Lunta Kreetalla! (Eli päiväretki vuorille)

Ei varmaan hämmästytä ketään, kun sanon, että en pidä talvesta. Siis sellaisesta talvesta, joksi me Pohjoismaista kotoisin olevat talven miellämme. Kylmästä, kosteasta, pimeästä, ankeasta ja aivan liian pitkästä talvesta. Mutta on talvessa yksi ihana asia, ja se tuleekin aina ensimmäisenä mieleen kun muistelen lapsuuteni talvia Kuopiossa: lumi.

Minulla ei ole mitään lunta vastaan, päinvastoin: Tanskassa asuessani olisin vaikka lyhentänyt kesän puoleen, jos vain olisin saanut oikean lumisen talven sen kostean ja kolean ankeauden sijaan.

Yksi Kreetan talven valteista on se, että täällä pääsee kokemaan lumisen talven – ja vielä isompi plussa on se, että sen saa yleensä itse päättää, haluaako kokea lunta Kreetalla lainkaan vai ei. Lisäsin sanan yleensä siksi, koska eihän se mahdotonta ole, että lunta sataa talvisin missä päin saarta tahansa, vaikkakin todennäköisimmin sitä on vain vuorilla.

Lukuvinkki: Kreetan talven plussat & miinukset

Lunta Kreetalla - Omalos

Lunta Kreetalla - Omalos

Lunta Kreetalla - Omalos

Vuorilla sitä lunta sitten onkin joka talvi, ja lumihuippuiset vuoret tekevät kreetalaisesta maisemasta entistä kauniimman! Aurinkoisina talvipäivinä kontrasti on huikea, kun vaikkapa Hanian satamassa voi istuskella terassilla lämpimästi paistavasta auringosta nauttien, ja samalla katsoa kaupungin taustalla kohoavia lumihuippuisia Lefká Óri -vuoria. Ja hyvinä talvina sitä lunta on vuorilla paljon!

Kahtena meidän ensimmäisenä Kreetan-talvena riitti, että näin lunta Kreetalla vain etäisyyden päästä, mutta tänä vuonna halusin päästä lähemmäksi. Paikalliset kertoivat, että vuoristokylä Omalós on suosittu päiväretkikohde talviaikaan, sillä sinne on helppo ajaa ja lumiset maisemat ovat todella upeat. Omalós onkin tuttu paikka kaikille, jotka ovat vaeltaneet Samaria-rotkon, ja juuri sinne, rotkovaelluksen alkupisteelle, mekin suuntasimme helmikuun ensimmäisenä päivänä.

Lukuvinkki: Samaria-rotko on Kreetan upein patikkareitti!

Lunta Kreetalla - Omalos

Lunta Kreetalla - Omalos

Lunta Kreetalla - Omalos

Olin luullut ajomatkaa haastavammaksi, sillä joutuisimmehan ajamaan kesärenkailla korkeiden lumikinosten reunustamalla tiellä. Mutta auringonpaisteesta huolimatta – tai sen ansiosta – tiet olivat täysin kuivat eikä pelkäämästäni jäästä ollut tietoakaan. Ilmeisesti talvellakin lämpimästi paistava aurinko ehti kuivattaa asvaltin nopeammin, kuin kuumien säteiden alla sulava lumi ehti sen kastella.

Ajomatka ylös vuorille Omálokseen, ja aina päiväretkemme päätepisteeseen Xyloskalo-ravintolaan saakka, kestää Hanian rannikolta vain tunnin. Matkalla ohitetaan muun muassa Botanical Park ja pitoreski Lákkoin kylä, joista jälkimmäisessä kannattaa pysähtyä ainakin valokuvien ottamista varten. Kukkulan rinteellä sijaitseva kylä ja sen takana kohoavat lumihuippuiset vuoret on valehtelematta yksi kauniimpia kreetalaisia maisemia, joita olen näiden Kreetan-vuosieni aikana nähnyt!

Lukuvinkki: Kreetan Botanical Park & Gardens on hurmaava retkikohde

Lunta Kreetalla - Omalos

Lunta Kreetalla - Omalos

Lunta Kreetalla - Omalos

Saatat ehkä miettiä, että onkohan Kreetan lumisilla vuorilla mahdollista lasketella tai hiihtää. Toki on mahdollista, mutta mitään järjestettyjä keskuksia ei saarella ole, ja tuskinpa on valmiiksi vedettyjä hiihtolatujakaan. Joten talvilajien harrastaminen ilman hissejä tai latuja vaatinee enemmän päättäväisyyttä ja jopa hurjapäisyyttä kuin koti-Suomessa, mutta mahdotonta se ei ole, eikä tavatontakaan: me näimme Omalóksessa hiihtäjiä!

Hiihtolajien lisäksi (tai sijaan, minun tapauksessani) vuorille suuntautuvan päiväretken parasta antia on vain nauttia lumesta ja huikaisevan kauniista vuoristomaisemista, ja kenties syödä lounasta tai ainakin juoda kahvit Xyloskalo-ravintolassa. Monet tuovat mukanaan koiransa, ja koirien satunnaisten haukahdusten lisäksi vuoristossa kaikuvat lumessa leikkivien lasten iloiset kiljahdukset.

Retki vuorille näkemään lunta Kreetalla on upea kokemus – suosittelen pitämään Omalóksen mielessä, jos käyt Kreetalla talvella!


Piditkö lukemastasi?
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa | Bloglovinissa


8 comments
  1. Moi!
    Vähän siistiä kun kävit Omaloksessa päin talvella. Oltiin siellä kesäkuussa-19. Jo 2 kertaa Samarian kävelleenä Sarakina kuulostaa kivalta. Jos päästään Kreetalle syyskuun puolivälissä-20, niin Psiloritis olisi ohjelmassa ainakin.
    Ihanaa kevättä!
    Terv Jyrki.

  2. Hei, ihmettelen ettet ole ottanut mitään kantaa KOKO MAAILMAA vaikuttavaan Korona-viruksen leviämiseen! Onhan sillä kuitenkin aika suuri merkitys matkailulle! Ihmiset miettivät tälläkin hetkellä aika paljon sitä, uskaltaako varata matkan kesälle ja myös esim .Kreikkaan. Joko olet täysin ymmärtämätön tilanteen vakavuudesta tai sitten vain itsekäs hölmö kuopiolainen, joka haluaa olla aina kaiken tietävä maailmanmatkaaja, jonka ei olevinaan tarvitse välittää itse ilmastokompensoinnista yhtään mitään. Eikä maailmaa ja (matkailuakin) oikeasti ravisuttavista uutisista.

    1. Miksi hemmetissä joku bloggaaja alkais jakelemaan matkustusohjeita ulkomailta, kun meillä on kotimaassa viranomaiset, joille matkustusohjeet on määrätty 🤣

      1. Niinpä! Ja vaikka joku bloggaaja ottaisikin kantaa koronavirukseen, sen leviämiseen ja matkustamiseen, suosittelen siltikin tarkistamaan matkustussuositukset viranomaisten lähteistä!

    2. Hei Silja, kiitos kommentistasi! Minulla ei ole minkäänlaista ammattitaitoa tai muutenkaan tietämystä viruksista tai niiden leviämisistä, joten minun on aivan mahdoton ottaa kantaa koronaan. Mielipiteet eivät mielestäni tähän kuulu asiaan kun puhutaan terveydestä, joten suosittelen kääntymään faktoihin perehtyneiden viranomaisten puoleen, aivan kuten tuossa jo kommentoitiinkin.

      Vähän ikävää, että menet henkilökohtaisuuksiin sen takia, että en kirjoita siitä asiasta mistä sinä haluat – tämä on kuitenkin minun blogini ja kirjoitan aivan harrastuspohjalta, ja minua vain itseäni kiinnostavista asioista. Minun ei todellakaan tarvitse ottaa kantaa maailman asioihin, sitä varten olkoon muut sivustot ja viranomaiset, ja minua pätevämmät kirjoittajat. Se, että en kirjoita jostain aiheesta, ei tarkoita, ettenkö ymmärrä asian vakavuutta tai en ole siitä kiinnostunut.

      Jos olet kiinnostunut lukemaan blogeista ilmastoasioista, suosittelen Adalmina’s Adventures -blogia. Kirjoittaja Anna-Katri on ympäristöasiantuntija, joten hänellä on asiaan oikeaa tietoa pelkkien mielipiteiden sijaan! Lue vaikka postaus: http://adalminasadventures.com/lentomatkailun-paastot-ja-mita-niille-tulisi-tehda/

  3. Kiitos kivasta jutusta! Vietämme talvea täällä Kampanosissa ja olen sulkenut kokonaan mielestäni pois ajatuksen Omalosilla käymisestä talvella juuri runsaan lumen ja kesärenkailla varustetun auton vuoksi. Lakkoin kautta siis voi hyvinkin mennä, kuten kerroit, mutta tiedätkö yhtään, miten on toisen reitin laita eli länsisuunnasta Petras Selin kautta tasangolle?

    1. Kiitos kommentistasi! Minua ihan huvittaa, kuinka etukäteen pelkäsin että matka olisi turhan hurja kesärenkailla ajettavaksi. Mutta tiet olivatkin tarkkaan auratut ja aivan kuivat! En olisi uskonut, sillä sitä lunta on tänä talvena paljon.

      En valitettavasti tiedä, kuinka on toisen reitin laita.. Luulisin, että tiet pidetään aurattuina myös länteen päin. 🤔

      Mukavaa talven jatkoa sinne Kampanosiin! :)

      1. Kiitos! Ihmettelimme, kun vuokraisäntäväkemme kyseli, olemmeko käyneet Omalosilla. Luulimme, että sinne ei todellakaan uskalla edes ajatella lähtevänsä. Kiitän vastauksestasi ja kyselen isäntäperheeltä tuon toisen tien kunnosta. Oletan kyllä, että se on yhtä hyvässä kunnossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *