Kreikkaan pääsee taas!

Maanantaina 19.4. Kreikan hallitus ilmoitti, että jo kuukausia käytössä ollut pakollinen viikon karanteeni maahan saapuville on poistettu. Samalla ilmoitettiin Ateenan ja Thessalonikin lentokenttien rinnalle avautuvan muitakin kenttiä kansainväliselle lentoliikenteelle. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että Kreikkaan pääsee taas lomailemaan!

Ennen kuin alat varata lentoja Kreikkaan, kerrottakoon se, että jo lähes puoli vuotta kestänyt koronasulku ei kuitenkaan ole vielä päättynyt. Eli vaikka Kreikkaan pääsee ilman pakollista karanteenia, ei elämä täällä ole vieläkään vapaata. Eli kotoa saa edelleen poistua vain välttämättömistä syistä – eli ruokakauppaan, lääkärille, apteekkiin, lenkille – ja ulkonaliikkumiskielto on päivittäin klo 21-05.

Ja se pahamaineinen maski: sitä on edelleenkin käytettävä sekä sisällä että ulkona 300 euron suuruisen sakon uhalla.

Kreetalle pääsee taas!

Kreikan rajat eivät kuitenkaan ole apposen auki aivan kaikille, sillä karanteenipakko poistui vain EU:n ja Schengenin alueiden asukkailta, sekä pysyvästi UK:ssa, Yhdysvalloissa, Arabiemiraateissa, Serbiassa ja Israelissa asuvilta. Ja ilman rokotepassia tai korkeintaan 72 tuntia vanhaa negatiivista covid-testitulosta ei Kreikkaan ole asiaa kenelläkään – ei edes kotimaahansa saapuvilla kreikkalaisilla.

Kreikkaan matkustavia testataan maan rajoilla ja lentokentillä satunnaisesti, aivan kuten viimekin kesänä. Tätä varten jokaisen Kreikkaan saapuvan on täytettävä viimeistään päivää ennen matkustajatietolomake (PLF), jonka paluuviestinä saapuva ja Kreikan rajaviranomaisen lukema QR-koodi määrittää joutuuko matkustaja testiin vai ei.

Päivä Santorinilla

Tunnelin päässä näkyy enemmänkin valoa: hallituksen virallisille sivuille on päivitetty, että matkailu tullaan avaamaan laajasti toukokuun 14. päivä alkaen. Testi- tai rokotepakkoa tuskin tullaan poistamaan silloinkaan – tai sitten rajoilla testataan suuri osa matkustajista. Positiivisen testituloksen antanut asetetaan 14 päivän karanteeniin, todennäköisesti nimettyyn karanteenihotelliin viime kesän tapaan. Tarkempaa tietoa tullee lähempänä.

Ja koska matkailukausi on alkamassa, tarkoittaa se koronasulun päättymistä – tästä jos mistä me Kreikassa asuvat olemme innoissamme! Näillä näkymin ravintolat aukeavat oltuaan suljettuina lähes päivälleen puoli vuotta – eli heti ortodoksien pääsiäisen jälkeen 3. tai 4. toukokuuta, lähteestä riippuen. (Minulla on molemmat päivät vapaita, joten minut löytää silloin istumasta Hanian ravintoloiden terasseilta – ihan koko päivän!)

Vaikka Kreikkaan pääsee taas, on eri asia, kannattaako Kreikkaan oikeasti matkustaa. Covid ei ole kadonnut maasta minnekään, eikä tilanne ole edes parantunut puolen vuoden sulun aikana. Esimerkiksi eilen, keskiviikkona 21.4., uusia tartuntoja tilastoitiin 3015, koronaan kuolleita vuorokaudessa 85, ja hengityslaitteissa teholla oli 831 koronapotilasta.

Teho-osastoilla on sen verran täyttä, että sairaita turisteja ei kaivata varaamaan muutenkin vähissä olevia sairaalapaikkoja. Mutta Kreikan talous tarvitsee lomalaisten euroja kipeästi, joten jokainen tehköön matkustuspäätöksensä itse.

Kreikkaan pääsee taas

Hyvä asia on kylläkin se, että rokotustilanne alkaa Kreikassa olla hyvä. Tavoitteena on, että toukokuun loppuun mennessä kaikki halukkaat olisi rokotettu ainakin kerran – ja nyt etusijalla rokotuksissa ovat turismista elantonsa saavien saarten asukkaat.

Ensi viikolla yli 30-vuotiaat perusterveet saavat alkaa varata rokotusaikoja, joten minunkin rokotusvuoro alkaa olla jo ihan nurkan takana.

3 comments
  1. Hyviä uutisia! Pääseekö rokotetut siis Kreikkaan ilman testejä? Jos noin, niin voisi tosiaan ajatella vakavasti Kreikkaa matkakohteena sen jälkeen, kun oma oma vuoro on tullut. Voisi tosiaan arvata, että eiköhän Kreikassa näiden uutisten jälkeen tulla tosiaan pikkuhilaa avaamaan.

  2. Hei Terhi.
    Kiitos taas lukupaketistasi. Jospa elokuussa sinne sit pääsis nauttimaan kun molemmat rokotukset on saatu.
    Toivotaan. Nauti kun pääset terassille pitkästä aikaa!! Jamas ja mukavaa viikonloppua.

    1. Hei Jaana, kiitos! Toivotaan, että sinulla onnistuu kesällä matkailu tänne päin, ja minulla Suomeen :) Mukavaa viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *