8. reissuviikko: upeita maisemia Sloveniassa ja Kroatiassa

Päättynyt viikko tarjosi niin paljon huikeita paikkoja ja etenkin uskomattoman kauniita luontokohteita, että on helppo sanoa, että viikosta muodostui tähänastisen reissun paras. Patikoimme yhteensä neljänä päivänä, joten viikko oli tavanomaista aktiivisempi, vaikka mahtuipa mukaan myös rentoutumista ja kaupunkilomailua Sloveniassa. Loppuviikosta maa vaihtui Sloveniasta Kroatiaan, josta löysimme jälleen kesän.

Patikointia Sloveniassa: rotkoja ja Bohinj-järvi

Vintgar, Slovenia

Bohinj, Slovenia

Maanantaina satoi vettä koko päivän, emmekä siksi juuri poistuneet majapaikastamme. Podin huonoa omaatuntoa laiskottelusta, sillä upeissa Bohinj-järven maisemissa sisätiloissa vietetty päivä tuntui haaskaukselta. Mutta kun vaihtoehto Netflixille ja lämpimälle sängylle oli kylmänä piiskaava sade ja sumu, oli helppo vain vetää peittoa korviin ja klikata seuraava Outlander-jakso pyörimään.

Tiistaina oli sitten aika olla aktiivisempi, ja otimme Kotona Köpiksessä -blogin vinkista vaarin ja lähdimme Vintgar-rotkoon. Sää oli edelleen epävakainen, mutta onnistuimme muutaman tunnin rotkolenkin aikana välttämään sateen täpärästi. Vaikka Bohinjilta onkin Vintgariin lähes tunnin ajomatka, oli se silti ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Keskiviikkona kävelimme Bohinj-järven ympäri, ja sille patikalle tuli mittaa lähemmäksi 20 kilometriä. Vaikka olimme nähneet Bohinjin jo useamman kerran, ei sen taika ollut hiipunut lainkaan. On se vaan henkeäsalpaavan kaunis järvi – kuten myös järveä ympäröivät Juliset Alpit!

Koska aikamme Bohinjilla oli käymässä vähiin, ei ollut aikaa pitää lepopäiviä, vaan patikoimme torstainakin: tällä kertaa kävelimme Mostnica-rotkossa, eikä sekään tuottanut pettymystä. Slovenia on täydellinen luontokohde! Mostnica-rotkosta voit lukea lisää tästä postauksesta.

Ljubljana – Euroopan söpöin pääkaupunki?

Ljubljana, Slovenia

Ljubljana, Slovenia

Ljubljana, Slovenia

Ljubljana, Slovenia

Perjantaina oli sitten aika lähteä kohti Ljubljanaa ja sanoa Bohinjille hyvästit – ainakin toistaiseksi, sillä olemme täysin varmoja, että sinne palaamme vielä joskus. Epäröin pitkään, että onkohan järkevää tuollaisen upean luontoviikon jälkeen mennä vilkkaaseen pääkaupunkiin, mutta onneksi menimme: eihän Ljubljana ole mikään hektinen metropoli, vaan ihanan idyllinen pikkukaupunki!

Vietimme Ljubljanassa vain yhden päivän ja yhden yön, mutta se oli aivan riittävästi – eikä sitäkään aikaa tarvinnut juosta tukka putkella nähtävyyksien perässä, sillä niitä ei kovinkaan paljoa kaupungissa ole. Saimme siis vain nauttia Ljubljanan rennosta tunnelmasta, kierrellä pikkukujia ja ihastella kaupungin söpöyttä. Onkohan Ljubljana jopa suloisin pääkaupunki, jossa olen käynyt?

Vihdoin Plitviceen!

Plitvice, Kroatia

Plitvice, Kroatia

Plitvice, Kroatia

Lauantaina siirryimme Kroatian puolelle. Maa on meille molemmille vanha tuttu, sillä kolme vuotta sitten työskentelimme Makarskassa viiden kuukauden ajan. Tuolloin emme käyneet Plitvicen kansallispuistossa, joten päätimme nyt korjata puutteen ja pysähtyä siellä yhdeksi yöksi.

Sunnuntaina heräsimme jo seitsemältä, sillä halusimme olla Plitvicessä aikaisin välttääksemme suurimmat turistilaumat. Vaikka oltiin juuri siirrytty lokakuuhun, olin varma, että porukkaa siellä riittäisi edelleenkin. Ja oikeassa olin, sillä heti lippuluukulla jouduimme väistelemään suurta aasialaisten ryhmää, ja vielä enemmän pitkin puistoa. Mutta ruuhkat eivät olleet mitään siihen verrattuna, mitä ne kuulemani mukaan kesäkuukausina ovat!

Plitvice oli kaiken hehkutuksen arvoinen. Kolme vuotta sitten olimme käyneet Krkan kansallispuistossa, ja vaikka sekin on upea paikka, ei se kuitenkaan vedä vertoja Plitvicelle.

Makarska kolme vuotta myöhemmin

Minulla oli perhosia vatsassa, kun ajoimme tuttua tietä Splitistä Makarskaan. Olin innoissani, sillä olihan Makarska se paikka, jossa olimme Thomaksen kanssa tavanneet ja viettäneet aivan huikean kesän kolme vuotta sitten. Kesä näytti Makarskassa olevan nytkin, sillä lämpöasteita oli reippaasti yli 20 ja aurinko paistaa porotti.

Vaikka olimme uupuneita aamun Plitvicessä kävelystä ja pitkästä ajomatkasta, emme malttaneet olla lähtemättä heti saavuttuamme kävelylle Makarskan rantakadulle ja vanhankaupungin kujille. Kaikki oli niin tuttua, enkä voinut uskoa, että siitä oli jo kolme vuotta, kun olimme viimeksi kävelleet näitä samoja katuja! Oli mahtavaa olla takaisin.

Seuraavat suunnitelmat

Makarskasta siirrymme tiistaina Hvarin saarelle, jossa tulemme viettämään kokonaisen kuukauden. Tuon kuukauden aikana käymme kenties Splitissä ja Korčulan saarella, mutta mitään tarkkoja suunnitelmia ei ole. Kunhan vain nautimme Kroatian syksystä ja pikkukylässä asumisesta!


6 comments
  1. Upeat maisemat kyllä teillä, nauttikaa mahtavasta reissusta! Makarska-maininta herätti heti huomion, mutta siitä varmaan on lisää myöhemmin. Tuli käytyä mukuloiden kans siä 9v sitten, blogissa ei ollut silloin paljon mitään mutta kuvia sentään: https://www.flickr.com/photos/timokoo/albums/72157605716762371

    Japani kannattaa pitää listalla, siellä on tungoksen lisäksi myös kunnon alpit kylpylöineen: http://blog.kytta.net/2017/05/japanilaisessa-kylpylassa.html

    1. Kiitos Timo! Makarskassa pysähdyimme niin lyhyen aikaa, että saa nähdä, tuleeko siitä omaa postausta. Ehkä jotain kuitenkin :)

      Kävin katsomassa Makarska-kuvasi, paljon tuttuja paikkoja. Minäkin olen käynyt tuossa hylätyssä hotellissa! Kuutisen vuotta teidän käynnin jälkeen kylläkin, enkä olisi uskaltanut kiivetä yläkerroksiin. Hieman spooky, mutta mielenkiintoinen paikka!

  2. Täällä toinen blogistasi hyvälle tuulelle tulija :) Aivan ihania kuvia katsellessa reissukuume vaan yltyy…
    Kiitos mukavasta blogista, toivotaan teille sinne pitkää ja lämmintä syksyä :).

    1. Voi kiitos, Merja <3 Vielä ainakin tuntuu Kroatiassa mukavan kesäiseltä, vaikka tuulessa on jo hieman syksyn tuntua. Ihanaa syksyä myös sinulle!

  3. Tulen niin hyvälle tuulelle, kun lueskelen teidän ihanasta reissusta. Kuulostaa siltä, että valtakunnassa on kaikki hyvin. Musta on mahtavaa, että aina joku bloggaaja on pitkällä reissulla, niin kun itse nyt väännän gradua itku kurkussa ja kaipaan takaisin reppuelämään, niin sentään voin lueskella toisten seikkailuista :)

    1. Voi, ihana kuulla, että meidän reissu aiheuttaa hyvää mieltä :) Tsemppiä gradun kanssa puurtamiseen! Eiköhän se siitä pikku hiljaa edisty, ja kohta voit palkita itsesi vaikka matkalla :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *