Lentopelosta lentokaipuuseen

Ensimmäistä kertaa olin lentokoneessa nelivuotiaana matkalla Rodokselle, muutamaa vuotta myöhemmin Turkkiin ja Tunisiaan. Näistä lennoista en muista muuta kuin sen, että jauhoimme nousun ja laskun aikana purkkaa leukanivelet paukkuen. Ja sen, että äiti pelkäsi.

Viisitoista vuotta ensimmäistä lentokokemustani myöhemmin lensin ensimmäistä kertaa ilman perhettäni, ja huomasin omaksuneeni ädin lentopelon. Lensin Helsingistä Las Palmasin kautta brasialaiseen rantakaupunkiin Nataliin ja puristin nousujen aikana käsinojia rystyset valkoisena. Paluumatkalla oli niin huono olo, että lentoemäntä antoi soodavettä ja oksennuspussin.

Seuraavalla lennolla matkaseuralaisenani oli ensimmäistä kertaa lentävä ja ihmetellen seurasin vierestä hänen rauhallista olemusta koko lennon aikana. Tuo ei ole koskaan lentänyt aikaisemmin, eikä siltikään pelkää! Ymmärsin vihdoin, että pelko ei kuulukaan automaattisesti lentämiseen.

Tämän oivalluksen jälkeen lentäminen oli minulle pitkään vain tapa siirtyä paikasta toiseen, enkä ajatellut siinä olevan mitään pelottavaa. Malesiassa opiskellessani reissasin paljon, ja muutaman lennon jälkeen pelko iski taas. Ihan yhtäkkiä, varoittamatta ja ilman mitään tiedostettavaa syytä.

Lentopelko

Aloin tarkistaa onko koneessa riviä numero 13 (yleensä ei ollut), arvuutella koneen turvallisinta kohtaa (onko mikään?) ja laskea lasten lukumäärää (eihän lapset voi menehtyä lento-onnettomuudessa!). Jo ennen kuin kone oli edes ehtinyt aloittaa rullausta, olin jo katsonut kaikki näköetäisyydellä olevien kasvot läpi: näiden kanssa minä kuolen.

Nousun aikana kuuntelin aina musiikkia, kunnes eräs lentoemäntä sen kielsi ja jouduin jatkossa lukemaan kirjaa. Eihän siitä mitään tullut, luin vain samaa sanaa uudestaan ja uudestaan, samalla kun kuulostelin korvat höröllä kaikkia koneesta lähteviä ääniä. Yleensä oudot ajatukset katosivat kun lentokorkeus oli saavutettu.

En tykännyt lentää yksin, vaikka sitäkin monesti tein. Kota Kinabalussa tutustuin brittikundiin, joka oli suureksi riemukseni varannut saman lennon Balille. Nousun aikana sanoin, että en pidä koneen mielestäni oudoista äänistä. Hänen vastaus “sehän se vasta huolestuttavaa olisikin, jos mitään ääniä ei kuuluisi” ei rauhoittanut minua lainkaan. Pystyin rentoutumaan vasta kun koneen renkaat koskettivat Denpasarin kiitorataa.

Kun palasin Kaakkois-Aasiasta Suomeen, en lentänyt kymmeneen kuukauteen. Seuraavan kerran koneeseen noustessani luulin samojen hullujen ajatusten taas valtaavan pääni. Mutta eikä mitä: minua ei enää pelottanut! Lentopelko oli lähtenyt yhtä ihmeellisesti kun oli lähes paria vuotta aikaisemmin tullutkin.


Olin jo unohtanut entisen lentopelkoni kunnes huomasin joku aika sitten kaipaavani lentämistä. Miten tässä näin kävi, että muutamassa vuodessa lentopelosta tulikin lentokaipuu? Ehkä minulla vain on tällä hetkellä niin suuri lomantarve, että toivoisin olevani jokaisen taivaalla näkyvän lentokoneen kyydissä, matkalla minne tahansa.

Edellisestä lentämällä tehdystä reissustani on aikaa kolme kuukautta, silloinkin kävin työreissuilla vain Tallinnassa ja sitä ennen pari kertaa Helsingissä. Oikeasta lomareissusta on aikaa jo seitsemän kuukautta, joten ei ihmekään jos alkaa olla jo levoton olo. Nyt alkaisi olla jo korkea aika päästä taas lentokoneeseen, tuntea ne loman aiheuttamat perhoset vatsassa ja odottaa ensiksi renkaiden irtoamista maasta, ja sen jälkeen niiden osumista kohdemaan maaperälle. Loma alkaa lentämällä!

Onko siellä ruudun toisella puolella lentopelkoisia?
Pystytkö hallitsemaan pelkosi?

46 comments
  1. En tiennyt että sulla on blogi, kivaa kun löysin! :) Mä vihaan lentämistä yli kaiken ja kyllä, mäkin olen aina tyytyväinen jos lennolla on lapsia, eihän niille voi mitään käydä. :D

  2. Mä olen pelännyt lentämistä aika kauan, mutta nyt olen vihdoin tottunut siihen. En kyllä erityisemmin edelleenkään viihdy koneissa, mutta nykyään pystyn vaikka nukahtamaan ennen kuin kone edes nousee -en siis enää jännitä hulluna, kuten aiemmin. Viimeisimmällä reissulla tuli lennettyä moneen kertaan, se taisi olla hyvää siedätyshoitoa. Tai ihan tarkkoja ollaan, niin lensin viimeksi eilen, mutta kun lento oli vain 50 minuuttia, niin se ei edes tuntunut lennolta :D. Se täytyy kyllä myöntää, että jos olosuhteet ovat huonot, esim. ukkostaa, niin minulla on kyllä tosi inhottava fiilis koneessa edelleen.

    1. Heh, 50 minuutin lento on todella lyhyt, siinä ajassa ei ainakaan ehdi ahdistua ja tylsistyä :) Mä lensin tänään aamulla Milanosta Kööpenhaminaan, lentoaika oli 1 h 40 min ja nukuin tyytyväisenä koko matkan, joten ei sekään oikein lennolta tuntunut. Hyvä vaan :)

  3. Minä en ole koskaan pelännyt lentämistä, enemmänkin nautin siitä ja lennon aikana vajoan aina todella diippeihin ajatuksiin. :D Toisaalta ymmärrän ihmisten lentopelkoa; onhan se nyt aika luonnotonta istua lentävässä kopperossa. Kiva kuitenkin tietää, että lentopelosta on mahdollista parantua kuten sinun tapauksessasi kävi. :)

    1. Onhan se todella luonnotonta, että sellaiset isot ja painavat rakennelmat pystyy nousemaan kymmeneen kilometriin ja lentämään tuntikausia! Ehkä ei pitäisi liian tarkkaan sitä ajatella, muuten alkaa taas pelottaa :D Kiitos kommentistasi!

  4. Mä ensimmäistä kertaa elämässäni rupesin ajattelemaan, että lentämisessä voisi olla jotain pelättävää, kun oli pari vuotta sitten poikkeuksellisen pahoja ilmakuoppia… mutta kun blogeista lukee lentopelkoisten tarinoita, niin en voi sanoa että olisi lentopelkoa. Ei toisaalta lentokaipuutakaan. Mulle lentäminen on lähinnä pakollinen paha, jota tulee harrastettua aivan liian paljon.

    1. “Mulle lentäminen on lähinnä pakollinen paha, jota tulee harrastettua aivan liian paljon.” jos voisin sanoa samaa, mulla tuskin olisi tuota lentokaipuuta :) Olen yllättynyt, että niin moni matkabloggaaja kärsii jonkin asteisesta lentopelosta, joten taidat olla onnekas että sulla ei varsinaista pelkoa ole :)

  5. Lentäminen on kyllä jännä juttu ja olen itse tullut näiden menneiden onnettomuuksien vuoksi ajatelleeksi sitä enemmän. Lennän ja paljon lennänkin, mutta varsinkin germanwinsgin kohdalla asia kyllä mietitytti. Samoin kuin tänne Ranskaan tullessamme, kone heitti muutaman kerran varoittamatta todella lujaa jolloin ihan vaistomaisesti puristin Matteota käsivarresta. Sellaista erittäin epämiellyttävää turbulenssia joka ei ennen hetkauttanut, mutta nyt vähän.

    1. Joo, onhan lentämistä ja sen turvallisuutta todellakin tullut ajateltua enemmän näitten onnettomuuksien jälkeen, niitä kun oli lyhyessä ajassa niin monta. Perjantaina Milanoon lentäessä ja tänään aamulla takaisin tullessa tunnostelin omia fiiliksiä normaalia enemmän tämän postauksen ja kommenttien vuoksi, mutta ei pelottanut lainkaan enkä edes miettinyt mitään outoja. Mutta lennot olikin todella tasaiset, ja voi olla että mielikuvitus olisi tuollaisessa yllättävässä voimakkaassa turbulenssissa saattanut lähteä laukkaamaan…

  6. Mä rakastan lentokenttiä, mutta lentäminen on kyllä aina yhtä pelottavaa. Muistan sen aina vasta koneeseen noustuani. Yritän silti pitää itseni tyynenä keskittyen johonkin muuhun asiaan ja muistutellen itselleni että suuremmalla todennäköisyydellä kuolen auto-onnettomuudessa…

    1. Se yleensä auttaa, jos pystyy keskittymään johonkin muuhun, vaikka kirjan lukemiseen. Mä olen joskus paremman puutteessa tavannut jopa juomalistaa, safety cardin lukeminen ei sen sijaan oikein auta :D

    1. Auts :( Onneksi ei ole ylitsepääsemätön, eikä estä matkustamista! Todella moni näköjään pelkää lentämistä jollakin tasolla.

  7. Mä en voi kuin toivoa, että munkin pelko muuttuis joskus kaipuuksi… Mulle lentäminen on se pakollinen paha tässä rakkaassa harrastuksessa. Välillä pelko on pahempi, välillä taas helpottaa, mutta aina se siellä taustalla on vaikka kuinka yrittää järjellä ajatella asiaa.

  8. Hienoa, että pelkosi on selätetty ja jopa kaipaat lentämistä! Nuorempana rakastin lentämistä. Lentäminen oli silloin synonyymi sanalla vapaus. Reissasin yksin ja olin niin onnellinen huomatessani, että pärjään maailmalla. Nykyään en todellakaan rakasta lentämistä. On ahdistavaa istua ahtaasti, ja ilmakuopat ovat kammottavia. Lensin tänään Savonlinnasta pikkuriikkisellä potkurikoneella Helsinkiin ja laskussa kone pomppi ja tärisi, koska oli niin kova tuuli ja ilmakuoppia. Lentoemännän rohkaisevasta hymystä päätellen olin varmaan vähän (tai jopa vähän enemmän) kalvennut kasvoiltani :/. Onneksi huominen jatkolento on hieman isommalla koneella!

    1. Mä en tykkää potkurikoneista ollenkaan! Monet kerrat olen kyllä Helsingin ja Kuopion väliä sellaisella mennyt, mutta lennolla Zagrebista Kööpenhaminaan oli outoa, että se oli potkurikoneella. En tiennyt, että niillä edes voi lentää niin pitkää matkaa, haha :D Ja ilmakuopat tuntuu pikkuisessa purkissa pahemmilta!

  9. Itseäni lentäminen ei yleensä pelota, mitä nyt joskus huonolla säällä. Ongelmanani ovat sen sijaan hyvin herkät korvat ja varsinkin laskeutuminen on aina enemmän tai vähemmän kivuliasta, vaikka mitä konsteja koittaisin. Halu nähdä ja kokea on kuitenkin niin vahva, etten anna kivun häiritä reissaamista. Toivottavasti sinullakin pysyy jatkossa ennemmin lentokaipuu kuin -pelko!

    1. Kiitos, toivotaan parasta :) Voin vain kuvitella, kuinka inhottavaa on korvakipu lennolla! Tai no, ei tarvitse edes kuvitella, koska olen kerran flunssaisena kärsinyt kamalasta korvakivusta laskeutumisen aikana ja jos sinun kipu on lähellekään sitä, niin pitää hattua nostaa, että et anna sen estää reissaamista!

  10. Mä lensin ekaa kertaa vasta lukioikäisenä ja se oli siisteintä ikinä. Olin ihan onnessani, että matkaan kuului välilasku, koska nousun saisi kokea uudestaan. Joitakin vuosia ja joitakin lentoja myöhemmin lentäessäni Suomeen kone oli laskeutumassa Helsinki-Vantaalle ja vastaan tuli ihan valtava ilmakuoppa. Tuntui, että kone tippui yhtäkkiä suoraan alas satoja metrejä (en tiedä, mitä matka todellisuudessa oli, mutta siltä se tuntui). Koko lentokoneellinen matkustajia huudahti ääneen “woouuu!” ja mahasta otti kuin vuoristoradassa konsanaan. Sen jälkeen pelkäsin lentää. Pelko ei ollut onneksi kovin pahaa, mutta aina jännitti varsinkin nousun ja laskun aikana. Pelko tosin paheni, kun lensin Kaakkois-Aasiassa AirAsian koneella hirveässä ukkosmyräkässä ja turbulenssissa kohti Kuala Lumpuria. Sittemmin, kun olen päässyt lentämään paljon olen tottunut turbulenssiin ja lentokoneen ääniin, pelko on onneksi kadonnut. Nykyään lentäminen on vain tapa siirtyä paikasta toiseen, eikä se sen kummempaa ole, kuin junassa tai bussissa istuminen.

    1. Heh, tuota nousun/lentämisen siisteyttä en ole ikinä ymmärtänyt :D Oi kamala, en halua edes ajatella kuinka pahaksi mun lentopelko olisi mennyt tuollaisten kokemusten jälkeen! Ukkosmyrskyssä lentäminen on varmasti hirveä kokemus, samoin tuo yhtäkkinen korkeuden menettäminen… Onneksi sulle ei jäänyt pysyvä lentopelko noista :)

  11. Useimmiten järki voittaa eikä lentäminen pelota sen enempää kuin automatka lentokentälle, mutta tietysti tosi pahassa turbulenssissa joskus hetkellisesti saattaa tulla mieleen, että mitenkähän tässä käy … Maaliskuussa lensimme reittiä Helsinki – Istanbul – Bishkek samana päivänä kun Germanwingsin kone törmäsi vuoreen. Kuulimme tästä välilaskulla Istanbulissa ja yölennolla Bishkekiin tuli jotenkin havainnoitua jokaista poikkeavaa asiaa: siinä vaiheessahan ei vielä tiedetty miksi tuo kone putosi, joten kaikki vaihtoehdot olivat avoimia. Mutta niin vaan päästiin silloinkin perille. Myös Air Astana Kazakstanissa oli ihan uusi tuttavuus, ja tietysti vähän “epäilyttävä” entisenä Neuvostotasavaltana, mutta positiivinen yllätys se oli!

    1. Tuo on kyllä kauheaa, että kuulee lento-onnettomuudesta juuri kun on itse lähdössä lennolle. Mulla oli hieman sama tilanne Pariisin reissulla, oltiin siellä juuri samana päivänä kun Malesian kone ammuttiin Ukrainassa, meidän paluulento oli kylläkin vasta sitten seuraavana aamuna. Halusin blokata koko onnettomuuden mielestä tuoksi päiväksi, en halunnut murehtia mitään kun oltiin Pariisissa vain se yksi päivä. Sen vuoksi ei sitten tullut mietittyä onnettomuutta paluulennollakaan.
      Air Astanasta en ole koskaan kuullutkaan, joten saattaisi hieman minuakin ensiksi epäilyttää!

  12. Olen huomannut, että mitä enemmän lennän, sitä enemmän alan jännittämään lentämistä.. Voin kyllä hyvin matkustaa lentäen, vaikka se ei olekaan mieluisin vaihtoehto. Asiaan on varmasti vaikuttanut viimeaikaiset uutisoinnit lento-onnettomuuksista. Uskon kuitenkin, että niin kauan kun en rupea tietoisesti välttelemään lentämistä ja jatkan touhua samaan malliin kuin ennenkin, ei vielä tarvitse luokitella itseänsä lentopelkoiseksi.

    1. Viimeaikaiset tapahtumat ei todellakaan ole auttaneet lentopelkoon. Vaikkakin German Wingsin tapauksessa mun oli helpompi hyväksyä asia kun oli kyse lentäjän mielenvikaisuudesta eikä viallisesta koneesta – niin kamalalta kuin se kuulostaakin…

  13. Poikkeuksellisissa tilanteissa ja esimerkiksi ilmakuopiossa rupeaa vähän pelottamaan, samaten yksin lentäessä. Ei ehkä pitäisi puhua pelosta omalla kohdallani, vaan ennemmin jännityksestä. Saan jännitystä helpotettua kuitenkin miettimällä sitä, miten epätodennäköisiä onnettomuudet ovat.

    1. Jos mun mielestä tärisee poikkeuksellisen paljon, katson aina näyttääkö crew hermostuneelta. Ei ne onneksi ikinä näytä, joten ne suuremmatkin tärinät on olleet ihan normaaleja – tai sellaisen kuvitelman ne ainakin antaa :)

  14. Hienoa että lentopelko on muuttunut lentokaipuuksi. Toivottavasti se pysyykin niin. :) Ja miksi ei pysyisi, onhan se ihan mieletön tunne kun kone irtoaa maasta ja matka on vasta alussa. Ihanaa! Minun lentokaipuuni on tällä hetkellä huolestuttavan suuri. Voisin rynnätä lentokentälle saman tien ihan mille tahansa lennolle. :D

    1. Tiedän tuon tunteen, sen takia en voisi olla lentokentällä töissä kun varmaan päätyisin joka työpäivän päätteeksi jonnekin päin maailmaa! :D

  15. Hyvä, että lentopelko on sulla muuttunut lentokaipuuksi! :) Mä en oo jostain syystä ikinä pelännyt lentämistä. Ajattelen vaan, että kone putoaa, jos putoaa. Yhtä hyvin voin jäädä auton alle kodin edustalla. Tähän vaikuttaa se, että en oo ikinä matkustanut kenenkään lentopelkoisen kanssa, kai senkin pelkäämisen oppii, kuten sulla kävi.

    1. Totta, että onnettomuuteen voi joutua missä hyvänsä, mutta lento-onnettomuudessa on mielestäni kaksi kamalaa seikkaa: 1) siitä ei (suurella todennäköisyydella) selviä, ja 2) onnettomuus ei tapahdu yhtäkkiä, vaan maahantörmäystä joutuu odottamaan, mikä on ajatuksena aivan kauhea. Mutta, if it’s meant to be it’s meant to be, eli ei nämä ajatukset estä mua lentämästä! :)

  16. Lentopelkoa on vaikea sellaisen kuvitella, joka itse ei siitä kärsi. Olisi kamalaa, jos matkalle tekisi mieli, mutta lentopelko saisi pelkäämään koko matkaa. Niin se melkein on, että ainakin Suomesta loma alkaa aina lentämällä, varsinkin jos Euroopan ulkopuolelle mielii.

    Minäkään en lentämistä pelkää, mutta inhoan sitä. Jos jonkinlainen teleportaatio keksittäisiin, olisin enemmän kuin onnellinen. Ahtaassa penkissä ikuisuuksia kököttäminen on vain kerta kaikkiaan minusta ikävää.

    1. Niin, se olisi kauheeta jos haluaisi matkustaa, mutta ei uskalla lentää. Rajoittaisi matkakohteita hurjasti! Minäkin kannatan tuota teleportaatiota lentämisen sijaan :D

  17. En erityisemmin pelkää, ja jos tuntuu siltä että rupeaa pelottamaan, muutama drinkki auttaa. Olen jopa nukkunut, vaikka kone teki hyvin äkkinäisen ylövedon laskussa. Muistan kyllä miettineeni, että miksi tämä ei laskeudu.

    1. Mä en ole tainnut koskaan kokeilla drinkkien tehoa, pitääkin testata sen rentouttavaa vaikutusta seuraavalla pidemmällä lennolla :) Apua, mä en onneksi ole kokenut ylösvetoa. Hyvät unenlahjat sulla :D

  18. En itsekään lentämisestä erityisemmin pidä, mutta kyllä siihen on ollut pakko tottua. Lentopelko olisi kyllä ihan hirveää :-/ Joskus olen nähnyt lentopelkodokkareissa sen hysteerisyyden ihan halvaannuttamia lentopelkoisia ja en kyllä voi ymmärtää.

  19. Lentäminen on epämukavaa ja pelkään laskeutumista. Olen kuitenkin tehnyt pään sisällä töitä sen eteen, että uskallan lentää. Pitkät lennot tuntuvat kerta toisensa jälkeen inhottavimmilta, mutta aina niistäkin selvitään. :)

    1. Se on hyvä, että ei anna pelon estää lentämistä. Pitkät lennot ei ole mukavia, mutta hyvä viihdetarjonta helpottaa hieman. Ennen kun ei pystynyt edes katsomaan leffoja!

  20. Mulla on tosi neutraali suhtautuminen lentämiseen, mutta en erityisemmin siitä tykkää, kun mulla on tosi herkät korvat joita nousut ja laskut sattuvat herkästi. :) Nousun aikana on yleensä vähän epämukava fiilis ihan kaikin puolin, mutta ei siinä oikeastaan pelosta ole kysymys. Onneksi. :)

    1. Sen kyllä ymmärtää, että lentäminen on epämukavaa jos korviin sattuu – kun eihän se mitään erityisen miellyttävää ole ilman kipujakaan. En ymmärrä niitä, jotka sanoo, että he tykkää lentämisestä. Miten siitä voi tykätä? :D

      1. Itse tosiaan tykkään lentämisestä ;-) Tiedän että silloin on aikaa lukea, mitä yleensä muuten ei ole. Mikäli olen toivomukseni mukaisesti ikkunapaikalla, katson sekä nousun että laskun , muun ajan luen. Paitsi jos on itsellä oma viihdekeskus, niin seurailen siitä samalla missä päin kartassa mennään. Ihanan rentouttavaa :-) No toki jos lennolla on mukana ollut parivuotias muksu tai sitä nuorempi, niin silloin lentokokemus ei nyt niin rentouttava ole. Tosin ei muksujen kanssa lentäminen koskaan mitenkään ikävä kokemus ole ollut ja pitkätkin matkan on suhteellisen kivuttomasti aina mennyt. Varmaan johtuu osittain omasta asenteestani, kun ei tule lentoja etukäteen jännitettyä. Puolisolle pisteet siitä, että on hoitanut muksuille aina tarvittavat hoitovälineet lentojen ajaksi matkaan. Niin ei ole niiden puutekaan aiheuttanut ongelmia. Lentäminenhän on vain liikkumista paikasta toiseen ja huomattavasti turvallisempaa kuin se lentokentälle meno tai sieltä poistuminen :-)

        1. Niinhän se lentäminen on tilastollisesti paljon turvallisempaa kuin maalla liikkuminen… Mutta silti, ei se mitään mukavaa puuhaa ole. Kyllä mä mieluummin lukisin kotisohvalla loikoillen kuin lentokoneen penkissä. Ja kaikkein mieluiten aurinkotuolissa tai riippumatossa jossain lämpimässä, eli sen vuoksi pitää kestää lentomatka :) Kiva, että lastenkin kanssa on lennot menneet mukavasti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *