Lentoyhtiökokemus: Wizz Air

Wizz Air on vuonna 2004 ensimmäisen lentonsa lentänyt unkarilainen halpalentoyhtiö, joka on noussut nopeasti yhdeksi Keski- ja Itä-Euroopan suurimmaksi lentoyhtiöksi. Monelle suomalaiselle Wizz on tuttu yhtiön Suomen ainoasta reitistä Turusta Puolan Gdanskiin, mutta koko Eurooppaa tarkasteltuna yhtiöllä on hurja määrä mielenkiintoisia reittejä – ja lisää avataan jatkuvasti. Minä testasin lentoyhtiötä ensimmäistä kertaa matkalla Kööpenhaminasta Makedonian Skopjeen.

Kuten tavallista, matkakohteeni määräytyi edullisten lentojen ja sopivien lentoaikojen perusteella. Vappuviikonloppu oli hyvä ajankohta tehdä tavallista viikonloppua pidempi reissu, ja kun Wizz Air tarjosi vähän päälle satasella lennot perjantain aamulähdöllä ja maanantain paluulla, kilahtivat lennot sähköpostiini nopeasti.

Nettivaraus meni sujuvasti kahta yllätystä lukuun ottamatta: Wizz Air veloittaa nettivarauksista hallinnointimaksun kahdeksan euroa lennolta, ja yhtiö perii ekstraa myös käsimatkatavarasta. Pienen laukun (max. 42 x 32 x 25 cm) saa toki maksutta, mutta en uskonut sen riittävän kolmen yön reissun tavaroilleni. Jouduin siis maksamaan noin kymmenen euroa suuntaansa, että sain otettua mukaan isomman laukun (max. 56 x 45 x 25 cm). Missään vaiheessa ei kuitenkaan tarkastettu, että olinko varmasti maksanut isommasta käsimatkatavarasta.

Check in on mahdollista tehdä maksutta netissä, jolloin koneeseennousukortin joutuu tulostamaan itse, tai Wizz Airin oman sovelluksen kautta, jolloin saa mobiilissa toimivan koneeseennnousukortin. Typerä juttu on se, että Wizz Airin oma sovellus ei kuitenkaan tallenna boarding passia käyttökelpoiseen muotoon, vaan sitä varten joutuu lataamaan erikseen PassWallet- tai Passbook-sovelluksen, johon boarding pass tallennetaan. Aivan järjetöntä, jos minulta kysytään.

Lähtiessäni Kööpenahminan kentältä halpalentoyhtiöillä, olen tottunut siihen, että lähtöportti on kaukaisimmassa F-sormessa, jonne kestää kävellä 15 minuuttia turvatarkastuksesta. Ja voin sanoa, että sinne terminaalin perukoille vievät pitkät ja ankeat käytävät, jotka tekevät hyvin selväksi sen, että halppislennolla ollaan lähdössä matkaan.

Olin yllättynyt, että Wizz Airin portti ei ollutkaan siellä kilometrien päässä, vaan huomattavasti paremmalla sijainnilla. Boarding alkoi hyvissä ajoin ja meni sujuvasti, mutta siltikin pääsimme matkaan 20 minuuttia aikataulusta jäljessä. Skopjeen kuitenkin laskeuduimme minuutilleen suunnitellun mukaisesti, joten lähdön pieni viivästyminen ei vaikuttanut mitenkään. Myös paluumatkalla saavuimme Kastrupiin aikataulun mukaisesti.

Kone oli molempiin suuntiin Airbus A320-200, joka ei kovin uudelta vaikuttanut, vaikka Wizz Airin laivaston keski-iän sanotaan olevan alle kolme vuotta. Kenties tällä välillä on käytössä yhtiön vanhempia koneita. Vaikka on sitä vanhemmissakin purkeissa oltu, ei sen puoleen.

Istuin oli kova ja epämukava, ja siinä alkaisi varmasti takamus puutua pidemmillä lennoilla, mutta kaksi ja puoli tuntia siinä vielä istui. Jalkatilaa oli normaalisti, eli tällaiselle alle 170-senttiselle aivan riittävästi, mutta tulomatkalla huomasin pitkän vierustoverin tuskailevan jalkatilan puutteen kanssa.

Lennolla ei tarjottu maksutta mitään syötävää tai juotavaa, joten olin varautunut omin eväin. Noin lyhyen lennon pärjäisi kyllä ilmankin, mutta aika menee mukavammin kun ei tarvitse pelätä nälän yllättävän.

Paluumatkalla olin kentällä tietoisesti jo todella aikaisin, peräti 3,5 tuntia ennen lennon lähtöä. Skopjen lentokenttäbussi kulkee harvoin, ja stressiltä välttyäkseni päätin ottaa aikaisemman bussin, vaikka olisin ehtinyt juuri ja juuri myöhemmälläkin. Siis siinä tapauksessa, jos kaikki olisi mennyt niin kuin pitää, mutta luotto makedonialaisiin bussiaikatauluihin ei ollut kovinkaan korkealla kokemusteni vuoksi: tullessa bussi lentokentältä Skopjeen lähti 20 minuuttia aikataulusta jäljessä, ja käydessäni Matka-kanjonilla paikallisbussi jätti kokonaan tulematta. En siis halunnut ottaa riskiä.

Muutama tunti joutenoloa kentällä ei kuulostanut niin pahalta, kun aikomukseni oli maksaa 20 euron sisäänpääsymaksu loungeen. Suunnitelmani ei kuitenkaan suureksi kiukukseni toteutunut, sillä en päässyt kansainväliselle puolelle kännykässä olevalla boarding passilla. Olin kyllä epäillyt, että näinköhän Skopjen kentällä käy sähköinen koneeseennousukortti, mutta Wizz Airin mukaan niillä kentillä, joilla mobiiliversio ei käy, ei kännykkäsovellus sitä myöskään anna. Tämä osoittautui siis palturiksi, sillä sain boarding passin sovelluksen kautta aivan normaalisti.

Jouduin siis odottamaan lähtöhallin kahvilassa lähes kaksi tuntia Wizz Airin tiskien avaamista, ennen kuin sain noudettua boarding passin ja siirryttyä turvatarkastuksen läpi kansainväliselle puolelle. Se siitä loungesta sitten. Onneksi tästä ei kuitenkaan muodostunut lisäkustannuksia, mutta niillä kentillä, joilla kännykkäversiot kelpaavat, maksaa koneeseennousukortin tulostaminen tiskillä noin kymmenen euroa.

Ensikokemukseni Wizz Airista oli ihan mukiinmenevä. Halpalentoyhtiöiltä ei voi mitään kovin kummoista odottaa, eikä tämäkään kovin ikimuistoinen kokemus ollut, mutta ajoi kyllä asiansa. Kööpenhaminasta Wizz Air lentää Skopjen lisäksi Ukrainan Kiovaan ja Bulgarian Sofiaan, ja vaikka nämä kohteet eivät ole matkasuunnitelmissani lähitulevaisuudessa, voisin edullisten lentojen osuessa kohdalle käyttää lentoyhtiötä toisenkin kerran.

Onko Wizz Air sinulle tuttu? Lentäisitkö uudestaankin?

10 comments
  1. Lennettiin kaveriporukalla Köpis-Vilna-väli noin parillakympillä – todellakin worth it! Kaiken lisäks Vilnan päädyssä oli uskomattoman joustava baggage drop-virkailija: vaaka näytti 5-6 kiloa ylimäärästä viinin yms. muun kotiinviemisen takia, ja mitä en olis ikinä halpalentoyhtiöltä uskonut, virkailija heitti pienen pähkäilyn jälkeen et “menköö nyt tän kerran, punnitkaa ens kerralla se laukku” :D Thaaank juuu we will!

    1. ​Ohhoh, ei kovin usein kuule, että halpalentoyhtiön virkailija antaa ylikilojen olla, eikä peri niistä maksua! Mielettömän hyvä tuuri kävi teillä :) Joskus sitä vaan ihmettelee noin järkyttävän edullisia lentoja, kun samalla hinnalla ei monessakaan maassa pääsisi junalla kovinkaan pitkälle, mutta lentäen pääsee maasta toiseen…

      1. Jep, ja välillä kirpasee myös ajatella niin halpojen hintojen ilmastovaikutuksia, ei taida olla vihreimmästä päästä se että lentäminen on halvempaa ku junat :D Mut matkustaminen on niin ihanaa et tulee helposti oltua vähän itsekäs välillä!

        1. Halpalentoyhtiöt taitaa onneksi sentään usein olla ympäristöystävällisempiä kuin tavalliset lentoyhtiöt, koska niissä on yleensä enemmän istuimia, myydään tehokkaasti täyteen, optimoidaan polttoaineen määrä ja rohkaistaan matkustamaan vain käsimatkatavaroilla. Vaikka ei ne silti tietenkään junille tässä asiassa pärjää…

  2. Olen lentänyt tuon välin Turusta Gdanskiin kun halusin tarjota huomattavasti nuoremmille pikkusisaruksilleni ensimmäisen lentokokemuksen ja Turusta oli meille niin paljon helpompi lentää. :) Meillä sujui kaikki hyvin, mutta muiden matkustajien kuulin kyllä haukkuvan noita matkatavararajoituksia, koska osalta matkakatavarat mitattiin koneeseen noustessa. En ole paljoa lentänyt, mutta lasku Gdanskiin oli kyllä rytisevin jonka olen koskaan kokenut! Järkyttävät jarruttelut ja rysäys koneen koskettaessa maata. Suomeen laskeutuessa onnistuikin sitten paremmin. Vähän jännitti myös että päästäänkö kaikki istumaan lähekkäin kun lipuissa ei ainkaan tuolloin ollut paikkanumeroita jos ei halunnut maksaa koneen ensimmäisistä riveistä, joten paikat meni sen mukaan kuka koneeseen ehti ensin. Meillä taisi liput maksaa parikymppiä henkilöltä, joten tuohon hintaan voisin noin lyhyen lennon lentää tällä yhtiöllä uudestaankin, pidemmille ehkä yrittäisin valita jonkun toisen. :)

    1. Onhan se vähän ärsyttävää, että joutuu maksamaan ekstraa käsimatkatavarastakin, sen kun kuvittelee aina kuuluvan lipun hintaan. Mutta oma valintahan se sitten on, jos ei sitä suostu maksamaan ja sitten kentällä mittaillaan että onko mukana oleva laukku riittävän pieni. Mä en halunnut stressailla siitä, joten oli parempi vaan maksaa​ :)
      Mullakin oli näillä lennoilla hieman erikoiset nousut ja laskut: Köpiksestä lähtiessä tuntui, että vauhtia ja voimaa ei ole riittävästi ja kone nousi todella laiskasti ylös. Kieltämättä kävi mielessä, että näinköhän se jaksaa nousta ollenkaan. Paluumatkalla laskeutuessa Köpikseen tultiin alas aika vauhdilla ja jarrutukset oli sen mukaiset. En kylläkään tiedä, että onko lentoyhtiö näissä syinä, sillä kai nämä vain johtuu lentäjästä ja olosuhteista.

      Nyt paikkanumerot oli boarding passissa valmiina, niin ei tarvinnut rynniä koneeseen hyvän paikan saamiseksi :) Noita Turku-Gdansk -välin lentoja ilmeisesti saa useinkin todella edullisesti. Köpiksestä kaikki Wizz Airin reitit on ollut päälle satasen meno-paluu, lieköhän sitten suurempi kysyntä syynä. Kiitos kommentistasi!

  3. Juurikin Turusta Gdanskiin on tullut lennettyä pari kertaa Wizz Airilla. Ihan ok meininki. Tosin täällä Turun päässä Puolaan menijät on ahdettu lentokentän alakertaan, ahtaisiin tiloihin, jossa ei ole sen paremmin katto korkealla kuin matkailokaan irti, koska siellä ei ole mitään myyntiä elikäs baaria tarjolla.Siellä vain odotetaan. En ymmärrä ollenkaan, mikä tää tämmöinen karsinointi on, koska ollaan kuitenkin ihan samassa rakennuksessa, että onko siellä niin kamalasti lähdössä samaan aikaan lentoja, ettei sinne fiksummalle puolelle mahdu. Eipä kyllä muuta valittamista. Gdanskin päässä saa odotella ihan normitiloissa, jossa palvelu pelaa. Itse en ole onnistunut saamaan mitään tolkuttoman edullisia tarjouksia, mitä olen kavereilta kuullut, ja lentoajatkin on olleet välillä aika peestä turistin kannalta (lähtö mennen tullen törkeän aikaisin), mutta viimeksi kun katselin, aikataulut oli taas turistiystävällisemmät, eli iltapäivälennot. Toivoa sopii, että kyseinen reitti säilyy, eikä haittaisi pari lisäkohdettakaan, uskon, että käyttäjiä riittäisi.

    1. ​Ääh, on aivan älytöntä, että joidenkin lentoyhtiön asiakkaita kohdellaan joillakin kentillä aivan ala-arvoisesti.​ Itse olin kerran lähdössä (muistaakseni) Tegelin kentältä Air Berlinin lennolla Kuubaan ja menin hyvissä ajoin passintarkastuksesta läpi, kun ajattelin siellä vielä olevan kauppoja ja edes yksi kahvila. Pettymys oli suuri, kun päädyinkin pieneen karsinaan odottamaan ilman mahdollisuutta ostaa yhtään mitään. Olikohan siellä edes vessaa… Moni muukin teki saman virheen ja penkitkin loppui kesken. Jee, oli kyllä mahtava reissun aloitus. Not.
      Halpalentoyhtiöiden miinuspuoli on huonot lentoajat, lähes aina lennot on joko kukonlaulun aikaan tai sitten myöhään illalla. Missä ne koneet oikein on päiväsaikaan?? :D Toivottavasti Wizz Air laajentaisi Suomessa ja valikoimiin tulisi muitakin lentoja! Kiitos kommentistasi :)

    2. Kuinka aikaisin menitte Gdanskin päässä kentälle? Itse olen tässä puntaroinut, että onkohan se 2h ennen lentoa liioittelua kun matkustaa vain käsimatkatavaroiden kanssa. Ja lähtö kotiin klo 6:20! 😄

      1. Minulla ei ole kokemusta Gdanskin kentästä, mutta yleensä ainakin Euroopan sisäisillä lennoilla (ja erityisesti vain käsimatkatavaroilla) lentäessä se yleinen kahden tunnin suositus on kyllä liioittelua… Ja useimmiten noin aikaisin ei kentilläkään ole juurikaan ruuhkaa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *