Sponsored video: Matkahaaveena Kalifornian ruosteiset kukkulat

Nyt kun talven suunnitelmat menivät uusiksi, on toimistolla ahertamisen sijaan ollut aikaa miettiä uusia tulevaisuuden suunnitelmia oikein ajan kanssa ja perinpohjaisesti. Aina ajatukset eivät kuitenkaan ole pysyneet vain mahdollisissa uusissa työkuvioissa, vaan ne ovat usein harhailleet sekä menneisiin reissuihin, että päätyneet haaveilemaan uusista matkakohteista.

Menneistä reissuista yksi on ollut mielessäni muita enemmän, ja siihen syynä on varmastikin se, että teimme tuon mahtavan reissun kaksi vuotta sitten lähes samanlaisessa elämäntilanteessa kuin nyt olemme: tuolloinkin olimme juuri irtisanoutuneet matkailualan töistä ja lämpimien ja eksoottisten talvikohteiden sijaan saavuimme myöhäissyksyiseen Kööpenhaminaan. Kaikki ovet olivat avoinna ja meillä oli suuri luotto tulevaisuuteen, mutta ennen seuraavan sivun kääntämistä halusimme juhlistaa Kööpenhaminaaa muuttoa pienellä ulkomaanreissulla.

Suunnittelut alkoivat viikonlopusta Budapestissa, kehittyivät viikoksi Egyptissä, kunnes sitten saivat huippunsa löytäessämme edulliset ja suorat Norwegianin lennot Kööpenhaminasta Floridan Fort Lauderdaleen. Miksi viettää viikonloppu Unkarissa, kun voi viettää kaksi viikkoa Yhdysvalloissa?

image

image

image

Muistan edelleenkin sen lähtöpäivän jännittyneen innostuksen – olihan edessä ensimmäinen Yhdysvaltojen-reissuni, ensimmäinen mannertenvälinen lentoni muuten entuudestaan tutulla Norwegianialla, ja ensimmäinen lentoni Dreamlinerilla. Lento menikin niin hyvin, että siitä jäi vain mieleen laatuleffoja ja -sarjoja täynnä oleva viihdejärjestelmä ja omalla näytöllä oleva tilaussysteemi, josta pystyy tilamaan juotavaa tai naposteltavaa milloin vain.

Vaikka Yhdysvallat ei olekaan ollut minun ykköslomakohde (jostain syystä veri vetää useammin itään), herätti kaksi upeaa viikkoa Floridassa kiinnostuksen tutkia tuota valtavaa liittovaltiota enemmänkin. Ja siitäpä päästäänkin viime aikojen ajatuksenjuoksuni toiseen osaan: reissuista haaveiluun.

image

image

image

Kalifornian ruosteiset kukkulat
ja San Franciscon ne
ovat siellä
voi suru

Kun Ultra Bran Kalifornia-albumi ilmestyi, olin 15-vuotias ja kaipuu maailmalle oli jo alkanut poltella rinnassa. Minäkin halusin nähdä Kalifornian ruosteiset kukkulat ja maailman ihanimman naisen, mutta sitten vuosien varrella tuo haave unohtui ja nyt 17 vuotta myöhemmin Kalifornia on edelleen näkemättä. Ajatus on kuitenkin alkanut taas kutkuttaa, ja pikku hiljaa voisikin olla korkea aika alkaa tehdä tästäkin unelmasta totta – etenkin kun vaikkapa helmikuussa Norwegianilla lentäisi Helsingistä tai Kööpenhaminasta San Franciscoon ja takaisin alle 400 eurolla!

Roadtrippailua, viinitiloja, henkeäsalpaavan upeita maisemia ja mieletöntä herkuttelua – tämä upea Norwegianin video ei todellakaan laske Kalifornia-kuumetta. Floridassa pääsinkin jo ajelemaan punaisella avo-Mustangilla, joten videon naisen tapaan näkisin itsenikin huristelemassa pitkin Kaliforniaa tukka hulmuten. Kelpaisiko sinullekin tällainen reissu?

Videolla kerrotaan erityisesti reissaajille sopivasta luottokortista, Norwegian Rewardista, jolla pystyy kerryttämään Norwegianin kanta-asiakasohjelman CashPoint-pisteitä nopeammin (Low Fare -lipuista 5 %, kun ilman korttia kertyy 2 %) – ja noilla pisteillä sitten voikin maksaa tulevia lentoja! Lisäksi luottokorttilla voi maksaa kuluitta sekä Suomessa että maailmalla, kortin vuosimaksu on 0 €, ja sen mukana saa vielä matkavakuutuksen ja peruutussuojan*.

Loppuvuosi on aina sitä aikaa, kun alkaa innoissaan jo odottaa tulevaa vuotta. Koskaan kun ei tiedä, mitä uusi vuosi tuo tullessaan, mitä seikkailuja se eteemme asettaa ja minne päin maailmaa kuljettaa. Nähtäväksi jää, toteutuuko minun pitkäaikainen haave ja näkisin vihdoinkin ne Kalifornian ruosteiset kukkulat. Näillä lentojen hinnoilla kun se todellakin olisi nyt mahdollista.

*) Esim. Maksulykkäyksen yhteydessä vuotuinen korko 21,92%, 1500 €/12kk yhteensä 1668 €

Postaus on tehty yhteistyössä Norwegian Rewardin kanssa.

Oletko käynyt Kaliforniassa? Mistä matkakohteesta sinä haaveilet juuri nyt?

2 comments
  1. Ultra Bran musiikkia en ole koskaan voinut sietää, mutta kielikuva ruosteiset kukkulat tuo heti mieleen tuttuja näkymiä. Kahden eri roadtripin yhteydessä olemme Kaliforniassa käyneet. Voi kuinka väärän kuvan tuosta osavaltiosta voikaan saada tv-ohjelmia ja elokuvia katsoessa. Noin 1,3 kertaa Suomen kokoiselle maa-alalle mahtuu paljon kaikenlaista. En olisi osannut arvata ylittäväni Kalifornian rajaa kaatosateessa. Vaan näinpä sattui olemaan tilanne kesäkuun loppupuolella vuonna 2014. Onneksi sitten myöhemmin oli tarjolla sitä auringonpaistetta ja myös niitä ruosteisia kukkuloita. Ihan heti tuskin palaamme noille kulmille, seuraavaksi haaveissa on lomailu Italiassa ensi kesänä.

    1. Jenkki-roadtrip on varmasti monilla haaveissa, ja sinä olet tehnyt sen useammankin kerran! Kalifornian muistosi kuulostavat upeilta – on varmasti ollut ikimuistoisia reissuja! :) Mutta ei loma Italiassakaan kuulosta yhtään hullummalta… :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *