FlixBus-bussilla Unkarista Serbiaan ja Romaniasta Unkariin

FlixBus on kolmen nuoren saksalaisen perustama halpabussiyhtiö, joka on vain muutamassa vuodessa onnistunut luomaan Euroopan laajimman pitkänmatkanbussien verkoston. Euroopan valtateillä FlixBuseja ei voi olla huomaamatta, sillä ne erottuvat hyvin muista linja-autoista kirkkaanvihreällä värillään. Lisäksi noin 200 000 päivittäistä yhteyttä 1200 kohteeseen 22 maassa pitävät huolen siitä, että FlixBus-busseihin ei vain kiinnitä helpommin huomiota, vaan niitä myös tulee muita linja-autoja todennäköisemmin vastaan.

Minä testasin FlixBusia ensimmäistä kertaa matkustaessani Budapestista Belgradiin ja toisen kerran paria viikkoa myöhemmin matkalla Romanian Cluj-Napocasta takaisin Budapestiin. Kokemukset vaihtelivat hieman, sillä ensimmäinen matka oli ulkoistettu serbialaiselle bussifirmalle ja jälkimmäisen operoi FlixBus itse.

FlixBus

Lipun varaaminen ja hinta

Lipun varaaminen onnistuu todella kätevästi FlixBusin nettisivuilta: valitsee vain haluamansa yhteyden, klikkaa sen ostoskoriin ja siirtyy maksamaan. Lippujen hinnat vaihtelevat sen mukaan, kuinka suosittu kyseinen reitti ja matkustusaika on.

Minä matkustin molemmat matkat päiväsaikaan, eivätkä hinnat siltikään päätä huimanneet: kello kahdentoista lähtö Budapestista Belgradiin maksoi 25 €, ja kello yhdentoista lähtö Cluj-Napocasta Budapestiin noin 18 €. Matka-aika molemmilla reiteillä oli 7-8 tuntia, joten istumista sai kyllä koko rahan edestä.

Kortilla maksettaessa loppusummaan lisättiin toisella kerralla 0,55 € ja toisella 0,37 €. En tiedä, miksi lisämaksun suuruus vaihtelee, mutta noin pienessä summassa sillä ei juuri väliä ole: kyseessä kun oli joka tapauksessa varmasti pienin koskaan maksamani veloitus kortilla maksamisesta.

FlixBus

Matkatavarat

Lipun hintaan kuuluu yksi matkalaukku (max. 20 kg) ja yksi käsimatkatavara (max. 7 kg). Ylimääräisistä laukuista voi maksaa lisämaksun lipun oston yhteydessä tai sitten suoraan kuljettajalle. Budapestissa kuljettaja pyysi kiinalaismiehen lukuisista laukuista ja nyssäköistä viisi euroa kappaleelta, kun netistä varattuna hinta olisi ollut 2 €/kpl.

Minä matkustin repulla, joka oli mielestäni käsimatkatavarakokoa, mutta se ei FlixBusin omassa bussissa olisi millään mahtunut hattuhyllylle, vaan bussin ollessa täynnä olisin todennäköisesti joutunut laittamaan repun tavaratilaan. Onneksi Clujista Budapestiin matkatessa bussi oli puolityhjä ja reppu mahtui viereeni, sillä mukana olleen läppärin vuoksi en olisi halunnut laittaa reppua tavaratilaan. Budapestista Belgradiin mennessä bussi oli täynnä viimeistä paikkaa myöten, mutta serbialaisbussin hattuhylly oli sen verran tilava, että reppuni mahtui sinne ongelmitta. Risuja siis FlixBusille ahtaasta hattuhyllystä!

FlixBus-sovellus

Monien (halpa)lentoyhtiöiden käytäntöjen tapaan FlixBus vaatii matkalipun joko paperilla tai heidän omassa sovelluksessaan. Vuonna 2017 paperisen lipun vaatiminen on aivan järjetöntä, enkä usko siinä olevan muuta syytä kuin se, että tällaisella ukaasilla saadaan mahdollisimman moni lataamaan yhtiön mobiilisovellus.

Muuten FlixBusin sovellus on aika turha, eikä antanut ainakaan minulle mitään lisäarvoa. No, onhan siinä kaikki pysäkit kartalla, eli jos et tiedä mistä bussisi lähtee, voit katsoa sen sovelluksesta.

FlixBus

Tauot

Bussilla matkustaessa jännitän aina taukojen määrää – siis lähinnä sitä, että pääsenkö vessaan juuri silloin kun eväänä olleet vesi, kokis, kaakao, juotava jogurtti, jääkahvi ja mitänäitänyton haluavat poistua kehostani (siis miksi ihmeessä minulla on aina niin paljon nestemäisiä eväitä??).

Molemmissa näissä busseissa oli vessa, mutta koska käyn mieluummin ihan oikeassa klosetissa, arvostin molemmilla matkoilla taukojen määrää. Serbiaan mennessä bussi pysähtyi parille lyhyelle tauolle ja yhdelle pidemmälle kuskin lounastauolle. Budapestiin mennessä taukoja oli vain kaksi, mutta sekin oli ihan riittävästi.

Rajoilla jouduimme toki pysähtymään myös, mutta niissä ei vessamahdollisuuksia ollut – eivätkä nämä pysähdykset muutenkaan tietenkään olleet bussifirmasta johtuvia.

FlixBus

Wifi ja muut palvelut

FlixBus mainostaa busseissaan olevaa wifiä, ja kyllähän maksuton nettiyhteys pitäisikin nykypäivänä kulkuvälineissä olla. Siis ainakin silloin, kun matkaa taitetaan useampi tunti. FlixBusilla homma ei kuitenkaan toiminut ihan niin hyvin kuin olisin olettanut – tai niin hyvin kuin he nettisivuillaan lupaavat.

Budapestista Belgradiin reitin opereoi serbialainen bussifirma, eikä langaton nettiyhteys toiminut lainkaan Unkarin puolella. Kun raja oli ylitetty, toimi bussin wifi kännykällä surffatessa moitteettomasti ja rajattomasti. Ahkerasti surffatessa ei ollut pelkoa edes akun loppumisen kanssa, sillä jokaisella paikalla oli omat pistorasiat.

FlixBusin omassa bussissa wifi toimi heti matkan alusta lähtien. Aloitin surffaamisen kännykällä ennen kuin keksin, että matkahan menisi rattoisasti Netflixiä tuijotellessa. Yhdistin sitten myös läppärin nettiin, mutta Netflix ei toiminutkaan bussin nettiyhteydellä. Kokeilin vielä iPadilla, mutta silläkään en saanut Netflixiä pyörimään. Paria tuntia myöhemmin kännykkä ilmoitti, että nettiaika oli päättynyt – ja saman ilmoitti myös läppäri ja iPad, vaikka niillä en ollut nettiä käyttänyt Netflix-yritysten jälkeen. Voitteko arvata, että kuinka paljon ärsytti, että seitsemän tuntia kestävällä bussimatkalla bussin nettiyhteys toimi vain ensimmäiset pari tuntia?!

No, eipä laitteiden akut olisi koko matkan kestävää surffausta muutenkaan kestäneet, enkä saanut bussin USB-pistorasioita toimimaan…

FlixBus lupaa myös sen, että bussissa on mahdollisuus ostaa kuljettajilta pientä purtavaa. En tajunnut kysyä tästä mahdollisuudesta, mutta ei sitä bussissa kyllä mitenkään mainostettukaan. Serbialainen bussifirma vei tässäkin pidemmän korren, sillä kuljettaja jakoi kaikille matkustajille pillimehun ja suklaapatukan maksutta!

FlixBus

Yhteenveto – eli matkustaisinko FlixBusilla uudestaan?

Vaikka näistä kahdesta kokemuksesta voiton vie ehdottomasti serbialainen bussifirma, jolle FlixBus oli ulkoistanut Budapest-Belgrad -reitin, ei FlixBusin omassakaan toiminnassa niin paljoa vikaa ollut, ettenkö tilaisuuden tullen käyttäisi firmaa uudestaankin. Perusasiat toimi mutkattomasti lipun varaamisesta ja bussin kyytiin hyppäämisestä aina perille suurinpiirtein aikataulun mukaan pääsemiseen. Nettisivuilla luvataan ekstrapalveluista hieman liikaa, mutta eiköhän nekin lupaukset toteudu tulevaisuudessa paremmin.

Parilla kympillä maasta toiseen liikkuminen on budjettimatkailijan unelma – ainakin, jos bussilla pitkienkin matkojen matkustaminen on mieluista. Jos jo Kööpenhaminassa asuessani olisin perehtynyt FlixBusin hintoihin ja reitteihin, olisin todennäköisesti käynyt kahdellakymmenellä eurolla Hampurissa tai Tukholmassa, tai neljällä kympillä Berliinissä. Tai vielä todennäköisemmin: käynyt FlixBusilla niissä kaikissa.


14 comments
  1. FlixBus on aivan loistava! Olen nyt neljä kertaa (Zagreb – Ljubljana – Venetsia ja menopaluu Praha – Karlovy Vary) käyttänyt yhtiötä tänä vuonna ja kaikki ovat olleet ajallaan ja kaikki on toiminut. Ja pitkänä miehenä arvostan suuresti isoa jalkatilaa. Ja wifi on toiminut loistavasti lukuunottamatta toista suuntaa Tsekeissä. Ja mikä parasta, matkat eivät maksa oikeasti paljoa mitään. :)

    1. Kiva kuulla, että sinullakin on ollut hyviä kokemuksia Flixbusista! Mikähän ongelma mulla oli wifin kanssa sitten, kun ei taidakaan olla tyypillinen juttu että nettiä voi käyttää vain pari tuntia. Mutta hyvä tietää, että usein netti kuitenkin toimii busseissa ongelmitta! :)

  2. Flixbus ei ole tuttu, mutta LuxExpress on. LuxExpress on itäpainotteinen. Sen lisäksi on SuperBus ja PolskiBus, jotka ovat meikäläisen OnniBusin sisarfirmoja. Pisin matka bussissa Härmän ulkopuolella on ollut varmasti Tallinnasta Vilnaan ja siinä epämiellyttävyyden aste riippui siitä, ovatko ihmiset yöllä hiljaa vaiko eivät. Jos on pysähdyksiä, sitä enemmän sähläystä ja melua. Kiva olisi päästä ajelemaan bussilla jossain sisemmällä Euroopassa. Nyt minulla on vähän projekti Suomen kanssa, en oikein joutaisi.

    1. Missä tahansa kulkuneuvossa ärsyttää meluavat matkustajat! Yöllä pitäisi olla itsestäänselvää, että ollaan hiljaa, mutta päiväsaikaankin pitäisi osata ottaa muut matkustajat huomioon… No, ehkä olisi hyvä olla korvatulpat aina mukana :)

  3. Flixbus on loistava, jos vaan voi tinkiä palveluiden tasosta ja luotettavuudesta. Juuri kolme päivää sitten bussini Pariisiin oli 3 tuntia myöhässä, argh! Meidän romanttinen iltakävely Eiffel-tornille peruuntui, eikä jaksettu lopulta hotellilla yhdeltä yöllä enää edes avata viinipulloa. Mutta no, jos pääsee Hollannista Pariisiin parillakympillä, niin pientä epävarmuutta pitää sietää. Siispä olen kanssasi samoilla linjoilla.

    1. Auts, kolme tuntia myöhässä?! Se on kyllä aivan liikaa…! Mulla oli siis tuuria näiden omien matkojeni kanssa, mutta hyvä tietää, että myöhästymisiin kannattaa varautua!

  4. Itävallassa laukuista pyydettiin siis ainakin 15-20e ja syynä matkalaukku. Eivät asiakaspalvelussa tienneet mitään tekikö kuski oikein vai väärin. Bussissa voi myös kuunnella musiikkia mp3-soittimella jos netti ei toimi

    1. No huh huh, tuo on aivan järjetön hinta! Oliko kyse siis jokaisesta laukusta, vai jos oli useampi kuin yksi? En tiedä, onko sitä missään mainittu, että paljonko kuljettaja veloittaa ylimääräisestä laukusta, mutta ei kai se nyt niinkään voi mennä, että kuljettaja veloittaa mitä sattuu!

  5. Nuo hinnat ovat kyllä hyvät mutta ei kaikki ole yhtä halpoja esim. Saksa päästä päähän kerralla mennessä maksaa yli 100e ja on vaihtoja, eli siis melkein kuin junissakin. Kannattaa tutustua myös Eurolinesiin ja postbussiin, joka kulkee Sveitsissä ja Saksassa. Flixbussista minulla on erilaisia kokemuksia, Itävallassa oli erittäin ikävä pappakuski joka otti heti matkalaukusta maksun (siis yhdestä per henkilö) ja kehtasi yrittää heittää laukun ulos väärällä pysäkillä. Jolloin muutkin matkustajat joutuivat menemään sanomaan hänelle siitä käytöksestä. Sen jälkeen kuski kiukutteli ja sammutti kaikki bussin valot. Inhottaa myös se kun bussit ajelee ainakin Saksassa täysin pilkkopimeillä teillä illalla, joka ei varmaankaan ole yhtä turvallista kuin päiväsaikaan. Tievaloissa on alettu säästää eli turvallisuudessa. Mutta päiväsaikaan voin suositella noita busseja budjettimatkaajille, tosin omaa matkalaukkua/laukkua täytyy vahtia ihan jo kuskienkin takia näköjään. Useita reittejä on myös muuteltu liikaa, esim. Italiaan meni ennen suora bussi Saksan useista kaupungeista mutta enää ei kuin yhdestä tai kahdesta/muutamasta. Italiassa ja Bratislavassa oli rennommat kuskit! yksi kuski meni takapenkille nukkumaan kun toinen kuski ajoi ja Bratislavassa oli hauska ja rento kuski joka innostui hyräilemään lauluja ajaessaan. Noita busseja on eri tasoisia ja suurin osa ollut ok, mutta yksi bussi oli ikivanha ja haiseva puolalaisbussi joka oli muutettu flixbussiksi. Myös tauot vaihtelee, jotkut kuskit pysähtyvät lukuisia kertoja ja jotkut eivät ollenkaan. Yksi naiskuski pysähtyi 3 kertaa syömään

    1. Olen huomannut, että jos joutuu menemään usealla bussilla, tulee matkalle reilusti hintaa. Lieköhän silloin joutuu maksamaan jokaisesta matkasta täyden hinnan… Joten Flixbus on halvimmillaan suorilla reiteillä. Mikähän siinä on, että (ainakin minun kokemuksen mukaan) monet bussi- ja taksikuskit on hemmetin kärttyisiä? :D Parhaimpia on juuri nuo leppoisat tyypit, ja niiden kyydissä tuntuukin turvallisemmalta kuin kiukkuavien hermokimppujen.

      Oishan se kiva, jos Flixbus olisi niin kuin vaikka Ryanair, jonka koneet taitaa kaikki olla ulkonäöltään ja palveluiltaan identtiset. Ei tulisi pettymyksiä kun toisinaan on aivan upouusi bussi ja toisinaan taas joku vanha puolalainen rutku…

  6. Mä matkustin viime kesänä Göteborgista Osloon ja matka meni oikein mukavasti. Luulin, että bussi tulisi olemaan täynnä mutta yllätyksekseni matkustajia oli aika vähän. Bussilla Osloon saapuminen kauniissa kesäsäässä oli yksi koko reissun kohokohtia. Maisemat olivat huikean kauniit ja ihastuin Osloon jo ennen kuin olin päässyt bussista ulos. Oikein hyvä kokemus siis!

    1. Se on kyllä onni, jos bussi ei ole täynnä! Tuo reippaasti matkustusmukavuutta lisää, kun vieruspaikka on tyhjä :) Bussilla matkustamisen plussapuolia on se, että matkalla saattaa nähdä upeita maisemia! Ja bussin ajaessa uuden kaupungin bussiasemalle ehtii nähdä hieman kaupunkiakin… Flixbusilla tuntuu olevan hyviä reittejä ympäri Pohjoismaita. Kun vaan tulisi Suomeenkin… :)

  7. Mun ensimmäinen Flixbus-kokemus, Köpiksestä Malmöön, oli aika karu. Bussi oli reippaasti myöhässä, paikalle ilmestyneen bussin kuski oli todella töykeä ym. Olen jopa kirjoittanut tuosta ensikokemuksestani postauksen: http://www.rantapallo.fi/kerranpoistuinkotoa/2016/12/14/kun-saastin-rahaa-ja-karsin-vaarasta-paasta-hymyileva-bussikuski/ Onneksi pääsin yli tuosta vähemmän mairittelevasta ensikokemuksesta ja olen tuon jälkeen matkustanut Flixbusilla ainakin Italiassa. Siellä meno on ollut hyvää peruslaatua, ei mitään ihmeellistä, mutta en sitä noilla hinnoilla odotakaan :)

    1. No sehän se, eihän noilla hinnoilla mitään huippukokemusta odota, mutta toivottavaa tietenkin olisi että bussi olisi ajallaan ja kuski olisi asiallinen… Onneksi pääsit yli tuosta ensimmäisestä kokemuksesta, sillä onhan tämä edullinen tapa matkustaa Euroopassa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *