kahden viikon päästä olen lähdössä Müncheniin ja Sveitsiin 2,5 viikoksi, eikä sen jälkeen ole mitään matkaa varattuna. Joten voi hyvin olla että tuon reissun jälkeen iskee jonkinlainen masennus.
Kiva kuulla, että muillakin on samanlaisia kokemuksia, kun palaa etenkin pidemmältä reissulta kotiin. Minulla on seuraava matkasuunnitelma mennä Kuopioon, että se ei ehkä ole ihan masennusta poistava reissukohde :D
Onneksi reissun jälkeinen masennus ei kestänyt sen pidempään! Kylläpä Tanskassa on manner-eurooppalaiset sisälämpötilat ja nuo kylmät suihkutkin, joten olin mielessäni sen luokitellut samaan kastiin muiden Pohjoismaiden kanssa, Suomessa kun taitaa äärimmäisen harvoin olla vastassa tuollainen tilanne, ellei satu asumaan omakotitalossa, jossa lämmitys on omalla vastuulla. Ihana yllätys, että teitä oltiin kuitenkin vastassa lentokentällä, ja kiva kuulla, että se arki lähti kuitenkin rullaamaan! :)
Kiitos Henna! Onneksi ei kestänyt masentelu sen pidempään :) Näissä vanhemmissa taloissa on kyllä aika onnettomat eristykset, ja etenkin kylpyhuone on talvella aivan kamalan kylmä. Mutta muuten ollaan saatu sisälämpötilaa nyt korkeammaksi ja suihkustakin on alkanut tulla lämmintä vettä (jouduttiin kutsumaan talonmies paikalle, sillä veden kylmyys ei voinut olla normaalia ja ilmeisesti talon lämmittimessä oli jotain vikaa). Joten tilanne on parempi nyt, vaikka oikeasti Tanska on varautunut talveen aivan onnettoman huonosti, ei vaan talojen suhteen vaan esimerkiksi bussi- ja junaliikenne menee ihan sekaisin jos asteet menee miinuksen puolelle!
Tsemppiä, kevättä kohti mennään, onneksi <3.
Kiitos Ansku! :)
Tuttua, tuttua, mutta hienosti sanoiksi puettua. Kestää aina tovin, ennen kuin mieli ehtii mukaan… Sitä todellakin vähän hämmentyy, kun huomaa, että kotona mikään ei ole muuttunut, vaikka itselle on tapahtunut paljon. Toisaalta se on myös lohdullista, tietynlainen muuttumattomuus ja ennalta arvattavuus – kunhan sitä ei ole koko elämää.
Kiitos, Mira! Niin, onhan siinä jotain lohdullista, että mikään ei ole poissaollessani kotona muuttunut. Mutta toisaalta se on juuri se, mikä usein myös aiheuttaa halua lähteä: ei täällä tapahdu mitään, maailmalla kokee niin paljon enemmän! Vaikka pitäähän sitä välillä olla hetken aikaa paikoillaankin :)
Ihanaa, että teillä oli vastaanottokomitea kuohuviinin kanssa vastassa :) Ja kiva, että kotiintuloahdistus väisti vihdoin. Niinhän se menee, että vaikka olisit puoli vuotta pois, ei kotona/töissä ole juuri mikään muuttunut, mutta itsellesi on tapahtunut vaikka ja mitä.
Tuo risotto näyttää muuten ihan tosi hyvältä!
Sukulaiset kuohuviinin kanssa oli kyllä mahtava yllätys! :) Tuo risotto on aivan taivaallista! Olen suuri risotto-fani, ja tämä ns. halppisrisotto on yksi parhaimmista – jos ei jopa paras! – mitä olen koskaan syönyt.
Minä en ole tähän mennessä ollut noin pitkää yhtämittaista jaksoa pois kotoa, joren en osaa edes kuvitella millaista on palata kotiin jos on ollut muualla kolme kuukautta. Se tuntuu todella pitkältä ajalta, joten en yhtään ihmettele jos siitä seuraa kotiinpaluumasennus. Vaikka joitain kodin ja kotimaan asioita ja rutiineja on voinut kaivatakin kaipaa varmasti yhtä vahvasti niitä matkan aikaisia ihanuuksia. Tavallaanhan se on ollut sitä viime aikojen arkea, vaikka paikat ovat vaihdelleetkin.
Onneksi koti on kuitenkin paras, kun saa aivot käännettyä oikeaan asentoon :-)
Kyllähän se pitkältä reissulta palaaminen ottaa aina aikansa, vaikka kuinka olisikin kaivannut kotiin. Nyt masennus on jo takanapäin, mutta tilalle on tullut epäusko, että onko sitä missään ollutkaan! :D
Harmaus ja kylmyys – asiat, jotka todellakin tekevät paluusta vaikeita; ymmärrän erittäin hyvin tunteen. Miten tutulta kuulostaa myös se, että matkalla niin hyvin voinut iho alkaa jälleen Pohjolan talvessa krakleeraamaan korppukuivaksi eikä mikään voitelu tunnu riittävän, minulla se tapahtuu jopa kesällä reissusta palatessa.
Onneksi Teillä oli vastassa ihanat sukulaiset ja mukavat työkaverit pehmentämässä arkeen paluuta!
Se on kyllä ärsyttävää, että jopa kesällä joutuu läträilemään voiteiden kanssa, kun iho meinaa kuivua hilseileväksi. Pohjoisen maat ovat hyvät markkinat ihovoideteollisuudelle :D Ihanat ihmiset auttavat arkeen sopeutumisessa todella paljon :)
Tämä on niin tuttu tunne! Sitä kaipaa kotoa tiettyjä asiioita, mutta enemmän kaipaa uudelleen reissuun. Oltuamme Englannissa vaihdossa jaksoin noin viikon intoilla toimivssta suihkusta, Thaimaasta palatessa fiilistelin leipiä, pitkästä aikaa sai kunnon leipää. Ja viikko menee niin kaikki näyttää samalta kuin ennenkin ja ikävä reissuun on suuri!
Heh, niinhän se usein on, että äkkiä loppuu innostus niistä asioista, mitä on ulkomailla kaivannut! :) Suomalaista leipää kaipaan kyllä Tanskassa(kin) jatkuvasti…
Nuo töppöset kuvaavat hyvin minun talvifiiliksiäni, sillä suojaudun villasukin kylmää lattiaa vastaan. Toisin kuin sinulla, minulla suihkusta tuli ennen tulikuumaa, nyttemmin vain nippa nappa tarpeeksi lämmintä vettä siihen, että lutaan siellä pitkät ajat ja sitten on taas keho lämmennyt sen verran, että voi istuskella kylmässä olohuoneessa villasukat jalassa. Kuinkahan ekologista on pitää sisälämpötila niin alhaisena, että joutuu käymään suihkussa monta kertaa päivässä. No, minulla ei ole työpaikkaa, jossa minua kukaan odottaisi reissun jälkeen. Onneksi sillä kyllä minuakin ottaa kylmyys päähän, enkä halua purkaa sitä kehenkään sivulliseen.
Minun muistikuvien mukaan Suomessa asunnot on todella lämpimiä Tanskan taloihin verrattuna, en tarvinnut Suomessa tällaisia töppösiä :D Vaikka joo, villasukat taisi olla minullakin silloin kovassa käytössä :) Kuuma vesi suihkussa on kyllä aivan must talvella… Ei muuten saa luita ja ytimiä lämpimiksi!