Helmikuun lopun sunnuntaiaamu valkenee harmaana. Yöllä on ukkostanut, sähköt katkeilleet ja sade piiskannut ikkunoita, mutta nyt sää on sateeton vaikkakin talvimyrskyn jäljiltä kolea. Koko taivaankannen kattava harmaa ja raskas pilvipeitto ei lupaa aurinkoa tälle päivälle.
Kiireisten ja työntäyteisten arkipäivien jälkeen haluan saada viikonlopuista mahdollisimman paljon irti. Yeensä otan vapaapäivistä toisen rennosti, työviikosta palautuen ja kenties vain rästiin jääneitä kotitöitä tehden, mutta viimeistään sunnuntaina haluan poistua kotoa ja nauttia tästä kauniista saaresta enemmän kuin vain kotikylän verran.
Mutta mitä tehdä Välimeren saarella, kun sää on ankea ja lämpömittari näyttää päivän lämpötilaksi talven alimpia lukemia? Kun ulkona ei viitsi epävakaisen sään vuoksi olla, ja kun lähin kaupunki ei tarjoa kahviloita kummempaa sunnuntain vietettä? Ainoa asia, joka tulee mieleeni on lähteä ajelulle, kiertää vaikkapa pikkuteitä pitkin Agia-järvelle lounaalle!
Ja sehän osoittautuukin mainioksi ideaksi, sillä Kreetalla parhaimmat paikat ovatkin aina pääväylien ulkopuolella.
Lukuvinkki: Agia-järvi on mainio retkikohde Länsi-Kreetalla
Kaarramme monille lomalaisille tutun Geranin pikkukylän kohdalta sisämaahan päin, ja ajamme Geranin vanhan kylän läpi. Tämä osa Gerania jää usein turisteilta näkemättä, mutta suosittelen Geranin rantaresorteissa lomailevia ehdottomasti käymään täällä vaikka kävelylenkin verran! Palió Geráni on pikkuinen, mutta ihanan tunnelmallinen – ja palanen rantakyliä aidompaa Kreetaa.
Tällä kertaa emme kuitenkaan pysähdy tutkimaan Palió Geránin pieniä kujia, vaan jatkamme rauhallista ajeluamme ylös päin. Ohitamme Loutrakin kylän ja ensimmäisen vuokratalomme Kreetalla, ja vaikka ajatuksenamme oli ajaa Psathogiannoksen kylän kautta, huomaammekin kohta päätyneemme suunnitelmasta poiketen Manoliopouloksen kylään.
Lukuvinkki: Pieni talo Kreetalla – Tällainen on talven kotimme!
Muistan kuulleeni kylän nimen, vaikka olen varma, että en ole käynyt Manoliopoulossa aikaisemmin. Sitten tajuan, että työkaverini asuu täällä, ja katseeni yrittää hakea Facebook-päivityksistä tuttua viehättävää taloa kylän läpi ajaessamme. En löydä taloa, mutta mieleeni jää ajatus, että kuinka onnekas hän onkaan saadessaan asua niin ihastuttavassa kylässä!
Manoliopouloon haluan tulla uudestaankin, sillä kylä on yllättävän viihtyisä ja jopa suuri ollakseen vähän kuin keskellä ei mitään, vaikkakin vain kuutisen kilometriä sisämaahan monien tuntemasta Geranista. Piiloettu helmi, sanoisin.
Ajamme vain pienen pätkän ylös päin Manoliopoulon jälkeen, liekö edes nipin napin kahden auton levyiseksi kaventunutta tietä, kun pyydän hätäisesti ajajaa pysähtymään. Mitkä maisemat! Helmikuun vihreys on aivan erilaista kuin keskikesän kuivuus, ja tässä talven kirkkaanvihressä peitossa kreetalainen maisema on kaikkein kauneimmillaan.
Nousemme autosta ja räpsimme kuvia kuin olisimme Kreetalla ensimmäistä kertaa. Osoitan luonnon muovaamaa tasannetta ikivanhoine oliivipuineen – se on kuin luotu laiskan kesäpäivän viettämistä varten! Katso, tuo olisi täydellinen piknik-paikka: voisimme istua viltillä oliivipuun alla varjossa, eväitä syöden ja katsoen tätä maisemaa. Ehkäpä tulemme tänne uudestaan eväiden kanssa sitten, kun talvi on väistynyt kesän tieltä.
Olemme kenties pienen ajoreittimme korkeimmalla kohdalla, ja pian tie lähtee laskeutumaan alas päin. Ohitamme Manousakisin viinitilalle osoittavan kyltin. Kyseisellä viinitilalla vierailu on ollut jo pitkään suunnitelmissamme, mutta näin talvella se on suljettu, ja se saa siksi vielä odottaa.
Päädymme Alikianoksen kylään, josta en ole ennen kuullutkaan. Kylän kirkko on ihanan värikäs muuten harmaana päivänä, ja pysähdymme jälleen ottamaan kuvia. Huomaan Pemptousia-tavernan kyltin: hei, tämän ravintolan kylttihän on moottoritieltä Hanian liittymästä poistuttaessa!
Nyt emme kuitenkaan jää testaamaan tämän ravintolan antimia, vaan jatkamme suunnitelmamme mukaan Agia-järvelle. Matkalla ohitamme lähes tarkalleen vuosi sitten talven tulvissa sortuneen yli sata vuotta vanhan upean sillan. Hetkonen, olenhan minä sittenkin tainnut kuulla Alikianoksesta aikaisemmin, juuri kyseisen sillan vuoksi. Ja niinhän minä olenkin: olen maininnut kylän nimen blogissakin viime talven kauheuksista kertoessani.
Lukuvinkki: Kamala Kreetan talvi, en jää kaipaamaan sinua
Agia-järvi on retkemme viimeinen pysähdys. Pienelle sunnuntain iltapäiväretkelle tuli pituutta vain alle 30 kilometriä, mutta elämyksiä sitten sitäkin enemmän. On mieletöntä, että ihan tavallisena, tylsänä ja harmaana talvipäivänä voi saada vau-fiiliksiä vain muutamien kilometrien päässä kotiovelta.
Kreetalla ei vaan pääse tylsistymään, ei edes viileänä ja harmaana talvipäivänä.
Uusimmat postaukset aina Facebookissa!
Monet eivät tiedä, että Kreetalla on talvisin lunta – ei sentään koko saarella, mutta vain tunnin ajomatkan päässä…
Posted by Matkablogi Vagabonda on Tuesday, February 11, 2020
