Kreikkalainen ilta Kreetalla: vauhdikkaita tansseja ja hyvää ruokaa

Käsi pystyyn, kenelle kreikkalainen ilta tuo ensimmäisenä mieleen pakettimatkojen iltaretken pikkukylän tavernaan, jossa tarjotaan vain turisteille kelpaavaa kehnoa ruokaa, tanssijat aiheuttavat myötähäpeää ja kotitekoinen viini virtaa niin vuolaasti, että kaikki ovat opasta myöten loppuillasta kaatokännissä?

No, kenties tuo mielikuva voisi olla totta, jos eläisimme Keihäsmatkojen aikoja, mutta onneksi ei sentään. Monet saattavat silti ajatella, että kreikkalainen ilta on kenties turistisin juttu, jonka voi Kreikan-lomalla tehdä. Mutta ei sitä sen vuoksi kannata jättää kokematta, vaan ennemminkin löysätä pipoa, laittaa tanssikenät jalkaan ja nauttia vauhdikkaasta illasta kreikkalaisen perinnetanssien parissa!

Kreikkalainen ilta, Blue Dome Platanias

Kreikkalainen ilta, Blue Dome Platanias

Kreetalla Hanian rannikolla järjestetään kreikkalaisia iltoja lukuisissa hotelleissa ja ravintoloissa, kuten myös esimerkiksi Botanical Parkissa, jossa ennen illanvieton alkamista voi käydä kävelemässä tuon kauniin puiston ympäri. Iso osa Plataniaksen alueen kreikkalaisista illoista järjestetään maanantaisin, ja tämä kannattaakin pitää mielessä lomalle tullessa, ettei vaan ilta jää kokemata: muina viikonpäivinä kun tarjonta on vähäisempää.

Minä olen jo pidemmän aikaa suunnitellut osallistuvani kreikkalaiseen iltaan (kyllähän se ainakin kerran kesässä on koettava!), ja vihdoin pari viikkoa sitten saimme aikaiseksi ryhtyä sanoista tekoihin ja varasimme pöydän Plataniaksen rannalla sijaitsevasti Blue Dome -hotellin Basil Honey -ravintolasta.

Jotenkin sitä näin työssäkäyvänä ajattelee, että tuskinpa maanantai-iltaisin ravintola sentään täyteen tulisi, mutta totta kai se tuli: supersuositussa lomakylässä eivät viikonpäivät juuri eroa toisistaan, ja korkeasesonkina porukkaa riittää ihan joka paikkaan, ihan joka päivä. Onneksi siis varasimme pöydän, muuten tuskin olisimme edes mahtuneet mukaan.

Kreikkalainen ilta, Blue Dome Platanias

Kreikkalainen ilta, Blue Dome Platanias

Kreikkalainen ilta, Blue Dome Platanias

Kreikkalainen ilta, Blue Dome Platanias

Basil Honey on pieni ja viihtyisä ravintola aivan Plataniaksen rannalla. Tanssijoille oli jätetty tilaa uima-altaan viereen ja buffet-illallinen oli esillä vain muutaman metrin päässä rantahietikosta. Illallisen lomassa kävimme rannalla katsomassa huikean auringonlaskun. Tuli taas mieleen, että pitäisi käydä rannalla useammin auringonlaskun aikaan, sillä Kreetan auringonlaskut ovat upeita!

Tämä kreikkalainen ilta ei sisältänyt elävää musiikkia, niin kuin joissain muissa paikoissa, mutta se ei menoa haitannut. Kolmesta miehestä ja kahdesta naisesta muodostunut tanssiryhmä hoiti homman mainiosti vaikka musiikki tulikin nauhalta, enkä minä edes osannut kaivata live-bändiä. Täytyy kylläkin sanoa se, että tanssijoiden aloitus oli hyvin laiska ja askelia tapaileva, mutta kuuluukohan se kenties asiaan? Muistelen nimittäin joskus vuosia sitten näkemäni tanssiesityksen alkaneen myös hyvin vaisusti. Vai tuntuikohan se vain siltä, sillä silloin esitys huipentui lautasten rikkomiseen ja tulessa tanssimiseen. Tällä kertaa touhu ei kuitenkaan lähtenyt ihan niin villeille raiteille.

Ilta oli kuuma ja hiostava, ja en voinut käsittää kuinka tanssijat jaksoivat hyppiä kappale toisensa perään paksunnäköisissä perinnepuvuissaan. Minun otsalleni muodostui hikipisaroita jo pelkästä katsomisesta, mutta se ei siltikään estänyt minua hyppäämästä tanssilattialle kutsun käydessä. Me illallisvieraat saimme ensiksi pienen tanssikurssin, jonka jälkeen yritimme parhaamme mukaan muistaa opitut askeleet pyöriessämme enemmän tai vähemmän sulavasti ympäri tanssilattiaa pitkän tovin. Tanssin nimeä en enää muista, mutta ei se ainakaan ollut sitä turisteille tutuinta sirtakia.

Kreikkalainen ilta, Blue Dome Platanias

Kreikkalainen ilta, Blue Dome Platanias

Kreikkalainen ilta, Blue Dome Platanias

Kreikkalainen ilta, Blue Dome Platanias

Seisovan pöydän antimet eivät olleet ylitsepursuavat, mutta vaihtoehtoja oli minun makuuni riittävästi ja kaikki tarjolla ollut oli erinomaisen herkullista. Ei todellakaan mitään ala-arvoista turistisafkaa, johon olen joskus törmännyt – myös Kreetalla, vaikka suurimmaksi osaksi ruoka onkin täällä hyvää. Basil Honeyn ruoka ylitti kaikki odotukseni ja viimeistään jälkiruuan kohdalla olin ruokataivaassa: tylsältä kuulostava aprikoosimousse oli niin herkullista, että itsehillintäni petti ja sorruin ahtamaan toisen annoksen jo täyteen vatsaani.

Blue Dome -hotellin kreikkalainen ilta oli mainio työviikon aloitus – ja varmasti mainio tapa viettää iltaa myös lomalla. Meillä ei virrannut viini, mutta jos sitä kaipaa, näytti Basil Honeyssa olevan sen verran kattava viinilivalikoima, että tuskin joutuisi siihenkään pettymään!

5 comments
  1. Kauan sitten on oltu kreikkalaisessa illassa Thassoksella. En usko että vastaavia enää järjestetään.

    1. Voi ei! Mutta vielähän tänne ehtii ennen kuin kesäkausi ja suorat lennot Suomesta päättyy ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *