Vuosi 2015 kuvina: Instagramin top 10

Vuoden 2016 ensimmäisen Instagram Travel Thursdayn kunniaksi on aika katsoa taaksepäin Instagram-vuotta 2015 ja muistella niitä pieniä, kuvan ottamisen arvoisia hetkiä. Avasin blogille oman tilin tammi-helmikuun aikoihin, joten aivan kokonaista vuotta ei Insta-tilini ole ollut käytössä, mutta noin 250 kuvaa ympäri maailman olen jo Instagramiin ehtinyt laittaa.

Lukuisiin kuviin mahtuu sekä itselle tärkeitä, mutta vähän tykkäyksiä saaneita kuvia, että pikaisesti otettuja räpsyjä, jotka ovatkin saaneet sydänvyöryn. Kuvien suosiota on postaushetkellä vaikea ennustaa, mutta Muru Moun kymmenen suosituimman Instagram-kuvan joukosta huomaa kyllä selvästi, minkä aiheen kuvat ovat tykkäysmagneetteja.

Arvaatko jo, mitä aihetta tarkoitan?

10. Auringonlasku Kuala Lumpurissa

10

Tämä taisi olla jouluaattoa edeltävä auringonlasku, jonka katsoimme kualalumpurilaisen hotellin 30. kerroksesta. Kun näytin kuvan Thomakselle, hän tokaisi “nyt kyllä muokkailit kuvaa pikkasen liikaa”. Alkuperäiseen kuvaan verrattuna tähän on laitettu vain hieman lisää valoa ja kontrastia, muuten kamerani taltioi auringonlaskun näin räiskyvän oranssina.

9. Riippumatossa Koh Phanganilla

9

Koh Phanganilla vuokrasimme skootterin, ja monta tuntia sillä ajettuamme päätimme pitää lepotauon. Kohdalle osui ravintola, jossa oli useita riippumattoja ja näkymä merelle ja mangrovemetsään. Tämä oli sellainen hetki, mihin Carlsbergin slogan That calls for a Carlsberg sopi täydellisesti – vaikkakin tanskalaisen oluen sijaan valitsin Changin.

8. Halloween Kööpenhaminan Tivolissa

8

Ihan harmittaa, että joulu-Tivoli jäi viime vuonna reissun vuoksi väliin, mutta onneksi ei sentään Halloween. Huvipuisto on mielestäni parhaimmillaan juuri Halloweenin tai joulun aikaan, koska pimeä ilta tuo puistoon aivan ihastuttavan tunnelman. Iloisia ihmisiä, lämmittävää glögiä ja upeasti koristeltu puisto. Tivolissa on taikaa.

7. Bangkokin yö

7

Ensimmäinen ilta Bangkokissa ja kolmen kuukauden seikkailumme on juuri alkanut. Kuva on otettu hotellihuoneemme ikkunasta, ja tätä näkymää olisi voinut katsoa tuntikausia. Suurkaupungeissa ja pilvenpiirtäjissä on vain sitä jotakin – etenkin yöaikaan.

6. Iltapäivän drinkki Hua Hinissä

6

Rento päivä uima-altaalla kirjaa lukien, musiikkia kuunnellen ja ehkä jopa hieman torkkuen. Myöhään iltapäivällä, hieman ennen auringonlaskua aurinko ei enää paista niin kuumasti ja olo on raukea. On happy hour’n aika ja tilaan mojiton. Mojito tämä ei kylläkään ole, mutta ei se haittaa: hyvältä se maistuu silti.

5. Romanttinen hetki Kööpenhaminan syksyssä

5

Marraskuun alussa Kööpenhaminan Dyrehaven-puistossa on syksy upeimmillaan. Suuren puun alla on pariskunta piknikillä: mies nojaa puunrunkoon, nainen nojaa mieheen, ja maassa heidän vieressään viltin päällä on eväitä ja termospullo. Ah, kuinka romanttista!

4. Auringonlasku Koh Phanganilla

4

Ihana, ihana Koh Phangan – ja sen upeat auringonlaskut, joiden ihaileminen kuului rutiineihimme lähes joka ilta. Eräänä iltana hotellin työntekijä kantoi kajakin rantaan ja lähti merelle. Katsoimme Thomaksen kanssa toisiamme: mekin haluamme! Viimeisenä iltana pyysimme kajakkia lainaan, ja katsoimme auringon laskeutumista horisontin taakse pienen veneen kyydissä ulapalla hiljakseen keinuen.

3. Iltauinnilla Hua Hinissä

3

Iltauinnit ovat parasta! Pimeässä illassa täysin tyynessä ja kauniisti valaistussa uima-altaassa on jotain taianomaista, sellaista, että täytyy olla hiljaa tai ainakin puhua vain kuiskien. Hua Hinin hotellissamme oli suuri allas, jossa harvoin oli ketään lisäksemme etenkään ilta-aikaan, joten illallisen jälkeen oli mukava käydä pulahtamassa vielä päivän viimeisen kerran.

2. Päivä altaalla Cha Amissa

2

Bangkokin vilskeen jälkeen oli ihanaa rentoutua Cha Amin maaseudun rauhassa. Näillä aurinkotuoleilla pystyimme loikoilemaan korkeintaan vartin, jonka jälkeen oli pulahdettava altaaseen ja siirtyä varjoon: Thaimaan aurinko on polttava!

1. Auringonlaskun väriloistoa Koh Phanganilla

1

Kuten varmasti tästä listasta huomasittekin, auringonlaskukuvista pidetään paljon: kymmenen suosituimman Instagram-kuvani joukkoon pääsi peräti kolme kuvaa auringonlaskuista! Ja kaksi kuvista on Koh Phanganilta, missä näin upeaa väriloistoa pääsi todistamaan päivittäin.

Mikä näistä kuvista on sinun suoikkisi?


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä Suomessa toimivat allekirjoittaneen lisäksi matkablogit Travellover ja Rimma+Laura. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT!


Lue muita #IGTravelThursday-postauksia ja lisää linkki omaan postaukseesi alla!


52 comments
  1. Kööpenhaminan syksy-kuva sulatti sydämeni! Ihanan tunnelmallinen kuva :)

    Ja pääsi fiilistelemään Thaimaata mukavasti muista kuvista, upeita nekin! Taitaa omatkin suosituimmat auringonlaskukuvat Instassa olla juurikin Thaimaasta, kumma juttu! :P

  2. Ah, tuo melontakuva! Tosin upeita matkakuumeen nostattajia nämä kaikki kuvat ovat, varsinkin nyt kun Suomessa paukkupakkaset vaihtuivat äkisti nollakeliin. Iltapäivädrinksu rannalla tai altaan äärellä maistuisi varmaan maanantain kunniaksi itse kullekin! :)

    1. Voi ei, joko siellä ollaan nollakelissä?! Mulla on hirveä hätä, että helmikuun loppupuolella kun kotiudutaan reissusta pitää vielä olla kunnon talvi sekä Köpiksessä että Suomessa. Jos realistisia ollaan, Köpiksessä tuskin on, mutta kunhan edes Suomessa! :)

  3. Ihania kuvia kaikki! Kaikkein mieluiten pulahtaisin itsekin tuonne kauniisti valaistuun uima-altaaseen pehmeän pimeässä yössä! Ilokseni oli paljon Aasia-kuvia, sillä sinne tie vie parin kuukauden päästä taas, jeee!

    1. Kiitos! Aasia kuvia mahtui todella paljon kärkikymppiin, arkiset ei-reissukuvat eivät näköjään ole niin suosittuja :D Mukavaa reissun odotusta!

  4. Onpa upeita kuvia! Mun suosikki on ehdottomasti riippukeinukuva Phanganilta, ehkä siksi, että kaipaan sinne niin kovasti tällä hetkellä (onneksi on mitä odottaa!). Mikä tuo Bangkokin-hotelli muuten on? Tuollainen näkymä kelpaisi nimittäin.

  5. Upeita kuvia kaikki, tuli tässä aika lailla ikävä aurinkoon ja jonnekin lämpimään! Upea uusi aloitus IGTT:llä, tsemppiä jatkoonkin! <3

  6. Ehdottomasti nuo Phanganin auringonlaskukuvat! Jotain taikaa on myös tossa Hua Hinin iltauintikuvassa, ihan kuin kuvassa olisi jotain jopa mystistä? Upeita kuvia kaikki!

    1. Kiitos paljon! Uima-allas iltavalaistuksessa on mielestäni aina jollakin tapaa mystinen… Tuntuu, että olisi kiellettyä käydä silloin uimassa!

  7. Syksyinen kuva Köpiksestä mun ehdoton suosikki <3 ihanan seesteinen fiilis siitä välittyy!

  8. Kaakkois-Aasia on aika vahvasti edustettuna sun TOP kympissä :) Eikä ihme, upeita kuvia!! Mun suosikki on kyllä tuo Köpiksen syksy. Oon saanut selkeästi yliannostuksen Kaakkois-Aasiaa ;)

    1. Kaakkois-Aasian kuvat näyttää olevan todella suosittuja! Heh, mullakin alkaa olla jo aikamoinen ikävä takaisin kylmään Pohjolaan, vaikka en olekaan reissussa ollut kuin vasta reilut 2 kk. Onneksi ei lähdetty neljän kuukauden reissulle, niin kuin alun perin suunniteltiin, sen verran paljon on koti-ikävä vaivannut :)

  9. Tavallaan hassua että tuo #sunset on niin suosittu. Tulee mieleen yhdellä reissulla yksi mies porukasta, joka lakonisesti totesi, kun mietimme, että lähdetäänkö Mekong-joen rannalle katsomaan auringonlaskua, että mitä siinä on katsomista, laskeehan se aurinko joka päivä :-)
    Minusta tuo iltauintikuva on kiva.

    1. Haha, olen ehkä joskus tainnut olla kuin tuo mainitsemasi mies :D Olimme vuosia sitten kaveriporukalla Balilla, ja joka ilta menimme rannalle katsomaan auringonlaskua. Jossain vaiheessa se alkoi tympiä minua, sillä loppuiltapäivä oli aina niin kiirettä: olimme olleet koko päivän rannalla, ja piti kiirehtiä hotellille suihkuun, että ehdimme takaisin rannalle katsomaan auringonlaskun ennen illallista. En tykkää hötkyillä lomalla, vaikka olihan ne auringonlaskut kyllä upeita :)

  10. Oon ihan fiiliksissä kaikista näistä upeista matkakuvista, joita oon sun ja muiden blogeista tässä pitkin iltaa ihastellut! Auringonlaskut on aina ihania, mutta valitsen suosikikseni ton romanttisen kuvan Kööpenhaminan syksystä. Jotenkin vaan niin tunnelmallinen<3

    1. Näitä IGTT-postauksia on aina huippu lukea, kun on niin upeita matkakuvia! Ja etenkin nyt tammikuussa, kun monet bloggaajat ovat postanneet koko viime vuoden suosituimmat kuvat. Instagram on erinomainen matkainspiraation lähde :)

  11. Mun suosikki on Iltauinnilla Hua Hinissa. Kuva on itsessään kaunis mutta valitsen sen myös siksi, että antaisin likipitäen oikean käteni (näin vasurina!) että pääsisin täältä -26 C pakkasista tuonne pulahtamaan!

    1. Heh, sentään et vasemmasta kädestä sen vuoksi luopuisi :D Suomessa on kyllä nyt ollut sellaiset miinuslukemat, että täällä kuuman aurigon alla on vaikea käsittää kuinka kylmä siellä onkaan!

  12. Mikään ei kyllä voita noita reissudrinkkejä ja Tivolin Halloween-valoja! Sinne pitäis kyllä taas päästä juhlimaan jotain pyhiä. Tunnelmassa on tosiaan taikaa :)

    1. Tivoli on kyllä ihana ja spesiaali paikka. Vaikea selittää sellaiselle, joka siellä ei ole koskaan käynyt, että huvipuisto voi olla todella tunnelmallinen – ja jopa romanttinen! – paikka. Mutta varmasti jokainen Tivolissa käynyt ymmärtää :)

  13. Oi, hienoja kuvia! Nuo auringonlaskukuvat on tosi ihania – jotenkin auringonlaskuihin ei vaan koskaan kyllästy. Koh Phangin auringonlaskukuva on kuitenkin noista suosikkini – niin upee!

    1. Se onkin ihmeellistä, että vaikka auringonlaskuja kuvataan joka ikinen päivä ja kuvia on Instagram pullollaan, ei niihin siltikään kyllästy!

    1. No kylläpäs Köpiksen kuva saa tykkäyksiä! :) Minulla oli hieman huono omatunto kun menin tällä tavalla salakuvaamaan tyyppien kahdenkeskistä hetkeä ja vielä pistin sen Instagramiin kaikkien nähtäväksi. Mutta mitäs menivät valitsemaan niin kuvauksellisen paikan :D

  14. #sunset on tosiaan Instassa tykkäysmagneetti. Toisaalta niitä kuvia on paljon, ne ovat kyllä upeita, mutta harvoin erityisen persoonallisia. Siksipä fanitan Halloween-kuvaa. :)

    1. Olen miettinytkin sitä, että miten ihmeessä niitä tykkääjiä riittää kun auringonlaskukuvia on tuhansia. Ja kerran kun on nähnyt palmun siluetin oranssia taivasta vasten, on nähnyt ne kaikki. No ei vaan, kyllä ne silti jaksaa minuakin ihastuttaa :)

  15. Upeita kuvia, ei ihme että tykkäyksiä on nää saaneet osakseen! :)

    1. Kiitos Sarrrri! Tuo kajakkityyppi aiheutti meissä välittömän kateuden, kun nähtiin hänen lähtevän melomaan auringonlaskuun. Onneksi päästiin itsekin kokemaan se myöhemmin :)

  16. Upeita kuvia! Tulee olo, että itsekin pitäisi päästä katselemaan uusia paikkoja! Näistä kuvista ehdoton ykkönen on mustakin Hua Hinin iltauinti, jotenkin taianomainen kuva. Ja hyvänä kakkosena tuo Kööpenhaminan syksy. se kuvastaa sitä, että taianomaisia paikkoja löytyy myös arkisemmiksi mieltämistämme paikoista :)

    1. Kiitos! Olen huomannut, että nyt kun olen alkanut Instagrammailemaan hieman enemmän, katselen tuttujakin paikkoja sillä silmällä, josko löytyisi jotain kuvattavaa. Instagram on siis avannut silmäni :)

  17. Mun suosikki oli jostain syystä Hua Hinin iltauintikuva. Tai siis siitä syystä, että kuvasta välittyy heti kyllä fiilis miten mahtavaa altaaseen olisi pulahtaa! :) Oon huomannut saman että auringonlaskut (ja -nousut) on tykättyjä, eikä ihme. Onhan ne aika upeita :) Hienoja kuvia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *