Kolmannen reissuviikon teemaksi kävisi parhaiten rentoutuminen. Sitä nimittäin on mahtunut tähän päättyvään viikkoon ihanan paljon: on vain istuttu kahviloiden ulkoterasseilla ja puistoissa, kävelty korkeintaan muutama kilometri päivässä, katsottu Netflixiä ja jätetty nähtävyyksien kiertely minimiin. Ihanan rentouttava viikko siis!

Tšekin Brnosta Slovakian Komárnoon

Olimme jostain syystä valinneet Tšekin Brnosta Slovakiaan siirtymisen maanantaiksi, vaikka se on Thomaksen työpäivä. Tämän pienen ajatuskatkon vuoksi jouduimme lähtemään ajamaan heti aamiaisen jälkeen, jotta ehtisimme seuraavaan määränpäähämme pikkuiseen Komárnon kylään niin, että Thomakselle jäisi hyvin aikaa töiden tekoon. Onneksi päätimme lähteä mahdollisimman aikaisin, sillä pieneltä sähläykseltä ei tuolla matkalla vältytty.

Googlen mukaan ajomatka kestäisi kaksi ja puoli tuntia, mutta rajalla sekoilun vuoksi matkaan menikin nelisen tuntia. Yritimme nimittäin ensiksi ostaa Slovakiassa tarvittavaa tiemaksua Tšekin puolella, mutta siellä kävi vain käteinen ja mehän olimme jo tuhlanneet kaikki korunat – ja käteistä ei saanut nostettua rajalla mistään. Parin eri virkailijan kanssa juteltuamme meille vihdoin kerrottiin, että Slovakian puolella kävisi kortti. Slovakian puoleisella rajalla jouduimme jonottamaan luukulle pitkän tovin, mutta vihdoin olimme saaneet tietullit maksettua.

Lisäksi huomasimme vasta Slovakian puolella, että Googlen antama 2,5 tunnin ajoaika tarkoitti ajamista osan matkaa Unkarin puolella. Ja myös Unkariin pitäisi maksaa tietulli ennen kuin sinne kannattaa lähteä ajamaan, joten välttääksemme toiset rajasekoilut valitsimme Slovakian puolella kulkevan hitaamman reitin. Loppujen lopuksi kaikesta sähläilystä huolimatta pääsimme Komárnoon niin, että Thomas ehti vielä tekemään töitä.

Komarno, Slovakia

Kormarno, Slovakia

Komárno valikoitui Slovakian pysähdyspaikaksemme oikeastaan vain edullisen majoituksen vuoksi. Yllättäen Slovakiassa on ainakin näin elokuussa Tšekkiä ja Unkaria huomattavasti kalliimmat majoitukset, ja sen vuoksi päätimme olla Slovakiassa vain neljä yötä. Meillä kun on majoituksen maksimibudjetti 30 euroa yöltä, eikä sillä hinnalla Slovakiassa kovinkaan montaa vaihtoehtoa ollut – etenkin kun halusimme pysyä maan länsipuoliskolla.

Ja olihan se Komárnon majoitus aika luukku, etenkin kun vertasi siihen, että edelliset pari yötä olimme nukkuneet Brnossa samalla hinnalla neljän tähden hotellissa ja aloittaneet aamut huonehintaan kuuluvalla aamiaisella ja baristan valmistamalla kahvilla. Nyt heräsimme aamuisin alakerran ravintolan rasvankäryihin (kiitos sen hajun, ei käynyt mielessäkään testata paikan ruokia) ja kylpyhuoneen siisteyttä ei kannattanut tutkia turhan tarkkaan. Mutta tätähän tämä budjettimatkailu on.

Komárnon kylä itsessään oli kuitenkin todella ihastuttava ja päivät kuluivat siellä oikein rattoisasti tehden ei mitään. Majoituksen lisäksi kylän ravintolapalvelut olivat ainoa miinus, ja paria ravintolaa kokeiltuamme päätimme ruokailla vain kebaberiassa tai ostaa ruokamme kaupasta.

Untitled

Komarno, Slovakia

Slovakian Komárnosta Unkarin Komáromiin – ja Budapestiin

Komárno on itse asiassa kahtiajakautunut kaupunki, ja Tonavan toisella puolella on Unkarille kuuluva Komárom. Unkarin puolelle pääsee vaikka kävellen siltaa pitkin, mutta me ylitimme rajan turistijunalla. Junan kyytiin hypättyämme ensiksi pelkäsin, että kyseessä on vain kierros, emmekä pääsisi junan kyydistä pois Unkarissa, mutta Komáromin katuja huristellessamme tajusin nopeasti, että en halunnutkaan jalkautua siellä. Näistä kahdesta kylän puolikkaista Slovakian puoli on ehdottomasti se, joka kannattaa nähdä!

Perjantaina ajoimme Komárnosta noin sata kilometriä kaakkoon ja saavuimme Budapestiin. Thomakselle tämä oli ensimmäinen kerta kaupungissa, mutta minä kävin täällä viime vuonna ensimmäisen kerran. Silloin vannoin palaavani Budapestiin vielä joskus, ja tuo joskus olikin vain vuotta myöhemmin. Ja nyt viettäisin täällä viikon!

Nämä ensimmäiset pari päivää olemme enimmäkseen vain kiertäneet Budapestin rauniobaareja. Suunnittelimme osallistuvamme ilmaiselle kävelykierrokselle, mutta kolmenkymmenen asteen helteet ovat pitäneet huolen siitä, että kävely on ollut poissa kuvioista – ja sen sijaan olemme siis istuneet varjoisissa raunioihin perustetuissa baareissa. Ei yhtään huono tapa tutustua Budapestiin tämäkään!

Tänään treffasimme minun vanhan työkaverini, jonka kanssa työskentelin lähes viisi vuotta sitten Kuubassa. Oli mahtavaa muistella menneitä, ja samalla saimme vähän kuin oman henkilökohtaisen paikallisoppaan käyttöömme.

Budapest

Rauniobaari, Budapest

Seuraavat suunnitelmat

Ensi viikolla Thomas lähtee muutamaksi viikoksi työmatkalle, ja minä jatkan reissaamista yksin. Kovinkaan paljoa en ole tuota sooloreissuani vielä suunnitellut, mutta sen verran on varmaa, että Budapestista matkani jatkuu Serbiaan. Olen varannut majoituksen viideksi yöksi Belgradista, ja toivon mukaan sen jälkeen suuntaan Romaniaan. Netistä luin, että Serbian ja Romanian välinen junayhteys olisi tällä hetkellä poikki erimielisyyksien vuoksi, joten täytyy selvittää, kulkeeko maiden välillä busseja vai pitääkö minun palata Unkariin ja siirtyä Romaniaan mutkan kautta.

Mutta se ei ole vielä hetkeen ajankohtaista, joten ehtiihän tuota selvitellä myöhemminkin. Nyt nautimme Budapestista ja yhdessä reissaamisesta vielä muutaman päivän ajan!

Sen verran voin myös jo paljastaa suunnitelmiamme yli kuukauden päähän, että lokakuuksi olemme vuokranneet huoneiston Kroatiasta! Todella mahtavaa palata takaisin Adrianmeren rannalle kolmen vuoden jälkeen!


Pysyhän matkassa mukana!
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa

Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.
Karlštejn-linna ja kamala patikointireissu
Széchenyin kylpylä: rentoutumista Budapestissa
Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.

6 kommenttia

  1. sari/ matkalla lähelle tai kauas

    7.9.2017 at 18:33

    Kuukausi Kroatiassa kuulostaa mhtavalta. Mikäs oli Slovakian hotellihinnoissa? Olisiko ollut joku tapahtuma, joka nosti hintoja? Onko Slovakia muutoin hintatasoltaan minkälainen? Oliko kallista?

    Reply
    • Terhi

      9.9.2017 at 23:49

      Mä luin jo aikaisemmin jostain, että etenkin elokuussa Slovakian majoitusten hinnat on suht korkeat, koska se on lomakuukausi. Tai niinhän se on ympäri Eurooppaa, mutta jostain syystä nostaa erityisesti Slovakian majoitusten hintoja. Mutta ei kai ne “normaalille” lomalaiselle liian korkeat ole, meillä vaan on pieni budjetti :D Muuten ei ainakaan Komarno ollut turhan kallis, himpun verran Tšekkiä hintavampi kuitenkin.

      Reply
  2. Tiina / Makuja ja seikkailuja

    6.9.2017 at 20:29

    Tämä kolmas reissuviikkosi kuulosti oikein miellyttävältä (no ehkä lukuunottamatta tuota paistorasvan hajuun heräämistä :D). Myös jatkosuunnitelmat vaikuttavat hyvältä! Kolmen kymmenen asteen lämpötilat ovat täällä muisto vain (Italiasta kesäkuulta, ei Suomesta), minä olen ensi viikolla Lapissa vaeltamassa ja varaudun yöllä hallaan :D

    Reply
    • Terhi

      9.9.2017 at 23:45

      Hassua ajatella, että tosiaankin Suomessa syksy etenee jo hurjaa vauhtia, sillä täällä minä saan edelleenkin nauttia näistä ihanista helteistä! Tai no, 30 astetta on minulle pikkaisen liian kuuma, mutta en valita! :)

      Ihanaa Lapin-reissua sinulle!

      Reply
  3. Katja

    28.8.2017 at 13:01

    Oi voi, miten ihanaa olisikaan olla lokakuu Kroatiassa! Täällä vedetään pipoa ja hanskaa käteen, onneksi loppuviikolle on luvattu lähemmäs 20 astetta, niin aikaisin tämä kylmä tuli. Ihanaa reissun jatkoa, pidä huolta itsestäsi kun yksin reissaat. :)

    Reply
    • Terhi

      30.8.2017 at 09:51

      Oi kamala, onko siellä jo niin kylmä? Me iloitaan vieläkin tästä kauan odotetusta kesästä, sillä täällä Budapestissa jatkuu Prahan kaltaiset helteet. Ja toivottavasti lämmintä riittää vielä pitkään! :) Lokakuussa Kroatiassa on yleensä noin 16-18 astetta lämmintä, joten sitten ei enää ihan kesähepenissä tarkene. Mutta toivottavasti ilman pipoa ja hanskoja sentään :D

      Kiitos Katja, pidän huolta itsestäni! :)

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram: @vagabondablog