Kolymvari ja Rodopou-niemi: Oliivilehtoja ja huikeita näköaloja

Löysin sattumalta netistä vinkin patikkareittiin, joka alkaisi Kolymvarin (tai Kolymbarin tai Kolimbarin, miten sen nyt kukakin latinalaisin aakkosin kirjoittaa) kylästä ja kiertäisi muutaman tunnin verran keskellä Kreetan upeaa luontoa ja huikeita maisemia. Koska Kolymvari on kotoamme vain reippaan kivenheiton päässä, lähdimme testaamaan tämä helpolta mutta upealta kuulostavan reitin Kreetan kevään ensimmäisenä päivänä.

Pistimme auton parkkiin lähelle Kolymvarin rantaa ja lähdimme nousemaan asutusalueen läpi kohti varsinaista luontopolun aloituspistettä. Matkalla ohitimme Amfithea-kahvilan, jonka komeaa näköalaa etenkin auringonlaskun aikaan kehutaan nettiarvosteluissa vuolain sanoin. Sen yhden kerran kun yritin kahvilaan mennä, paikka näytti ovelta katsottuna ankealta ja nuhjuiselta, ja vastaan hyökynyt sankka tupakansavu sai minut kääntymään pois. Nyt ohikulkiessamme paikka ei vaikuttanut yhtään sen viihtyisämmältä, joten pitäkööt upeat näköalansa – en minä pelkästään sen perässä tähän kahvilaan menisi.

Tie nousi yhä ylemmäs ja kuljimme pienen Kolymvarin sivukylältä vaikuttavan asutuksen läpi. Tällaisissa paikoissa pelkään aina koiria, jotka juoksevat talojen pihoista kadulle häätämään leuat loksuen ohikulkijat kauemmaksi, tai ainakin haukkuvat raivoisasti liian lyhyeen ketjuun sidottuina. Tälläkin kertaa katsoin tarkkaan näkyykö talojen edustoilla merkkejä reviiriään suojelevista vahtikoirista, valmiina perääntymään takavasemmalle, mutta onneksemme pääsimme asuinalueen läpi ilman yhtäkään uhkaavaa haukahdusta.

Asutuksen mukana päättyi myös kunnostettu ja leveä tie, ja nousimme yhden auton levyiseksi muuttunutta maalaistietä yhä ylöspäin. Olimme nyt keskellä oliivilehtoa, ja maisema alas Kolymvarin yli kohti Lefka Ori -vuoria oli huikea: oliivipuita silmänkantamattomiin ja taustalla kohosivat yhä paksun lumipeitteen päällystämät jylhät vuoret.

Alkukevään päivä oli täydellinen patikointiin: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli juuri sopivan lämmin kun aurinko ei vielä paistanut kesäisen kuumasti, ja Kreetan luonto oli vehreimmillään kevätsateiden ansiosta. Olimme tyytyväisiä päivän retkivalintaan, sillä hieman tylsänä pitämämme Kolymvari näyttäytyi ylhäältä, upean kreetalaisen maalaismaiseman keskeltä, paljon odotettua upeammalta ja mielenkiintoisemmalta.

Pysähdyimme useaan otteeseen ottamaan kuvia, tai vain kuuntelemaan luonnon hiljaisuutta. Emme nähneet ihmisiä, emme kuulleet autoja. Olimme kuin keskellä ei-mitään, vaikka olimme kävelleet autolta vasta puolisen tuntia.

Tätä rauhaa ei kuitenkaan kestänyt sen kauempaa, ja patikkamme päättyi ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaa. Kulkemamme oliivinviljelijöiden polku kaartui ja mutkan takaa paljastui viljelijän taukopaikalta vaikuttava tönö, johon emme aluksi kiinnittäneet sen enempää huomiota – olihan oliivit poimittu jo aikaa sitten ja sen vuoksi maja varmastikin tyhjä.

Ennen kuin me huomasimme koirat, ne jo lähtivät mökin pihasta vauhdilla juoksemaan kohti, samalla raivoisasti haukkuen. Olen useaan kertaan kuullut, että tällaisissa tilanteissa ei kannata lähteä juoksemaan, vaan perääntyä rauhallisesti. Mutta minä lähtisin aivan varmasti juoksemaan karkuun karhuakin, ja niin käännyin nytkin välittömästi kannoillani ja lähdin juoksemaan koiria karkuun sen enempää ajattelematta kuulemiani ohjeita. Koirat tavoittivat meidät nopeasti, mutta onneksi lahkeiden vieressä vimmatusti louskuttavat rakit eivät kuitenkaan tarttuneet kiinni. Mutta ne tekivät selväksi sen, että niiden ohi olisi turha yrittää, joten meidän patikka päättyi siihen.

Palasimme takaisin lähtöpaikkaan ja istahdimme viihtyisän Mylos-kahvilan terassille huilaamaan. Kahvin mittaisen tauon jälkeen päätimme lähteä kiertämään patikkareitin toisen pään autolla – olihan maalaispolkua vain reitin alku, ja suurin osa olisi kuitenkin kulkenut autotietä pitkin.

Ajoimme kohti pohjoista, Gonian luostarin ja toisen maailmansodan muistomerkille johtavan tienhaaran ohi. Tuolta muistomerkiltä on muuten otettu blogin Facebook-sivun kansikuva, joten sekin on vierailemisen arvoinen kohde, vaikka tällä kertaa emme siellä käyneetkään. Ajoimme Rodopou-niemen itäpuolta kulkevaa tietä, jolta avautuvat maisemat ovat sen verran huikaisevat, että jouduimme tekemään kuvausstopin useamman kerran. Miksi emme olleet ajelleet täällä aikaisemmin, olemmehan asuneet yli kaksi vuotta vain reilun kymmen kilometrin päässä!

Afrata-kylän kohdalta käännyimme takaisin kohti etelää, mutta nyt ajoimme niemen keskivaiheilla, emme enää rannikolla. Ja voihan vitsit, mitkä maisemat täältäkin avautuivat! Edelleenkin oliivipuita ja lumihuippuisia vuoria, mutta nyt olimme niemen harjanteella – eli paljon korkeammalla kuin kävellen olimme päässeet ennen koirien väliintuloa.

Patikkareitti olisi päätynyt pieneltä maalaistieltä tälle samaiselle asvalttitielle, mutta nyt olinkin tyytyväinen, että patikka loppui lyhyeen. Auton kyydistä näki nimittäin samat maisemat, mutta helpommin ja ilman pelkoa koirista.

Matka jatkui läpi pienten Astratigos- ja Aspra Nera -kylien ohi. Tuntui, että olimme kaukana kaikesta, vaikka Kolymvari oli vain alle viiden kilometrin päässä. Ennen Kreetan pääväylälle, uudelle kansallistielle, saapumista päätimme vielä käydä Ravdouchan kylässä. Pysähdyimme pitkäksi toviksi kylän näköalapaikalle ihastelemaan viereiselle Gramvousan niemelle avautuvaa kuvankaunista näkymää.

Kaiken kaikkiaan matka Kolymvarin Mylos-kahvilasta Ravdouchan kylään on vain 11 kilometriä. Mutta noiden kilometrin varrelle mahtuu niin upeita maisemia, että ajoimme saman reitin uudestaan vain joitakin viikkoja myöhemmin, nauttien niistä aivan yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla.

Meidän kokemuksen perusteella en suosittele tutustumaan Rodopou-niemeen kävellen, mutta autolla täällä kannattaa ehdottomasti käydä – vaikka matkalla Elafonissiin tai Falassarnaan!

Piditkö lukemastasi?
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa | Bloglovinissa