Elokuusta tulikin reissukuu!

Viime kesään verrattuna tämä kesä on ollut todellinen reissukesä, sillä kun viime vuonna kesän kuukaudet kuluivat pääsääntöisesti töitä paiskiessa ja reissukassaa talven varalle kerryttäessä, olen tänä kesänä sentään ehtinyt töiden ohessa reissatakin ihan mukavasti. Ja pitkästä aikaa matkakohteiden joukossa on ollut myös uusia tuttavuuksia, vaikkakin Unkari taitaa jäädä kohdallani koko kesän (ja kenties koko vuoden!) ainoaksi uudeksi maaksi.

Reissukesä näyttää huipentuvan kuluvaan kuuhun, sillä elokuussa olenkin yllättäen enemmän tien päällä kuin kotona.

image

Berliini

Lesboksen, Budapestin ja Italian jälkeen ajattelin, että kesän matkat on Suomen reissua lukuun ottamatta kasassa, mutta sitten sainkin kutsun Air Berlinin parin päivän blogimatkalle Berliiniin. Ja siitä kutsusta en missään nimessä voinut kieltäytyä, sillä olen kuullut Berliinistä niin paljon hyvää, että tottahan toki se olisi itsekin koettava. Joten keskiviikkona tämä tyttö pakkasi laukkunsa ja lähti elämänsä ensimmäiselle blogimatkalle! Berliinistä kotiuduin myöhään eilen illalla, ja kunhan tässä hieman toivun kaikesta koetusta, tulee blogiin ilman muuta kattavampaa raporttia tuolta matkalta. Alkupaloina toimikoot tämän postauksen kuvat.

image

Riika

Paljoa en kuitenkaan ehdi tässä kotona olemaan, sillä keskiviikkona aloitamme ehkäpä koko kesän mahtavimman matkan! Meillä lähtee reissujen suunnittelu usein hieman käsistä, ja niin tälläkin kertaa: parin päivän Suomen reissu muuttuikin ainakin parin viikon mittaiseksi, ja alkumatkalla vauhtia haetaan Riiasta.

Koska halvimmat lennot Köpiksestä Helsinkiin olivat Air Balticilla Riian kautta, päätimmekin tehdä siellä hieman pidemmän välilaskun, että ehdimme nähdä hieman kaupunkia, syödä hyvin (saa vinkata hyviä ravintoloita!) ja nukkua hyvin. Jälkimmäisen kohdalla innostuttiin taas ehkä hieman liikaa, sillä nähtyämme Riian majoitusten hinnat, varasimme sitten tuoksi yöksi paljoakaan miettimättä sviitin. Ja tämän kun piti olla budjettimatka…

image

Suomi

Reissun Suomi-osuus on tavallista poikkeava, sillä yleensä lennän suoraan Kuopioon ja samaa reittiä takaisin, joten synnyinkaupunkiani enempää en ole Suomenmaata niillä reissuilla nähnyt. Mutta nyt aiomme olla ensiksi pari päivää Helsingissä, josta matka jatkuu viikonlopuksi Jyväskylään. En ole käynyt Jyväskylässä varmaan kymmeneen vuoteen, joten on mahtava mennä sinne pitkästä aikaa uudestaan, katsomaan vastaako kaupunki muistikuviani lainkaan.

Jyväskylästä jatkamme matkaa himpun verran pohjoiseen ja menemme muutamaksi päiväksi nauttimaan keskisuomalaisesta maalais- ja järvimaisemasta. Tätä odotamme molemmat reissulta ehkä eniten, sillä on ihana päästä rauhoittumaan keskelle kaunista suomalaista luontoa. Toivottavasti kesän auringonpaisteet eivät ole tuohon mennessä vielä loppuneet, vaan saamme mekin osamme!

Kuopiossa käymme ilman muuta myös ennen kun lähdemme takaisin kohti Helsinkiä. Helsigissä saatamme yöpyä yhden yön, tai sitten jatkamme suoraan lahden toiselle puolelle.

image

Tallinna

Tallinnassa olen jo pitkään halunnut käydä ihan ajan kanssa, ja nyt siihen on vihdoin loistava mahdollisuus. Olettaen tietenkin, että emme ole reissaamisesta väsyneinä nousseet jo Helsingissä Kööpenhaminaan vievään koneeseen. Sekin kun voi olla mahdollista. Tarkoituksena kuitenkin on viettää ainakin pari päivää Tallinnassa ennen kun lennämme sieltä takaisin kotiin. Tai, jos ihastumme Riikaan tulomatkan yhden yön pysähdyksellä, saatamme jopa mennä sinne paluumatkalla uudestaan.

image

Kööpenhaminaan on tarkoitus palata kuun vaihteessa, mutta mitään tarkkaa ei olla vielä lyöty lukkoon. Fiiliksen mukaan siis mennään, mutta tuskin kovin pitkälle syyskuuhun reissussa kuitenkaan ollaan, sillä Mallorcalle lähtö on sekin jo lähes nurkan takan. Ja sitä ennen pitää saada Kööpenhaminan bucket list ruksittua!

Aikamoinen reissukuu tästä elokuusta sittenkin tuli, vaikka alunperin suunnitelmissa tosiaankin oli vain parin päivän reissu Suomeen. Mutta mahtavaa näin!

Saa huikata ravintolavinkkejä etenkin Riikaan ja Jyväskylään!

12 comments
  1. Ihan loistava idea tuo stop over Riikassa! Air Balticin lentoja vältän edullisuuden vuoksi juuri siksi, että vaihto jossain niin lähellä matkalla keskieurooppaan tuntuu niin turhalta. Riika on kuitenkin näkemättä, joten odotan todella suurella mielenkiinnolla kokemustasi. Jyväskylä on ihana ja siellä vierailemme säännöllisesti. Ihan pahaa tekee, että tämän kesän reissu on vielä tekemättä. Ehkäpä siis syysmatka :) Ihanaa reissua teille!

    1. Kiitos Milla! :) Ei mekään näitä lentoja oltais otettu, jos ei oltais keksitty, että voidaan olla yö Riiassa samalla. Mieluummin sitten olisi maksanut pikkaisen ekstraa suorasta ja nopeammasta lennosta. Mutta hyvä näin, sillä Riika oli meillä joka tapauksessa suunnitelmissa, vaikka ajateltiin ensiksi mennä sinne vasta koko reissun lopuksi. Olen käynyt kaupungissa kaksi kertaa aikaisemmin ja tykkäsin silloin todella paljon. Mielenkiinnolla palaan kaupunkiin nyt kymmenisen vuotta myöhemmin :)

  2. Riika ja Berliini molemmat niin ihania paikkoja! Riiassa kannattaa käydä BakeBerry-kahvilassa, ihan Islannin konsulaatin vieressä vanhassa kaupungissa. Me käytiin siellä muutaman päivän lomalla joka päivä kun se vain oli paras. Smoothiet, kahvit ja leivokset maksoi ihan naurettavan vähän. Paikka oli muutenkin mitä viihtyisin. Ihana reissukuu! <3

    1. Kiitos vinkistä! Pitää pistää BakeBerryn nimi korvan taakse sille varalle kun alkaa kahvi- ja leivoshammasta kolottaa. Näyttää jopa olevan vain 500 metrin päässä meidän hotellista, joten matka ei ainakaan ole ongelma :)
      Ja kiitos muuten sun Berliinin Tempelhofin lentokenttä -postauksesta, tuli sen ansiosta käytyä siellä! :)

  3. Hyvältä kuulostaa teidän matkasuunnitelmat. Minua kiinnostaa teidän kohteista Riika eniten, koska siellä ei ole tullut vielä käytyä, vaikka suht lähellä onkin. Jyväskylässä olen asunut parikymmentä vuotta sitten mutta ravintolat on niistä ajoista varmasti muuttuneet. Viimeksi kävin siellä viime kesänä ja kävimme viikinkiravintola Haraldissa syömässä. Helsingistä löytyy sama ravintola. Keskustassa myös ihania kahviloita, mutta nimet ei valitettavasti jääneet muistiin. Hyvää reissua!

    1. Kuopiossakin on Harald, ja sinne veinkin viime kerralla poikaystävän torstain hernekeitto ja pannari -lounaalle. Hyvin maistui tanskalaiselle hernekeitto! Ja ravintoloiden sisustus on vallan mainio :)
      Mä olen käynyt Riiassa pari kertaa aikaisemmin, mutta niistä kerroista on jo niin paljon aikaa, että mahtavaa päästä käymään siellä taas, edes pikaisesti. Se muistikuva kaupungista on jäänyt, että se oli niin kiva että olen viime kerrasta asti halunnut sinne uudestaan. Kiitos kommentista! :)

  4. Riiassa Restaurant 3 on ainakin hyvä fine dining -rafla, viisi ruokalajia 39 euroa ja seitsemän taisi olla 49. Hyvää latvialaista “metsäruokaa”, kuten ne itse mainostavat. Mun on ollut tarkoitus tehdä siitä oma juttunsa, mutta en ole vielä ehtinyt. :)

    1. Yritän saada ens viikolla Berliinin postaukset ulos, ja muutama ravintolavinkkikin on luvassa! :) Kiitos, ihana päästä käymään taas Kuopiossa, edellisestä kerrasta kun on aikaa jo viitisen kuukautta… Teilläkin taitaa olla edessä vauvan ensimmäinen Suomen reissu? :)

  5. Kiva, että voin vinkata jotain. Olimme Jyväskylässä ja kävimme tyttäremme kanssa TeeLeidi-nimisessä teehuoneessa, jossa nautimme teetä (valittavana kymmeniä lajeja) sekä leivoksia.
    Tyttö ja vävy varasivat sieltä pöydän kymmenvuotishääpäiväksensä, joka on tämän elokuun lopulla.
    Laitan (ehkä huomenna) pienen postauksen teetalosta blogiini. Käykääpä siellä.

    Kävimme syömässä Bella Roma-pitzeriassa, nam, suosittelen.

    1. Hei, kiitos paljon tuosta TeeLeidi-vinkistä! Yleensä tulee käytyä aina vain kahvilassa kahvilla, vaikka tykätäänkin molemmat teestä todella paljon, joten kiva olisi käydä hyvässä teehuoneessa vaihteeksi. Pitääkin käydä kurkkaamassa, joko olet saanut postauksen ulos :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *