Hemmetin lentopelko, jätä mut rauhaan!

Viime yönä heräsin painajaiseen: olin lentokentällä odottamassa lentoani, kun näin laskeutumassa olevan lentokoneen olevan suurissa vaikeuksissa. Kone heittelehti puolelta toiselle, se lähestyi kiitorataa aivan liian jyrkässä kulmassa, ja aivan liian lujaa vauhtia. Tajusin, että kone oli se sama, jonka kyytiin minun olisi tarkoitus nousta. Katsoessani alaspäin syöksyvää konetta, kuristi paniikki ja pelko kurkkuani ja mieleeni välähti karmaiseva toive. Tippuisipa tuo kone, niin minun ei tarvitsisi nousta sen kyytiin.

Nousin istumaan sängylle otsa hiessä ja vatsassa pelon ja vain tuon ohikiitävän hetken kestäneen hirveän ajatuksen aiheuttama kuvotus. Kuinka voin edes painajaisunissani toivoa lentokoneen putoamista? Ja vain siksi, että oman pelkoni vuoksi en haluaisi nousta yhdenkään lentokoneen kyytiin, joten toivoisin niiden mieluummin tippuvan taivaalta alas? Hemmetin lentopelko tekee minusta kaamean ihmisen!

Halmejoen luontopolku, Kuopio

Olen kirjoittanut lentopelosta blogiin aikaisemminkin, mutta viimeisimmästä tekstistä on aikaa jo muutama vuosi. Tuolloin lentopelko iski yhtäkkiä kesken Aasian-reissun, lentäessäni Kuala Lumpurista Balille. Pelko ei onneksi tullut jäädäkseen, vaan sen jälkeen lensin monet kerrat enimmäkseen levollisin mielin, panikoimatta ja pelkäämättä.

Kunnes sitten viime vuoden loppupuolella lensin Ateenasta Haniaan, ja koin elämäni kauheimman laskeutumisen.

Jouduin käymään Ateenan Suomen suurlähetystössä uusimassa vanhaksi menneen passini, ja ilmastoahdistuksessa kieriskellessäni valitsin matkustustavaksi kreetalaisen Sky Express -lentoyhtiön potkurikoneen. Lukemieni artikkelien mukaan potkurikone kun kuormittaa ympäristöä suihkulentokonetta ja jopa lauttamatkaa vähemmän, ja olihan se myös jälkimmäistä nopeampi ja mukavampi vaihtoehto.

Paitsi että ne paluumatkan viimeiset hetket olivat yhtä helvettiä.

Halmejoen luontopolku, Kuopio

Noin tunnin mittainen matka lennettiin pienimällä koneella, jossa olin koskaan ollut: purkissa taisi olla alle neljäkymmentä matkustajapaikkaa. Kaikki kuitenkin meni aivan hyvin siihen saakka, kunnes aloimme laskeutua kohti Hanian lentokenttää.

Kreetalla on usein tuulista, saarella kun ollaan, ja toisinaan tuuli yltää myrskynopeuksiin. En tiedä, kuinka navakka tuuli tuolloin oli, mutta pieni koneen kottero heittelehti kuin väkkärä. Olin aivan varma, että puolelta toiselle kallistuessaan toinen siipi osuisi maahan ja siinäpä sitten oltaisi, pelkkänä muusina koneen romuissa.

Kun lentokone sitten kaikista silmieni edessä vilistäneistä kauhukuvista huolimatta laskeutui Hanian maaperälle yhtenä kappaleena, meinasin oksentaa ja purskahtaa itkuun. En varmasti lennä enää ikinä!

Ja siitä lennosta lähtien tuo hemmetin lentopelko on ollut seuranani. Yhtä tiukassa ja päivä päivältä kasvavana kuin kylämme kissan niskaan tarttunut puutiainen.

Halmejoen luontopolku, Kuopio

Tammikuussa jouduin lentämään jälleen, tällä kertaa Ateenan kautta Brysseliin työmatkan vuoksi. Meno sujui ihan mukavasti, mutta paluumatka Brysselistä Ateenaan oli pelkkää rytinää. Lähes koko matkan oli turbulenssia, ja se hemmetin lentopelko vyöryi päälleni voimakkaampana kuin koskaan.

Aivan kuten kolmea vuotta aikaisemmin Air Asian lennolla Balille kaipasin viiniä rauhoittamaan pelkoani, kirosin nyt sitä, etten ollut pyytänyt aterian painikkeeksi sitä mukavasti rauhoittavaa pientä viinipulloa. Nyt oli myöhäistä pyytää enää mitään juotavaa, sillä kaikki koneessa olevat istuivat kapteenin sytyttämän merkkivalon pakottamina tiukasti istuimiin vyötettyinä.

Minä itkin peloissani. Ja mietin, kuinka koneen pudotessa saisin lähetettyä Thomakselle viestin kertoakseni vielä viimeisen kerran, että rakastin häntä.

Ateenaan päästyämme koneen toisessa päässä istuneet kollegani kohauttivat vain olkiaan mainitessani sen maailmanlopun turbulenssin: Eihän se mitään ollut, vähän vain tärisi.

Halmejoen luontopolku, Kuopio

Huhtikuussa matkustin jälleen Ateenan kautta Brysseliin ja muutamaa päivää myöhemmin takaisin. Join viiniä niin paljon kuin muutamassa tunnissa ehtii. Jotkut sanovat, että pelkoon ei kannattaisi juoda alkoholia. Mutta sanokoot viisaat mitä sanovat: niin kauan kuin muutama lasillinen punaviiniä auttaa minua rauhoittumaan lennon aikana, aion ne juoda.

Lentopelon vuoksi en ole viime aikoina juurikaan haaveillut matkustamisesta. Minä, joka olen lukenut matkustelun ja uusien paikkojen näkemisen harrastuksiini vuosien ajan, saan nykyään kauhun puistatuksia kun ajattelenkin reissuun lähtemistä lentäen.

Onhan näitä pelkojaksoja ollut aikaisemminkin, mutta ei koskaan näin pitkää. Voisitkohan sinä hemmetin lentopelko jo jättää minut rauhaan, olet ollut riesanani jo aivan liian kauan?!

Halmejoen luontopolku, Kuopio

Päätin kuitenkin jo aikaa sitten, että tänä vuonna aion käydä Suomessa edes kerran, joten kahden viikon päästä alkavan lomani aion viettää Suomen kesässä. Eli on taas pakko lentää. Hemmetti sentään.

Olen yrittänyt olla ajattelematta itse lentomatkaa, ja keskittyä siihen, mitä kaikkea kivaa aion Suomessa lomaillessani tehdä. Viime yön painajainen kuitenkin teki selväksi sen, että vaikka kuinka yritän ajatella reissun määränpäätä itse maasta toiseen siirtymän sijaan, on se hemmetin lentopelko jo heräilemässä. Minä kyllä odotan reilun viikon mittaista lomaani elokuisessa Kuopiossa ja Oulussa innoissani, mutta alitajuntani näköjään pysyisi mieluummin Kreetalla.

Mutta älä hätäile äiti, kyllä mä tulen. Ehkä kylläkin hieman viiniä nauttineena.

Jutun kuvat ovat Halmejoen luontopolulta Kuopiosta.
Ai että, kohta pääsen taas näihin upeisiin maisemiin!


Piditkö lukemastasi?
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa | Bloglovinissa


4 comments
  1. Niin tuttua! Olen lähdössä syyskuussa Kreetalle ja vatsassa kiertää jo nyt. Paljon itsekin olen lentänyt mutta pelko on ja pysyy. Kolme vuotta sitten lensin Nepaliin ja kaikki lennoista sinne ja takaisin meni pelon osalta hyvin. Viime syksynä menolento Kreetalle kului oksennuspussi sylissä ja olin aivan paniikissa lähes koko lennon ajan. En millään käsitä kuinka välillä lennot sujuvat hyvin ja toisinaan taas olen lähes hysteerinen.
    Kreeta muuten on yksi mun suosikkikohteista ja rakastan tätä sinun blogia jonka äskettäin aivan sattumalta löysin :)

    1. Oi kiva kuulla Mari, kiitos! :) Samaa olen itsekin miettinyt, että miksi toisinaan lennot menee ihan rauhallisesti (kuten nyt pari päivää sitten tullessani Haniasta Helsingin kautta Kuopioon) ja toisinaan pelko ja paniikki iskee voimalla…

      Tervetuloa Kreetalle! Toivottavasti pelko ei tule matkalle mukaan vaan lento menee rauhallisin mielin :)

  2. Samaistun tunteisiisi. Varsinaista pelkoa minulla ei vielä ole mutta koen lentämisen epämiellyttäväksi. Erityisesti kreikkalaisilla yhtiöillä Kreetalle lentäessä. Pari vuotta sitten Iraklioniin laskeuduttiin niin että olin varma laskutelineen hajonneen. Tartuin jopa vieressä istuvaa miestä kädestä 🙈 Kapteeni pahoitteli ja kertoi rysäyksen johtuneen voimakkaasta tuulenpuuskasta joka tuli juuri kun laskeuduimme.

    1. Kreetalla toisinaan tuulee niin kovasti, että en todellakaan haluaisi silloin olla lähtemässä tai tulossa saarelle! En varmaan uskaltaisi lentää enää koskaan jos kokisin kertomasi rysähdyksen laskeutuessa 😱

      Kreikkalaisista lentoyhtiöistä Aegean on minun kokemusten mukaan ihan hyvä, mutta kreetalaisella Sky Expressilla ja sen pienillä purkeilla en enää halua lentää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *