Kävelyreitti Malemessa: oliivipuita, viiniviljelmiä ja vuoria

Maleme on 17 kilometriä Haniasta länteen sijaitseva rauhallinen pikkukylä, jossa ei ole juurikaan muuta tekemistä kuin rannalla tai hotellin uima-altaalla makoilu. Jos rentoutumisen lisäksi kaipaa liikuntaa, on noin kaksi kilometriä pitkä Malemen rantakatu sopiva helppoon lenkkeilyyn. Mutta jos kuitenkin haluaa vaihtelevampaa maastoa ja maisemaa, kannattaa lähteä rannalta poispäin ja ottaa lenkkeilykohteeksi monipuolinen ja hienojen luontomaisemien kävelyreitti Malemessa.

Kaikki Malemessa lomailevat varmastikin tietävät Synka-ruokakaupan, sillä se on kylän kattavin ja edullisin paikka tehdä loman ruoka- ja juomaostokset, mutta monet eivät tiedä, että vain kivenheiton päässä Synkalta sijaitsee oliivipuiden ja viiniviljelmien läpi kulkeva kävelyreitti. Tai eikä edes vain yksi kävelyreitti, vaan jopa polkujen verkosto, joita pitkin voi tehdä juuri sen pituisen lenkin kun haluaa: vaikka vain muutaman kilometrin reippailun, tai voi kävellä Xamoudochori-kylään (3 km yhteen suuntaan) tai jopa Zounakiin (6,7 km) saakka. Zounakissa sijaitsee paikallisen Charma-oluen panimo Cretan Brewery.

Tämä tässä kerrottu kävelyreitti Malemessa on noin tunnin mittainen ja kilometreissä arviolta 4 km pituinen Synka-marketilta aloitettuna.

Kävelyreitti Malemessa Kävelyreitti Malemessa

4 km kävelyreitti Malemessa

Synkalta lähdetään kävelemään sisämaahan päin, pitkin Church Way -katua: ensiksi ohi Malemen upean Pyhän Antonioksen kirkon ja läpi Malemen asuinalueen. Täällä asuvat paikalliset, joten saatat nähdä avoimesta ovesta sisälle ja vilauksen kreetalaisen kodin sisustusta, ja joillakin aidatuilla pihoilla saattaa tulla koira tervehtimään ohikulkijoita haukkuen. Samaa tietä jatketaan suoraan, ja pian asuintalojen jälkeen vasemmalla puolella on värikäs koulurakennus.

Koulun jälkeen tie tekee pienen mutkan ja kiertää lomalaisille vuokrattavana olevat Cocoon Villas. Pikku hiljaa tie alkaa nousta ylös päin, ja moottoritien alituksen jälkeen nousu jyrkkenee huomattavasti. Ei kuitenkaan kannata huolestua tästä, sillä nousun sijaan reitti lähteekin heti alikulkusillan jälkeen vasemmalle. Oikealla on Malemen hautausmaa, johon voi tutustua joko nyt, tai vasta paluumatkalla, sillä tämä kävelyreitti Malemessa palaa kierroksen jälkeen tähän samaan kohtaan.

Kävelyreitti Malemessa Kävelyreitti Malemessa

Heti alikulkusillan jälkeen lähtee siis polku vasemmalle. Tämä hiekkatie kulkee hetken moottoritien mukaisesti, mutta kaartuu pian oikealle ja kulkee oliivilehtojen läpi. Tämä osuus reitistä on kenties kaikkein tylsin, sillä maisemat eivät ole kummoiset. Kannattaa kuitenkin olla kärsivällinen, sillä reitin huippukohdat – niin kirjaimellisesti kuin kuvaannolisestikin – ovat aivan lähellä!

Nimittäin vajaan kilometrin jälkeen tie haarautuu oikealle, ja alkaa jyrkkä nousu. Nousu ylöspäin takaa paremmat maisemat, joten pieni rehkiminen palkitaan kyllä. Kännykkä kannattaa olla tällä kävelyllä mukana, ja navigoida kohti Villa Auroraa, niin tietää varmasti mistä kohtaa tulee kääntyä oikealle. Jos risteyksestä jatkaa suoraan, ei se kuitenkaan haittaa: polku vie Xamoudochori-kylään, josta sitten voi kävellä asvalttitietä pitkin Villa Auroralle. Lenkistä tulee näin pari kilometriä pidempi.

Tie kulkeee siis ylämäkeen, ja oliivilehdot ovat vaihtuneet osittain viiniviljelmiksi. Takana kohoavat Lefka Ori -vuoret, jotka ovat yleensä lumihuippuiset pitkälle kevääseen, riippuen toki talven sateiden määrästä. Vuoret on nimetty valkoisiksi vuoriksi juurikin niiden jokatalvisen lumipeitteen vuoksi, mutta myös siksi, että kesällä lumettomina ne kimmeltävät valkoisina auringonsäteiden osuessa vuorten rinteille. Tämän näkeminen vaatinee hieman mielikuvitusta, mutta jylhät ja upeat vuoret ovat, olivat ne sitten valkoiset tai eivät!

Länsi-Kreeta Länsi-Kreeta Länsi-Kreeta

Villa Auroran kohdalla tämä kävelyreitti Malemessa on jo yli puolen välin ja on aika lähteä kävelemään takaisin kohti Malemea. Villan kohdalta käännytään oikealle ja kävellään pieni pätkä asvalttitietä, kunnes käännytään jälleen oikealle ja takaisin soratielle. Oikealle jäävät Malemen mastot, ja heti niiden jälkeen käännytään vielä kerran oikealle.*

Tämän jälkeen reitti on pelkkää suoraa tietä ja alamäkeä takaisin lähtöpisteeseen. Reitin tällä osuudella ohitetaan hieman lisää viiniviljelmiä ja reitin varrella on useita kohtia, joista näkee alas Malemen kylään ja kauas merelle. Kilometrin jälkeen on palattu takaisin Malemen hautausmaalle, ja sen jälkeen onkin enää jäljellä kävely Malemen kylän läpi takaisin Synkalle – tai siitä vielä rannalle ja viilentävään mereen uimaan.

*) Reittivaihtoehto: Jos lenkkiä haluaa pidentää, niin jättääkin mastojen luona viimeisen käännöksen oikealle tekemättä ja jatkaa polkua eteen päin kunnes saapuu taas asvalttitielle ja lähtee kulkemaan oikealle sitä pitkin. Tie ylittää moottoritien, ja kohta sen jälkeen on kyltti vasemmalle “Ypsoma 107” (kartassa paikka on nimellä Hill 107) – täällä on toisen maailmansodan aikainen bunkkeri. Sieltä voikin sitten kävellä oliivilehtojen läpi kulkevaa polkua saksalaisten haustausmaalle, ja sitä kautta takaisin Malemen keskustaan.

Minne päin Kreetaa olet menossa? Löydä alueen vinkit helposti kartalta!
2 comments
    1. Nuo vuoret ovat upeat, en kyllästy niihin koskaan. Jokaisen talven kohokohta on se, kun vuorille on laskeutunut lumi 😍 Kreeta on patikoijan paratiisi, mutta jostain syystä tätä mainostetaan enemmän rantakohteena kuin aktiiviseen lomaan, joten ei ihme että monet ei tiedä miten paljon täällä on toinen toistaan upeampia luontopolkuja. Toki kesän helteet voi rajoittaa pitkiä patikoita ja talvella tänne ei moni halua säiden epävakaisuuden vuoksi, mutta kevät ja syksy on mainioita aikoja kiertää saaren upeita patikkareittejä 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *