Elokuu oli tylsä ja ikävä kuukausi.
Olin pelännyt elokuun ja Kreetan kuumimman ajanjakson saapumista jo siitä lähtien, kun saavuimme Kreetalle marraskuussa. Olen viettänyt Kreetalla aikaisemmin kaksi kesää, ja molemmista kerroista ovat mieleeni jääneet järkyttävän kuumat elokuut.
Sellaiset elokuut, jolloin haluaisi viettää jokaisen päivän vain sisällä ilmastointilaitteesta puhaltavan kylmän ilmavirran alla. Sellaiset elokuut, jolloin jokainen vaateparsi tuntuu liian paksulta, jolloin kuumuus vie ruokahalun ja jolloin iholle iskevät auringon säteet tekevät kipeää.
Sellaiset elokuut, jolloin ei haluaisi astua lainkaan ulos kiehuvan kuumaan kesäsäähän. Tai ehkä korkeintaan vain sitten, kun tulipallo on jättänyt pilvettömän taivaan ja laskeutunut mereen tai vuorten taakse, jättäen ilman edelleen lämpimäksi, mutta paljon, paljon siedettävämmäksi.
Minä kun en pidä kuumuudesta. Minulle riittäisi vallan hyvin 25 astetta ja puolipilvinen sää. Sellainen farkut ja t-paita -sää, ja hieman sadetta silloin tällöin. Mutta miksi sitten asun Kreetalla, yhdessä Euroopan kuumimmista paikoista, saatat ihmetellä? No, niitä syitä olen maininnut varmasti jokaisessa Kreetaa käsittelevässä postauksessa, ja listannutkin täällä. Ja yksi syistä on se, että valtaosa Kreetan talvesta on kuin minun toiveitteni kesä; lempeän lämmin ja satunnaisen sateinen.
Nyt jälkeen päin ajateltuna tämä elokuu ei ollutkaan niin armottoman kuuma, kuin olin pelännyt. Mutta ehkä se vain tuntui leudommalta juuri siitä syystä, että tein juuri niin kuin halusin: pysyttelin päivät sisätiloissa, enkä edes vapaapäivinä poistunut kotoa paria pyörälenkkiä lukuun ottamatta. Montakohan kertaa totesin elokuun aikana, että siestaa ei todellakaan ole keksitty suotta!
Suunnittelin kyllä tekeväni viikonloppuisin vaikka mitä, mutta mieleni muuttui kun avasin ulko-oven: en todellakaan poistuisi kotoa, en tänäänkään. Siinä ovella lähtöaikeeni pyörtäessäni unohdin aina, että talomme edusta on kenties koko saaren kuumin paikka, sillä terassillemme ei käy lainkaan tuulenvire mutta aurinko paistaa suoraan lähes koko päivän tehden kivilaatoista kuin valtavan kuumuutta hohkaavan kiukaan. Kun muualla lämpötila kolkutteli neljääkymmentä astetta, nousi lämpömittari meillä reilusti korkeammalle.
Kuumuuden aiheuttaman tekemättömyyden vuoksi elokuu oli kieltämättä aika tylsä ja toisti nopeasti tutuksi tullutta kaavaa töihin, kauppaan, kotiin. Reviirini supistui kodin, työpaikan ja ruokakaupan kattavaksi litteäksi kolmioksi.
Rutiinit rikkoutuivat saadessani Suomesta ikäviä uutisia ja joiden vuoksi matkustin Kuopioon elokuun aikana kahdesti. Elokuu oli henkisesti rankka kuukausi, sillä en ole koskaan tuntenut niin suurta surua kuin nyt, menettäessäni minulle äärimmäisen tärkeän ja rakkaan ihmisen. Enkä ole koskaan tuntenut tällaista syyllisyyttä ulkomailla asumisesta – tai lähinnä siitä, että en käynyt Suomessa yli vuoteen. Miksi en käynyt? Mikä muka oli tärkeämpää?!
Helteiden pakottaessa minut pysymään sisätiloissa, oli minulla aikaa ajatella ja surra. Surutyö jatkuu toki vielä kauan, ja surun kulkiessa aaltoina ei huominen välttämättä ole eilistä helpompi, mutta pikku hiljaa, askel kerrallaan, suru menetyksestä muuttunee kiitollisuuteen siitä, että tämä upea ihminen oli suuri osa elämääni.
Olen kaikin puolin onnellinen, että elokuu on nyt ohi. Vaikka lämpötilat Kreetalla ovat edelleen kolmessakymmenessä, on ilmassa odottava tunnelma. Kyllä se syksy sieltä pian saapuu!
Tämän jutun kuvituksena on elokuussa kännykällä otettuja kuvia.
6 comments
Huh huh! Olen ollut kerran Kreetalla lomalla heinäkuussa ja muistan, että oli ihan turkasen kuuma. Joten osaan samaistua. Meillä täällä Kaliforniassa on välillä hiukan samaa meininkiä. Tämä kesä on ollut kuitenkin aika viileä, Suomessa itse asiassa oli kuumempaa eikä siellä tietenkään ole ilmastointia taloissa.
Osanotto lähimmäisen menetyksen johdosta. Meillä on myös ollut tänä vuonna surua, ja olen mielessä on ollut paljon samoja pohdintoja. Se on tämä ulkosuomalaisuuden nurja puoli.
Suomessa käydessäni kuulin todella paljon tarinoita siitä, kuinka kamalan kuuma siellä oli ollut etenkin sisällä. Ja voin todella uskoa sen, sillä me ei vieläkään pärjätä ilman ilmastointia, vaikka lämpötilat ovat tippuneet jo reippaasti alle 30 asteeseen. Vihdoinkin! :)
Kiitos Paula! <3 Suomessa asuvan läheisen menettäminen on kauheinta, mitä olen näiden ulkomailla vietettyjen vuosien aikana kokenut. Tämä oli ensimmäinen menetykseni näiden 10 vuoden aikana. Pelkäsin uutisia pitkään ja osasin kai niitä odottaakin, mutta silti surun määrä yllätti täysin. Ja se, kuinka paljon minua kaduttaa, että en ole käynyt Suomessa useammin.
Voimia teille!
Muistan, kun joku vuosi oltiin juuri elokuussa Kreetalla ja kyllä siellä oli niin himputin kuuma – aurinko on suorastaan sellainen oksettavan pistävä, että hetken auringossa oleilun jälkeen alkaa pyörryttää. Mutta ihanaa kun teillä on ilmastointi, sellaista oltaisiin kaivattu Suomessakin hellejakson ollessa päällä kun asunto oli yötäpäivää 30-40 asteen lämmöissä. :D
Voimia surutyöhön! <3
Kiitos! <3
Mä en ymmärrä, miten Suomessa on selvitty niistä helteistä! Olihan se varmasti hetken ihanaa, kun kerrankin oli kunnon kesä, mutta jos hellettä ei pääse pakoon edes sisälle, alkaa se jo nakertaa omaa hyvinvointia. Kovin moni ei taida toivoa yhtä kuumaa kesää ihan heti uudestaan :D
Lissabonissa on taas ollut aika hyvä nyt. Aamuisin viileä, mut iltapäivisin mukavan lämmin. Vähän hikistä, mutta pystyy kuitenkin toimia. Olin tosin Suomessa viis päivää ja Rodoksella viikon tässä välillä. Rodoskaan ei tuntunut niin kuumalta kun joskus aiemmin, joten ehkä oon vähän tottunut tähän lämpösempään ilmaan.
Voimia suruun!
Kiitos Miia <3
Se on kyllä totta, että lämpöä tottuu sietämään paremmin kun on pidempään kuumassa kohteessa. Siis ainakin, jos viettää aikaa ulkona, minä kun tuskin siedän kuumuutta yhtään sen paremmin kuin vuosi sitten :D