Matkainspiraatiota Instagramista ja viisi suomalaista seurattavaa

Monesti ajatellaan, että Instagramissa vain jaetaan omia kuvia ja tykkäillään muiden otoksista, mutta Instasta on myös paljon muuhun. Kuvapalvelu toimii nimittäin loistavana innoituksen ja jopa tiedon lähteenä oli sitten kyse sisustusideoista, muoti-ilmiöistä, ruokavalioista – tai makakohteista. Erityisesti jälkimmäiseen Instagram sopii kuin nenä päähän.

Vaikka Instagramin hevijuusereille on aivan itsestäänselvää käyttää Instagrmia eri aiheisten kuvien selailuun, ei se kuitenkaan ole kaikille näin, ja sovelluksen monipuolisuus jää kokematta. Tajusin tämän huomatessani keskustelun Facebookin reissuryhmässä: henkilö halusi nähdä kuvia tietystä lomakohteesta, ja kun hänelle ehdotettiin Instagramia, vastasi kysyjä ettei halunnut alkaa seurata tuntemattomia nähdäkseen vain muutaman kuvan. Hänelle oli jäänyt epäselväksi Instagramin mielenkiintoisin ominaisuus.

Se, että Instagramissa voi selata kuvia kaikkialta maailmasta, on sovelluksen yksi parhaimmista ominaisuuksista. Ja niitä kuvia kun riittää: on otoksia niin turistien kuin paikallisten näkökulmasta, on kuvattu parhaimmat nähtävyydet ja sisäpiirin suosikkipaikat. Voi katsoa kuvia itselle tutuista paikoista, saada vinkkejä uusista kohteista ja jopa suunnitella tulevaa reissua kuvia ja häshtägejä apuna käyttäen. Instagramin kuvien kirjo on laaja, joten samasta paikasta löytää sekä upeat ammattilaiskuvaajien otokset että tavallisten tallaajien räpsyt. Ja niistä räpsyistä kun yleensä näkee paikan kaunistelematta ja todellisuutta parhaiten vastaavana.

Kuinka Instagramia sitten tulisi käyttää, että siitä saisi mahdollisimman paljon irti matkainspiraation lähteenä?

Olit sitten suunnittelemassa tulevaa matkaa tai miettimässä seuraavaa kohdetta, kannattaa hyödyntää Instagramia ainakin seuraavilla tavoilla:

Selaa kohteen virallisen matkailuneuvonnan Instagram-tiliä

Maiden ja kaupunkien virallisten matkailuneuvontojen Insta-tilit ovat yleensä visit-alkuisia. Minä olen viime aikoina tutkaillut esimerkiksi Bukarestin (@visit_bucharest), Kaunasin (@visit_kaunas) ja Kööpenhaminan (@visitcopenhagen) tilejä. Jälkimmäistä tiliä olen kylläkin seurannut jo pari vuotta, sillä vaikka asunkin Kööpenhaminassa, haluan silti jatkuvasti vinkkejä paikoista, joita täällä kannattaa nähdä.

Näillä tileillä kuvat ovat usein laadukkaita ja ammattimaisia, sillä niillä halutaan markkinoida kohdetta potentiaalisille matkailijoille. Tämän vuoksi pelkästään näiden kuvien takia ei kannata heti alkaa varata lentoja upean näköiseen paikkaan, sillä totta kai mainoskuvat mistä tahansa paikasta näyttävät huikeilta.

Hyvänä matkainnostuksen laukaisijana ja parhaiden paikkojen esittelynä ne ilman muuta toimivat, ja kukapa nyt ei muutenkaan haluaisi katsella kauniita kuvia. Mutta suosittelen selaamaan Instaa hieman lisää.

Tutki häshtägejä

Häshtägien selaaminen on varmastikin se itsestäänselvin keino lähteä koluamaan Instan syövereitä. Kannattaa kuitenkin huomioida se, että hakukenttään syötetty #london antaa todennäköisesti tulokseksi kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja vessaselfiet tai elämää suuremmat aforismit eivät välttämättä ole sitä, mitä olet etsimässä.

Kategoriaan kuulumattomista kuvista ei kuitenkaan kannata lannistua, sillä joukossa on varmasti paljon hyödyllisiäkin vinkkejä. Nyt #longon-häsää selatessani minun silmääni sattui ihanan värikäs kuva, joka paljastui Lontoon Covent Gardenin Neal’s Yardista otetuksi. En ollut paikasta aikaisemmin kuullutkaan, mutta tuonnehan on pakko päästä!

Häshtägien selailu toimii kuitenkin parhaiten silloin, kun haluat tutkia mitä kaikkia upeita paratiiseja planeettamme tarjoaa: kokeille vaikka #wanderlust#mondolöytö ja tietenkin #igtravelthursday, ja alat takuuvarmasti haaveilla seuraavasta reissusta!

skagen, tanska

Tutki geotägejä

Geotägejä voi selailla samaan tapaan kuin häshtägejä – mutta sillä erotuksella, että geotägit on sidottu paikkaan, eivätkä ole yhtä mielikuvituksellisia kuin vaikkapa #notallwhowanderarelost tai #totravelistolive (siis jos nämäkään kliseet ovat mielikuvituksellisia…). Kyseessä on siis Instan paikkahaku, jolla voi hakea tiettyyn paikkaan liitettyjä kuvia.

Itse käytän geotägihakua erityisesti ravintoloiden ja kahviloiden tutkailuun: katson harkitsemaani paikkaan tägätyt kuvat nähdäkseni millaiselta se näyttää sisältä, ja erityisesti nähdäkseni miltä annokset näyttävät. Lisäksi kartan ansiosta näen nopeasti, missä paikka sijaitsee kartalla. Todella näppärää!

Ole sosiaalinen

Koska Instagram on kuitenkin sosiaalinen media, ei aivan yksin tarvitse tutkimustyötä tehdä. Jos kaipaat lisävinkkejä, kysy niitä kommentoimalla löytämääsi kuvaa, tai postaa oma kuva kysymyksellä varustettuna: saavuimme tänne juuri, mitä täällä kannattaisi tehdä?

Monet antavat vinkkejä mielellään, ja ehkäpä saatkin kyselyjesi ansiosta paikallisen näyttämään parhaimmat mestat. Näin saat takuuvarmasti sisäpiirin vinkit ja ikimuistoisia kokemuksia!


Seuraa näitä suomalaisia matkailijoita – ja reissuinspiraatio on taattu!

@ms.coco.nut on Australiassa asuvan Annan palmujen ja paratiisirantojen täyttämä Insta-tili. Vaikka minä en tällä hetkellä edes haaveile rantalomasta, alan Annan kuvia katsellessani kaivata merituulen lämmintä puhallusta, hiekkaa varpaiden välissä ja suolan tunnetta iholla. Jos kuvat eivät riitä, kannattaa Annan reissuihin tutustua tarkemmin hänen blogissaan Muuttolintu.

@janitravels on Viitasaarelta Thaimaahan lähteneen Janin värikäs ja upeita maisemia täynnä oleva tili ja piristävä poikkeus naisvaltaisessa suomalaisten reissu-Instagrammaajien joukossa. Jani kirjoittaa myös blogia Hengenvetoja, ja sekä hänen Insta-tilistään että blogistaan huokuu ihana positiivisuus!

@fromkaroliinan kuvagalleria on seesteinen, vaikka tiliä ylläpitävän Karoliinan elämä on lentoemäntänä työskentelyn johdosta vauhdikasta ja maat ja maanosat vaihtuvat niin tiuhaan, että ei meinaa perässä pysyä. Olen itsekin joskus haaveillut lentoemännän ammatista, eikä From Karoliina -blogia kirjoittavan Karoliinan päivitykset jätä epäilyksen sijaa, että kyseessä on todella mielenkiintoinen työ!

@hallanvaaran takana on Kerran poistuin kotoa -blogia kirjoittava Noora. Hän oli tähtenä tämän kuun IGTT-uutiskirjeessä, jossa hän kuvaa tiliään aivan nappiin:

Instagram-tilini on tarkoitus vangita maailman kauneutta sen eri muodoissa. Sykähdyttävien asioiden joukkoon pääsevät niin huikea luonto, vanhat linnat ja muut historialliset rakennuksetkin. Mutta myös persoonallisilla kaupunkiotoksilla, katutaiteella ja hyläyillä paikoilla on jalansijansa kauneuden joukossa. Näitä samoja asioita haen myös seuraamiltani IG-tileiltä.

@anskubcn on täynnä niin upeita luontokuvia, että haluaisin tältä istumalta vetää patikointikamppeet niskaan ja lähteä samoilemaan samoihin maisemiin. Ansku BCN -blogia kirjoittava Ansku asuu Barcelonassa, joten hänen Insta-tilillään on roppakaupalla kuvia Espanjasta. Ja mikäs siinä, sillä onhan se aivan uskomattoman upea maa!


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Muru Mou, Travellover ja Skimbaco. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @vagabondablog.


28 comments
  1. Instagram todella on matkainspiraation kannalta vaarallinen. :) Minä tuppaan kyllä lannistumaan, koska ihan liian usein etsimäni tägin tai kohteen takaa löytyy loputon määrä selfieitä, joita en vain jaksa. Ei oikein anna hotellista/kahvilasta/rannasta yms. käsitystä, kun kuvan täyttää (yleensä) nainen. Mielelläni jaan kuvia ja selailen omaa fiidiäni, koska en ala seurata itse ärsyttäviä miljoonan selfien tilejä. :)

    1. Ilman selfieitä Instagram olisi kyllä parempi paikka! Minäkin haluaisin vain katsoa vaikka kauniita maisemakuvia ympäri maailmaa, enkä tuntemattomien typyjen naamoja :) Mutta onneksi omat seurattavat huolella valitsemalla voi sentään vaikuttaa edes jonkun verran siihen, millaisia kuvia omassa fiidissä näkyy :)

  2. Hyviä vinkkejä! Mä kyllä inspiroidun tosi vahvasti nimenomaan Instagram-kuvista, ja hommaa on vielä helpottanut se, että muiden kuvia voi tallentaa omaan kansioon. Siellä onkin jo pitkä lista ruoka- ja reissupaikkoja odottamassa toteuttamistaan :) Voin sitten kaivaa sen muistilistan esille, kun vihdoin pääsen kyseiseen maahan/kaupunkiin. Ennen tätä hyvät vinkit hukkuivat kuvien tulvaan!

  3. Hyvä ja tarpeellinen postaus! Instagram on kasvanut ja turvonnut niin valtavaksi datapankiksi, että tällaiset kampanjat ryhdittävät sitä loistavasti ja auttavat navigoimaan houkuttelevien kuvien seassa.
    Sitä paitsi: tämä kampanja muistuttaa bloggaajaa skarppaamaan kuvien laatuun. Itse postaan aina tekstikylki edellä, joten kuvapuolta täytyy alkaa miettimään erikseen. Tosin hevosen selästä käsin kuvaamisessa on omat haasteensa…:)
    terveisin http://www.riittareissaa.blogspot.fi

  4. Instagram on kyllä aivan loistava matkakuumeen aiheuttaja ja on ihan huippua, miten upeita ja uusia kohteita sen kautta löytää. Kaikista eniten varmaan Kappadokia on alkanut kiinnostaa kuumailmapallo kuviensa takia, joita Insta on pullollaan. Oi että, pakko päästä sinne joskus!

    1. Minäkin olen nähnyt Kappadokiasta kuvia, ja ihan pelkästään niiden vuoksi voisin lähteä sinne. En edes ole kovinkaan innostunut kuumailmapalloajelusta, mutta ​kyllä mä Kappadokiassa pakottaisin itseni hyppäämään koriin :)

  5. Mä koen olevani edelleen vähän tumpelo Instagramin käyttäjä, mutta tässä oli ainakin hyviä vinkkejä miten matkakuumetta voi nostattaa. Seuraankin jo parin sellaisen paikan kuvavirtaa, mihin tiedän olevani menossa tulevana kesänä. Ihan kiva fiilistellä näin edeltä käsin ja saa vähän käsitystä missä haluaa ehdottomasti käydä. Tää oli kiva postaus ja ainakin minulle hyödyllinen.

    1. Kiva kuulla, että tämä postaus oli sinulle hyödyllinen! Kokeneille Instagramin käyttäjille tässä tuskin oli mitään uutta, mutta tarkoituksena oli neuvoa vähemmän käyttäviä hyödyntämään Instaa enemmän. Tulevan loman fiilistely etukäteen on ihanaa, ja siihen Instagram soveltuu mainiosti! :)

  6. Tosi hyvä juttu Instagramin hyvistä puolista! Ja tätä ideaa voisi viljellä laajemminkin: voisimme myös blogeissa aina välillä nostaa esille näitä mielenkiintoisia instagram-tilejä, jotta nekin lukijat, jotka eivät vielä ole niin tottuneita instagramin käyttäjiä, löytäisivät sen ja hyvien tilien pariin. Instagramista tulevat monille ensimmäisenä mieleen selfiet, vaikka suomalaisten matkabloggaajien tilit ovat niiden sijaan täynnä älyttömän laadukkaita matkakuvia. Ja kohteita löytyy joka puolelta maailmaa, joten jokainen varmasti löytäisi omat suosikkinsa.

    1. Kiitos Katja! Hyvä idea nostaa blogeissa enemmänkin esille ​mielenkiintoisia Insta-tilejä, sillä matkablogien lukijoissa (ja kirjoittajissa!) on varmasti monia, jotka mielellään seurailee matkailevia Instagrammaajia. Ja etenkin suomalaisten matkaajien tilit varmasti kiinnostaa, mutta niitä voi olla hankala löytää – etenkin sellaisten, joilla ei ole blogia.

  7. Oho! Tulin tänne innoissani katsastamaan hyviä vinkkejä kiinnostavista seurattavista, mutta suureksi hämmästyksekseni löysinkin tästä postauksesta itseni. Kiitos siis, aika hienoa olla noin loistavien tyyppien joukossa :) Kiitokset myös Jonnalle kehuista! Suomi-kuvaus onkin ollut erityisen lähellä sydäntä tänä vuonna, satavuotiaan Suomen kunniaksi. Mä olen käyttänyt Instagramia jo monta vuotta, mutta kesti aika kauan tajuta sen potentiaali muutenkin kuin omien kuvien jakopaikkana. Matkainspiraation nostattajana se on kyllä monipuolinen ja mainio. Joskus vähän liiankin hyvä :D

    1. Kiitos itsellesi, että ilahdutat meitä upeilla kuvillasi! :) Ja varmasti meihin ulkosuomalaisiin kauniit Suomi-kuvat kolahtaa​ vielä muita paremmin. Olen ymmärtänyt Suomen luonnon ihanuuden kunnolla vasta viime vuosina, ja on aivan mahtavaa päästä fiilistelemään koti-Suomea Insta-kuvien kautta!

  8. Itse taidan olla instagramin suurkuluttaja ja sieltä tuleekin selailtua vaikka ja mitä ja imen inspiraatiota! Ja tulee sinne itsekkin aika usein kaikenlaista ladattua :D pahimpia ovat ehkä matkatarjoukset jotka ponnahtavat feediini ja sitten iskeekin jo matkakuume. Kiitos vielä, löysin muutaman uuden seurattavankin täältä!

  9. Hyvä aihe, totta matkakuvia ei voi koskaan olla liikaa. Tykkään itse kyllä enemmän Pinterestistä, koska siellä haku toimii jotenkin paremmin ja löytyy aina jotain tykättävää. Instagramissa on se ongelma monenkin mielestä että hakuun tulee usein bikinijulkkisten pakara tms. kuvia, jotka ei useinkaan naisia (jotka ei vaikka fitnesstä harrasta) jaksa kiinnostaa jos matkakuvia etsii. Niin sen takia olen kokenut Pinterestin jotenkin mieleisemmäksi. Pinterestissä on myös se hyvä puoli että se toimii milloin vain myös tietokoneella

    1. Mä en ole tutustunut Pinterestiin lainkaan, joten siitä ei ole kokemusta. Mutta on ihan totta, että Instagramissa vastaan tulee paljon kuvia, jotka eivät aiheeseen liity lainkaan. Geotägejä selaillessa (esim. ravintolat ja kahvilat) mainoksia tai pakarakuvia ei mun kokemuksen mukaan tule niin paljoa, joten siksi suosin enimmäkseen niitä. Eikös myös Instagram toimi tietokoneellakin?

  10. Noissa kaikissa hienoja kuvia mutta tässä on yksi ongelma; mitä enemmän näkee kuvia ja mitä enemmän lukee juttuja sen enemmän tulee listalle kohteita…..muuten onko tuossa minun linkissä joku vika? Ei ainakaan näy samalla tavoin linkki kuin muiden, vaikka kuinka laitoin oikean linkin sinne oikeaan paikkaan…

    1. Niinpä, sehän se on pienoinen ongelma, kun listalle tulee nopeammin kohteita kuin niitä ehtii matkustaa läpi! :) Ei ole mitään vikaa linkissäsi, toimii niin kuin pitääkin. Ilmeisesti on tullut jokin uudistus, että oma linkki näkyy itselle mustana ja muut sinisenä. Tai näin ainakin mulla näkyy minun oma linkki, ja sinun ja kaikkien muiden sinisenä.

    1. Kiva juttu, että löysit uutta seurattavaa! Tässä olikin instagrammaajia monesta maailman kolkasta, joten kuviakin moneen makuun :)

  11. Tämä on juuri se Instagramin ongelma, kun ihania kuvia ja seurattavia tilejä on ihan liikaa. Matkakuume sen kun lisääntyy :) (se ei tosin ole huono asia ollenkaan;)

  12. Hyviä vinkkejä! Itsekin tykkään hastagien avulla tutkailla kiinnostavaa kohdetta tarkemmin eri näkökulmista ja kiinnostavasta ravintolasta käyn välillä tarkistelemassa annoskuvia Instagrammista. Seuraankin jo kaikkia esittelemiäsi ja pakko erikseen kehua Nooraa eli @hallanvaara -tiliä. En kestä miten upeita Suomi-kuvia hänellä on, erityisesti Tampereelta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *