Kolme hyvää asiaa (elämä on aika jees!)

Kun on aikansa synkistellyt mieli mustana ja blogiinkin kirjoittanut paskoista reissuista ja huonosta helmikuusta, on tarpeen herätellä itseään näkemään ne asiat, jotka tällä hetkellä ovat hyvin. Tähän tarkoitukseen tuli apuun blogeissa jo jonkin aikaa kiertänyt ilmiö kirjoittaa kolme hyvää asiaa viidessä eri aihepiirissä.

Näitä positiivisia juttuja olisi muutenkin hyvä miettiä aina silloin tällöin, vaikka se saattaakin olla yllättävän hankalaa: ainakin minun on helpompi listata niitä asioita, jotka ovat omassa elämässä vikana kuin keskittyä niihin, jotka ovat hyvin. Mutta harjoittelu tekee kai tässäkin asiassa mestarin, joten aloitetaan näistä!

Kolme hyvää asiaa

Kolme hyvää asiaa päivässäni

Sain hyvää palautetta työstäni. Aamun ensimmäinen lukemani työsähköposti oli Suomesta tullut kiitosviesti hyvin tehdystä työstä. Viesti oli tullut jo eilen, mutta sen verran myöhään, että se oli jäänyt silloin lukematta. Parempi näin, sillä oli mahtavaa aloittaa työpäivä kivalla viestillä!

Olin poikkeuksellisen aikaansaava. Joskus (eli aivan liian usein) on niitä iltoja, jolloin töiden jälkeen ei tule tehtyä oikein mitään ihmeellistä ja illat vain liukuvat ohi. Tänään kuitenkin ehdin tehdä vaikka mitä! Kävin kaupassa, pesin pyykkiä, tein ruokaa pitkän kaavan mukaan, vedin parinkymmenen minuutin tehojumpat ja opiskelin kreikkaa – ja kirjoitin tämän postauksen. Aikamoinen tehoilta!

Ilmoittauduin patikkaretkelle. Koska viimeaikaiset patikointiyritykset ovat menneet metsään (kaikkea muuta kuin kirjaimellisesti siis), päätin ilmoittautua patikointiretkelle Patsoksen rotkoon. Sunnuntaina pääsen siis vihdoin taas Kreetan luontoon – asia, jonka vuoksi odotan viikonloppua entistä enemmän.

Kolme hyvää asiaa

Kolme hyvää asiaa minussa

Rohkeus tehdä elämänmuutoksia. Oman hyvinvoinnin kannalta tärkeää, että kaikki elämän osa-alueet on kunnossa, ja jos jokin hiertää, tulee siihen yrittää tehdä muutos. Aina muutoksen tekeminen ei ole helppoa ja se saattaa vaatia hurjan määrän rohkeutta, mutta vuosien varrella olen huomannut tuota rohkeutta minussa löytyvän roppakaupalla.

En pelkää hypätä tuntemattomaan – tai vaikka pelkäisinkin, ei pelko estä minua kääntämästä elämääni ylösalaisin jos tunnen, että muutos on tarpeen. Tähän asti elämänmuutoksistani on kärsinyt vain repaleinen CV:ni, mutta onnellinen elämä on minulle tärkeämpää kuin oppikirjaesimerkki aukottomasta ja nousujohteisesta ansioluettelosta.

Positiivinen elämänasenne. Myönnän, että en ole aina yltiöiloinen ja toisinaan valitusvirsi jää päälle liian pitkäksi aikaa, mutta yleinen elämänasenteeni on positiivinen. Elämä on oikeasti ihanaa, vaikka se arjen tohinassa välillä unohtuukin ja toisinaan tuntuu, että se synkin sadepilvi on juuri oman pään päällä. Mutta asioilla on oikeasti taipumus järjestyä, ja kohta taas paistaa aurinko!

Herkkyys. Tässä kovassa maailmassa olen ihan mielelläni pehmeä ja tunteellinen herkkis, jonka mielestä hyvän tv-sarjan, kirjan tai biisin merkki on se, että se koskettaa tunteita ja saa liikuttumaan. Herkkyyteni ansiosta osaan iloita pienistä asioista, olen empaattinen, innostun helposti ja nauran paljon – ja toisinaan toki itkenkin. Vaikka herkkyyttä pidetään usein heikkoutena, pidän minä sitä voimavaranani: uskon herkkyyteni tuovan hyviä puoliani paremmin esiin.

Kolme hyvää asiaa

Kolme hyvää asiaa elämässäni

Mahdollisuus elää omannäköistä elämää. Joskus mietin, että entä jos elämä olisikin mennyt niitä tavanomaisia raiteita pitkin ja olisin jäänyt Suomeen, perustanut perheen, mennyt naimisiin ja keskittynyt rakentamaan uraa. Näistäkin asioista haaveilin joskus nuorena, kunnes tajusin, että en minä sellaisesta elämästä oikeasti unelmoinut: minä vain luulin, että niitä asioita kuului haluta. Olen onnellinen, että tajusin jo hyvissä ajoin haluavani nähdä maailmaa enemmän kuin parin vuosittaisen lomaviikon verran, ja erityisen onnellinen olen siitä, että olen jo vuosien ajan saanut elää omannäköistä elämää, reissaten ja asuen ympäri maailmaa.

Ihana koti. Viimeiset yli kymmenen vuotta olen asunut vähän miten sattuu, ties millaisissa kämpissä, enimmäkseen väliaikaisesti ja useimmiten jämähuonekaluilla sisustetuissa. Viimeisessä Kööpenhaminan asunnossa asuin pidempään kuin kenties yhdessäkään asunnossa aikuisiällä, mutta sieltä puuttui kodin tunnelma. Nyt on mahtava fiilis, kun oma koti on kodikas, kaunis ja toimiva. Kotiin on aina ihana tulla ja viihdyn täällä ehkä vähän liiankin hyvin – mutta suotakoon minulle tämä kotihiireily kun pitkästä aikaa on koti, joka näyttää ja tuntuu oikeasti kodilta.

Rakastaa ja olla rakastettu. Tarvitseeko tätä edes enempää avata? Onhan se nyt ihanaa, kun on joku, jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin! Ο άντρας της ζωής μου – elämäni mies. ❤

Kolme hyvää asiaa

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

Panostaminen omaan hyvinvointiin. Viime vuosina elämäni on ollut epävakaista vaihtuvien työpaikkojen, maista toisiin muuttojen ja matkustelun vuoksi, ja se on vaikuttanut ruoka- ja liikuntatottumuksiini. Tänä vuonna päätin tehdä asialle jotain, sillä havahduin shoppailureissulla sopivan housukoon suurentuneen ennätyslukemiin ja istumatyö alkoi aiheuttaa selkäkipuja, Vuoden alusta lähtien olen pikku hiljaa pistänyt ruokavaliotani uusiksi ja lisännyt liikuntaa. Jo parin kuukauden jälkeen selkäkivut ovat kadonneet, senttejä kadonnut vyötäröltä ja olo on energisempi. Ja tämä on vasta alkua!

Mahdollisuus asua Kreikassa. Vaikka olen asunut Kreikassa kolme kertaa aikaisemmin, ovat nuo opaskesät olleet aivan eri juttu kuin nyt: tällä kertaa minä asun täällä ihan oikeasti, ympäri vuoden ja toistaiseksi. Kreikka on yksi suosikkimaistani, joten on aivan mahtavaa, että minulla on mahdollisuus asua ja työskennellä täällä.

Ympärilläni on ihania ihmisiä. Uuteen maahan muuttamisen haastavin osa on monesti tuttavapiirin rakentaminen. Olen iloinen, että työkavereinani on huippuja tyyppejä, joita näkee mielellään myös vapaa-ajalla.

Kolme hyvää asiaa

Kolme hyvää asiaa blogissani

Rehelliset postaukset. Vaikka haluankin pitää blogin positiivisena, en jätä kertomatta pettymyksiä tai muuten huonoja kokemuksia. Kaikki ei voi mitenkään olla täydellistä, mutta pelkkä negistely on sekin tylsää, joten pyrin kirjoittamaan jutut positiivisen rehellisesti. Ja huippujutut onkin sitten aivan mahtavia ja superhuikeita, sillä innostun helposti hyvistä asioista ja onhan niitä aina mukava kehua.

Lukijat. Olisihan tämä huomattavasti tylsempää puuhaa, jos kukaan ei lukisi juttujani eikä koskaan kommentoisi mitään. Kiitos teille kaikille, olette tärkeitä!

Kiva ulkoasu. En tiedä, onko sitä koskaan täysin tyytyväinen oman blogin ulkoasuun, mutta tässä teemassa on kuitenkin aika monta kivaa juttua. Vastikään selailin pari päivää uusia teemoja, mutta päädyin sittenkin pitämään nykyisen. Tykkään etenkin siitä, miten artikkelikuvat näkyvät postauksissa, ja etusivulla hauskasti neliöinä.

Mikä on ollut sinun päivässäsi tänään parasta?


Piditkö lukemastasi?
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa | Bloglovinissa


6 comments
  1. “En pelkää hypätä tuntemattomaan – tai vaikka pelkäisinkin, ei pelko estä minua kääntämästä elämääni ylösalaisin jos tunnen, että muutos on tarpeen. Tähän asti elämänmuutoksistani on kärsinyt vain repaleinen CV:ni, mutta onnellinen elämä on minulle tärkeämpää kuin oppikirjaesimerkki aukottomasta ja nousujohteisesta ansioluettelosta.” Niinpä, minäkin ajattelen näin. Haluan myös matkustaa nuorena siksi jos vaikka vanhempana sairastuu, silloin ei olisi enää mahdollisuutta matkusteluun. Tulevasta ei koskaan tiedä joten pitää tarttua mahdollisuuksiin. Parasta tässä päivässä on ollut aurinkoinen sää

    1. Ihan totta: koskaan ei tiedä, että mitä elämä tuo tullessaan, ja siksi pitäisikin elää sellaista elämää nyt, eikä “sitten joskus”!

      Aurinko tekee päivästä kuin päivästä aina pikkaisen paremman :)

    1. Tätä oli kyllä kiva kirjoittaa ja tästä tuli oikeasti hyvä fiilis itselle, kun joutui miettimään vain positiivisia juttuja. Suosittelen toteuttamaan! :)

  2. Ihana postaus muru! ❤️ Tällä oli ihanaa aloittaa päivä Australiassa huonosti nukutun yön jälkeen. 😊

    1. Voi kiitos Kati, ihana kuulla! :) Mukavaa alkanutta viikkoa – ja toivon sinulle pitkiä yöunia! ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *