Kotiimme murtauduttiin: kreikkalainen paratiisini sai särön

Se päivä, jolloin kotiimme murtauduttiin, oli aivan tavallinen arkipäivä. Aamulla olimme heränneet, käyneet suihkussa, syöneet aamiaista ja valmistautuneet tulevaa työpäivää varten omissa aikatauluissamme, mutta lähteneet lopulta yhtä matkaa töihin puoli kahdeksan aikaan aamulla. Yhdeksän tuntia myöhemmin minä palasin yksin kotiin kun Thomaksella oli töidensä jälkeen illallismenoja. Tähän saakka päivä oli ollut kuin mikä tahansa arkipäivä Kreetalla.

Heti talomme ulko-oven avattuani huomioni kiinnittyi sohvan takana olevaan ikkunnan: miksi se näytti oudolta, ihan kuin se roikkuisi ja olisi kiinni vain alakulmastaan? Kulmani kurtistuivat ihmetyksestä kun lähempi tarkastelu osoitti, että ikkuna tosiaankin oli vain alasaranan varassa. Samalla huomasin, että alas vedettävä hyönteisverkko oli noussut ylös, jäänyt vinoon ja verkko oli rikki.

Kun kotiimme murtauduttiin

En saanut ikkunaa kiinni, sillä jokin otti vastaan. Ihan kuin ikkuna ei olisi enää mahtunut karmeihinsa. Sitten huomasin ikkunan välissä ja ulkopuolella olevalla ikkunalaudalla hiekkaa, ja vatsassani muljahti pelko: oliko joku tullut ikkunan kautta sisään? Kun seuraava ajatus iski tajuntaani, käännyin hitaasti takaisin huoneeseen päin aistit ja koko keho äärimmilleen jännitettyinä ja valmiina juoksemaan ovesta ulos jos tunkeutuja olisi vielä talossa.

Sohvan edessä olevalla pienellä pöydällä oli Thomaksen läppäri ja huokaisin helpotuksesta: jos joku olisi murtautunut sisälle, olisi läppäri lähtenyt ensimmäisenä pitkäkyntisen matkaan. Lisäksi tajusin, että ikkunalaudalla ollut ruukkukasvi olisi tippunut lattialle ikkunaa auki työnnettäessä, joten eihän tässä mitään sellaista ollutkaan käynyt, koska kasvi oli lähes samassa kohdassa kuin aamulla rullatessani verhon ikkunan edestä ylös.

Naurahdin helpottuneena, mutta päätin kuitenkin soittaa Thomakselle ja kysyä, oliko hän jättänyt ikkunan aamulla auki. Oli hän, ihan niin kuin me jätämme saman ikkunan auki joka päivä: lukittuna niin, että raitista ilmaa pääsee ikkunan yläosasta asuntoon sisään. Thomas ei ollut huomannut ikkunaa avatessaan, että siinä olisi mitään vikaa.

Kun kotiimme murtauduttiin

Selitin Thomakselle sekavasti jotain rikkinäisestä ikkunasta, eikä hän meinannut ymmärtää, että kuinka ikkuna on oikein rikki. En minä itsekään sitä oikein ymmärtänyt, enkä osannut sanoa mikä ikkunan on saanut pois paikoiltaan. Kun Thomas kysyi, näyttikö se siltä, että joku olisi yrittänyt murtautua sisään, vastasin ‘ei’ ja lopetin puhelun. En halunnut keskustella siitä vaihtoehdosta.

Kohta Thomas soitti takaisin: omistajalle pitäisi varmasti ilmoittaa rikkinäisestä ikkunasta. Juu juu, myötäilin ja sanoin keksineeni ainoan järkevän syyn ikkunan rikkoutumiselle. Sen oli varmasti saanut pois paikoiltaan maanjäristys, joita Kreetalla on paljon. Ei sekään selittänyt ikkunalaudalla olevaa hiekkaa, mutta työnsin sen ajatuksen syrjään.

Vähän ajan päästä Thomas soitti taas ja ilmoitti, että omistaja tulisi käymään parin tunnin päästä. Olin googlettanut, että Kreetalla ei ollut ollut yhtäkään maanjäristystä sinä päivänä, joten se ei sittenkään voinut olla syynä. Thomas alkoi taas kysyä, että mitä ihmettä ikkunalle oli oikein tapahtunut. Lupasin lähettää kuvia, sillä minulla ei ollut enempää selityksiä, saati teorioita tapahtuneesta.

Kun kotiimme murtauduttiin

Kuvat nähtyään Thomas ilmoitti peruneensa illallissuunnitelmat ja tulevansa kotiin. Vastasin, että ei hänen tämän vuoksi tarvitse kotiin tulla, tämähän oli ihan pikku juttu. En suostunut hyväksymään sitä, että ikkunan rikkoutumiselle ei olisikaan mitään minua tyydyttävää syytä. Että se ei olisikaan ollut voimakas tuulenpuuska, maanjäristys tai jokin eläin, joka oli saanut ikkunan irtoamaan, vaan kyse oli vakavammasta asiasta.

Kun omistaja tuli paikalle, kysyi Thomas oliko hänenkin mielestään asialla ollut murtovaras. Omistaja ei vastannut, mutta kysyi, oliko hälytysjärjestelmä ollut päällä. Ei ollut, sillä se oli mielestämme hätävarjelua: kuka tänne edes eksyisi? Ja jos joku pitkäkyntinen eksyisikin, eiköhän ulko-oven vieressä oleva hälytin estä pahat aikeet, vaikka se ei päällä olisikaan.

Kun Thomas kysyi uudestaan, että oliko ikkunan murtanut auki varas, ärsyynnyin. Mitä se nyt tuota jankkaa, onhan sen voinut rikkoa mikä tahansa! Kun omistaja vastasi myöntävästi, alkoi minun kieltämisen kupla, johon olin itseni käärinyt turvaan, säröillä. Vatsaa alkoi puristaa ja rinnalleni nousi paino.

Kun kotiimme murtauduttiin

Vaikka mitään ei oltu viety, eikä kukkaruukun perusteella kukaan edes ollut tullut sisälle saakka, tuntui siltä, että yksityisyyttämme olisi rikottu. Aivan kuin kotiimme olisi ilmestynyt jotain likaista ja mustaa, ja paikka, jota olen pitänyt turvasatamana olisi tahrittu. Paikka, jonne olen voinut piiloutua ympäröivältä hälinältä ja maailman pahuudelta, onkin nyt häpäisty.

Sinä yönä nukuimme huonosti. Ikkuna oli yön auki, roikkui surullisen näköisenä yhdestä saranastaan, ja vain suljettu ikkunaluukku oli meidän ja takapihan oliivilehdoissa piilevien rosvojen ja mörköjen välissä. Yön pimeinä tunteina mietin, että miksi ihmeessä joku näkisi vaivan työntää ikkuna voimalla sisään, mutta sitten ei kuitenkaan menisi taloon ja napata edes sitä parin metrin päässä tyrkyllä olevaa läppäriä mukaansa?

Siksi, koska jokin oli säikäyttänyt murtomiehen, järkeilin. Mutta mikä meidän pienessä kylässä, jossa ei talven aikana ole meidän lisäksemme asunut kuin yksi vanha mummo, olisi voinut saada lurjuksen pakenemaan paikalta ilman saalista? Autojakaan ei kylässämme ole, ei muuta kuin meidän. Sitten järkytyin entisestään, kun tajusin: olisiko murtomies kuullut minun tulevan autolla ja luikkinut siksi tiehensä? Oliko tyyppi ollut edelleen oliivipuiden suojissa kun olin kävellyt parin sadan metrin mittaisen matkan autolta talollemme? Oliko hän katsellut minua ihmettelemässä hänen rikkomaansa ikkkunaa?

Kun kotiimme murtauduttiin

Paha olo myllersi sisälläni. Yritin määrittää, että mitä tuo ilkeä tunne oli: oliko se ärsytystä, surua, pelkoa, raivoa? Kenties niitä kaikkia, ja lisäksi vielä pettymystä. Sillä pettynyt minä todellakin olin siitä, että kotiimme murtauduttiin. Olin luottanut siihen, että rauhallisella alueella sijaitseva kotimme olisi turvassa pahantekijöiltä, etenkin kun se ei ole ison tien varrella ja kylämme läpi ei kulje tietä, vaan kapea autotie päättyy kylän reunalle. Kylässämme on vain viisi taloa, ja ympärillä vain oliivipuita. Taisin olla sinisilmäinen, sillä ehkä tällainen sijainti onkin asuntojen ryöstäjille juuri täydellinen.

Kööpenhaminassa asuessamme tiesin, että kotiimme murtautuminen voi olla mahdollista, sillä asuntomurrot ovat siellä yleisiä. Ajattelin typerästi, että siinäpähän tulevat, eihän meillä mitään arvokasta varastettavaa edes ole. En tajunnut, että ei sillä materialla niin merkitystä edes ole, vaan kotiin murtautumisessa kamalinta on se, että joku on tunkeutunut sinun henkilökohtaiselle alueellesi luvatta ja häikäilemättömästi. Tehnyt turvallisesta paikasta likaisen.

Nyt tajusin, että kukaan ei voi tietää, miltä asuntomurron uhriksi joutuminen tuntuu, ennen kuin se osuu omalle kohdalle. En olisi itsekään uskonut, että reagoisin näin voimakkaasti pelkkään ikkunan rikkomiseen.

Kun kotiimme murtauduttiin

Murtoa seuraavana päivänä saavuin kotikyläämme kun syvä pimeys oli jo laskeutunut oliivilehtoihin, ja tiesin, että Thomas ei tälläkään kertaa olisi vielä kotona. Nousin autosta, ja yhtäkkiä pelko kiristi vatsassani niin, että taivuin auton viereen kaksin kerroin. Hengittelin pää alaspäin hetken aikaa, ennen kuin sain kerättyä itseni ja käveltyä sisään.

Syötin salasanan hälytysjärjestelmän hallintapaneeliin ja katsoin varovasti ympärilleni. Kotimme näytti siltä kuin pitikin, ja ainoa muutos aamuiseen oli se, että korjaaja oli käynyt nostamassa ikkunan paikoilleen. Uusi ikkuna vaihdettaisi ensi viikolla, Kreikan pääsiäisen jälkeen. Halutessamme talon omistaja asentaisi valvontakameroita, mutta uskomme varashälyttimen riittävän – kunhan vain laittaisimme sen tästä lähtien aina päälle poistuessamme kotoa.

Se, että kotiimme murtauduttiin, on tehnyt minusta säikyn, ja muutaman viime päivän aikana olen hätkähtänyt niin astianpesukoneessa pesun aikana kolahtavaa kulhoa, liiketunnistimen sytyttämää ulkovaloa kuin tuulen tekemiä ääniä kattorakenteissakin. Uskon kuitenkin, että tämä alkujärkytys laimenee nopeasti, ja pian pystyn olemaan kotonani taas – no, kuin kotonani.

Kun kotiimme murtauduttiin

Juttelin tapahtuneesta paikallisen kanssa, joka on joutunut todella hurjan asuntomurron uhriksi. Hänen ollessa kotoaan poissa vain vartin, oli koko talo ehditty kääntää ylösalaisin ja kaikki vähänkin arvokas oli viety. Sama ulkomaalainen jengi oli ryöstänyt parissa päivässä kymmeniä taloja, mutta jäi lopulta kiinni. Kuulemma nämä ulkomaalaiset asuntomurtoja tekevät rikollisjengit ovat hyvin yleisiä Kreetalla ja ympäri Kreikkaa (ja varmaan muuallakin Euroopassa), ja niitä on vaikea saada kiinni, koska ne vaihtavat paikkaa vain muutaman päivän välein.

Kaverini kertoi, että vaikka hän kotiin tullessaan näki täysin myllätyn asunnon, kieltäytyi hän tajuamasta, mitä oli tapahtunut. Sama reaktio oli minullakin, ja jälkeen päin olen hämmästellyt sitä, kuinka voimakkaasti halusin olla ajattelematta tai puhumatta asuntomurron mahdollisuudesta ja yritin keksiä minua miellyttäviä syitä ikkunan rikkoutumiselle.

Kuulemma ihminen pystyy näkemään todellisuuden vasta sitten, kun hän on siihen valmis, ja rikollisen tunkeutuminen turvalliseksi ajattelemaani kyläämme horjutti mieltäni sen verran, että otin käyttöön defenssin tarjoaman aikalisän. En halua edes ajatella, kuinka pahasti mieleni olisi järkkynyt, jos murtovaras olisi saanut vietyä suunnitelmansa loppuun. Toivottavasti sellaista tilannetta ei koskaan tule, ja saan rauhassa jatkaa paratiisissani elämistä siihen tulleesta pienestä säröstä huolimatta.


Piditkö lukemastasi?
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa | Bloglovinissa


8 comments
  1. Voi kuulostaapa ikävältä, toivottavasti se rosvajengi ehti jo lähteä “paremmille metsästysmaille” :/ olin kans kuvitellut että Kreikansaarilla olisi rauhallisempaa ja turvallisempaa kuin monissa muissa Välimeren kohteissa. Mutta niitä rosvojengejä on tosiaan paljon ja myös Keski-Euroopassa, olen ollut loma-asunnoissa Saksassa ja mm. Bremenissä joku kävi ovella ja sitten näin semmosen todella epämääräisen autoletkan ikkunasta jolloin tiesin heti mistä oli kyse. Englannissa kun kävin niin jokapuolella näkyi hälytinkauppoja, siellä taitaa olla todella yleinen ongelma varkaat ja moni pitikin verhoja ikkunoissa päivät

    1. Niinhän se taitaa olla, että esimerkiksi Itä-Euroopasta tulee näitä jengejä, jotka sitten kiertää paikasta ja maasta toiseen. Kun pysyy koko ajan liikkeessä, on epätodennäköisempää jäädä kiinni. Ja vaikka jäisivätkin kiinni, on heillä kuulemani mukaan tapana lahjoa virkavalta ja siksi ne pääsevät nopeasti taas vapaalle jalalle :( Yllätyksenä on tullut, että asuntojen ryöstely on Euroopassa niin yleistä, ja kai se on Suomessakin alkanut yleistyä. Kööpenhaminassakin sai kuulla aina toisinaan, että tutun tai tutun tutun talossa oli käyneet pitkäkyntiset…

  2. Ei kyllä ollenkaan kiva tuollainen yllätys! Itse olen hätistellyt varkaita pariin otteeseen, mutta kyseessä ei ole ollut oma talo, niin en ole tuollaisia tuntemuksia tuntenut, enkä toivottavasti joudukaan tuntemaan. Onneksi sinulla on huolehtiva mies ja mukava vuokranantaja, niin asiat saitte selvitettyä. Toivottavasti turvallisuuden tunne palaa ja nautitte olostanne siellä. :)

    1. Joo, onneksi on tuo mies, joka huolehtii ja hoitaa asiat jos minä en kykene. Ja onni onnettomuudessa oli se, että tämä tapahtui nyt hänen ollessaan kotona eikä aikaisemmin talvella kun olin pari kuukautta yksin! Vaikka nuo kamalimmat tuntemukset menivät onneksi muutamissa päivissä ohi, en edelleenkään tykkää olla iltaisin yksin kotona… Mutta eiköhän aika auta tässäkin asiassa :) Kiitos kommentistasi!

  3. Kiitos kun jaoit tämän negatiivisenkin kokemuksen kanssamme. Täytyy sanoa, että kirjoitat todella hyvin ja mukaansa tempaavasti, vaikkakin ahdistavasta asiasta tällä kertaa. Voimahalit ja aurinkoisia kevätpäiviä.

  4. Järkyttävää! Ihan alkoi ahdistaa tarinaa lukiessa. Voin hyvin kyllä kuvitella, miltä tuollainen kotimurron kokeminen tuntuu, vaikka en olekaan itse onneksi joutunut sen uhriksi. Siis voin kuvitella nuo säikkymiset, ja kodin “tahrautumisen” tunteen jne. Itse olisin varmaan todella säikky jos kohdalleni sattuisi moinen, olen hyvin säikky muutenkin.

    Pakko on kaiketi vain jatkaa normaalia elämää ja odottaa, että inhottava muisto ja olo alkaa hälventyä. Mahtaisiko joku perinteinen “Be aware of dog”- kyltti jollain vihaisella koirannaamalla koristettuna auttaa jos sellaisen laittaisi roikkumaan talon eteen ja taa? Vaikka siis koiraa ei ole, mutta monilla ajatus vihaisesta ja ääntäpitävästä vahtikoirasta voi vaihtaa murtosuunnitelmat toiseen taloon. Ja ehkä itsellekin tulisi turvallisempi olo – vaikka tosiaan koiraa ei olekaan :D

    Tsemppiä! :)

    http://www.rantapallo.fi/fridaingrid/

    1. Olen itse asiassa miettinyt tuota koiralla pelottelua. En tiedä riittäisikö pelkkä kyltti, sillä täällä on vahtikoirat yleensä jo pihalla haukkumassa kaikkia ohikulkijoita, ja jos kyltistä huolimatta ei haukkumista kuulu, uskon murtomiesten tajuavan sen feikiksi. Siksi olenkin ajatellut, että jättäisi päiväksi jonkun koiranhaukkumisäänitteen päälle, mutta en sitten tiedä mitä naapuri siitä ajattelisi :D

      Nyt tästä on kulunut viikko, enkä enää säikähtele pieniä juttuja. Joten aika nopeasti siitä näköjään toipui. Onneksi :) Kiitos kommentistasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *