Kroatia vs. Montenegro (eli mikä Kroatiassa mättää)

Kun kolme vuotta sitten asuin ja työskentelin Kroatian Makarskassa kuutisen kuukautta, tykkäsin maasta todella paljon. Ihmiset olivat mukavia, maisemat järisyttävän upeita ja vapaapäivinä riitti tekemistä (tai olisi riittänyt, jos en olisi lähes aina halunnut viettää vapaapäiviäni kristallinkirkkaan meriveden äärellä loikoillen). Tuona kesänä kävin myös minilomalla Montenegrossa, mutta Budva ei tehnyt minuun vaikutusta: kyllä Kroatia on kaikin puolin parempi maa.

Kolme vuotta haaveilin palaavani Kroatiaan takaisin, ja kun se nyt vihdoin tapahtui, oli minulla perhosia vatsassa ajellessamme tuttuakin tutumpaa tietä Splitistä Makarskaan. Makarskassa vietimme pari päivää, ennen kuin siirryimme Hvarin saarelle kuukaudeksi. Näiden viikkojen aikana tajusin, että kolme vuotta sitten olin katsellut Kroatiaa vaaleanpunaisten lasien läpi – tai Kroatia on muutamassa vuodessa muuttunut huonompaan suuntaan.

Hvar, Kroatia

Hvar, Kroatia

Kroatian jälkeen vietimme yhden yön Montenegron Kotorissa ja vain sen yhden iltapäivän ja illan aikana huomasimme suuren eron Kroatian ja Montenegron välillä. Ja ihan vain sen lyhyen kokemuksen jälkeen täytyy kyllä sanoa, että seuraavan keraan kun matkustan näille seuduille, valitsen Montenegron Kroatian sijaan.

Nämä syyt muuttivat mieleni:

Ihmiset

Kiinnitimme huomiota kroatialaisten tympeyteen ja töykeyteen jo alkumetreillä. Yritin perustella paikallisten töykeää käytöstä kesän loppumisella: vilkkaan ja työntäyteisen kesän jälkeen muuten mukavien kroatialaisten hymyt vaan ovat hyytyneet. Kyllähän sitä alkaisi itse kullakin poskilihaksia väsyttää yli puolen vuoden kiireisen turistikauden jälkeen, eikö?

Hymyilemättömyyden olisin vielä sietänyt, mutta se, että meitä kohdellaan kuin ilmaa tai todella töykeästi, ei selittynyt edes kesän päättymisellä. Kroatiassa emme tunteneet oloamme tervetulleeksi, vaan päin vastoin: tuntui siltä, että meitä ei haluttu lainkaan Stari Gradiin, josta olimme vuokranneet asunnon kuukaudeksi.

Montenegrossa vastaanotto oli aivan toista luokkaa. Kotor on yksi maan suosituimpia lomakohteita, jos ei jopa se kaikkein suosituin, joten turisteja on täälläkin koko kesä siedetty. Mitään turistivihaa tai luontaista töykeyttä emme kuitenkaan kokeneet, vaan minne tahansa menimmekin, paikalliset juttelivat meille ystävällisesti ja olivat meistä aidosti kiinnostuneita. Meille tultiin tarjoamaan apua myös tilanteissa, joissa ei olisi tarvinnut – kuten esimerkiksi ruokakaupan hyllyjä tutkaillessamme.

En voinut olla miettimättä, että johtuiko kolme vuotta sitten kokemani kroatialaisten ystävällisyys siitä, että käyttämistäni työvaatteista minut tunnistettiin Makarskassa asuvaksi, vai oliko aika kullannut muistot?

Hvar, Kroatia

Hvar, Kroatia

Ruoka

Makarskan ravintoloissa saimme aivan kamalaa ruokaa. Pohjanoteeraus oli carbonaraksi väitetty annos, joka todellisuudessa oli kermassa uivaa lötköksi keitettyä penneä. Suututti maksaa syömäkelvottomasta annoksesta yhtään mitään, saati sitten pyydettyä ylihintaa.

Mitään ikimuistoisia ruokaelämyksiä en kolme vuotta sittenkään Makarskassa kokenut, ja kun tarkemmin mietin asiaa, tajusin käyneeni koko kesän enimmäkseen vain samoissa kahdessa tai kolmessa ravintolassa. Poikkeuksena on Tučepissa sijaitseva fine dining -ravintola Jeny, joka onkin yksi parhaimmista ravintoloista, joissa olen ruokaillut.

Splitissä onnistuimme löytämään hyviä ravintoloita, mutta ne olivatkin sitten fancyjä myös hinnoiltaan, eikä niissä siksi viitsisi loman jokaisena päivänä ruokailla.

Vain yhden vuorokauden kokemuksella en pysty väittämään, että montenegrolaisissa ravintoloissa tarjottava ruoka olisi yleisesti ottaen parempaa kuin naapurimaassa. Olimme kuitenkin positiivisesti yllättyneitä Kotorin vanhankaupungin summassa valitsemaamme ravintolan ruokaan, ja mielelläni testaisin kaupungin ravintoloita enemmänkin.

Hvar, Kroatia

Hvar, Kroatia

Hinnat

Kroatia on tainnut kallistua kolmessa vuodessa, tai sitten en vain muistanut kaiken olevan niin hintavaa. Makarskan huonojen ravintolakokemusten jälkeen päätimme Hvarille päästyämme alkaa tehdä ruoat enimmäkseen itse. Mutta eipä Stari Gradin ruokakaupoissakaan kovin edullista ollut, ja järkytyksekseni osa tuotteista oli jopa kalliimpia kuin Kööpenhaminassa!

Yhden kauppakäynnin ja karkkipussin oston perusteella en osaa tarkkaan sanoa, kuinka paljon Kotorin hinnat kaiken kaikkiaan eroavat Stari Gradin ruokakauppojen hinnoista, mutta kyllähän ne alhaisemmilta vaikuttivat. Tuntumaa tukee Numbeo-sivulla  Splitin (Stari Gradin hintatietoja ei ole saatavilla) ja Kotorin välillä tehty hintavertailu, jonka mukaan ruokakauppojen hinnat ovat Kotorissa 30 % alhaisemmat.

Maisemat

Kroatia on todella kaunis maa, ja etenkin Dalmatia on upeaa aluetta vuorien ja hämmästyttävän kirkasvetisten rantojen ansiosta. Mutta kaunis on Montenegrokin, etenkin Kotorinlahden seutu, joten upeista maisemista ei tarvitse Montenegroon matkustaessa tinkiä.

Hvar, Kroatia

Hvar, Kroatia

Tämän kokemuksen jälkeen en enää kaipaa Kroatiaan takaisin. Kalliit hinnat ja kehnot ruoat voisin vielä sietää ihan vain Kroatian kauneudeun vuoksi, mutta paikallisten vieraanvaraisuus ja ystävällisyys ovat minulle sen verran tärkeä osa onnistunutta lomakokemusta, että matkustan tästä lähtien jonnekin muualle. Esimerkiksi Montenegroon uudestaan.


Piditkö lukemastasi?
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa


19 comments
  1. Olipas hyvin tiivistetty. Kokakuun lopussa oltiin viikko Pulassa. Kierrettiin koko istrian niemimaa, osa paikoista useampaan kertaan.. ei kyllä jäännyt montaa hyvää sanaa sanottavaksi. Ihmiset olivat töykeitä, välinpitämättömiä ja palvelu todella huonoa. Saman tasoista ruokaa saa melkein Suomessa huonoimmistakin pikkukioskeista. Hinnat ei tosiaan ollut halvat, edes lidlissä. Maisemissa ei valittamista, mutta kun olet nähnyt kymmenkunta pikku kylää, niin kaikki on jo nähty. En kadu että sinne mentiin, kivempi sairastaa siellä kuin kivassa kohteessa. Mutta istrian niemimaalle tuskin enää tulee toista kertaa mentyä. :) toivottavasti Kreikka on teille mukava kokemus! :)

  2. Mä oon kanssa enemmän Montenegron kannalla ja voin allekirjoittaa nuo samaiset kohdat myös itsekin. Kroatia on järkyttävän kallis maa verrattuna naapurimaihin, siellä on opittu ottamaan vuosien varrella turisteilta rahat pois. Me mietittiin Kroatiassa ollessa, että näinköhän Kroatia enää haluu turistien rahoja enää, kun paikalliset oli välillä todella töykeitä.

    Kroatia on kyllä kaunis, siitä ei ole kieltäminen, mutta Montenegrolle annan ennemmin ääneni. Mut hurmasi erityisesti Durmitorin kansallispuiston seutu, todella upeaa aluetta.

    1. Mä vertasin Kroatiaa paljon Kreikkaan, joka on minun mielestä malliesimerkki siitä kuinka turisteja arvostetaan ja niistä pidetään hyvää huolta. Kreikka on ollut turistien suosiossa jo joku 60 vuotta, ja edelleen kreikkalaiset jaksaa olla ystävällisiä. Tuntuu, että Kroatiassa ei joko tajuta turistien tuomaa rahavirtaa tai sitten sitä ei arvosteta. Oli kummin vain, niiden asenteella maasta tulee pian ns. kertakäyttölomakohde eikä Kreikan, Italian ja Espanjan kaltainen klassikko.

  3. Ihan samoja fiiliksiä mulla myös! Olen ajatellut kirjoittaa tästä, mutta ollut muita juttuja työn alla, eikä ole ollut varsinaisesti sopivaa “raivoa” päällä. :-D Mun mielestä Kroatiassa ei ole koskaan ollut erityisen hyvä palvelu, jos vaikka vertaa Kreikkaan, missä melkein kaikki on kivoja, mutta Kroatian palvelun taso on silti laskenut viime aikoina. Voisi melkein sanoa, että joissain paikoissa tarjoilijoita ihan suoraan sanottuna vitutti vuosi sitten syksyllä.
    Splitissä saatiin todella kehnoa ruokaa, vegeystävälle pakastevihanneslasagne, nam.
    VINKKI: Pohjois-Kroatiassa oli ainakin pari vuotta sitten todella hyvät ruuat. Olen ollut Krk:n saarella Baskassa (kivoja nämä nimet tuolla päin!) ja Rovinjissa. Näissä käy paljon italialaisia, vaativat kunnon laatua ruuan suhteen.

    1. Sepä juuri: Kreikkaan verrattuna Kroatian palvelun taso on ihan pohjamudissa! Yritin olla vertaamatta kreikkalaisia ja kroatialaisia ihmisiä – ja ruokaa! – mutta väkisinkin sitä alkoi kaivata kreikkalaisen vieraanvaraisuuden ja herkkuruokien luokse :)

      Kiitos vinkistä! Ehkä seuraavan kerran sitten Pohjois-Kroatiaan – jos sinne enää suostun menemään!

  4. Mullakaan ei ole ollut pitkään aikaan ollut kauheaa hinkua Kroatiaan. Aivan liikaa turisteja, mikä sitten ainakin osaltaan vaikuttaa moneen asiaan negatiivisesti. Viime kevään pikainen käynti luonnonpuistossa ei sisältänyt juurikaan paikallisia ihmiskontakteja, joten sen perusteella hankala sanoa mitään, mutta yleistuntuma on silti sama kuin sulla.

    Harmi, sillä mun silmissä Kroatian maisemat kuitenkin loppujen lopuksi päihittää Montenegron maisemat.

    1. Joo, onhan se harmi, että niin upea maa kuin Kroatia ei ihan kaikilla osa-alueilla onnistu… Kroatian upeat maisemat kun on nähnyt, niin sitten voikin seuraavalla kerralla matkustaa jonnekin muualle. Ei ainakaan minulle tule ikisuosikkia maasta, jossa on pahaa ruokaa ja ihmiset vihaisia…

  5. Minusta on ihmeellistä että palvelu aloilla saa huonoa ( jopa tympeää ) palvelua !

    Jotenkin tuntuisi että allallle halauvat juuri ne jotka ovat eniten ulospäin suuntautuneita
    ja haluavat(kin ) palvella ihmisiä !

    joten vaihtoehtoja on

    – ovat(kin ) väärällä alalla

    taikka sitten

    työoloissa jokin mättää ?

    Itse olen kuullut Kroatiasta paljon hyvää – mutta että joku antaisi tälläistä palutetta !

    1. Minusta tuntuu, että kroatialaisten mentaliteetti vaan on sellainen, että ei jakseta näyttää iloista naamaa ja olla ystävällisiä, jos ei siltä tunnu. Eli asiakaspalveluhenkisyys ei välttämättä edes ole kriteerinä palveluammateissa, eikä asiakaspalvelutyöt ole ns. kutsumus, vaan tehdään sitä työtä mitä sattuu saamaan. En siis tiedä, että onko Kroatiassa näin, mutta veikkaisin…

  6. Mä allekirjoitan kyllä kaikki nuo nurinat Kroatiasta. Ravintoloiden ja jopa viiden tähden hotellin työntekijät oli poikkeuksetta varsin tympeitä. Kaikki tuntui olevan kovin kallista, eikä ruoka ollut mitenkään ihmeellistä (toi pasta näytti ihan kauhealta! :D). Erityisesti vertasin kroatialaisten ystävällisyyttä bosnialaisten ystävällisyyteen, joka oli ihan eri sfääreissä. Mutta joo, kaunista Kroatiassa mun mielestä oli, ja tykkäsin kuitenkin enemmän Dubrovnikista kuin Kotorista, mutta toisaalta ei ole ehkä reilua sanoa niin, koska Dubrovnikissa oltiin viikko ja Kotorissa pistäydyttiin pelkällä päiväretkellä.

    1. Olen samaa mieltä, että Dubrovnik on upea kaupunki, vaikkakin tällä reissulla ihastuin vielä enemmän Splitiin. Joten ihania paikkoja Kroatiassa kyllä on, mutta ihmisten töykeys antaa lomalle ikävän varjon. Ja hyvä ruoka on tärkeä osa lomaa, joten senkin seikan toivoisi olevan kunnossa… Bosniassa olen käynyt vain pikaisesti, mutta olisi kiva käydä siellä ihan ajan kanssa. Etenkin, jos siellä kerta on ystävällisiä ihmisiä :)

  7. Mielenkiintoista analyysia! Olimme kesällä Dubrovnikissä ja ainakin vanhankaupungin seutu oli kallista ja ruoka-annoksista sai pulittaa melkoisesti. Eikä annoskaan ollut mitään erityistä. Siitä huolimatta ihastuin vanhaan kaupunkiin, juuri niihin muureihin, Hotellimme ei ollut aivan vanhassa kaupungissa siellä oli edullinen ja makoisa ruoka. Olimme kolme vuotta sitten Splitissä. Ihastuimme kaupungin ruokapaikkoihin. Löysimme pari helmeä. Olimme myös Kotorissa ja hintataso tippui mutta silti ruoka oli erityisen maukasta. Lautasellisen simpukoita ja lasin viiniä 7 €.
    Harmi, jos Splitissäkin on hinnat nousseet. Joku kyllä sanoi, ettei siellä vielä ole vastaavaa kuin Dubrovnikissä. Melkoista turistin ryöstelyä!

    1. Dubrovnikin vanhakaupunki on toden totta näkemisen arvoinen! Mutta aivan turistirysä, joten en ole yllättynyt että siellä on ruoka-annokset kalliita ja mitäänsanomattomia. Muurien ulkopuolella on enemmän paikallista elämää, joten siksi varmasti jonkun verran edullisempaa. Turisteilta on niin helppo pyytää enemmän ja tarjota keskinkertaista tavaraa :(

      Kiva kuulla, että sinustakin Kotorin ruoka oli edullisempaa mutta silti maukasta! Meillä kun tosiaankin jäi ravintolakokemukset vain yhteen kertaan, mutta yllätyin kun ihan vanhankaupungin ytimessä onnistuttiin saamaan hyvää ruokaa. Ilmeisesti ei vain käynyt erinomaisen hyvä tuuri, vaan Kotorissa on muutenkin hyvät ruoat :)

  8. Kiva lukea Montenegrosta ja kurja kuulla, että Kroatiassa oli huonoa palvelua. Molemmat maat kiinnostavat, täytyy miettiä rauhassa, millainen reissu olisi meille sopivin.

    1. Samalla reissulla pääsee kätevästi käymään molemmissa maissa, ainakin jos vuokraa auton. Ja suosittelenkin kummassakin maassa käymistä, sillä molemmissa on puolensa! Vaikka nyt olen kallistunut Montenegron puolelle, on Kroatian rannikon maisemat vertaansa vailla, ja ne kannattaa kyllä nähdä – vaikka sitten joutuisikin kärsimään töykeistä paikallisista.

  9. Kiitos hyvästä jutusta ja erityisesti upeista kuvista! Samaa mieltä Montenegrosta. Julkaisen itse kuratoitua matkasivustoa harrastuksen vuoksi (päivätyön vuoksi pitää pysyä anonyymina) ja tein sinne parikin juttua Montenegrosta ja Kotorista. Linkkasin niissä tähänsinunkin artikkeliisi.

    https://www.matkavinkki.com/montenegro/montenegro-ja-budva-mainio-rantakohde-edullisen-loman-etsijalle/
    https://www.matkavinkki.com/montenegro/kotorinlahti-montenegrossa-euroopan-kauneimpia-paikkoja/

    1. Kiitos Kulaus, ja kiitos että linkkasit juttuuni artikkeleissasi! Niissä onkin hyviä vinkkejä sitten siihen minun seuraavaan Montenegron-reissuun :)

  10. Voi ei, onpa ikävää, jos noin töykeää palvelua sait Kroatiassa. Itseäni kiinnostaisi Kroatia, mutta ei oikein houkuta jos palvelu on kerran epäkohteliasta. Varmaan hinnatkin tosiaan nousseet, kun on niin suosittu nykyään. Ehkä mentävä vaan tuttuun turvalliseen Italiaan taas. :) Onneksi Montenegro sitten oli parempi kokemus. Upeita maisemia! <3

    1. Paikallisilla ihmisillä on aika suuri merkitys siihen, että millainen fiilis paikasta jää… Mutta kyllä minä siltikin suosittelen Kroatiassa ainakin kerran käymään, sillä onhan se todella kaunis maa! Etenkin Makarskan seutu on henkeäsalpaavan upeaa :) Mutta kannattaa vain varautua siihen, että se ei ole se edullisin kohde, eikä paikalliset ole niitä kaikkein lämminsydämisiä ihmisiä ainakaan turisteja kohtaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *