Olen jäänyt koukkuun Facebookin memories-toimintoon, joka näyttää sinä päivänä tekemäni päivitykset eri vuosina. Tässä kuussa Facebookin muistoja selaillessani olen huomannut, että vuosien varrella huhtikuu on selkeästi ollut muutoksien kuukausi – kuukausi, jolloin on tapahtunut paljon.
Facebook on näyttänyt vuosien varrella tekemäni päivityksiä jostain päin Aasiaa, Eurooppaa kuin Australiaakin – ja toisinaan myös Suomesta, vaikka en ole asunut pysyvästi Suomessa Facebookiin liittymisen jälkeen. Huhtikuu on ollut usein se kuukausi, jolloin olen vaihtanut maata, ylittänyt itseni, tavannut elämäni mullistavia ihmisiä, luopunut ihmissuhteista tai tehnyt suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle.
Ensimmäinen huhtikuu, jonka muistan muuttaneen elämääni, on 16 vuoden takaa. Tuolloin tapahtui siihenastisen elämäni kenties suurin käännekohta, kun ensimmäinen pitkä seurustelusuhteeni päättyi. Silloin sitä nuoruuden tyhmyydessä luuli, että suhde oli happily ever after, joten sen jälkeen kesti hetken, ennen kuin uusi suunta – ja myös vapauden riemu – löytyi.
Eron jälkimainingeissa muutin toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja tutustuin luokkakaveriin, joka seuraavana vuonna pyysi mukaansa reppureissaamaan Thaimaahan. Ja sepä sitten vasta olikin elämäni käännekohta, sillä tuo matka viitoitti tietä seuraaville suurille päätöksille.
Kaikella on tarkoituksensa, uskon, ja jos sitä eroa ei olisi tullut silloin keväällä 2005, tuskin olisin täällä missä nyt olen, sekä henkisesti että fyysisesti. Everything happens for a reason kääntyy huonosti suomeksi, mutta latinankielinen versio Omnia causa fiunt on kliseisesti tatuoitu kehooni: tatuoinnin otin neljä vuotta opiskelukaverin kanssa tehdyn Thaimaan-reissun jälkeen, asuessani Kaakkois-Aasiassa kolmatta talvea.
Tatuointi tehtiin bambulla khaolakilaisessa tatuointistudiossa vain kahta päivää ennen lähtöäni Australiaan vuoden viisumilla. Huhtikuussa, kuinkas muutenkaan.
Mutta otetaanpas hieman takapakkia, ja muistellaan aikajärjestyksessä niitä huhtikuita, jotka ovat muuttaneet elämääni tai olleet muuten merkittäviä.
Huhtikuu 2008
Huhtikuussa 2008 lopetin vaihto-opiskeluvuoteni Malesiassa. En kuitenkaan palannut suunnitelmien mukaan suoraan Suomeen, vaan siirsin paluulippuja pari kuukautta myöhemmäksi. Halusin nimittäin matkustaa ympäri Kaakkois-Aasiaa vielä enemmän, kuin mitä olin opiskelujen lomassa ehtinyt. Ja halusin myös reissata ensimmäistä kertaa yksin.
Ensimmäinen sooloreissuni kulki Laosista Hanoihin, Hanoista Saigoniin, ja sieltä Kuala Lumpurin kautta Borneolle ennen Balille siirtymistä. Borneon Kota Kinabalussa päämääränäni oli päästä kiipeämään Mt Kinabalun huipulle, ja sinne minä sitten myös kapusin, kaksin palkkaamani oppaan kanssa.
En ollut tuolloin vielä innostunut patikoimisesta niin kuin nykyään, ja kuntokin oli olematon vuoden rannalla ja uima-altaalla makoilun jälkeen, joten yli neljän kilometrin korkeuteen patikoiminen oli minulle huikea saavutus. Ylitin itseni – kuten oikeastaan ylitin jo siinä, että ylipäänsä lähdin matkustamaan yksin ensimmäistä kertaa, ja vieläpä pariksi kuukaudeksi.
Kun palasin Suomeen, olin päättänyt lähteä takaisin maailmalle niin pian kuin mahdollista.
Huhtikuu 2009
Vaihdosta palattuani opinto-ohjaajani sanoi, että en tulisi valmistumaan ennen joulukuuta 2009, mutta minäpäs näytin niille: kävin koululla viimeistä kertaa maaliskuussa 2009, ja tuossa vaiheessa olin jo muuttanut väliaikaisesti takaisin synnyinkaupunkiini Kuopioon.
Huhtikuussa 2009 olinkin sitten jo toteuttamassa suunnitelmaani maailmalle palaamisesta, ja virallisena valmistumispäivänäni huhtikuun loppupuolella olin matkaopaskoulussa Kanarialla.
Tuona huhtikuuna toteutui pitkäaikainen unelmani: pääsisin näkemään maailmaa töitä tehden ja asumaan eri maissa pidempiä aikoja. Ensimmäisen opaskesäni vietin upealla Mallorcan saarella.
Huhtikuu 2010
Missä sinä olit huhtikuussa 2010 kun Islannin tulivuorenpurkaus pysäytti koko Euroopan lentoliikenteen?
Minä olin Kreetalla aloittamassa kesäkautta. Asuin Rethymnonissa, eikä meillä ollut siellä vielä lomalaisia, vaan olimme järjestelemässä kohteen avaamista ensimmäisiä Pohjoismaista tulevia lentoja varten.
Yhtenä aamuna, kun olimme juuri syömässä aamiaista työkavereideni kanssa rantakadun ravintolassa, tuli esimieheltä käsky mennä kotiin, pakata laukku ja ajaa kiireesti Hanian lentokentälle. Ateenan lentoasema oli pohjoisin käytössä oleva lentokenttä, joten matkanjärjestäjän kaikki asiakkaat lennätettiin sinne, ja sieltä matka jatkuisi maateitse pohjoiseen. Matkanjärjestäjän edustajia tarvittiin Ateenaan kiireesti.
Muistan edelleen, kuinka absurdia oli nähdä eräs ruotsalainen perhe Ateenan lentokentällä: olin jutellut heidän kanssaan Thaimaassa paria viikkoa aikaisemmin, vain päivää tai paria ennen kuin minä siirryin kesäksi Kreetalle. Heidän Thaimaan-lomansa sai tuhkakriisin myötä yllätyskäänteen kun lomaan yhdistyi Kreikassa käynti. En tiedä, kuuluiko tämä perhe niihin, jotka jatkoivat Ateenasta Ruotsiin bussilla, vai niihin, jotka jäivät Kreikkaan odottamaan parempia kuljetusyhteyksiä.
Huhtikuu 2011
Huhtikuussa 2011 (ensimmäinen) matkaopasurani sai päätöksen, kun vietettyäni jälleen talven Thaimaassa, päätinkin lähteä Australiaan. Sitä ennen otin jo mainitun tatuoinnin, enkä ole näiden kymmenen vuoden aikana miettinyt kertaakaan, missä olisin nyt, jos en olisikaan lähtenyt Australiaan.
Minun kun oli ollut tarkoitus mennä kesäksi Egyptiin, jos olisin jatkanut matkaopasmaailmassa. Mutta se ei sillä hetkellä tuntunut oikealta, vaan koin hyvin voimakkaasti, että minun kuului lähteä Australiaan. Ajattelin, että jos en lähtisi working holiday -reissulle nyt, en lähtisi koskaan – ja tämä olisi ollut todennäköisesti totta.
Vuosi Australiassa oli niin ikimuistoinen, että en jossittele jos olisinkin päättänyt tehdä toisin. Australian aikani oli ylä- ja alamäissään mieletön kokemus, enkä usko kesän Egyptissä ja sitä todennököisesti seuranneen taas yhden Thaimaan-talven pystyneen vetämään sille vertoja.
Huhtikuu 2012
Huhtikuussa 2012 palasin Australiasta Suomeen, aikomuksenani viipyä kotimassa ainakin kesän yli. Mutta kuinkas kävikään? Huhtikuun taika kutitteli levotonta reissusieluani jälleen, ja vain kolme päivää Suomessa oltuani olin jo lupautunut lähtemään takaisin matkaoppaaksi.
Hyvä että olin ehtinyt pyyhkiä Australian pölyt rinkastani, kun jo pakkasin sen uudestaan ja lähdin kesäksi jälleen Kreetalle. Tällä kertaa Hersonissokseen.
Huhtikuut 2013 & 2014
Huhtikuu 2013 meni ilman mullistuksia – mutta ei kuitenkaan reissuja: vietin luppoaikaa Kuubassa vietetyn talven jälkeen, ja Suomen lisäksi matkustin Tukholmaan tapaamaan edelliskesän työkaveriani, muutamaksi viikoksi Rodokselle ja sieltä kesäksi töihin Manner-Kreikan Pargaan.
Vuoden 2014 huhtikuu olikin sitten merkitttävämpi, sillä 19.4.2014 saavuin Kroatian Splitin lentoasemalle ja tapasin saapuvien aulassa elämääni yhä mullistavan henkilön. Hänen vuokseen kesän päätyttyä loppui toinen osa matkaopaselämää, kun muutin Kroatiasta Tanskaan.
Voisi kai sanoa, että siitä alkoi kolmas jakso elämässäni Suomen ajan ja maailmalla vietettyjen levottomien reissuvuosien jälkeen: seesteisempi, paikoillaan pysyvämpi ulkosuomalaisen elämä. Sellainen, johon kuuluu yhdeksästä viiteen -työ, kauppalistojen rustailua, perhejuhlia, loman odottamista, kodin sisustamista – ja ensimmäinen talvitakki yli viiteen vuoteen.
Huhtikuu 2017
Pikakelauksella suoraan huhtikuuhun 2017. Aika Tanskassa ei ollut sujunut ihan niin kuin olimme toivoneet, ja pohjoismaalaiseen sisäänpäin kääntyneeseen kulttuuriin ja talvien ankeuteen oli ollut vaikea tottua monen ympäri maailmaa vietetyn vuoden jälkeen.
Ajatus Tanskasta pois lähtemiseen oli itänyt jo tovin, mutta huhtikuussa 2017 teimme vakaan päätöksen, että kesän jälkeen lähtisimme. Emme kestäisi enää yhtäkään Tanskan harmaata, koleaa ja märkää talvea.
Kesä ei tuona vuonna ottanut tullakseen, joten aikaistimme lähtöä ja elokuun alussa kaasutimme reissua varten ostamallamme autolla Saksaan. Muutaman kuukauden ajan ajelimme pikku hiljaa kohti etelää, kunnes marraskuussa saavuimme Kreetalle, viettääksemme saarella talven.
Kevään tullessa päätimme, että jäisimme Kreetalle ainakin kesän yli, tai ehkä myös yli seuraavan talven. Ehkä jopa toistaiseksi.
Arvaat varmaan, missä kuussa teimme päätöksen jäädä? Kyllä vain.
Huhtikuussa.
6 comments
Varsin kaikkea mullistavaa, on näköjään nimenomaan huhtikuussa usein sinulle tapahtunut. Voin hyvin kuvitella, miten upea tuo vuosi Australiassa onkaan ollut ja olihan siellä vaikka mitä muutakin. Mistä muuten tuo upea ryhävalaskuva on napattu?
Vuosi Australiassa oli kyllä mahtava kokemus, vaikkakin suunnitelmista poiketen jäinkin koko vuodeksi Melbourneen, enkä siten kiertänyt koko maata niin kuin olin ajatellut… Mutta aikaisemmilla reissuilla olin jo nähnyt itärannikkoa ja Perthistä etelään, joten reissaamisen sijaan vuosi ns. normaalia aussielämää tuntui silloin hyvältä vaihtoehdolta.
Ryhävalaskuva on Dominikaanisesta tasavallasta. Työskentelin siellä talven 2013-2014, ja valassafarilla opastaminen oli koko opaselämäni huikeimpia juttuja!
La vida es….
:)
Ihanaa luettavaa taas, Terhi. Kaikella on tosiaankin tarkoituksensa, täytyy vaan uskaltaa tarttua hetkeen ja elää täysillä.
Eipä tarvi sit mummona harmitella mitä jäi tekemättä.
Kaikkea hyvää elämääsi.
Kiitos Jaana! Aivan, niin pitää tehdä kuin sydän sanoo :) Enemmän sitten mummona harmittaa ne asiat, jotka jäivät tekemättä, kuin ne, jotka teki! Kaikkea hyvää sinunkin elämääsi!