Elämää kolmikielisessä parisuhteessa

Siitä on jo jokunen tovi aikaa kun London and beyond -blogin Leena haastoi erikielisen kumppanin omaavat bloggaajat kirjoittamaan kokemuksiaan ja ajatuksiaan monikielisestä parisuhteessa ​elämisestä. Lupasin tarttua haasteeseen ja kertoa meidän tanskalais-suomalaisen talouden kielicocktailista, mutta kesti hieman oletettua kauemmin ennen kuin sain kirjattua omia ajatuksiani ylös.

Minä ja kielet

Ennen kuin hyppään suoraan asian ytimeen, kerron ensiksi omasta kielihistoriastani. En ole koskaan ollut erityisen hyvä kielissä englantia lukuun ottamatta. Ala-asteen ranskan opinnot lopetin vuoden jälkeen kun koepaperin ylälaidassa oli ympyröitynä siihenastisen koulutaipaleeni huonoin arvosana: 6+.​

Yläasteella aloitettu ruotsi ei tuntunut juurikaan ranskaa helpommalta ja lukiossa jouduin uusimaan useammankin ruotsin kokeen saatuani varsinaisesta kokeesta hylätyn. Ylioppilastodistukseen onnistuin kuitenkin saamaan ruotsista C:n – sekä oma​ks​i että ruotsinopettajani yllätykseksi.

Malesiassa opiskelin viisi kuukautta malesiaa ja suullisessa kokeessa ​takeltelin irrallisia lauseita, joita olin opiskellut ulkoa oppikirjan sivuilta. Sanavarastoni oli olematon enkä osannut muodostaa lauseita malesian yksinkertaisesta kieliopista huolimatta.​ Testin päätteeksi opettajan kommentti oli hyvin tyhjentävä: nice try.

Jostain syystä englanti on kuitenkin ollut minulle aina helppoa ja kouluaikoina sain englannista hyviä arvosanoja​ vähäisellä panostuksella​. Puhuminen oli kuitenkin pitkään vaikeaa, sillä koulussa oli puheharjoituksia todella vähän, eikä kieltä tietenkään opi puhumaan muuten kuin puhumalla. Sain varmuuden puhua englantia vasta muutettuani ulkomaille.

Olen asunut ulkomailla nyt yhteensä yhdeksän vuotta, mutta Australian-vuotta lukuun ottamatta olen käyttänyt suomea lähes päivittäin – myös töissä, joten suomen kielen taitoni ei ole kärsinyt ulkomailla oleskelusta.​ Ympäri maailmaa vietettyjen vuosien aikana en ole juurikaan panostanut asuinmaitteni kielen opiskeluun, vaan olen muutamia fraaseja lukuun ottamatta pärjännyt englannilla.

​​Suhteeni tanskan kieleen

Muista maista ja kielistä poiketen, halusin Tanskaan muutettuani oppia tanskaa. Aluksi opettelin kieltä Duolingo-mobiilisovelluksen avulla​, mutta tylsistyin sovelluksen hitaaseen etenemiseen ja siihen, että sen avulla en oppisi puhumaan tanskaa – puhuminen kun oli minulle tärkeintä, täydellinen kielioppi ei niinkään.

Kävin yhden tanskan kurssin, ja toista aloitin, mutta jouduin lopettamaan sen töiden ja ajan puutteen vuoksi kesken. Tämän jälkeen motivaatio kielen oppimiseen on laskenut kuin lehmän häntä, sillä Kööpenhaminassa pärjää erinomaisesti englannilla, eikä varsinaista tarvetta tanskan osaamiseen ole. Ainoastaan suuremmissa perhetapaamisissa kaipaan sitä, että ymmärtäisin kaiken ja voisin osallistua pöytäkeskusteluihin tanskaksi, mutta olen oikeastaan jo täysin tottunut ummikon osaani.

Osaan lukea tanskaa kohtalaisen hyvin, jonkun verran ymmärrän puhetta, mutta itse en pysty kieltä puhumaan sen todella vaikean ääntämisen vuoksi. Pystymme Thomaksen kanssa jonkun verran (hyvin vähän, totta puhuakseni) kommunikoimaan tanskaksi, mutta englantia käyttäessämme olemme samalla tasolla, joten en usko, että tanska tulee koskaan olemaan kieli, jota käyttäisimme toistemme kanssa pääsääntöisesti.

Thomaksen suomi

Thomas osaa suomea vain muutaman satunnaisen sanan ja ulkoa opetellun lauseen verran. Hän pitää kyllä suomen kielestä ja pyytää minua usein puhumaan sitä, mutta varsinaista kiinnostusta opetella suomea ei hänellä ole. Ymmärrän sen kyllä täysin, sillä jos minulla ei ole motivaatiota opiskella tanskaa, kuinka hän näkisi tarpeelliseksi opetella kieltä, jota hän ei tarvitse lainkaan.

Totta kai suomen kielen taidosta olisi hyötyä vieraillessamme Suomessa, etenkin kun kaikki sukulaiseni eivät puhu englantia, mutta kerran vuodessa tehty muutaman päivän reissu ei ehkä riitä syyksi opiskella uusi kieli. Etenkin kun kyseessä on suomi, jota ei Suomen ulkopuolella tarvitse.

Suomeen muuttokaan ei ole meillä suunnitelmissa, ei edes harkinnassa, joten senkään puolesta ei Thomas tule suomea tarvitsemaan.

Kotikielenä englanti

Kotikielenämme on siis englanti. Se, että kumpikaan ei puhu äidinkieltään, on itse asiassa aiheuttanut todella vähän haasteita suhteessamme – jos lainkaan. Puhumme molemmat sujuvaa englantia, ja vaikka se ei missään nimessä täydellistä ole kummallakaan meistä, ymmärrämme toisiamme täysin oli asia sitten mikä hyvänsä – ja voimme myös keskustella mistä asiasta hyvänsä.

Sanoisin, että Thomaksen englannin sanavarasto on laajempi kuin minulla, ja hän käyttää toisinaan sanoja, joita en osaisi suomentaa. Asiayhteydestä kuitenkin ymmärrän, mitä hän tarkoittaa, joten en minä sentään sanakirjaa tarvitse keskustellakseni kumppanini kanssa. Uskon, että Thomaksen laajempi sanavarastonsa johtuu pääosin siitä, että tanskaan on lainattu lukuisia englanninkielisiä (etenkin sivistys-) sanoja, joten mikäs niitä viljellessä, kun ne ovat tuttuja omasta äidinkielestä.

Meillä molemmilla on sanoja, joiden lausuminen tuottaa vaikeuksia joka ikinen kerta. Hain kerran töihin firmaan nimeltä Teleperformance, ja kieli meni solmuun aina, kun yritin sanoa firman nimen. Osaan kyllä sanoa tele ja performance, mutta kun ne laittaa yhteen, ei sen lausuminen enää onnistukaan. Thomaksella taas on vaikeuksia sanoa esimerkiksi municipality. Kun toisella menee kieli solmuun, tulee toinen apuun. Mutta monet hyvät naurut ollaan saatu näistä takelteluista.

Toisinaan eteen tulee asioita, joiden englanninkielistä nimeä emme kumpikaan tiedä. Yksi tällainen sana on kattolista, josta käytämme paremman puutteessa tanskankielistä sanaa stuk. Kun molemmat tietää mitä sana tarkoittaa, ei kielellä ole väliä.

Millaisia kokemuksia sinulla on vieraskielisessä suhteessa olemisesta? Onko vieras kieli tuonut suhteeseen haasteita?

Jutun kuvat ovat Kööpenhaminan Bispebjergin hautausmaan kirsikkapuukujalta. Lue lisää.

8 comments
  1. Kuulostaa ihan samalta kuin meillä, tosin kielikombona on suomi-saksa-englanti. Puhumme siis englantia, minä ymmärrän ihan kiitettävästi saksaa, mutten uskalla sitä puhua ja mieheni suomen kieli on parin sanan tasolla. Tosin pikkuhiljaa hänen on ollut pakko oppia hieman lisää ymmärtääkseen mitä puhun 1,5-vuotiaalle pojallemme. Emme ole tähän mennessä koskaan asuneet Suomessa emmekä Saksassa, joten kummankaan ei ole sen puolesta tarvinnut puhua näitä kieliä. Saksaan muutto tulee todennäköisesti ajankohtaiseksi muutaman vuoden sisällä, jolloin joutunen terästäytymään, koska useat saksalaiset eivät ole kovin kummoisia muissa kielissä.

    Matkan varrella keskinäiseen kommunikaatioomme on tarttunut sanoja saksasta, suomesta ja puolasta (asuimme siellä ensimmäiset kaksi vuotta yhdessä), nyt olemme Virossa, saa nähdä mitä täältä jää elämään 😅 suomea ja saksaa käytämme usein juurikin silloin kun kumpikaan ei tiedä englanninkielistä sanaa tai se on vaikea. Tai joskus muuten vaan; sanavarastoon kuuluu mm. henkari, sandkast, tutti ja kake (kaukosäädin).

    1. Ihanaa lukea muiden kielisekamelskoista! :) Joskus olen miettinyt, että jos joskus saisin lapsen, kuinkahan hänen kielten ​oppimisen kanssa kävisi. Tai lähinnä, että millä kielellä koko perhe voisi kommunikoida! Ehkä silloin olisi minun korkea aika oppia tanskaa…
      Ihanaa, että teillä on suomenkielisiäkin sanoja päivittäisessä käytössä! Yritin miettiä, että olisiko meillä mitään, mutta eipä juuri. Muutamia tanskalaisia sanoja kylläkin on, esimerkiksi sellaisia “tärkeitä” sanoja kuin kærnemælk (piimä), slik (karkki) ja osterejer (juustonaksut) :) Minusta on ihanaa, että voi ihan rennosti miksailla kieliä oman fiiliksen mukaan, sehän on vain rikkaus, että on elämässä monta kieltä :)

  2. Olen naimisissa korealaisen miehen kanssa ja pääasiassa englanniksi kommunikoidaan. Kun tapasin hänet ensimmäisen kerran jouduin aina moneen kertaan pyytämään toistamaan mitä hän sanoi kun suht voimakkaan aksentin takia en ymmärtänyt juuri mitään mitä hän yritti sanoa. :D Mutta aksenttiin tottuu, joten tuo ongelma hävisi onneksi hyvin nopeasti ja nyt kommunikoidaan englannilla riittävän sujuvasti,mutta kumpikaan meistä ei ole täydellinen englannissa. Sanoisin että mulla on kielioppi hallussa paremmin ja hänellä laajempi sanavarasto, osat sanoista minä äännän liian suomalaisittain ja hän sitten taas korealaisittain, kun täällä on paljon lainasanoja ja esim f-kirjainta ei ole olemassakaan ja r lausutaan joskus ärränä ja joskus ällänä. Kyllä meillä puhelimista sanakirjatkin on välillä käytössä… Yritän opiskella Koreaa ja käytänkin sitä päivittäin perusasioiden ilmaisuun, monet sanat englannista olen jo korvannut korealla ja joskus tietyt sanat muistuu mieleen vain koreaksi. Mies käyttää suomenkielestä muutamia ilmaisuja, kuten “ole hyvä”, mutta sen pidemmälle ei vielä ole kieltä opiskellut. Mun on pakko saada korean taitoni tietylle tasolle jotta voin valmistua täältä, mutta en usko että korea tulee ikinä menemään englannin ohi meidän yhteisenä kielenä, koska mies on siinä kielessä etulyöntiasemassa ja englannissa taas ollaan tasavertaiset.

    1. ​Minä en aina ymmärrä tanskalaisen sanomisia, joten voin vain kuvitella, kuinka hankalaa on ainakin alkuun ymmärtää korealaisen aksenttia! ​Mutta tämä on aivan loistava esimerkki siitä, että kielen ei oikeasti tarvitse olla täydellistä ennen kuin sillä pystyy kuitenkin kommunikoimaan loistavasti. Mulla on jäänyt koulun kielten tunneilta kenties pienet traumat, kun siellä vain painotettiin kieliopin tärkeyttä ja muistutettiin, että “jos sanan painotus ei ole oikeassa kohdassa, ei kukaan ymmärrä mitä yrität sanoa”. Ei todellakaan rohkaissut puhumaan englantia…
      Koreaan verrattuna tuntuu minun valittelut tanskan vaikeudesta hieman turhilta – minun kun ei sentään tarvitse oppia uusia merkkejä, ja kielioppi (ja sanat) on paljolti ruotsista tuttuja. Hatunnosto siis sinulle, että opiskelet koreaa! Ja tsemppiä sen opiskeluun :)

  3. Koska meidän perhe ja suku on ihan supisuomalaista, on niin hauskaa ja mielenkiintoista lukea näitä monikielisten perheiden juttuja. Mä uskon kans, että vaikka kuinka hyvin oppisit tanskan, niin englanti on se teidän tunnekieli. Stuk! <3

    1. ​Kiitos kommentista, Kati! :) Joo, kun ollaan englantia puhuttu alusta lähtien, voisi olla vaikea vaihtaa tanskaan (jos sen jotenkin mystisesti yhtäkkiä oppisin). Lisäksi kun ollaan englannissa samalla tasolla, on kommunikointi helppoa ja tasapuolista. Kestäisi aika monta vuotta, että pääsisin tanskan taidossa lähellekään sitä tasoa, mikä englannissa on. Sekin jotenkin hieman latistaa intoa oppia kieltä… Mä en oikein ole pitkäjänteinen :D​

  4. Minä opettelin italian reilu kuusi vuotta sitten maahan muutettuani: ympäristöstä tarttui ensin sanoja ja kun sain tueksi äidin lähettämän oppikirjan (ja pussillisen suomalaisia lakuja, tärkeä myös!) alkoi kielioppikin taittua. Puhumisen suhteen olin kuitenkin vielä pitkään arka, italiaa paremmin puhuva mies sai usein olla tulkkina. Meillä on kotikielenä vahvimmin englanti, mutta myös kieli joka ensimmäisenä mieleen tulee. Hollantilainen mies katsoo päivittäin uutiset ja puhuu koirille äidinkielellään, joten jotain tuostakin kielestä on tarttunut. Esimerkiksi hevosten varusteet, joiden nimet mies on oppinut Italiassa, tulee puheeseenkin aina italiaksi, vaikka minulta ne löytyy myös englanniksi. Minä puhun toiselle koiralle hollantia, se kun oli miehellä jo ennen minua eikä koiran voi olettaa oppivan uutta kieltä. Omalle koiralleni puhun suomea, italiaa ja tietysti hollantia kun se toinenkin sitä puhuu. Hevoselle puhun englantia ja italiaa, se kun juttelee italialaisten ja mun miehen kanssa. Rakkautta meillä tunnustetaan italiaksi tai hollanniksi, mies joskus suomeksi. Osaa se sanoa “olet hyvä nainen” ja “big mac -ateria kolalla” myös. Niin ja saksaa, etenkin nyt kun asutaan Italiassa saksankielisellä alueella, tulee heitettyä joskus sana sinne tänne vaikka meistä kumpikaan ei sitä varsinaisesti puhu. Joku meiltä joskus kysyi että mitä kieltä te oikein puhutte keskenänne ja hetken selittelyn jälkeen todettiin että taitaa olla ihan meidän kieli tämä.

    1. Heh, ilman muuta lakut ovat tärkeä osa kielen opiskelua ;) Ihana kielien sekasotku teillä! ​Ja just noin sen pitäisikin olla, että sanotaan sanat sillä kielellä, mikä tuntuu luontevimmalta tai tulee ensimmäisenä mieleen. Meillä muuten tunnustetaan rakkautta vain englanniksi. Suomeksi sen sanominen ei tunnu yhtään luontevalta, se “minä rakastan sinua” on jotenkin niin työläs sanoa. Jostain syystä se ei taivu tanskaksikaan, ehkä siksi kun poikaystäväkään ei sitä koskaan tanskaksi sano. Kiitos kommentistasi! :)​

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *