Päiväretki Prahasta: Kammottava ja kaunis Kutna Hora

Päiväretki Prahasta

(Luu)kirkkoja, mukulakivikatuja ja kauniita maisemia

Tunnin ajomatkan päässä Prahasta itään sijaitsee pikkuinen 20 000 asukkaan kaupunki Kutna Hora. Viereisen Sedlecin alueen kanssa Kutna Hora muodostaa suositun päiväretkikohteen, sillä kaupungin idyllinen keskusta vanhoine rakennuksineen ja kirkkoineen kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, ja Sedlecissä sijaitsee kammottavalla tavalla ainutlaatuinen nähtävyys: luukirkko.

Me menimme Kutna Horaan oltuamme Prahassa vain pari päivää, sillä halusimme hetkeksi pois pääkaupungin hulinasta ja keskustan katuja tukkivista ihmismassoista. Retkemme päätarkoitus oli vierailla Sedlecin puistattavassa ihmisluilla koristellussa kirkossa, mutta näkemisen arvoisia kohteita kylässä on muitakin – ja huomattavasti miellyttävämpiä sellaisia.

Sedlec Ossuary – Luukirkko

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Hautausmaan keskellä sijaitseva kappeli ei ulkoapäin näytä mitenkään sen ihmeellisemmältä kuin muutkaan 1400-luvulla rakennetut kirkot. Ilman kappelin sisältä hautausmaan portille saakka ylettyvää jonoa ei voisi arvata, että kirkon sisällä on jotain erikoista: jotain, jota ei yleensä kirkoissa tässä määrin näe. Luukirkkona nykyisin tunnettu kappeli kun ei ole suotta saanut lisänimeään, vaan 90 korunan (n. 3,50 €) sisäänpääsymaksun maksettuaan pääsee näkemään varovaisen arvion mukaan 40 000 ihmisen luut. Toisen arvion mukaan kappelissa on esillä jopa 70 000 ihmisen maalliset jäänteet.

Kappeli on pieni, ja se on koristeltu lähes pelkästään luilla: on luista kattokruunua, luista tehtyä vaakunaa ja pääkallopylväitä. Olo on todella hämmentynyt, sillä vaikka tietää luiden olevan satoja vuosia sitten eläneiden oikeiden ihmisten oikeita luita, ei sitä kuitenkaan oikein ymmärrä. Kun eihän luita yleensä koristeena näe – eikä pitäisikään nähdä! Onneksi näitä ihmisiä ei sentään tapettu koristeiksi, vaan he olivat kuolleet jo kauan ennen 1800-lukua ja tätä kuningasideaa koristella kappeli tuhansilla luilla.

Luukirkko on kummallinen nähtävyys, joka on äkkiä nähty. Jatkan matkaa mielelläni.

Sedlecin katedraali

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Sedlecin katedraali sijaitsee aivan luukirkon vieressä. Olimme ostaneet luukirkosta yhdistetyn pääsylipun, joten 110 korunalla (n. 4,20 €) pääsimme käymään sekä luukirkon että katedraalin sisällä. Sedlecin katedraali on yksi Kutna Horan Unescon maailmanperintökohteista.

Lippuluukulla saimme mukaamme arkin, jossa oli kerrottu kirkosta ja sen sisällä olevista maalauksista ja reliikeistä. Teksti oli niin kuivaa, että se jäi minulta lukematta, mutta mitenkään poikkeuksellinen ei tämän 1300-luvulla rakennetun ja 1700-luvulla restauroidun katedraalin tarina edes ole. Harmonisen viehättävä kirkko kylläkin on!

Sedlecin katedraali ja luukirkko sijaitsevat noin kolmen kilometrin päässä Kutna Horan keskustasta. Me jätimme auton parkkiin luukirkolle, ja siirryimme Kutna Horaan jalkaisin.

Pyhän Barbaran katedraali

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Pyhän Barbaran katedraali on ehdottomasti Kutna Horan upein nähtävyys – ja tämäkin kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, yhdessä Sedlecin katedraalin kanssa. Jos haluaa käydä sisällä luukirkossa, sekä Sedlecin että Pyhän Barbaran katedraalissa, kannattaa ostaa yhteislippu 185 korunan (n. 7 €) hintaan. Me emme tajunneet sisällyttää myös Pyhän Barbaran katedraalia samaan lippuun, ja vaikka erikseen ostettuina liput eivät ole kuin pikkaisen kalliimmat, jätimme Pyhän Barbaran katedraalin sisällä käymisen väliin.

Katedraalilta avautuvat kauniit maisemat alas laaksoon ja kaupungin laitamille, joten senkin vuoksi kannattaa kävellä aivan perille saakka, vaikka katedraalin pystyy näkemään kauempaakin. Alunperin katedraalista piti tulla kaksi kertaa nykyisen suuruinen, mutta yli viisisataa vuotta kestäneiden rakennustyöiden aikana Kutna Hora ja sen hopeakaivot köyhtyivät, joten katedraali jäi nykyiseen kokoonsa.

Kahviloita ja mukulakivikatuja

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Kutna Hora, Tsekki

Kirkkojen kiertämisen lisäksi kannattaa jättää aikaa myös vain päämäärättömään kiertelyyn ja kahviloissa istuskeluun, sillä Kutna Horan historiallinen vanhakaupunki on ihanan viihtyisä – ja jopa elokuisena päivänä todella rauhallinen. Täällä todellakin pääsee nauttimaan aivan toisenlaisesta vanhankaupungin tunnelmasta kuin Prahassa, ja ihmislaumoja ja tungoksia kammoksuvana olisin voinut viihtyä täällä vaikka kuinka pitkään mukulavikikatuja ja kahviloita kierrellen.

Kammottavan luukirkon jälkeen löytyi siis Kutna Horan kauniimpi puoli – se puoli, jonka vuoksi Kutna Horassa kannattaa ehdottomasti käydä kun Prahan nähtävyydet on jo kierretty tai turistien paljouteen kyllästytty.

24 comments
  1. :D Me oltiin 20 km päässä tuosta ja siten päätettiin: ”Antaa vanhojen luiden olla”

    Ihan oikeasti meillä oli tarkoitus mennä tuonne. Kuukkeloitiin aukioloajat ym. Sitten iski ns. pakollisten nähtävyyksien väsy ja todetttiin, että ollaan näitä luukirkkoja nähty ihan riittävästi jo muuallakin. Otettiin neuvoa-antavat, syötiin hyvin ja nakattin auton nokka uuteen suuntaan.

    En ole ehtinyt näistä Prahan ja Tsekin reissuista kirjoittaa blogiin, ja en tiedä kirjoitanko edes. Mutta hauskaa meillä oli!

    1. Haha, joskus sitä vaan käy noin, että tuleekin väsy ja päättää jättää nähtävyyden tai paikan kokonaan väliin. Näin kävi meillä Slovakiassa: oli tarkoitus tehdä päiväretki Komárnosta Bratislavaan, mutta ei vain jaksettu kun vaikutti liian säätämiseltä ja sitten olisi pitänyt juosta paikasta toiseen näkemässä sitä ja tätä. Joskus on vain parempi ottaa rennosti :) Vaikka nyt ihan pikkaisen harmittaa, että Bratislava jäi näkemättä, mutta pitää mennä sinne sitten joku toinen kerta paremmalla ajalla :)

    2. Anna,olet yhtä sieluton kuin Terhi,joka sanoon luukirkkoa kammottavaksi.
      Olen 71v. Ja pilasitte molemmat jouluaamuni.Vietimme Ritvan kanssa pitkän joulun Kutna Horassa v.2015.
      Luukirkko on ainutlaatuinen keksintö,kun ei ollut enää hautapaikkoja.

  2. Haha, olen käynyt luukirkossa joskus 18-vuotiaana, mutta näemmä missannut itse kaupungin kokonaan! Muistan nimittäin vain harmaan ja ankean tienpätkän, joka ei houkuttanut tutustamaan alueeseen yhtään sen enempää. :D

    1. No se luukirkon seutu on kyllä ankeaa, eli en ihmettele jos sen nähtyäsi ei ole paljoa kiinnostanut lähteä tutkimaan paikkaa enempää! Mä onneksi googlettelin kylän muita nähtävyyksiä – muuten olisi varmasti käynyt samalla tavalla ja olisimme kaasuttaneet paikalta luut nähtyämme :D

    1. Tsekissä on paljon ihania vanhoja rakennuksia, ja jo pelkät vanhat asuintalot menee nähtävyyksistä – puhumattakaan sitten kirkoista sun muista! Mutta luukirkko ei mielestäni ole maan parhaimpia nähtävyyksiä, erikoinen kylläkin.. :D

      1. Olimme ystäväni Ritvan kanssa 2015 jouluna Kutna Horassa 10 vrk.
        Olin haaveillut Luukirkon näkemisestä.Sen historia on huippu ja upea kirkko.
        Voitta Kutna Horan upean katedraalin,johon kävelimme joulupäiväaamuna.
        Upeat kellot ja oli auvoista istua tsekkien keskellä.

  3. Yllättävää, että Kutna Horassa on muutakin kuin luukirkko. Näytti erittäin kauniilta kylältä, missä voisi kyllä joskus vieraillakin. Ja mikä jännää on kyllä mielenkiintoinen nimi kylällä :)

    1. Suosittelen kyllä käymään täällä, etenkin jos Prahaan menee! Ajattelin ensiksi, että onkohan pelkän luukirkon vuoksi järkeä ajaa tuntia suuntaansa. Mutta löytyyhän kaupungista paljon muutakin nähtävää, joten täällä menisi helposti vaikka koko päivä :)

  4. Melkoisen spooky tuo luukirkko ja hurja määrä luurankoja. Vierailimme Roomassa käydessämme vähän vastaavanlaisessa paikassa ja se oli todella vaikuttava. Siellä ei valitettavasti saanut valokuvata, mutta sen paikan taidokkaat koristelut tallentuivat verkkokalvoille varmasti loppuelämäksi. Hauskaa roadtripin jatkoa!

    1. Kiitos, ja terveiset Budapestista! :) Joo, on nämä tällaiset kohteet kyllä spookyjä ja sellaisia, jotka ei ihan heti kyllä pääse unohtumaan. Näköjään luita on tykätty laittaa esille useissakin paikoissa, kun Roomassa ja Portugalissakin kerta vastaavanlaiset paikat on… Aikamoista!

    1. Joo, jotain remppaa siellä edelleenkin taidettiin tehdä, ja siksi otin kirkon sivusta kuvan enkä suoraan edestä. Elokuu on varmasti huomattavasti vilkkaampi turistikuukausi kuin helmikuu, joten en ihmettele, että sinun aikana ei jonoja ollut :) Varmasti Prahassakin olisi paljon miellyttävämpää käydä helmikuussa, kuin noissa turistiruuhkissa, missä me siellä olimme :)

  5. Kävimme kesällä Évoran luukappelissa Portugalissa, ja se oli mun mielestä kiehtova. Joten ehdottomasti haluaisin käydä täälläkin, varsinkin kun kyläkin näyttää kiinnostavalta.

    1. Piti ihan googlettaa toi Evoran kappeli. Hui, siellähän näyttäisi olevan vieläkin enemmän luita! En tiedä, saisiko minua enää sinne, yksi luukappeli taisi riittää…

  6. Kutna Hora on kiva paikka ja luukirkkokin mielestäni ihan tutustumisen arvoinen kohde.

    Jos olette tulossa tänne Brnoon tai muuten vaan etelä-Moraviaan, niin kannattaa katsastaaa ainakin Pernštejnin ja Lednicen linnat. Lednicen ympäristö on viinialuetta ja siellä on muutenkin kauniita maisemia. Kannattaa myös kiivetä Palavan kukkulalle, minkä omassa blogissanikin mainitsin.

    Ja onhan ihan täällä Brnossakin toki nähtävää.

    1. Minä mietinkin, että missähän päin Tsekkiä asustelet, kun Facebookin kautta blogisi löydettyäni luin useamman postauksen, eikä osunut tieto silmään. Mutta nyt selvisi :)

      Me ollaan juuri nyt Brnossa, tultiin tänne kahdeksi yöksi ja tänään jatketaan matkaa Slovakiaan. Ikävä kyllä nyt ei tällä lyhyellä Moravian pysähdyksellä ollut aikaa käydä katsomassa mainitsemiasi linnoja tai maisemia, mutta Brnosta tykättiin paljon! Juuri sopiva yhdistelmä nähtävää, kivoja ravintoloita ja kahviloita (joista kylläkin ehdittiin testata vain pari) ja ihanaa arkkitehtuuria :)

  7. Tämä pikkukaupuni pitää muistaa! En tiedä, haluaisinko tuossa luukirkossa vierailla… aika karmivan näköinen paikka. Voisin jäädä kahviloihin istumaan, jos matkaseuralainen haluaisi ne luukasat koluta. ; )

    1. Luukirkko ei mielestäni ollut Kutna Horan parasta antia, joten sen voisikin aivan mainiosti skipata. Ja kahviloissa sen sijaan istuskelu onkin paljon miellyttävämpää puuhaa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *