Kiitos ja hei, elämäni vuosikymmen!

Vuosikymmenen viimeisenä päivänä pysähdyin kelaamaan, en vain viimeistä vuotta, vaan koko vuosikymmentä taakse päin ja muistelin, mitä kaikkea näinä vuosina on tapahtunut. Ja paljon kymmeneen vuoteen onkin mahtunut, sillä eilen päättynyt ajanjakso oli eittämättä elämäni vuosikymmen – ja ennen kaikkea matkustelun vuosikymmen!


2010 – Puolet vuodesta asuin Thaimaassa ja puolet Kreetalla. Thaimaassa viihdyin, mutta Kreeta ei oikein sykähdyttänyt. Vähänpä tiesin, että tulevien vuosien aikana mieleni Kreetan suhteen muuttuisi ja tulisin viettämään tuolla Välimeren saarella 2010-luvulla enemmän aikaa kuin missään muualla…

Toteutunut unelma: Thaimaassa asuminen

2011 – Kaksi vuotta matkaoppaana oli riittävästi, sillä toisena talvena Thaimaassa minulla ei ollut enää hyvä olla ja töissä tuntui kaikki hankaavan. Motivaatio oli nollassa, vaikka olin kesäksi saanut monien haluaman esimiespaikan Egyptistä.

Pyysin virkavapaata puoleksi vuodeksi, sillä en kokenut että olisin pystynyt esimiehenä kannustamaan muita, kun oma työintoni oli niin totaalisen kadoksissa. Vapaata ei herunut, joten minulle ei jäänyt muuta vaihtohetoa kuin irtisanoutua. Oli uusien seikkailujen aika, ja huhtikuussa lensin Phuketista Kuala Lumpurin kautta Melbourneen vuodeksi.

Toteutunut unelma: Vuosi Australiassa

Muistoja maailmalta: Australia

2012 – Huhtikuussa Australian-vuosi päättyi ja palasin takaisin matkaoppaaksi – jälleen Kreetalle. Työnantaja oli edellistä pienempi matkanjärjestäjä, ja se osoittautuikin minulle suurta firmaa sopivammaksi työpaikaksi. Työskentelin tiimin ainoana suomalaisena, joten pääsin vaikuttamaan asioihin ja periaatteessa päätinkin kaikesta itse. Tämä motivoi hurjasti, ja tulokset puhuivat puolestaan. Tällä kertaa Kreeta valloitti minut – kuten myös talven kotini värikäs, elämäniloinen ja sikarintuoksuinen Kuuba.

Toteutunut unelma: Kuuba

2013 – Kuuban jälkeen vietin kesän Manner-Kreikassa, jonka jälkeen lennähdin talveksi taas Karibialle, tällä kertaa Dominikaaniseen tasavaltaan.

Toteutunut unelma: Valaiden näkeminen

2014 – Ensimmäisestä opaskesästäni 2009 saakka haaveenani oli päästä työskentelemään Kroatiaan, ja nyt oli vihdoin sen kesän vuoro. Ja pian tajusin, miksi tämä unelma oli antanut odotuttaa toteutumistaan: nyt nimittäin tapasin Thomaksen, jonka perässä muutin kesän loputtua Kööpenhaminaan kieltäytyen toisesta Dominikaanisen tasavallan talvesta. Thomaksesta tuli koko vuosikymmenen tärkein ihminen.

Toteutunut unelma: Kroatia

2015 – Monen hektisen ja reissujen täyteisen vuoden jälkeen elämä Kööpenhaminassa asettui arkisiin uomiinsa, joka ei sitten ollutkaan pidemmän päälle niin mielekästä kuin maailmalla juurettomana seilatessani olin kuvitellut. Vuoden lopussa pakkasimme rinkat ja lähdimme kolmeksi kuukaudeksi Kaakkois-Aasiaan.

Toteutunut unelma: Pitkä reppureissu

Ubud

2016 – Helmikuussa päättyneen pitkän reissun jälkeen oli entistäkin hankalampi sopeutua Tanskan talviseen arkeen. Elämä alkoi olla viikonlopun, loman, kesän odotusta. Mutta viikonloput menivät liian nopeasti, lomaa oli vain vähän ja kesäkin jäi lyhyeksi, joten jotain muuta oli keksittävä. Lähdimme sitten talveksi Mallorcalle, mutta valitettavasti työ ei vastannutkaan odotuksiamme, joten palasimme takaisin lähtöruutuun vain parin kuukauden jälkeen.

Toteutunut unelma: Kuukausi Balilla

2017 – Irtisanouduimme töistä, ostimme auton, pistimme kämpän vuokralle ja elokuun alussa vain otimme ja lähdimme. Hei hei Kööpenhamina, tällä kertaa emme aio tulla takaisin! Ajeltuamme Eurooppaa ristiin rastiin muutaman kuukauden, sain töitä Kreetalta ja päätimme mennä talvehtimaan tutulle saarelle.

Toteutunut unelma: Määrittelemättömän pitkä Euroopan-roadtrip

Prahan kattobaarit

2018 – Talvi Kreetalla vaihtui kesäksi, ja kohta alkoikin jo toinen talvi. Vaikka arki on arkea Välimeren rannallakin, oli elämä loksahtanut sen verran mukavasti paikoilleen, että päätimme jäädä Kreetalle toistaiseksi, ilman pienintäkään haavetta vaihtaa maisemaa lähitulevaisuudessa. Aika toki näyttäisi muuttuisiko mieli, mutta juuri nyt oli hyvä olla. Enää en odottanut viikonloppua tai kesää, vaan nautin siitä mitä oli tässä ja nyt.

Toteutunut unelma: Juurettomien vuosien jälkeen löysin kodin

2019 – Elämäni vuosikymmen sai hyvin erilaisen viimeisen vuoden, kuin edeltävät vuodet olisivat antaneet ymmärtää. Vuonna 2019 nimittäin matkustin vähemmän kuin yhtenäkään muuna vuonna, mutta yllättäen se ei haitannut lainkaan. Kreetalla oli edelleen hyvä olla, eikä aikaisempien vuosien kaltaista paloa matkustamiseen enää ollut.

Kohokohdat: Uudet mielenkiintoiset työkuviot, itsensä haastaminen, oman kylän kissat ja ojasta löytyneiden koiranpentujen onnellinen kohtalo. Tätä kirjoittaessani kahdeksasta pelastuneesta koirasta on enää vain yksi pentu vailla kotia!

Ihana koti-ikävä

Kun vuoden viimeisenä aamuna olin viemässä Thomasta töihin sen jälkeen kun olimme ruokkineet kylämme seitsemän kissaa, kylän laidalla olevaan oliivipuuhun viikkoa aikaisemmin asumaan ilmestyneen bonus-kissan ja läheisen kirkon takana majailevat viisi kissanpentua, kysyi Thomas pilke silmäkulmassa, että eikö olisi hienoa, jos meillä olisi kissahoitola. Kulkukissojen hoivakoti. Olisi, ja koirien myös!

Siinäpä siis teema vuodelle 2020, Thomas ehdotti. Tai miksei samoin tein koko 2020-luvulle – matkustelun vuosikymmen kun on jo koettu!

2 comments
  1. Hyvää uutta vuotta Terhi! :) Todella rikas ja monipuolinen vuosikymmen sinulla on ollut. Mietin omaani myös vuoden vaihtuessa ja viimeisen 10 vuoden aikana on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, etten olisi uskaltanut siitä kaikesta edes haaveilla. Suurimmat reissut tuli tehtyä, muutettua toiselle paikkakunnalle, kaksi koiraa sai meiltä kodin ja lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Jos tulevat 10 vuotta tarjoavat edes puolet siitä mitä edellinen vuosikymmen tarjosi, niin ei voi olla muuta kuin kiitollinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *