Tehän varmastikin jo tiedätte, että minä en ole mikään hurjapää. Jos etsittäisi hurjapään vastakohtaa, en minä sentään ihan siellä toisessa ääripäässä olisi, mutta lähellä kuitenkin. Jännittävin ja vauhdikkain koskaan tekemäni juttu on varmastikin ensimmäinen koskenlaskuni lähes vuosikymmen sitten Borneolla (lue juttu täältä), ja sen jälkeen olen laskenut hieman rauhallisempia koskia Balilla, Dominikaanisessa tasavallassa ja Kroatiassa. Balin ensimmäistä kokemusta lukuun ottamatta elämys on aina aluksi ollut hermostuttavan jännittävä, mutta lopulta kuitenkin olen osannut nauttinut vauhdista ja vaarallisista tilanteista.

Tämän vuoksi päätimme lähteä Balilla laskemaan koskia – siitäkin huolimatta, että ensimmäinen kokemukseni Balin koskista vuosia aikaisemmin oli todella mitäänsanomaton: silloin kyseessä ei ollut edes mikään koski, vaan rauhallinen, hiljaa virtaava joki. Tylsä kokemus siis, upeista maisemista huolimatta. Uskoin, että isolla saarella on muitakin koskenlaskupaikkoja, joten menimme kokeilemaan aivan Ubudin kyljessä olevan Ayung-joen kuohuja. Ja kyllä kannatti!

image

Ennen koskenlaskua on aina vähän jännittynyt fiilis: onkohan kosket liian voimakkaita ja meno minulle liian hurjaa? Pysynköhän veneen kyydissä? Entä jos vene menee nurin? Ja isken pääni kiveen? Onko tämä vaarallista? Entä jos jotain sattuu?!

Saimme lähtöpaikalta pelastusliivit, kypärät (joka olikin minulle aivan liian iso ja kiinnitys leuan alla rikki, eikä se siis poistanut kauhukuviani pääni osumisesta kiveen) ja melat, ja lähdimme laskeutumaan yllättävän rankan ja pitkän matkan alas joelle. Reitti oli koko matkan jyrkkää laskeutumista pitkin polkua, johon paikoittain rakennetut askelmat olivat korkeudessaan kidutusta polville. Rinnettä laskeutuessani kaipasin Thaimaassa tyypillisiä matalia, kuin pikkulapsille rakennettuja, portaita ja kiittelin melan olemassaoloa, sillä sitä pystyi käyttämään tukikeppinä hankalimmissa kohdissa.

image

Kun pääsimme alas, hyppäsimme veneeseemme korealaisen pariskunnan ja oppaamme kanssa. Harmittelin kenkiäni, sillä minulla oli vain flipflopit, mitkä ei todellakaan ole parhaimmat mahdolliset kengät tähän tarkoitukseen: kumiveneen taitekohtiin kyydissä pysymisen parantamiseksi työnnetyt jalkani lipeäisivät tiukassa paikassa kengistä hetkessä, eikä minua pitäisi veneessä mikään. Yleensä minulla on ollut jaloissani tennarit, mutta koska sellaisia ei ollut matkassa lainkaan, olin ajatellut paljaiden jalkojen olevan toiseksi paras vaihtoehto. Mutta väärässä olin, sillä paljas jalka on veneen kumipintaa vasten todella liukas, ja päätin sittenkin kokeilla onneani flipflopeilla. Ehkä tämä ei olisikaan niin vauhdikasta kyytiä?

Mutta olihan se! Jo ensimmäisessä koskessa meiltä otettiin luulot pois, heittelehdimme kyydissä kuin perunasäkit ja saimme kylmää vettä niskaan. Alkumatkasta koskia oli peräjälkeen useita: kun selvisimme yhdestä ja vielä haukoimme henkeämme adrenaliiniryöpyssä, täytyi jo alkaa valmistautua seuraavaan. Vaikka alkubriiffissä aina kerrotaan kuinka koskissa tulee toimia ja mitä oppaan ohjeet tarkoittavat, keskellä sitä kaikkea hässäkkää ohjeet tahtovat unohtua ja keskittyminen menee kyydissä pysymiseen ja melasta kiinni pitämiseen. Ja sivutuotteena on tiedostamattomia kiljahduksia ja riemunaurua.

image

Rauhallisilla pätkillä ehdimme ihailla maisemia. Kuinka upeaa luonto Balilla onkaan! Ayung-joki sijaitsee osittain rotkossa, jolloin vehreä sademetsä kohoaa molemmilla puolilla kymmeniä metrejä ylöspäin. Kaipasin kameraani, mutta se oli pakattuna oppaamme vedenkestävään laukkuun, enkä halunnut ottaa riskiä kameran kastumisesta. Ja toisinaan onkin parempi ihailla maisemia ilman kameran linssiä.

Joella oli lukuisia muitakin veneitä, ja porukasta lähti tietenkin ääntä. Oli sitten missä päin maailmaa tahansa, näille koskenlaskuretkille on ilmeisen tyypillistä se, että muita veneseurueita piikitellään hieman, vitsaillaan kivien väliin jumiin jääneille ja veden varaan joutuneille, ja tietenkin räiskitään vettä muiden päälle. Onhan se hauskaa, mutta välillä mieluummin ihailisin maisemia hiljaisuudessa, vain luonnon omia ääniä kuunnellen. Mutta siihen nämä retket soveltuvat harvoin.

image

Päivä oli kaikin puolin täydellinen – ainakin aina siihen saakka, kun nousimme maihin koskenlaskun jälkeen. Pari tuntia veneessä oltuamme oli vessalle tarvetta, mutta rannan vessakopit näyttivät sen verran epäsiisteiltä, että päätin jättää oman käyntini siihen, kun olisimme lounaspaikalla. Thomas kuitenkin meni – ja tuli pian huutaen takaisin: jokin oli pistänyt häntä jalkaan. Polte oli mieletön, eikä tilannetta auttanut yhtään se, että hän ei ollut nähnyt mikä piston oli tehnyt, sillä vessassa ei ollut lainkaan valoja. Oppaamme välinpitämätön kommentti “ei ne vessat ole käytössä, ei sinne olisi kannattanut mennä” aiheutti minussa pienoista raivoa: eikö se olisi kannattanut sanoa kaikille tiedoksi siinä vaiheessa kun rantauduimme, ei vasta jälkikäteen?

Thomaksen kipu ei ollut hellittänyt siihen mennessä kun olimme kavunneet takaisin ylös pitkän ja jyrkän matkan, eikä se hellittäisi vielä pitkään aikaan. Kyseessä oli kenties ollut erityisen ärhäkkää myrkkyä omaava ampiainen tai herhiläinen, sillä vielä nyt kaksi kuukautta myöhemmin Thomaksen sääressä on nuppineulanpään kokoinen reikä. Onneksi ei sentään ollut mitään sen vakavampaa.

Pienestä vastoinkäymisestä huolimatta koskenlasku Ayung-joella oli aivan mieletön kokemus, ja ehdottomasti yksi parhaimmista koskenlaskuistani. Kosket olivat juuri sopivan vauhdikkaita, että jännitystä riitti, mutta se ei tällaisella arkailijalla mennyt kuitenkaan pelon puolelle. Flipflopit eivät olleet parhaimmat kengät, mutta pärjäsin niillä yllättävän hyvin, ja kypäräkin pysyi päässä. Enkä tippunut veneestä kertaakaan!

Tämän vauhdikkaan aamupäivän jälkeen indonesialainen lounas ja tuore limemehu maistui paremmalta kuin koskaan.

Mitä: Koskenlaskua järjestää mm. Ayung River Rafting
Missä: Ayung-joki, Bali, Indonesia
Mitä maksaa: 300 000 IDR (20 €) henkilöltä, sis. lounaan ja varusteet

Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.
Kymmenen asiaa, jotka olen omaksunut asuessani ulkomailla
Mitä maksoi kuukausi Balilla?
Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram: @vagabondablog