Kylmä Kreetan talvi ei näytä loppuvan

Olen sohvalla viltin alla, villasukat jalassa, kissa sylissä ja vieressä höyryää valtava kupillinen kuumaa teetä. Pöydillä palaa kynttilöitä valoa ja lämpöä tuomassa, ja katonrajassa puhaltaa ilmastointilaite helteistä ilmaa yrittäen saada huoneenlämmön nousemaan parinkympin paremmalle puolelle. Ulkona sataa vettä, välillä rakeita, ja kaukana raivoava ukkonen enteilee sähkökatkosta. Voisi kuvitella, että Kreetan talvi olisi päässyt vasta tammikuuhun, mutta kalenteri näyttää maaliskuun puoliväliä. Pitäisi olla jo kevät, mutta tämä kylmä Kreetan talvi ei ota loppuakseen.

Viitenä Kreetan-talvenani olen oppinut sen, että Kreetan talvi voi olla mitä vain: yhtenä päivänä kuin Suomen lämmin kesä, toisena kuin raamatullinen vedenpaisumus, ja kolmantena sataa rakeita kuin kiviä. Vaikka talviin on aina kuulunut pidempi sadejakso tai pari (en koskaan unohda alkuvuoden 2019 siltoja tuhoavia tulvia), on sateen väistyttyä saanut nauttia tovin jos toisenkin talvikuukausinakin ihanasti lämmittävästä Välimeren auringosta ja t-paitasäistä.

Tämä talvi oli kuitenkin t-paitojen ja terassikelien sijaan toppatakkeja, villasukkia, jäisiä tuulilaseja, loputonta sadepilveä ja koleaa kosteutta. Aurinkoisia päiviä oli surullisen vähän.

Tai siis: ei oli, vaan on ollut, sillä eihän tästä talvesta voi vielä puhua imperfektissä, sillä talvi ei ole vieläkään ohi. Tänään paistoi aurinko ensimmäistä kertaa yli viikkoon, mutta lämpötila jäi silti kymmeneen asteeseen. Eilen illalla satoi rakeita, ensi viikolla taas vettä. Toppatakille, villasukille ja -paidoille on edelleen käyttöä. Ennen pandemiaa näihin aikoihin saattoi julistaa turistikauden alkaneeksi ensimmäisten Pohjoismaista tulevien suorien lentojen myötä. Nyt ei ole lentoja, mutta eipä ole vielä kevättäkään.

Tammikuu oli kylmyydessään tämän talven pahin kuukausi. Ei ole sinänsä yllättävää, että tammikuu on kylmä, jopa täällä Euroopan eteläisimmässä kolkassa, mutta ei se aina ole: valokuvien mukaan vuosi sitten Agioi Apostolissa lenkkeilessämme oli Thomaksella päällään vain shortsit ja t-paita, mutta tämän vuoden tammikuussa aamulla töihin lähtiessäni minä raappasin auton ikkunoita sormet kohmeessa. Edellisen neljän talven aikana olin joutunut putsaamaan ikkunoita jäästä yhteensä kerran; nyt tammikuussa neljästi vain kahden viikon sisään.

Näin kylmä Kreetan talvi sai aikaan myös sen, että lähes kolmevuotiaat ulkokissamme saivat ensimmäistä kertaa viettää öitä sisällä. Tavallisesti ne kyllä tarkenevat yöt ulkona tuuhean talviturkin ja kattoterassillamme olevien lämpöeristettyjen ja sateelta suojassa olevien pikkuisten kissatalojen ansiosta, mutta yölämpötilan laskiessa miinuksen puolelle alkaa varmasti niidenkin kylmyyden sietokyky olla äärirajoilla.

Joten muutamana yönä nukuin sohvalla kasa kissoja kainalossa, jalkopäässä ja päälläni, valmiina pienestäkin maukaisusta päästämään kissan ulos tarpeilleen – niitä kun ei ole opetettu laatikolle, vaan vessakäynnit hoidetaan ulkona. Meidän kiltit tytöt kuitenkin nukkuivat joka kerta läpi koko yön, heräten vasta aamukuudelta rouskuttamaan raksujaan.

Yleensä talvi on ollut Kreetan vuodenajoista suosikkini, sillä kesän kuumuudessa kärsinyt luonto herää eloon sateiden ja viileämmän sään ansiosta. Talvella parasta viikonlopputekemistä on samoilu Kreetan upeassa ja vehreässä luonnossa, mutta sateiden vuoksi patikkareissut ovat jääneet tänä talvena vähiin. Siksi talven kärkipaikka on suosikkivuodenaikanani hieman horjunut.

Mutta tänään, kun aurinko paistoi ensimmäistä kertaa yli viikkoon ja kävin kävelemässä pari tuntia merenrannan yläpuolella kukkulan rinteessä kulkevaa patikkapolkua, muistin kuinka paljon pidän Kreetan talvesta: ilman raikkaudesta, pilviverhon takaa pilkistävästä auringosta ja elinvoimaisen luonnon väriloistosta.

Ja vaikka talvi onkin ollut kylmä ja pitkäksi venähtänyt, on se siltikin loppujen lopuksi aika lyhyt. Pian tämä kylmyys vaihtuu kesäksi – pitkäksi, kuumaksi ja kuivaksi Välimeren kesäksi.