Matkapäiväkirja, osa 2: Comojärven kaunis Carlotta & Menaggio

Heräsin ensimmäiseen Comojärven aamuun väsyneenä ja kurkku kipeänä. Huoneessa oli ollut yöllä todella viileää, eikä ohut viltti ollut lämmittänyt tarpeeksi. Lisäksi sängyn patja oli keskeltä kuopalla, joten kylmyyden lisäksi kuoppaan valuminen ja huonossa asennossa nukkuminen oli herättänyt minut toistuvasti.

Maittavan ja monipuolisen aamiaisen jälkeen vaihdoimme huonetta, ja uuden huoneen patja oli niin kuin sen pitääkin olla – siltä osin seuraavasta yöstä olisi siis tulossa parempi. Myös uusi huone oli ensimmäisen tapaan viihtyisä, ja koska saimme huoneen samasta kohtaa eri kerroksesta, emme joutuneet luopumaan kulmahuoneen kahteen suuntaan avautuvista italialaisista vuoristomaisemista.

Edellisillan sateesta ja sumusta oli jäljellä vain muutama San Fedelen kylän yllä leijaileva pilvenhattara. Aamuaurinko houkutteli viettämään laiskaa aamua hotellin pihalla kahvikupposen kanssa, mutta koska sääennuste lupaili iltapäiväksi sadetta, hyppäsimme autoon heti uuden huoneen saatuamme.

Meillä ei ollut mitään tarkkaa reittisuunnitelmaa tulevalle päivälle, mutta Menaggioon olisi tarkoitus päätyä päivän aikana. Haaveliin venekyydistä Bellagioon ja Varennaan, mutta mahdollisen sateen vuoksi voisi olla parempi jättää näissä kylissä vierailu toiseen päivään. Menaggiosta ajaisimme takaisin San Fedeleen kenties Luganojärven kautta. Sveitsin puolelle emme olisi menossa, sillä Italiasta poistuminen oli vuokra-autollamme kielletty, mutta muuten olisi mielenkiintoista nähdä myös viereisen järven aluetta.

Benito Mussolinin surmapaikka

Ajoimme mutkittelevaa vuoristotieta San Fedelestä alas Comojärvelle, ja lähdimme ajamaan rantatien mukaisesti kohti koillista. Ensimmäinen pysähdyksemme tulisi olemaan Giulino di Mezzegra -nimisessä kylässä, Benito Mussolinin surmapaikalla.

Benito Mussolinin surmaamisesta on lukuisia tarinoita, mutta yleisimmin uskotaan, että hän ja hänen rakastajattarensa Clara Petacci saivat surmansa partisaani Walter Audision luodeista. Mussolini ja Petacci olivat olleet saksalaisten avustamalla pakomatkalla Milanosta Sveitsiin, kun kommunistiset partisaanisissit pysäyttivät ja vangitsivat heidät Comojärven Dongo-kylässä 27.4.1945. Heidät vietiin Mezzegraan, jossa heidät ammuttiin seuraavana päivänä. Kuolinpaikalla on muistoristi.

Villa Carlotta ja kasvitieteellinen puutarha

Koska aurinko jatkoi paistamistaan, päätimme seuraavaksi pysähtyä Tremezossa sijaitsevassa Villa Carlotassa. Kymmenen euron sisäänpääsymaksulla pääsee tutustumaan 70 000 m² suuruiseen alueeseen, jolla sijaitsee 1600-luvun lopussa rakennettu upea villa sekä vehreä kasvitieteellinen puutarha.

Puutarhassa on kaksi merkittyä reittiä, joista toisen kiertämiseen menee hitaalla tahdilla noin puolitoista tuntia, ja toinen on puolet nopeampi. Toki siellä voi kävellä myös ihan oman mielensä mukaan, ja pientä soveltamista suosittelenkin, sillä edes pidempi reiteistä ei vie kaikkien kujien ja polkujen läpi.

Kävelykierroksen jälkeen levähdimme hetken villan vieressä olevilla penkeillä ihaillen kaunista näkymää Comojärvelle ja sen itäpuolella sijaitseville vuorille. Kuinka täällä voikaan olla näin kaunista! Ja miksi en ole tajunnut matkustaa tänne aikaisemmin?! Päätimme Villa Carlotassa vierailun pikaiseen kierrokseen villan sisällä olevassa museossa.

Menaggio – länsirannan helmi

Lueskellessani ennen reissua vinkkejä Comojärvelle, huomasin usein mainittavan kolmen kylän koplasta: Menaggio, Bellagio ja Varenna. Kylät sijaitsevat järven eri rannoilla Menaggion ollessa länsirannalla, Varenna itärannalla ja Bellagio näiden välissä, ylösalaisin käännetyn Y-kirjaimen sakaroiden yhtymäkohdassa. Oli selvää, että näissä kylissä minäkin halusin käydä – ja suunnitelman toteutumisen tekisi helpoksi se, että kylien välillä on useita kertoja päivässä liikennöivä veneyhteys.

Kuten sanottua, tänä päivänä päätimme jättää uhkaavan sateen vuoksi triangelin kaksi muuta kylää väliin, ja keskittyä vain Menaggioon. Tämä osoittautui oikeaksi päätökseksi, sillä jokaista kolmea kylää ei kannattaisikaan mahduttaa yhteen päivään: seuraavan päivän Bellagion- ja Varennan-reissulla tajuamme kahden kylän päivätahdin olevan maksimi.

Saimme auton parkkiin euron tuntihinnalla Giuseppe Garibaldin aukion tuntumaan, ja päätimme aloittaa Menaggioon tutustumisen sen ravintoloiden kautta: on aika syödä reissun ensimmäiset pitsat. Ravintolaksi valikoitui aukion laidalla oleva pizzeria, jonka pitsat olivat kuitenkin pienoinen pettymys liian paksulla pohjalla ja liian suurella juustomäärällä. Viereisen gelaterian lakritsijäätelö toimi jälkiruokana mainiosti.

Lounaan jälkeen kävimme Santo Stefanon kirkossa, ja kävelimme Menaggion pieniä katuja kohti tämän noin 3000 asukkaan kylän pohjoispäätä, josta käännyimme takaisin kohti autoa rantakatua kulkien. Ihastelimme ja huokailimme vähän väliä, sillä koko kylä ja rantakadun järvimaisema on täydellistä silmänruokaa.

Seuranamme oli vain kourallinen turisteja, mutta voin vain kuvitella kuinka ruuhkaista täälläkin on keskikesän lomakautena. Silloin Menaggio ei välttämättä ole enää aivan näin ihana, joten nautimme Menaggiosta juuri tällaisena kuin se meille näyttäytyi: mukavan rauhallisena pikkukylänä, jonka kauneutta ei edes taivaalle kertyvät synkät pilvet pilannut.

Kahvihetki Luganojärven rannalla

Aamun löyhän suunnitelman mukaan lähdimme Menaggiosta kohti Luganojärven rannalla sijaitsevaa Porlezza-kylää. Iltapäiväväsymys alkoi jo vaivata, joten päätimme pysähtyä kylän rantakuppilaan kahville. Juuri sillä hetkellä, kun istuimme kahvilan pöytään, alkoi sataa vettä.

Luganojärvi ei näyttäydy Porlezzasta käsin kovinkaan erikoiselta, eikä missään nimessä voita Comoa, joten intoni päästä käymään Sveitsin puolella Luganon kaupungissa laantui hieman. Kahvien jälkeen lähdimme ajamaan kohti San Fedelen kylää ja hotelliamme, ja tämä 15 kilometrin mittainen pätkä osoittautui kenties koko reissun kauneimmaksi.

Harmi, että puskurissa aggressiivisesti kiinni ajaneet italiaanot estivät meitä tekemästä kuvauspysähdyksiä erityisen upeita maisemia nähdessämme. Vauhdissa auton ikkunan läpi otetut kuvat kun eivät oikein onnistuneet.

Illallinen sateisessa vuoristokylässä

Nukuttuamme hotellilla pikaiset päiväunet, oli aika lähteä illalliselle. Olimme ajatelleet menevämme ensiksi aperitiiveille edellisillalta tuttuun viinibaariin, mutta rankkasade ja ukkonen muutti suunnitelmamme: menisimme reilun kilometrin päässä sijaitsevaan ravintolaan autolla, sillä katujen tulviessa oli käveleminen poissuljettu vaihtoehto.

Illallisravintolaksi Thomas oli valinnut meille San Fedelen yllättävän kattavasta ravintolavalikoimasta Taverna Due Castagnin – viihtyisän ja hyvin paikallisen ravintolan kylän laidalta. Paikallisena tämä ravintola haluaa myös pysyä, sillä aulatilan pöydällä oli kyltti, jossa oli TripAdvisorin päälle vedetty ruksi toivomuksena, että ravintolasta ei sivustolle kirjoitettaisi. Ystävällinen henkilökunta ei meitä turisteja kuitenkaan heittänyt ulos sateeseen, vaan ystävällisesti jopa käänsi italiankielisen ruokalistan meille englanniksi.

Jos satut menemään San Fedelen kylään, suosittelen syömään tässä ravintolassa! Palvelu, pasta ja gnocchit olivat todella hyviä – ja tiramisu taivaallista.

Näin tapahtumarikkaan päivän jälkeen ja vatsa mukavasti täynnä ei tarvinnut unen tuloa juurikaan odotella. Edellisyöstä viisastuneena nukuin legginssit, sukat ja pitkähihainen päällä, ja peittona oli viltin lisäksi myös päiväpeitto. Eipähän paleltanut tällä kertaa!

Yön aikana sade lakkasi, ja loppuloman ajan saimme nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä säästä. Auringonpaiste olikin mainio sää lähteä seuraavana päivänä tutustumaan Bellagioon ja Varennaan.

20 comments
    1. Oi ihanaa, te olitte koko viikonlopun Bellagiossa! Siellä minäkin haluaisin yöpyä seuraavalla kerralla, nyt kävimme Bellagiossa ja Varennassa vain päiväreissulla.

  1. Nyt tuli kyllä sellainen Italia-kuume ettei mitään järkeä! <3 Oon aina ajatellut, että seuraavaksi menisin Toscanaan, Roomakin on vielä käymättä, mutta nyt en enää tiedä, mihin haluaisi. Oliko Como-järven alue siis sun suosikki näistä kaikista vai? :)

    1. Joo, Comojärvi on ollut suosikkini! Toscanassa olen käynyt Pisassa, Firenzessä ja Luccassa, ja vaikka kahdesta viimeisestä tykkäsinkin todella paljon, menisin silti mieluummin Comolle. Tai Gardalle, sekin kun on kuulemma ihana. Minuun uppoaa pienet kylät ja vuorimaisemat, ja kun siihen vielä yhdistää järven (tai meren), on paras maisemakombo koossa. Ja silmänruokaa upeiden maisemien muodossa Comolla todellakin riitti! Poikaystäväkin oli haltioissaan ja haluaisi palata sinne takaisin vaikka heti :)

  2. Kauniita maisemia! Olin viime vuonna työmatkalla Bavenon kylässä, Lago Maggiorella ja maisemat olivat aika samankaltaiset kuin Comolla. Paikka, jonne oikeasti olisi ihana palata :)

    1. ​Kuvissa Maggiore​kin näyttää aivan ihanalta! Tuskin voi mennä kovin pahasti vikaan, meni sitten näistä Pohjois-Italian järvistä mille hyvänsä :)

    1. ​Suosittelen pikimmiten käymään Comolla tai Gardalla! Minäkin ajattelin, että siellä tulee käytyä “ehkä sitten joskus”​, ja nytkin mietin pitkään Portugalia Pohjois-Italian sijaan. Mutta onneksi lähdimme Comolle! Paikka just meidän makuun :)

  3. Eikö olekin Como-järvi kaunis vaikka sateisella säälläkin! Jään odottelemaan seuraavaa osaa, toivottavasti matka sujui hyvin loppuun saakka.

    1. ​No on! Aivan kaunis ja ihana ja upea ja mahtava ja…. Voisin lähteä vaikka heti takaisin :) Reissu sujui hyvin loppuun saakka, kiitos vain :) Juttua tulossa blogiin taas pian!​

  4. Como on kaunis, mutta niin on myös Lugano-järvi. Harmillista, että ette ylittäneet rajaa. Olemme olleet kahdesti tuolla ja rajaliikenne soljuu nopsaan. Monet sveitsiläisethän käyvät Italian puolelle halvoilla ruokaostoksilla.

    Mielenkiintoista, että auton vuokraehdot kielsivät Sveitsin puolelle menemisen? Tarkoitetiinko sillä Sveitsin moottoriteitä vigneten vuoksi? Muutenhan tuossa ei ole järkeä, koska Sveitsi on Italiaa turvallisempi maa.

    Monessa paikassa Italiassa ja Espanjassa ei tosiaankaan ole kuin ohut lakana peitteenä, tai korkeintaan joku surkea räsy. Olen useasti käynyt pyytämässä paksumpaa vilttiä respasta. Tosi tylsää nukkua, jos unen läpi paleltaa :/

    1. ​En tiedä, mikä oli autovuokraamon syy siihen, että vuokra-autoa ei saanut viedä rajan yli. Enkä sitä sitten alkanut sen tarkemmin tivata kun ​eipä se olisi asiaa muuttanut. Olisi pitänyt selvittää asia etukäteen, mutta ei tullut mieleen kun monet muut ovat vuokra-autolla päässeet käymään Sveitsissä. Lopulta pääsimme mekin käymään Sveitsin puolella, kävellen kylläkin :D

  5. Upea tuo Villa Carlotta, käymisen arvoinen. Pohjois-Italiassa sää on ikävä kyllä epäluotettava myös keväällä ja kesällä voi olla tuulista ja sateista, etelässä usein aurinkoisempaa

    1. ​Ennen reissua hieman masentelin katsoessani sääennustetta Comolle, mutta loppujen lopuksi säät suosikin todella hyvin paria ekaa päivää lukuun ottamatta. Ja viimeisinä päivinä aloin jo hieman kaivata pilvisempää ja viileämpää säätä. En ole oikein helteiden ystävä :D​

  6. Comojärvi kuuluu lukuisten muidenkin kohteiden lisäksi matkahaaveisiin! Ihanan tarkka kuvaelma päivästänne, jotenkin pystyin ajatuksissani hyppäämään matkaan mukaan täältä kotisohvalta! Kyllä ne vaan on kauniit nuo vuoristomaisemat, ei sille mitään voi.

    1. ​Vuoristomaisemissa vaan on jotain ihanaa, ja kun siihen vielä lisää meren tai järven, voisin tuijotella sitä tuntikausia :) Toivottavasti jossain vaiheessa sinunkin tiesi vie Comolle! Kiitos kommentistasi :)​

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *