Kamala Kreetan talvi, en jää kaipaamaan sinua

Tänä vuonna Kreetan talvi oli poikkeuksellisen kamala

Viime talvena iloitsin leudosta Kreetan talvesta: paria helmikuun sadeviikkoa lukuun ottamatta minun ensimmäinen Kreetan talvi tarjosi enimmäkseen hyviä säitä ja useita aivan suomalaiselta kesältä tuntuvia päiviä. Nautin siitä, että talvi ei tarkoittanut edellisvuoden Kööpenhaminan ankean talven tavoin vain sisällä nyhjöttämistä, vaan pystyin käymään patikoimassa, istumaan terasseilla ja vain fiilistelemään saaren rauhallista mutta kuitenkin eläväistä turistikauden ulkopuolista elämänmenoa.

Lukuvinkki: Viisi syytä matkustaa Kreetalle talvella

Kyllähän minä osasin epäillä, että viime talvi oli poikkeuksellisen hyvä, enkä odottanut tulevilta talvilta ihan yhtä hyviä säitä. Olin varautunut siihen, että toisena Kreetan talvenani sadepäiviä olisi todennäköisesti useammin, kylmiä päiviä enemmän, ja aurinkoa näkyisi vähemmän. En kuitenkaan osannut kuvitellakaan, että talvesta tulisi säiden osalta historiallisen huono. Niin kamala, että ottaa aikansa, ennen kuin saari toipuu siitä täysin.

Tämä Kreetan talvi oli katastrofaalinen.

Kreetan talvi 2018-2019

Talvi kylläkin alkoi mukavasti: joulukuussa oli useita aurinkoisia päiviä, jolloin menimme vuorille kävelemään, teimme pieniä roadtrippejä ja jouluaattonakin pystyimme tekemään aamiaispiknikin auringon paistaessa. Uusi vuosi toi kuitenkin mukanaan ensimmäisen kunnon rankkasateen, ja saimme huomata sateen voiman vuoden ensimmäisenä päivänä naapuritalomme romahtaessa maan tasalle.

Aivan makuuhuoneemme ulkoseinästä alkava talo ei ole ollut sen kunnosta päätellen asuttu vuosikymmeniin, mutta jykevän kivitalon paksujen seinien ei luulisi pienestä horjuvan. Kuulimme sateen läpi sisälle valtavan rymähdyksen, mutta epäilimme maanjäristystä ja unohdimme asian saman tien. Myöhemmin ulkona käydessämme totuus kuitenkin valkeni – ja myös se, että oli meidän onni, että talo sortui talostamme pois päin. Muuten saattaisi olla, että makuuhuoneestamme puuttuisi seinä.

Kreetan talvi 2018-2019

Seuraavana päivänä sateen tuhoja paljastui lisää: kotimme lähellä oleva historiallinen ottomaanien aikainen rakennelma oli osittain sortunut ja moottoritien varrella olevia jyrkänteitä oli vyörynyt alas jättäen alleen pätkiä itään päin menevästä ajokaistasta. Paria päivää myöhemmin moottoritie suljettiin kokonaan Plataniaksen ja Galataksen väliltä, tehden työmatkastani ajallisesti pidemmän.

Puolitoista kuukautta myöhemmin vettä tuli päivässä niin paljon, että Plataniaksen ja Geranin rajalla oleva kapea joki leveni moninkertaiseksi, eikä siltikään kestänyt veden määrää. Luonto jousti, ja muodosti uuden joen – suoraan Plataniaksen Lidlille; sen parkkipaikalle ja ruokakauppaan sisään. Vasta myrskyä edellisenä päivänä olin käynyt siellä ostoksilla, mutta nyt matkalla töihin näin tulvivan parkkipaikan ja myöhemmin kuulin kaupan tuhoutuneen myös sisältä.

Kreetan talvi 2018-2019

Tuona aamuna työmatkani kesti lähes kolminkertaisen ajan normaaliin nähden, sillä vesi oli vallannut teitä ja tehnyt lammikoita ja puroja sinne, missä niitä ei pitäisi olla. Jouduin peruuttamaan, kääntymään ja etsimään vaihtoehtoisen reitin, yhä uudestaan ja uudestaan.

Illalla paluumatkalla sade oli jo lakannut ja veden virtaus monin paikoin ehtynyt, joten kotimatka sujui aamuista helpommin. Mutta rankkasade oli jättänyt jälkeensä vaurioituneita teitä, veden varassa olevia kellareita ja tuhoutunutta omaisuutta. Hanian seudulle oli julistettu hätätila.

Lukuvinkki: Talvi Kreetalla: plussat & miinukset

Vaikka tässä oli jo enemmän kuin riittävästi sadetta ja tuhoja yhdelle talvelle, ei luonto jättänyt saariparkaa vieläkään rauhaan. Vain kymmentä päivää myöhemmin, 24. helmikuuta, alkoi taas sataa. Maanantaiaamuna töihin mennessä Plataniaksen rantatie oli taas tulvaveden peitossa, ja kun edellisen sateen tiehen poraamia reikiä ei oltu ehditty korjata, oli matka yhtä jännitystä. Onneksi autoni kesti, mutta muutamalla muulla ei ollut niin hyvä tuuri, vaan autoja oli jäänyt tien varteen.

Kreetan talvi 2018-2019

Myrskyisä sade piiskasi työpaikan ikkunoihin koko päivän, ja minä jännitin kotimatkaa. Tuntia ennen työpäivän päättymistä kuulin uutisen, jonka vuoksi en pystynyt enää keskittymään töihin: Plataniaksen ja Geranin välinen silta oli sortunut. Kun moottoritie oli edelleen suljettu uudenvuoden myrskyn jäljiltä, alkoi Haniasta kotiin johtavat tiet käydä vähiin. Minulle kerrottiin, että tuskin pääsisin yöksi kotiin, joten esimies tarjosi yöpaikkaa firman asunnossa.

Päätin kuitenkin ottaa riskin, ja kokeilla Agia-järven kautta ajamista. Lähdin töistä aikaisemmin, sillä halusin yrittää kotiin pääsyä ennen auringon laskeutumista. Saaren pikkuteillä ei ole katuvaloja, eikä pilkkopimeässä myrskysäässä ajaminen houkutellut.

Ihana koti-ikävä

Matka oli aivan kamala. Auton tuulilasinpyyhkijät viuhtoivat maksiminopeudella, ja siltikään en meinannut nähdä tietä sateen vuoksi. Kun pari kertaa pysähdyin tarkistamaan karttaa kännykän näytöltä, heilui auto tuulen voimasta. Teillä oli kivenmurikoita, kaatuneita liikennemerkkejä ja valtavia lammikoita. Muuten tiet olivat lähes autiot, mitä nyt vastaan tuli pari poliisiautoa vilkut päällä, ilmeisesti etsimässä mahdollisia apua tarvitsevia.

Jännitin Patelarin kylässä olevan sillan kohtaloa, mutta kun näin sen olevan kunnossa ja pääsin sen yli, alkoi kotiin pääseminen tuntua todennäköiseltä. Lopulta, noin 45 minuutin ajomatkan jälkeen, olin päässyt Plataniaksen surullisen näköisen romahtaneen sillan toiselle puolelle ja lopulta kotiin. Myöhemmin illalla edelleen osittain maavyörymien alla oleva moottoritie avattiin liikenteelle.

Kreetan talvi 2018-2019

Minä selvisin näistä myrskyistä todella vähällä, vain pelkällä pienellä stressillä, jännityksellä, ärtymyksellä, märillä vaatteilla ja pidentyneillä työmatkoilla. Valitettavasti kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita.

Tuona päivänä Haniassa satoi lähes puolet vuotuisasta sademäärästä. Kymmenessä päivässä, näiden kahden myrskyn aikana, tuli vettä lähes metrin verran. Plataniaksen sillan lisäksi vesi vei mennessään kymmenisen muuta siltaa, joiden mukana oli Alikianoksen kylässä sijaitseva yli sata vuotta vanha silta. Järkyttävän videon sillan tuhoutumisesta voi nähdä esimerkiksi täältä.

Myrskyt vaativat viisi kuolonuhria, useita sortuneita taloja ja kymmeniä kilometrejä tieverkostoa. Lisää tuhoista voi lukea Kreetan Maku -blogista. Teksti on todella surullista luettavaa.

Ihana koti-ikävä

Turistikausi alkaa jo muutaman viikon päästä, joten nyt tarvitaan hyvää säätä, jotta korjaustyöt pääsevät vauhtiin. Valitettavasti viime yönä ja tänä aamuna taas satoi ja ukkosti, ja tänään oli meidän alueella sähköt poikki pitkän tovin. Mutta maaliskuun alku tarkoittaa virallista kevään alkua, joten toivon, että nämä myrskyt olivat nyt tässä – ja seuraava Kreetan talvi voi olla vain parempi.

Ennen talvea on kuitenkin kesä, ja etenkin nyt tämän tuhoisan talven jälkeen Kreeta tarvitsee turisteja. Jos kesälomakohde on vielä päättämättä, suosittelen harkitsemaan Kreetaa. Ja jos Kreetan-loma on jo varattu, älä vain peru sitä: saaren kauneus ja ihmisten ystävällisyys eivät ole kadonneet minnekään, vaikkakin muutama kauneusvirhe on saattanut tulla sinne tänne.

Ja nekin korjataan nopeasti. Plataniaksen ja Geranin välinen siltakin on nyt jo armeijan toimesta korjattu. Väliaikaisella ratkaisulla toki, mutta ylityskelpoisesti kuitenkin.


Piditkö lukemastasi?
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa | Bloglovinissa


8 comments
  1. Tuli käytyä kreetalla viettämässä aikaa 24.8-1.9 2020 juuri geranissa, kattelinkin silloin että erikoinen silta ratkaisu kun yli kävelin lidliin ostoksille. Hieno paikka kreeta saarena oli nyt toinen kerta ja kummallakin kerralla ympäri saarta autolla tullut kierrettyä. Haaveena joskus olisi viettää pidempi aika, viikko ei tahdo kyllä riittää miteskään saareen tutustumiseen.. suunnilleen itä ja länsi saari kierretty, paljon jäi vielä sieltä näkemättä. Tästä kerrasta jäi mieleen etelässä mahtava paleohoran kylä ja eloffosinin ranta ja tietysti samarian laakso..

    1. Hei Juha! Tarkoittanet käyneesi täällä lomalla kesällä 2019? Silloin taisi vielä olla se armeijan silta, nythän siihen on rakennettu edellistä vastaava silta, eikä eroa entiseen enää huomaa. Viikko ei tosiaan riitä koko Kreetan tutkimiseen: tämä on suuri saari, jossa on niin paljon nähtävää, että minä en edes kolmessa vuodessa ole ehtinyt nähdä kuin pienen osan :D

      Paleohorassa olen käynyt vain talvella, pitääkin käydä siellä myös kesällä! Monet ovat kylää kehuneet, ja varmasti kesällä se on huomattavasti eloisampi kuin keskellä talvea. Kiitos muistutuksesta, pitääkin laittaa korvan taakse ensi kesää ajatellen :)

  2. Kreetalla oltiin taannoin maaliskuun lopulla. Olimme porukalla Vamosissa ja kiertelimme myös muualla saarella. Asuntomme oli kylän entisessä leipomossa , toivon mukaan muistan oikein että se oli leipomo. Pieni kamina oli alakerran huoneen nurkassa. Puita ei ollut aluksi mutta jostain sitten löytyi. Lämmittämiseen ei vaan ollut aikaa kun oltiin niin paljon liikkeellä. Kiva reissu oli. Sen jälkeen ei siinä kylässä ole tullut käytyä.

    1. Vamos on ihastuttava kylä! Ja en ihmettele yhtään, että juuri siellä voi yöpyä vanhassa kaminalla lämmitettävässä leipomossa. Kuulostaa todella idylliseltä! :)

      Haluaisin joskus mennä Vamosiin viikonlopun mittaiselle minilomalle, vaikka emme asukaan kovin kaukana. Kiitos, että jätit kommentin!

  3. tämä oli mielenkiintoinen kirjoitus ja loi kuitenkin uskoa, vaikka mietin jo lomamatkan perumista. Olemme lähdössä Kreetan Malemeen huhtikuun alussa ja pohdituttaa kovasti millaiset tuhot siellä mahtaa olla, pääseekö kunnolla liikkumaan lähikaupunkeihin jne. Matkustan lapsen kanssa, joten helppous on ollut tässä matkan valinnassa pääosassa, toivottavasti kuukaudessa saadaan siellä jo paljon aikaiseksi korjausten yms suhteen :)
    Onko sinulla kokemusta Kreetan huhtikuusta? Onko ollut lämmintä ja onko jotain mitä ehdottomasti pitäisi kokea? :)

    1. Täällä on jo nyt +20 astetta ja aurinkoista, ja huhtikuussa on yleensä vieläkin lämpimämpää :) Eli ihan kesäsäät pitäisi olla – mutta ei sentään niin tuskaisen kuuma kuin elokuussa! Malemen ranta on myrskyjen jälkeen aika karua katsottavaa (kuten varmasti monet muutkin rannat, kun tulvavesi on mereen valuessaan tuonut mukana kaikenlaista), mutta se varmasti siistitään ennen turistien tuloa. Myös liikkuminen lähikaupunkeihin ja muualle onnistuu jo hyvin, joten pääsette varmasti viettämään oikein mainion loman! :)

  4. Kiitos kun kirjoitat tästä asiasta omien kokemuksiesi pohjalta. Sydän syrjällään ja silmäkulma kosteana olen seurannut myrskyn tuhoja. Silti uskon positiivisesti, että meidät turistit otetaan mielellään vastaan saarelle, kuten ennenkin. Itse pääsen Nea Horaan 17 yöksi Norskin ekalla tämän vuoden suoralla lennolla eli 31.3.

    1. Kyllä, aivan varmasti otetaan vastaan kuten ennenkin! :) Nyt on paistanut aurinko niin kesäisesti jo useamman päivän, että myrskyt tuntuvat todella kaukaisilta. Vain korjaustyöt ja Plataniaksen väliaikainen silta muistuttavat kamalasta talvesta. Hyvää loman odotusta! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

You May Also Like