Blogihaaste: Instagramin ihanimmat

Näyttää vahvasti siltä, että kuukauden ensimmäisestä torstaista on hyvää vauhtia tulossa kuukauden paras päivä: on #InstagramTravelThursdayn aika, eli blogeissa jaetaan reissuinspiraatiota Instagram-kuvien avulla. Tammikuussa tempaukseen osallistui huikeat 50 blogia, ja postaukset lukiessani pääsin matkalle maailman ympäri – useampaan kertaan. Ja eiköhän sama reissu ole luvassa tässäkin kuussa!

Tammikuun #InstagramTravelThursdayn postauksessani kävin jo läpi vuoden 2015 suosituimmat Instagram-kuvani, mutta koska sain Maailman äärellä -matkablogin Heidiltä Instagramin Ihanimmat -blogihaasteen, palataan vielä tämän postauksen ajaksi viime vuoteen ja sen ihanimpiin kuvahetkiin – ei vain tykkäysten määrässä mitattuna, vaan nyt mukana on myös omia suosikkikuviani.

1. Kaikista ihanin eli vuoden 2015 tykätyin kuva

1

Thaimaa, Koh Phangan, Da Kanda Resort ja upeimmat auringonlaskut. Joulukuun alussa reissu oli vielä aika alkutekijöissään, ja nyt, kun kotiinpaluuseen on enää vain reilu viikko, toivoisin olevani tässä hetkessä, tällä rannalla, katsomassa tätä mahtavaa auringonlaskua. Vielä on jokunen auringonlasku Thaimaassa näkemättä, mutta uskallan jo väittää, että Koh Phanganin auringonlaskujen voittanutta emme tällä reissulla enää koe.

2. Auringonlasku/auringonnousu

Kuta

Olemme saapuneet Balille edellisenä yönä, joten nyt on ensimmäisen indonesialaisen auringonlaskun aika. Otamme taksin Jimbaranilla sijaitsevalta hotellilta Kutalle ja Velvet & Hypnotized -baariin. Dj soittaa mukavan rentoa musiikkia ja happy hour -drinkkiemme kanssa saamme ehkäpä maailman parhaimmat bruschetat. Näkymä on upea: ei tämän suotta sanota olevan yksi Kutan parhaimmista baareista katsoa auringonlaskua.

Kaikki vuoden 2015 auringonlaskukuvat olivat esiteltyinä jo tässä postauksessa, joten otin vapauden venyttää viime vuotta hieman pidemmälle ja laitoin tämän 2.1.2016 otetun kuvan auringonlaskukategoriaan. Auringonnousuista minulla ei ollut yhtäkään kuvaa.

3. Matkalaisen ihana aamu

Aamukahvi

Meidän Koh Phanganin loman vakioaamiaispaikka The Fat Cat Café on yllättäen suljettu ja joudumme etsimään Thong Salasta toisen paikan, josta saan aamukahvini ja hedelmä-mysli-jogurttiannokseni. Aivan Thong Salan satamassa on suosittu kahvila Nira’s Home Bakery, jossa minulle tarjoillaan näin veikeä latte. Päivästä ei voi tulla huono!

4. Kaupunkilomalla

KL puisto

Pari päivää Kuala Lumpurin betoniviidakkoa tallattuamme haluamme päästä hieman rauhallisempaan ja vehreämpään ympäristöön, ja otamme taksin kartassa näkyvälle suurehkolle viheralueelle. Lake Gardens -puisto on suureksi yllätykseksemme lähes täysin tyhjä muista ihmisistä, ja saamme kävellä aivan rauhassa. Puistosta tulee heti kerralla yksi Kuala Lumpurin suosikkipaikoistamme, ja palaamme sinne jo seuraavana päivänä uudestaan.

5. Luontomatkailua

Naava

Ensimmäisellä Suomen reissullaan poikaystäväni haluaa luontoon, joten vien hänet Kuopion Haminalahteen kävelemään von Wrightin taiteilijaveljesten kulttuuripolun. Reitti on minullekin uusi tuttavuus, ja ihastun siihen heti. Suomen luonto on niin mielettömän upea, että sitä kyllä esittelee ulkomaalaiselle mielellään.

6. Matkalla kotikaupungissa

Luonto

Vaikka nykyisessä kotikaupungissani Kööpenhaminassa on lukuisia puistoja, tulee siellä silti luontoa usein ikävä. Metsää ei kotini lähistöllä ole lainkaan, mutta onnistuin sentään löytämään maaseudun tapaista pyöräilymatkan päästä. Vestamagerin luontoalueella vietetty aurinkoinen syyskuun alun  päivä oli yksi syksyn parhaimmista.

7. Rantalomalla

PKK

Vaikka vuoden 2015 viimeiset viikot menivät Thaimaassa ja Malesiassa, emme siltikään viettäneet kunnollista rantalomaa. Emme ole lainkaan rantaihmisiä, sillä kumpikaan meistä ei oikein pidä hiekasta tai suolavedestä. Thaimaan Prachuap Khiri Khanissa kuitenkin pyöräilimme kylän parhaimmalle rannalle, Ao Manaolle, mutta veteen emme menneet. Itse asiassa koko kolmen kuukauden reissumme aikana olemme uineet meressä vain kerran!

8. Minun harrastukseni

Antidote

Ehdottomasti mieluisin harrastukseni on Kööpenhaminan ravintoloihin ja kahviloihin tutustuminen. Laadukasta tarjontaa on paljon, eikä samaan paikkaan malta mennä kahdesti – ellei se sitten ole erityisen erinomainen. Tämä kuva on Nørrebron kaupunginosan suositulla Jægersborggade-kadulla sijaitsevasta Antidote-viinibaarista, jossa yhtenä kesäpäivänä pidimme sadetta viinilasillisen verran. Aivan ihana paikka, tämäkin.

9. Arkkitehtuurin helmiä

Silta

Kovinkaan montaa arkkitehtuurin helmeä ei Instagramiini vuonna 2015 päätynyt, mutta postasin sentään tämän useamman vuoden vanhan kuvan Kuuban korkeimmasta sillasta. Bacunayagua-silta sijaitsee Varederon ja Havannan välillä, ja valokuvaustauko sen Havannan puoleisella näköalatasanteella on must.

10. Kuva joka olisi ansainnut enemmän tykkäyksiä

Kuopio

Kuopion kesässä vierailu ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen oli kesäni kohokohtia. Näin synnyinkaupunkini aivan uusin silmin, ja ihastuin näkemääni: onhan kesäinen Kuopio järvineen todella kaunis ja tämä kuva olisi kyllä ansainnut enemmän kuin vaatimattomat 14 tykkäystä!


Haluatko osallistua haasteeseen? Tässä ohjeet!
1.  Haasteeseen saa tarttua kuka tahansa, kunhan mainitsee haasteen alkuperän eli Maailman äärellä -matkablogin (linkki tähän postaukseen).
2. Haastepostausta kirjoittaessa luovuus ja mielikuvitus ovat sallittuja: jos sinulla ei ole jonkin kategorian kuvaa vuoden 2015-Instagram-kuvissa, ota avuksesi luovuus :).
2. Linkitä vastauksesi tämän postauksen kommenttikenttään.
3. Halutessasi voit haastaa useamman bloggaajan.
4. Haasteeseen saa osallistua aivan vapaasti eli sinun ei tarvitse jäädä odottelemaan haastetta!
5. Liitä postauksesi loppuun nämä ohjeet.


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä Suomessa toimivat Muru Mou -blogin lisäksi matkablogit Travellover ja Rimma+Laura. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT!


Lue muita #IGTravelThursday-postauksia ja lisää linkki omaan postaukseesi!


42 comments
  1. Vau mikä auringonlasku Phanganilla, upeat värit! Saari jäi mulla kyllä erityisesti mieleen Thaimaan reissulta ja sinne tahdon vielä takaisin. Myös Kööpenhaminan ravintolatarjonta kiinnostaisi kovasti!

  2. Mitä ihmettä, Kuubassa tein 10 päivän reissun lokakuussa, mutta silti koko sillan olemassaolosta en silti ole tiennyt tähän saakka yhtään mitään. Höh! Tosin Varaderosta Havannaan lentokentälle köröttelimme yötä myötän, joten eipä sillasta varmaan paljoa olisi silloin erottanutkaan. Ravintola- ja kahvilabongailu on parasta!

    1. No voi harmi! Mutta pimeällä tuskin siltaa olisi kunnolla nähnytkään, eikä sitä muistaakseni näin selvästi nähnyt Varaderosta päin ajettaessa, vaan Havannan puoleinen näköalapaikka oli paras paikka nähdä silta kokonaisuudessaan.

  3. Eka ja toka kuva <3. Auringonlaskuja voisi tuijotella ikuisuuksia ja kuvia niistä myös. Ja toi kahvikuva on ihana. :D

  4. Auringonlaskut selkeästi vetoaa Insta-kansaan, mun mielestä jokaisen lukemani “Instagramin ihanimmat” -postauksen tykätyin kuva on ollut auringonlaskusta! :) Tai ainakin suurimman osan. Täytyykin laittaa vinkki muistiin, jos tykkäyksiä tekee mieli! Toi aamukahvi on kyllä niin huippu, ei voi mennä päivä pieleen, kun saa aamunsa aloittaa noin hyväntuulisella kahvilla! Kauniita kuvia kaikki, ja peesaan aikaisempia kommentoijia, eli ehdottomasti olisi viimeinen kuva ansainnut enemmän sydämiä. Eiköhän ne tämän postauksen myötä lisäänny! ;)

    1. Hahaa, taitaa muuten olla totta, että lähes kaikissa on auringonlaskukuva ollut se tykätyin! :D Kiitos paljon Saana! Ehkä mun pitäis postata tuo viimeinen kuva uudestaan Instaan… :D

  5. Toi kymmenes olisi kyllä ansainnut enemmän tykkäyksiä. Järvet ja laivat uppoaa ainakin muhun aina. Melkein tuli fiilis, että pitäisikö kaivaa se sun striimistä, että voisi mennä tykkäämään. ;)

    1. Heh, mä luulin silloin kun tuon kuvan postasin, että ei Suomi taida kiinnostaa ketään kun tykkäykset jäi vähäisiksi. Mutta tais tosiaankin olla huonot häsät…

  6. Kauniita kuvia! Ja ihanan aurinkoinen toi latte-kupin kuva :)
    Lake Gardens jäi mulla välistä Kuala Lumpurin reissulla, mutta se näyttää tosi kivalta. Kävin Petronas Towersien takana/vieressä sijaitsevassa puistossa, muistaakseni KLCC Park -niminen. Se oli myös mukavaa vaihtelua kaupungin betoniviidakolle.

    1. Kiitos Tanja! Olen käynyt KL:ssä monta monituista kertaa, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa Lake Gardensissa. Suosittelen kyllä käymään, jos joskus vielä KL:n menet! KLCC:n puistossa olen käynyt vain pikaisesti, mutta kiva, että edes jonkinlaisia viheralueita jätetään kaupungin keskustaan.

  7. Nuo kaks ekaa auringonlasku kuvaa kyllä sai heti sydämen sulamaan ! Suomen luonto on myös jotain, mitä on pikku hiljaa oppinut itsekin arvostamaan. Rauha ja maisemat vaan tuo niin paljon positiivista energiaa ja motivaatiota arkeen.

    1. Suomen luonto on niin upea! En minä sitä oikein osannut Suomessa asuessani arvostaa, se kun oli koko ajan niin lähellä… Voi, kun pääsisikin aina halutessaan suomalaiseen metsään samoilemaan! :)

  8. Onpa viihtyisän näköinen tuo viinibaari! Ja kiva nähdä monia kuvia Aasiasta, sillä pääsiäisloma sillä suunnalla lähestyy hitaasti mutta varmasti :)

    1. Tuossa viinibaarissa pitää kyllä päästä taas käymään kun kotiudun reissusta :) Mahtavaa, että on sulla on reissu, mitä odottaa – ja vielä Aasian lämmössä! :)

  9. Vau! Varsinkin noi kaksi auringonlaskukuvaa on ihan mielettömiä. Musta on kuoriutunut aika suuri auringonlaskujen fani tässä viime aikoina, eikä noita värejä voi kuin ihailla :) Tämä haaste on muutenkin tosi kiva. Pitäisi itsekin ehtiä tarttua tähän jossain välissä.

    1. Minäkin olen vasta viime aikoina kunnolla alkanut ymmärtää auringonlaskujen upeuden. Ennen ajattelin, että kun on yhden nähnyt, on nähnyt ne kaikki, mutta ei todellakaan ole! Se on joka ilta uusi maalaus :) Tartu ihmeessä haasteeseen, tämä oli todella kiva :)

  10. Kakkoskuva oli minunkin lempparini. Ihana Indonesia ja hehkuva auringonlasku. Ai, sinäkin olet Kuopiosta lähtöisin :). Totta kai Kuopion kesä olisi ansainnut enemmän tykkäyksiä! Kiva että otit haasteen vastaan.

    1. Juu, Kuopiostahan minä olen lähtöisin :) Toivottavasti ehdin sinne tulevana kesänä uudestaan, ehkä sitten saan otettua tykätympiä kuvia :D

  11. Oih, Köpis ja sen ravintolat <3 Mun mies oli siellä töissä puolisen vuotta vuonna 2014 ja nyt olisi jo korkea aika päästä takaisin! Onneksi se on niin lähellä ja lennot halpoja, että nopeallakin varoajalla voi karata :)

    (Ja siis tuo Balin auringonlasku, oijoijoijoi…)

    1. Köpis on niin lähellä ja lennot halpoja, mutta siltikin on niin monta, jotka ei ole kaupungissa käynyt. Mun mielestä kun ihan jokaisen pitäisi käydä Köpiksessä edes kerran, on se sen verran mahtava kaupunki! :D

  12. Auringonnousu- ja laskukuvat menee harvoin pieleen instassa. Mun suosikki kuitenkin tuo luontomatkailu ja muutenkin Suomen kesä saa ison peukun täältä :)

  13. Jäin hetkeksi noihin teidän Balin-fiiliksiin ja tuo latte nyt vaan alkaa väkisin hymyilyttämään. Köpiksen ravintolakuva on äärimmäisen tyylikäs. Maailmassa on liikaa paikkoja minne haluaisin palata juuri nyt, yksi niistä Kööpenhamina. Pelkään että postailet taas pian lisää houkuttelevia vinkkejä kaupungista :)

    1. Olen tykännyt Kööpenhaminasta siitä hetkestä kun sinne omaisuuteni kanssa saavuin (en ollut käynyt siellä kertaakaan ennen muuttoa), mutta nyt reissussa olen tajunnut oikein kunnolla, että miten upea kaupunki se onkaan. Ikävä on kotiin :) Ja odotan innolla kaupunkiin vieläkin paremmin tutustumista, joten eiköhän Köpis-postauksia ole taas pian luvassa :D

  14. Viimeinen kuva olisi todellakin ansainnut enemmän tykkäyksiä! Olikohan sulla väärät häsät? Ihania kuvia kaikki, useat tuttuja jo Instagramin puolelta :)

    1. Ei siinä näköjään ollut kuin muutama häsä… Tiedä sitten oliko ne vääriä vai oikeita, mä en ole kovinkaan hyvä instagrammailija :D

  15. Tosi hienoja kuvia, erityisesti 2. ja 5. kuva iski kovasti! Ootko napsinu noi puhelimella vai kameralla ja sieltä sitten lisäillyt instaan? :)

    1. Kiitos! :) Suurimman osan kuvista otan kameralla (näistä ainoastaan Kuuban kuva on otettu puhelimella). Siirrän kuvat aina tabletille käsittelyä ja blogiin siirtämistä varten, joten siitä on kätevä postata kuvia myös Instaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *