Kuusi kuukautta sitten

Silloin minua jännitti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kello oli neljä aamuyöllä ja odotin bussipysäkillä taksia, vieressäni maassa oli suuri matkalaukku ja sitä vasten nojasi pullea, minä hetkenä hyvänsä liitoksistaan repeävä rinkka. Oli lokakuun alku, ja syksy oli jo alkanut näyttää ensimmäisiä merkkejään kroatialaisessa rantakaupungissa. Pari päivää aikaisemmin alkanut flunssa pisti pään humisemaan ja lyhyeksi jääneet yöunet pisteli silmissä. Mutta en huomannut näitä, sillä vatsassa lepattavat perhoset ja pään sisällä sinkoilevat ajatukset varastivat kaiken huomioni.

Vaikka tunsin pientä haikeutta, suuntasin ajatukseni tulevaan

Taksi ilmestyi pimeydestä ja pysähtyi vierelleni. Kuljettaja nosti painavat laukut kyytiin samalla kun minä sukelsin uudelta tuoksuvan auton lämpöön ja takapenkin pehmeyteen. Loin vielä viimeisen silmäyksen bussipysäkille, josta niin monet kerrat olin noussut linja-auton kyytiin aloittaakseni työpäivän. Vaikka tunsin pientä haikeutta, en jäänyt miettimään menneitä, vaan suuntasin ajatukseni rohkeasti tulevaan. Kun taksi kääntyi kaupungista poistuvalle tielle, tarkistin, että passi oli varmasti käsilaukussani.

image

image

Tämän jälkeen en muista mitään

Olin lentokentällä aivan liian aikaisin ja jouduin odottamaan koneeseen nousua uuteen päivään heräävällä kentällä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Tarkistin vielä, että monitorissa lukee Zagreb, ennen kuin liityin jonon jatkoksi noustakseni koneeseen. Tämän jälkeen en muista mitään. Tiedän, että vaihdoin Zagrebissa Kööpenhaminan koneeseen, mutta en muista odotusajasta tällä lentokentällä mitään.

Enkä muista kummastakaan lennosta yhtään mitään. Mutta sitten minulla on taas muistikuvia, ja nyt olen Kööpenhaminan lentokentällä odottamassa laukkujeni ilmestymistä hihnalle. Ennen sitä olen käynyt vessassa sipaisemassa puuteria, sekä harjaamassa hampaat ja hiukset. Miltä mä näytän? Tunnistaako se minua? Tunnistanko minä häntä? Onko tässä mitään järkeä?!

image

image

Vedän syvään henkeä ja kävelen ovista ulos

Nyt minun vatsassa ei ole enää perhosia, vaan vauhkoina lentäviä lintuja. Katson kauhunsekaisin tuntein jokaista hihnalle putkahtavaa laukkua. Haluaisin, että aika pysähtyisi tähän, ja samaan aikaan haluaisin, että aika menisi yhtäkkiä ryöpsähtäen eteenpäin, ohi sen pelottavan jännittävän ensitapaamisen. Mutta mitään ihmettä ei tapahdu, ja pian tutunnäköinen matkalaukku ilmestyy hihnalle. Ja heti perään rinkka. Asetan ne kärryn päälle hitaasti samalla rohkeutta keräten, vedän syvään henkeä ja kävelen ovista ulos.

Ja sitten näen ne etsimäni kasvot, ja ne ovat pelkkää hymyä

Ovien toisella puolella on paljon ihmisiä, jokainen odottamassa jotakuta tulevaksi ties mistä päin maailmaa. Puheensorina on voimakas, joku heiluttaa paperisia Tanskan lippuja. Katseeni yrittää löytää tutut kasvot, silmät etsivät nopeasti, mutta eivät löydä. Kävelen eteenpäin niin hitaasti kuin voin ja takanatuleva tökkää kärryillään nilkkoihini. Ja sitten näen ne etsimäni kasvot, ja ne ovat pelkkää hymyä ja minäkin huomaan hymyileväni niin, että poskiin sattuu. Sen suuren ja lämpimän halauksen myötä linnut lentävät vatsastani tiehensä.

image

Kuusi kuukautta

Tuosta päivästä on tänään tasan kuusi kuukautta. Kuusi kuukautta siitä, kun muutin Tanskaan. Kuusi kuukautta siitä, kun muutin yhteen poikaystäväni kanssa. Ja tänään on kuusi kuukautta siitä, kun aloitimme seurustelun. Ennen tuota päivää emme olleet nähneet lähes kahteen kuukauteen. Kun edellisen kerran näimme, minun oli tarkoitus lähteä talveksi Dominikaaniseen tasavaltaan ja hän halusi Thaimaahan. Kun edellisen kerran näimme, varauduin siihen, että en enää näkisi häntä koskaan. Ja kun edellisen kerran näimme, olimme pelkkiä kavereita.

Miten tässä näin oikein kävi?

Kaikki on jotenkin niin hassua, että sitä on vaikea selittää. Ehkäpä jopa mahdotonta, ja siksi turhaa edes yrittää. Joskus jokin tuntuu niin oikealta, että sen vain on tapahduttava. En minä tiedä mistä ne sanat tulivat sinä yhtenä aurinkoisena loppukesän perjantai-iltapäivänä, kun sanoin puhelimeen, entäs jos minä tulisin Kööpenhaminaan? Muistan kysymystä seuranneen hiljaisuuden puhelimen toisessa päässä, kaukana toisessa maassa. Ja sitten täynnä hymyä oleva ääni kysyy “oletko sä tosissas? Sä et usko, miten onnelliseksi sä just mut teit”.

Olen tehnyt hyppyjä tuntemattomaan ennenkin, mutta tällä kertaa se hyppy oli pää edellä. Luovuin rakastamastani työstä, ikuisesta kesästä ja esimiespaikasta. Muutin maahan, jossa en ollut koskaan käynyt. Asumaan pariskuntana ihmisen kanssa, jonka kanssa olin ollut vain kaveri. En tuntenut Tanskassa hänen lisäkseen juuri ketään, eikä minulla ollut tietoa töistä, saati että puhuisin kieltä. Mutta olin valmis ottamaan riskin, valmis ottamaan selvää, laskeudunko hypystä pää vai jalat edellä. Koska se tuntui oikealta.

image

Rakkaustarinoilla on erilaisia alkuja, ja tämä on meidän alku. Rakkaustarinoilla on myös loppuja, mutta merkitystä on vain sillä, mitä on siinä välissä. Kuusi kuukautta on ollut kuin silmänräpäys, ja toivon sydämeni pohjasta, että näitä räpäyksiä tulee olemaan vielä monta monituista. Ja niitähän tulee olemaan juuri niin monta, kuin on tarkoitettu.

Illalla hän kuiskasi korvaani “kiitos, että olet täällä”. Ihmettelin, missä muuallakaan olisin. Täällä minun kuuluu olla.

(Kuvituskuvina on käytetty ottamiani kuvia tanskalaisen taiteilijan Rudolph Tegnerin teoksista Statue Parkissa)

8 comments
  1. Niin kaunis tarina! Toivottavasti teillä tosiaan hyvä tuuli jatkuu on paljon kauniita, aurinkoisia päiviä luvassa.

    Itse tein vähän saman tempun, tosin samassa maassa asuvan kanssa, ja ensi viikolla kannan muuttolaatikot tästäkin kämpästä ulos. Mutta en kadu. Meillä oli ihana, opettavainen ja korvaamaton vuosi, jota en olisi mistään hinnasta jättänyt pois.

    1. Voi ei, kuinka mulla on jäänyt kokonaan tämä kommentti huomaamatta! Pahoittelut! :(
      Ikävä kuulla, että teillä kävi noin. Mutta hyvä, että osaat nähdä vuotenne ihanana kokemuksena. Eikä mitään kannatakaan katua, sillä jokainen kokemus kasvattaa. Ja kuten sanontakin kuuluu: Never regret anything because at one time it was exactly what you wanted.
      Kiitos kommentistasi, Sunna! :)

  2. Hei kaima, en muista olenko koskaan kommentoinut blogiisi mitään, mutta alusta asti olen viihtynyt sen parissa. Kaunis kirjoitus ja ihana rakkaustarina. Kaikkea hyvää teille kuukausipäivän johdosta (:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *