Kreetan retkikohteet: Kesän 2021 viisi parasta

Kesä 2021 alkaa vedellä viimeisiään. Tätä kirjoittaessani ulkona paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta ja asteita on vielä lähemmäs kolmekymmentä, joten säiden puolesta Kreeta tarjoaa vielä lämpöä ja valoa, mutta syksy tuntuu jo tuulessa ja viilenevissä illoissa.

Tämä kesä oli ennätyskuuma, ja yli +40 C-asteen helteet pakottivat minun, vannoutuneen farkkujen käyttäjän, suuntaamaan mekkokaupoille. Kirjoitin heinäkuun helteissä tämän postauksen, jossa avasin sitä, miksi oikein asun Kreetalla, vaikka en erityisemmin pidä kuumista kesistä.

Veneretki Menies-rannalle

Tänä kesänä minun oli tarkoitus mennä lomalle Suomeen, ja haaveilin jopa viettäväni Suomessa lomaakin pidemmän ajan tehden töitä sieltä käsin. Työkiireiden vuoksi en loppujen lopuksi voinut pitää lainkaan kesälomaa, joten vietin koko kesän Kreetalla. Suomi kylläkin kutsuu ihan pian, mutta Suomen lokakuu ei taida säiden puolesta vetää vertoja elokuulle…

Työaikamuutoksen vuoksi minulla oli koko kesän ajan 1-2 viikonloppua kuukaudessa jolloin olin töissä, mutta vastaavasti työviikonlopun jälkeen oli aina kolmen päivän vapaa. Tämä mahdollisti hyvin miniretkien teon, ja taisin ajaa autolla tänä kesänä ennätyspaljon. Listasin tähän postaukseen pian päättyvän Kreetan kesän 2021 viisi parasta tekemääni retkeä – ja nämä monelle tutut Kreetan retkikohteet olivatkin minulla ennen tätä kesää vielä käymättä!

Kreetan retkikohteet

Kreetan retkikohteet: Kesän 2021 top 5

5. Meniesin ranta, Kolymvari

Menies on pikkuinen ranta Rodopou-niemen itärannikolla, lähes niemen kärjessä. Rannalle pääsee kätevästi opastetun veneretken mukana tai vuokraamalla oman veneen kuljettajalla tai ilman. Jostain osui silmiini, että Meniesiin vievä ajotie olisi kunnostettu ja sinne pääsisi nykyään autollakin, mutta minä jätin auton parkkiin Kolymvarin satamaan ja osallistuin muutaman tunnin mittaiselle veneretkelle Meniesin rannalle.

Lue lisää: Veneretki Menies-rannalle

Kreetan retkikohteet

4. Argyroupoli, Rethymnon

Argyroupolin kylä sijaitsee noin 30 kilometriä Rethymnonin kaupungista lounaaseen, 260 metriä Mouselasin jokilaakson yläpuolella. Argyroupolista käytetään toisinaan nimeä Lappa, joka oli antiikin aikana nykyisen kylän paikalla sijainneen kaupungin ja kaupunkivaltion nimi.

Nykyään pikkuinen Argyroupoli tunnetaan etenkin avokadoista, roomalaisen ajan mosaiikkilattioista sekä kylän keskustan ulkopuolella, mutta kävelymatkan päässä, sijaitsevista lähteistä ja pienistä vesiputouksista. Lähteitä ympäröivä vehreä ja varjoisa keidas on miellyttävän vilpoisa kuumanakin kesäpäivänä.

Kalives, Kreeta

3. Kalives, Apokoronas

Aikoinaan kalastajakylänä toiminut Kalives sijaitsee Hanian itäpuolella, vain 20 kilometrin päässä Länsi-Kreetan suurimmasta kaupungista. Nykyään pikkuinen ja viehättävä merenrantakylä on sopivan suosittu lomakohde, jossa on riittävästi palveluita lomalaisten tarpeisiin, mutta joka ei ole menettänyt autenttista kreetalaisen pikkukylän charmiaan. Kalives on paikka, jossa pääsee rentoon lomafiilikseen hetkessä – mainio paikka siis tällaiselle saarella asuvalle, jolla ei ole aikaa oikeaan kesälomaan!

Lue lisää: Kalives: Rantaa, rauhaa ja kalastajakylän charmia

Paleochora, Kreeta

2. Paleochora, Kantanos-Selino

Olen aikaisemmin käynyt Kreetan lounaiskulmalla, Kantanos-Selinon kunnassa sijaitsevassa Paleochorassa vain ohimennen, joten halusin päästä tutustumaan kylään paremmin. Poikaystävää en ole saanut matkaan mukaan monista yrityksistä huolimatta (“olen käynyt siellä monta kertaa, se on tylsä paikka”), joten menin Paleochoraan yksikseni. Autolla Hanian rannikolta Paleochoraan ajaa alle puolessatoista tunnissa hyvässä kunnossa olevaa tietä pitkin.

Olen eri mieltä poikaystäväni kanssa siitä, että Paleochora olisi tylsä. Sehän on vallan suloinen kylä! Hyvässä seurassa voisin viettää siellä useamman päivän, yksin riitti monen tuhannen askeleen ja lounastauon mittainen reissu – mutta Paleochoraan menen ehdottomasti toistekin. Vaikka sitten yksin.

Kreetan retkikohteet

1. Bali, Mylopotamos

Tätä kesän 2021 Kreetan retkikohteet -listaa oli vaikeaa numeroida ja laittaa kohteita paremmuusjärjestykseen, sillä mielestäni nämä kaikki ovat upeita ja näkemisen arvoisia. Mutta suosikikseni nousi kuitenkin Bali, Rethymnonin ja Iraklionin välissä sijaitseva merenrantakylä.

Bali on levittäytynyt pitkin pienen lahden länsirantaa, ja kylästä erityisen viehättävän tekevät sen useat pienet rantapoukamat. Bali on mäkistä aluetta ja rannalta toiselle, kukkuloiden rinteitä ylös alas kävellessä saa hyvän lenkin aikaiseksi. Ja se on sen arvoista, sillä uuden mäen takaa paljastuu taas seuraava ranta, joka ravintoloineen, rantabaareineen ja pienine kauppoineen on, jos mahdollista, vielä edeltävääkin ihastuttavampi.

1 comment
  1. Minä en ole vieläkään käynyt Kreikassa, mutta hieman riippuen eri maiden koronatilanteesta Kreikka voisi olla mainio matkakohde ensi kesänä. Jos sinne / Kreetalle tulee lähdettyä, niin täytyy pitää nämä retkikohteet mielessä. Tykkään reissussa kovasti tehdä erilaisia retkiä, niin nämä voisivat olla kaikki kiinnostavia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *