Bukarestiin lähtiessä kannattaa pakata mukaan hyvät kengät, sillä Romanian pääkaupunkiin tutustuu näppärästi kävellen. Mistään kovin pienestä kaupungista ei kylläkään ole kyse ja pelkkää apostolin kyytiä käyttämällä saa yhdessä päivässä askelmittariin monen päivän tavoitteet täyteen, mutta kävelemällä kulkien saa kaupungista kattavamman kuvan kuin julkisia käyttäen. Ja kävellen kiertely antaa loistavan syyn pitää useita lepotaukoja, ja tähän tarkoitukseen Bukarestin kahvilat sopivatkin erinomaisesti.

Minä ehdin muutamassa päivässä kiertää lukuisia Bukarestin kuppiloita, ja sain ilokseni huomata niiden olevan yllättävän korkeatasoisia – yllättävän siksi, että en ollut ajatellut Romanian olevan kahvifanin paratiisi, mutta niin vain tuli sekin Romaniaa koskeva ennakkoluuloni todettua vääräksi.

Kokemusteni pohjalta keräsin tähän vinkiksi kolme erinomaista kahvilaa, yhden lounaspaikan ja yhden olutpuutarhan. Suosittelen merkitsemään nämä kännykän karttasovellukseen ennen Bukarestin kaduille jalkautumista!

1. Kahvila Origo – Bukarestin parasta kahvia?

"Bukarest,

Uuteen paikkaan mennessäni teen aina kattavan tutkimustyön löytääkseni parhaimmat kahvilat, sillä en koskaan luota siihen, että löytäisin laadukkaimmat kahvipaikat summamutikassa. Nettiarvostelujen mukaan Bukarestin parasta kahvia saa Origosta, ja tuskin se väite on kovin kaukana todellisuudesta, sillä cappuccinoni oli erinomaista ja baristojen intohimoa kahviin ei voinut olla huomaamatta. Lisäksi palvelu oli niin hyvää, että ei ihan heti tule mieleen toista kahvilaa, jossa minut olisi huomioitu yhtä hyvin kuin Origossa. Erilaisten kahvien lisäksi Origossa on tarjolla pientä purtavaa, cocktaileja, viiniä ja olutta.

Origo
Strada Lipscani 9

2. Pitkiin kahvihetkiin: M60

Bukarest, Romania

Bukarest, Romania

M60 on läppärikansan suosiossa, eikä ihme: kahvilan hillitty skandinaavistyylinen sisustus, nopea nettiyhteys ja kahvin kylkeen tilattavat ruoat pitävät huolen siitä, että täällä viihtyy pitkään joko kaverin kanssa kuulumisia vaihtaen tai töitä tehden. Kahvin lisäksi M60:n juomavalikoimissa on romanialaisia käsityöläisoluita ja kahvila on auki joka päivä puolille öin, joten täällä kannattaa käydä myös illalla!

M60
Osoite: Strada D. I. Mendeleev 2

3. Kahvit mukaan: T-Zero Specialty Coffee Shop

Bukarest, Romania

Bukarest, Romania

T-Zero Specialty Coffee Shop on niin pieni, että istumapaikkoja ei ole kuin parille onnekkaalle. Tämän vuoksi tänne ei kannata tulla kun ajatuksena on hengailla kahvilassa pidemmän kaavan mukaan. Jos lähistöllä ollessasi kahvihammasta kolottaa, on tämä kuitenkin oiva paikka hakea herkullinen kofeiiniannos matkaan mukaan.

T-Zero Specialty Coffee Shop
Osoite: Strada Dianei 1

4. Kirjakauppa ja puutarhakahvila Cafe Verona

Bukarestin kahvilat

Bukarest, Romania

Cafe Veronaa minulle suositteli hostellin työntekijä sisäänkirjautumisen yhteydessä ja suunnistinkin sinne heti ensimmäiseksi. Kahvila sijaitsee Cărturești-kirjakauppaketjun sokkeloisen ja tunnelmallisen liikkeen takana, vilkkaasti liikennöidyn kadun hälinältä suojassa. Cafe Veronan inkiväärilemonade vei kielen niin pahasti mennessään, että minun piti palata puutarhakahvilaan itsetehdylle limulle toistekin.

Cafe Verona
Osoite: Strada Pictor Arthur Verona 13-15

5. Olutpuutarha Gradina Eden

Bukarest, Romania

Bukarest, Romania

Eden on piilotettu helmi, jonne ei varmasti löydä jos ei tiedä paikan sijaintia. Veronan tapaan tämäkin nimittäin sijaitsee piilossa talon takana, mutta onneksi Google Maps tulee apuun. Päiväsaikaan Eden on rauhallinen keidas ja siksi täydellinen taukopaikka kylmän juoman nauttimiseen kaupungin tutkimisen lomassa, mutta illan pimennettyä ja puiden väliin viritettyjen lamppujen sytyttyä Eden herää eloon ja muuttuu trendikkäiden bukarestilaisten kokoontumispaikaksi.

Gradina Eden
Osoite: Calea Victoriei 107


Lue myös:

Bukarest on kiva kaupunki, mutta…
5. reissuviikko: Belgradista Bukarestiin


Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.

Muistoja maailmalta: 10 matkakuvaa
Kreetaa autolla: Rethymnonista järvelle, rotkoon ja luolaan

Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.

2 kommenttia

  1. veehoo

    31.3.2018 at 15:02

    Hyvä lista! Viime joulukuussa kävin Origossa ja tunnelmaltaan ja sisustukseltaan se oli oikein hyvä paikka. Myös palvelu oli moitteetonta, mutta asian varsinainen pihvi eli se kahvi ei vain maistunut minulle. Hyvin tehty latte, mutta jokin maussa tökki vastaan, ehkä erikoinen papulajike. Siitä huolimatta suosittelen paikkaa, koska kaikki muu siellä oli kokemisen arvoista :)

    Reply
    • Terhi

      12.4.2018 at 08:31

      Olen joskus huomannut aivan saman, että näissä kahviin todella hyvin erikoistuneissa kahviloissa se kahvi maistuukin erikoiselta, eikä välttämättä hyvällä tavalla. Ehkä kahvi vaan on niin spesiaalia, että sen maku vaatii totuttelua, ja minun makunystyrät ei vaan ole tottuneet niin hyvään kahviin :D Origossa mielestäni oli paria kahvilajia mistä valita, olikohan jopa niin että yksi kahvilaji vaihtui päivittäin. Ehkä sinun kohdalle osui joku todella erityinen kahvilaji, mutta kiva että kuitenkin tykkäsit paikasta muuten :)

      Kiitos kommentistasi!

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram @vagabondablog