Kreetan kulkukoirat: Yksi onnellisempi tarina

Kreetan kulkukoirat

Jokainen Kreetalla käynyt on varmasti huomannut, että kuten niin monissa muissakin etelän kohteissa, on Kreetallakin paljon kulkueläimiä. Ravintolassa ilmestyy jalkoihin pyörimään herkkupalaa kerjäävä kissa, kokonainen kissaperhe pyörii jäteastioiden ympärillä ja autolla ajaessa saa toistuvasti väistellä tiellä jolkottavia koiria. Kodittomien kissojen auttamisesta minulla on omakohtaista kokemusta – huolehdinhan seitsemästä kulkukissasta! – mutta Kreetan kulkukoirat ja niiden auttaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle, sillä niitä ei ole kotimme ympäristössä ollut.

Ei ennen viikon takaista maanantaita.

Maanantai 21.10.

Olen kävelemässä töiden jälkeen pysäkiltä kotiin, kun näen vain puolisen kilometriä kotoamme tiellä vauhkona juoksentelevan minulle tuntemattoman koiran. Tiellä kulkee lähes jatkuvasti autoja, ja tämä eksyneen oloinen koira ei tiedä mihin suuntaan niitä väistäisi ja välillä jää vain jähmettyneenä paikoilleen autojen töötätessä ja väistellessä pelokasta koiraa.

Koira yrittää mennä tien vieressä olevan talon aidan takana seisovan muorin luokse, mutta vanha nainen huitoo koiraa huutaen pois, takaisin autotielle. Vihdoin nainen heltyy, ja heittää tielle leivänkannikan, jonka kimppuun koira ryntää nälissään.

Huomaan koiran synnyttäneen lähiaikoina, mutta pentuja ei näy lähettyvillä. Yritän kysellä kreikkalaiselta muorilta koirasta ja pennuista, mutta joko kielimuurista tai välinpitämättömyydestä johtuen nainen vain kohauttaa olkapäitään, eikä edes yritä ymmärtää kysymystäni.

Kreetan kulkukoirat

Jatkan matkaani kotiin, pitäen silmällä josko pentuja näkyisi jossain. Vain pari sataa metriä myöhemmin näen tien laidalla pahvilaatikon ja sen vieressä vikisevän kasan. Voi helvetti, joku on tuonut pennut ja emon jostain muualta, ja vain heittänyt tien laitaan. Sydäntäni kylmää.

Lasken pennut: viisi mustavalkoista ja kaksi ruskeaa. Pieniä kuin mitkä. Yksin ja hylättyinä.

Käyn hakemassa kotoa viltin, laitan sen kyljellään olevaan pahvilaatikkoon ja siirrän pennut viltin päälle. En uskalla siirtää niitä parempaan paikkaan, sillä en ollut varma tietääkö emo niiden sijaintia. Laitan laatikon lähelle vesikupin ja rasiallisen kissanruokaa – muuta ei minulla ole, ja uskon sen kelpaavan koirillekin aivan hyvin – ja toivon, että emo löytää paikalle. Pari tuntia myöhemmin käyn katsomassa tilanteen, ja helpotuksekseni huomaan äitikoiran olevan pentujen luona.

Tiistai 22.10.

Töissä yritän kysellä neuvoa, mitä minun oikein kannattaisi tehdä – eihän minulla ole minkäänlaista kokemusta koirista, saati sitten kulkukoirista ja niiden pennuista! Monet pyörittelevät päätään: näitä kohtaloita on niin monta, eivätkä Kreetan kulkukoirat kovinkaan usein saa osakseen onnellista tarinaa. Yksi työkaveri lupaa kysellä kontakteiltaan, muut neuvovat ottamaan pennuista kuvat ja postaamaan Facebookiin. Sosiaalinen media olisi paras kanava lähteä etsimään apua; joko eläinsuojelujärjestöiltä tai yksityisiltä henkilöiltä.

Kotimatkalla ostan koiranruokaa ja sillä aikaa kun ruokin emon, tarkistan pentujen tilanteen. Kaikki seitsemän ovat vielä elossa. Helpotus. Uudesta ruoka- ja vesikupista huomaan jonkun muunkin alkaneen ruokkia emoa, joten sen ei enää tarvitse juoksennella tiellä etsimässä ruokaa.

Kreetan kulkukoirat

Laitan Facebookissa viestin ensimmäiselle, suomalaiselle mutta Kreikassa toimivalle eläinsuojelujärjestölle:

Hei! Asun Kreetalla Malemen ja Geranin alueella, ja eilen kotiin kävellessäni huomasin tien varteen heitetyn pahvilaatikon ja sen vieressä seitsemän koiranpentua. Tiellä juoksenteli emokoira, vauhkona autoja väistellen ja eksyneen oloisena. Koirat on todennäköisesti tuotu jostain muualta ja hylätty tien varteen, sillä en ole nähnyt emoa aikaisemmin. Nyt en tiedä, mitä tehdä.

Vein emolle ruokaa ja vettä, mutta pentujen sijainti vilkkaan tien reunassa on äärimmäisen huono. En tiedä, seuraako emo mukana jos laitan pennut laatikkoon ja siirrän ne syrjempään paikkaan. Omaan kylään/kotiin en voi koiria tuoda, sillä huolehdin jo seitsemästä kissasta, joista viisi on pentuja, joten minulla on kädet ja paikat täynnä. Osaisitteko te neuvoa, kuinka saisin koirat turvaan? Yöksi on luvattu sadetta ja sekin mietityttää, kuinka pennut tulevat pärjäämään… Kiitos paljon, jos viitsitte auttaa ja neuvoa!

Vastaus tulee nopeasti ja oli ystävällinen, mutta neuvona on vain siirtää pennut parempaan paikkaan, sekä viedä ruokaa ja vettä – ja ottaa yhteyttä johonkin muuhun järjestöön. Vastausta odotellessani olin jo ruokkinut emon uudestaan, ja sillä välin nostanut pennut pahvilaatikkoon ja siirtänyt kauemmaksi tiestä mahdollisimman tiheäoksaisen oliivipuun alle.

Saamani vastaus on yllättävä, sillä olin odottanut heidän auttavan juuri tällaisissa tilanteissa, eikä vain neuvomaan olemaan yhteydessä jonnekin muualle. Etenkin vastauksen viimeinen lause ärsyttää: “Valitettavasti emme pysty auttamaan tämän enempää Suomesta käsin.” No mutta miksi järjestönne nimessä sitten mainitaan Kreikka, jos ette pysty auttamaan Kreikan eläimiä?

 

View this post on Instagram

 

Nyt pistää vihaksi! Maanantaina töiden jälkeen kotiin kävellessäni huomasin tien varteen heitetyn pahvilaatikon ja sen vieressä seitsemän koiranpentua. Tiellä juoksenteli emokoira, vauhkona autoja väistellen ja eksyneen oloisena. En ole nähnyt emoa aikaisemmin, ja pahvilaatikostakin päätellen koirat on tuotu jostain muualta ja hylätty tien varteen. Millainen ihminen oikein tekee tällaista, hylkää oman koiransa pentuineen? Poissa silmistä, poissa mielestä? Olen yrittänyt selvittää, josko joku ottaisi koirat suojiinsa, mutta vielä ei ole tärpännyt. Omaan kylään/kotiin en voi niitä tuoda allergian vuoksi ja huolehdin jo seitsemästä kulkukissasta, joten toistaiseksi olen voinut auttaa vain viemällä emolle ruokaa ja vettä. Toivottavasti näille veijareille käy vielä hyvin 🐶 #straydog #straypuppy #puppy #straydogsofgreece #dogsofcrete #crete #puppyeyes #kreeta #kreta #hylätty #kulkukoira #pelastaminut #saveme #elämääkreetalla #ulkosuomalainen #chaniaregion

A post shared by Terhi 👣 Vagabonda (@vagabondablog) on

Keskiviikko 23.10.

Jatkan kyselyjä töissä ja julkaisen kuvan pennusta Instagramissa. Ihanat ihmiset alkavat antaa neuvoja, minne kannattaisi olla yhteydessä. Laitan jälleen Facebookissa viestiä hyväntekeväisyysjärjestölle, mutta vastaus on lyhyt: ei voida auttaa, ota yhteyttä sinne ja tuonne.

Silmäni alkavat avautua ja käsitykseni näistä järjestöistä muuttua. Eihän niistä näköjään saakaan apua! Ymmärrän toki, että varmasti jokaisella järjestöllä on kädet täynnä ja eläimiä riittämiin, mutta kun kerroin, että eläinlääkäriin minulla ei ole varaa (omien kissojen steriloinnit ovat ihan juuri ajankohtaiset, ja kuuden kissan eläinlääkärikäynnit maksanevat noin 300 €) ja kysyin vain neuvoa, mitä muuta voisin tehdä, oli saamani vastaus “ei eläinlääkäri Kreetalla paljoa maksa” sen verran tyly, että en voinut olla vastaamatta hieman kärkkäästi:

Kiitos nopeasta vastauksesta! Oma kokemus (kissojen kohdalla) Kreetan eläinlääkäreistä on, että monta kymppiä kyllä menee yhtä kuonoa kohden. Ja olen kysynyt apua muualtakin, mutta harmikseni olen huomannut tavan olevan se, että ohjataan vain muualle. Mutta minä jatkan kyselyjä, ehkä vielä tärppää!

Onneksi lokakuun lopusta huolimatta sää Kreetalla on vielä lämmin, vaikkakin yöt ovat jo viileät. Emon iltaruoan mukana vien pennuille isomman pahvilaatikon ja toisen viltin.

Torstai 24.10.

Edellisenä iltana työkaverini on postannut Facebookissa kuvan koirista ja pyynnön auttaa. Päätän tehdä saman omalle seinälleni. Huomaan, että kaverini pyynnöstä suomalainen Rintintin ry on postannut Facebook-seinälleen avuntarpeesta. Jaan postauksen blogin Facebook-sivulla.

Pian saan vinkin olla yhteydessä Kreetalla toimivaan järjestöön Noah’s Little Ark, Animal Protection Society of Chania. Heiltä saamani vastaus ei juurikaan eroa edellisistä, mutta he vinkkaavat postaamaan kuvat heidän Facebook-sivulle.

Pennut voivat edelleen hyvin ja äitikoira on oppinut tuntemaan minut: hän juoksee aina luokseni, mutta on edelleen arka ja säikähtää äkkinäisiä liikkeitä. En edes yritä silittää.

Kreetan kulkukoirat

Perjantai 25.10.

Vihdoin alkaa tapahtua. Noah’s Little Arkin FB-seinälle jakamani postaus saa lukuisia kommentteja ja jakoja. Joku ihmettelee, miksen voi ottaa koiria pihalleni turvaan, mutta ymmärtää kun selitän huolehtivani jo viidestä kissanpennusta ja kahdesta aikuisesta kissasta. Yritän vastailla parhaani mukaan sekä Facebookiin että Instagramiin tuleviin kommentteihin ja yksityisviesteihin.

Saan ensimmäisen tarjouksen sijaiskodista, mutta 260 euron kuukausimaksu hämmästyttää – ja on minulle aivan liikaa.

Illalla jatkan keskustelua yksityisessä ryhmässä muutaman tytön kanssa. Päätämme, että vien koirat seuraavana päivänä eläinlääkäriin ja sen jäkeen mahdollisesti sijaiskotiin. Pystymme ehkä yhdessä maksamaan sekä eläinlääkärikulut että sijaiskodin kuukausimaksun? Pelkään kylläkin, että kaikki jää minun maksettavakseni… Mikseivät ne järjestöt ehdottaneet edes rahallista apua? Eivätkö he saa jatkuvasti lahjoituksia?

Lauantai 26.10.

Heti aamusta soitan minulle suositellulle eläinlääkärille, mutta kukaan ei vastaa. Aukioloaikojen mukaan klinikka on kiinni. Yksi tytöistä sanoo tietävänsä lääkärin yksityisen numeron, ja kohta hän ilmoittaakin ajan olevan varattu klo 12.30.

Käyn hakemassa samalta tytöltä kuljetushäkin ja saan muutamia vinkkejä kuinka saisin emon juksattua häkkiin. Hän itse ei ehdi tulla auttamaan, joten joudun selviytymään yksin ensimmäisestä pelastustehtävästäni. Tuntuu kuitenkin helpottavalta, että en ole enää yksin, vaan minulla on kontakti, jolta kysyä apua – ja joka oikeasti haluaa auttaa!

Eihän se emon häkkiin saaminen hyvin mene. Yritän ensiksi laittamalla häkkiin ruokaa, ja sen jälkeen laittamalla pennut häkkiin. Mutta emo ei mene koppaan edes pentujen perässä, vaan kellahtaa metrin päähän aurinkoon makaamaan iloinen virne naamallaan. Aika loppuu kesken, joten lähden Haniaan eläinlääkäriin vain pennut mukanani.

Kreetan kulkukoirat

Eläinlääkärin mukaan pennut ovat noin 25 päivää vanhoja ja painavat alle kilon, ja siten liian pieniä rokotettavaksi. Mutta jokainen pentu saa matolääkkeen ja kirppusumutteen, sekä ne testataan parvoviruksen varalta. Kaikki viisi naarasta ja kaksi urosta saavat negatiivisen tuloksen. Huh!

Eläinlääkärille soittama tyttö kertoi sopineensa, että voimme maksaa laskun myöhemmin, sitten kun olemme keränneet rahat yhdessä. Eläinlääkäri väittää, ettei tiedä tästä mitään, vaan pyytää maksun heti. Lasku on 84 euroa, ja paljon pienempi kuin pelkäsin, joten ei haittaa, että koko lasku koitui sittenkin minun maksettavakseni.

Soitan sijaiskotia ehdottaneelle tytölle, ja hän sanoo että ilman emoa pentuja ei kannata viedä minnekään, sillä äidinmaitoa parempaa ruokaa ei heille ole. Palaan kotiin ja vien pennut takaisin oliivipuun alle. Emo on huojentuneen oloinen nähdessään pennut jälleen, mutta minun sydäntä särkee. Kuinkakohan teille vielä käy?

Olen henkisesti aivan poikki. Olin ajatellut eläinlääkärikäynnin olevan käänteentekevä, ja sen jälkeen koirat pääsisivät turvaan. Mutta ei, niiden olisi vietettävä pahvilaatikossa vielä ties kuinka monta yötä.

Kotona kaadun uupuneena sänkyyn ja alan lukea Facebookiin tulleita kommentteja. Kohta saan ilmoituksen yksityisviestistä ja luettuani sen, klikkaan viestissä olevaa puhelinnumeroa hetkeäkään miettimättä. “I can foster the mama dog and puppies. Call me.”

Puhelun jälkeen pääsee itku: olen sopinut tapaavani tämän löytöeläinten parissa työskentelevän naisen seuraavana aamuna ja menisimme yhdessä ottamaan emon kiinni, jotta koko perhe pääsee yhdessä tämän naisen kotiin turvaan.

Sunnuntai 27.10.

Saavun tapaamispaikkaamme hyvissä ajoin. En ole antanut emolle aamuruokaa, jotta saamme huijattua hänet ruoalla häkkiin.

Kello ylittää tapaamisajan, mutta naista ei näy. Viisi minuuttia, kymmenen minuuttia, viisitoista minuuttia… Soitan, mutta hän ei vastaa. Pala alkaa nousta kurkkuuni. Oliko tämä sittenkin liian hyvää ollakseen totta?

Kohta puhelimeni alkaa soida ja iloinen ääni sanoo saapuvansa kolmen minuutin päästä. Ja niin hän sitten lopulta saapuukin. Huokaisen helpotuksesta.

Tämän jälkeen kaikki menee hyvin: emo on pentujen luona ja tulee tien varteen kutsuessani sitä. Hän haukkuu hieman, kun nostamme pennut häkkiin, mutta ei käyttäydy aggressiivisesti – niin kuin ei ole kertaakaan tämän viikon aikana käyttäytynyt. Kun emo syö kädestäni ruokaa, tarttuu pelastava nainen häntä niskasta ja pistää häkkiin. Saimme kaikki koirat kyytiin.

Kreetan kulkukoirat

Juttelemme naisen kanssa pitkän tovin, ja hän näyttää kännykästään kuvia koirista, jotka ovat hänen kauttaan saaneet kodin ja uuden, turvallisen elämän. Suurin osa koirista on adoptoitu Iso-Britanniaan ja Facebook-ryhmän kautta voisin minäkin sitten seurata näiden pentujen matkaa. Nainen vakuuttaa myös emon löytävän kodin, sillä se on pieni, suloinen ja hyväkäytöksinen. Nainen avaa häkin oven ja rapsuttaa koiraa leuan alta: “katso, tämähän on ihan lemmikki!”


Vaikka pennut ja niiden urhea äiti pääsivätkin pois kaduilta, on heidän tarinansa vasta alussa. Eläinlääkärikäyntejä on edessä vielä monta: rokotukset sekä pikkuisille että mammalle, mikrosirut ja passit kaikille, emon sterilisaatio… Lisäksi heille kaikille täytyy löytää rakastava loppuelämän koti, ennen kuin he todella ovat turvassa.

Tämä pelastava enkeli, jonka hoivassa koirat nyt ovat, hoitaa kaduilta pelastettuja koiria vapaaehtoistyönä ja yksityishenkilönä. Aikaisemmin mainittujen tyttöjen, työkaverini Marin ja Rintintin ry:n lisäksi hän oli ainoa, joka oikeasti astui esiin ja tarjosi apua. Kiitos teille kaikille ♥

Vastapalveluksena hän pyysi minua pyytämään lahjoituksia kattamaan eläinlääkärikuluja. Suomen lain mukaan en saa pyytää teiltä lukijoilta rahaa, mutta jos haluat muuten auttaa, kertoa vinkkejä kuinka minun (ja muiden!) kannattaisi toimia, että Kreetan kulkukoirat saisivat apua, tai sinulla on muuta kommentoitavaa, voit joko kirjoittaa viestin täällä blogissa, laittaa sähköpostia vagabondablogi@gmail.com, tai kirjoittaa minulle yksityisviestillä Facebookissa tai Instagramissa.

Tämä kun tuskin oli viimein kerta, kun olen auttamassa Kreetan kulkueläimiä.


Päivitys 1.1.2020

Joulukuun alussa Bless-nimen saanut emo lennätettiin Englantiin ja suoraan adoptioperheeseen. Pennut olivat liian pieniä seuraamaan perässä, joten he jäivät vielä Kreetalle. Muutama päivä joulun jälkeen pennuille alettiin etsiä koteja, sillä he matkustaisivat Englantiin 3. tammikuuta. Tänään, 1.1.2020 kaikki pennut yhtä lukuun ottamatta ovat aloittaneet adoptioprosessin. Joukon viimeinen, Teddy, adoptoidaan varmasti pian myös!

Adoption järjestäjänä on fantastinen Chimney Farm International Dog Rescue, jonka nettisivuilta alla olevat kuvat on napattu.

Pups
Teddy

6 comments
  1. Todella sydäntäsrkevä tarina. Ja niin ihanat pienet pennut joilla elämä edessä.

  2. Hienosti tehty, hyvä että välität. Olisi mielenkiintoista kuulla miten jatkossa, nämä koirat saavat varmaankin kodit. Kreikassa ja myös Espanjassa moni pelkää lemmikeistä koituvia kuluja, hylättyjä lemmikkejä on paljon. Italiassakin näkyi runsaasti kulkukissoja. En tiedä muuta vinkkiä kuin se kuvien jakaminen, yleensä joku välittävä ihminen kiinnittää huomiota vaikka se voi kestää

    1. Hei Susanna, juuri päivitin viimeisimmän tiedon koirista. Yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat löytäneet kodit, ja pennut lentävät Kreetalta Englantiin 3.1.2020. Emo pääsi Englantiin kotiin jo kuukausi sitten! Kiitos kommentistasi ja hyvää uutta vuotta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

You May Also Like