Budapestin New York Café – Maailman kauneimmassa kahvilassa

Olen oikeasti aika vaatimaton, ja minua on yleensä helppo miellyttää. Mutta kun on kyse kahvista, kahviloista ja kakuista, muuttuukin ääni kellossa: olen kahvinatsi, ja etenkin kahvilan kahvin tulee olla ensiluokkaista. Jos näen kahvilassa automaattisen kahvikoneen, käännyn kannoillani, sillä sellaisen litkun tarjoaminen kahvilassa ei ole mitään muuta kuin asiakkaan aliarvioimista.

Kakkuja syön harvoin, ja silloin kun syön, haluan makuelämyksen vievän jalat altani. Vähän niin kuin juustokakku Kööpenhaminan Slice of San Franciscossa tekee. Ja paikka, jossa nautin sen erinomaisen kahvini ja taivaallisen kakkuni, tulisi myös olla jollakin tapaa spesiaali.

Tämän vuoksi Budapestissa ollessani nähtävien paikkojen listallani kärkipäässä komeili maailman kauneimmaksi tituleerattu kahvila, Erzsebet-kadulla sijaitsevaan New York Café. Minua oli peloteltu sen korkeilla hinnoilla, mutta kyllähän sitä erinomaisesta mielellään maksaakin, eikö?

image

Minut otettiin ystävällisesti vastaan ja kerrottuani olevani yksin, minulle näytettiin eittämättä kahvilan huonoin pöytä kiireisen kassapisteen vierestä. Kuulemma se olikin sillä hetkellä paikan ainoa vapaa pöytä yksinäiselle, joten minulla kävi tuuri että ylipäänsä sain paikan. Tarjoilijan ystävällinen kysymys “käykö tämä pöytä sinulle?” oli hellyyttävä, vaikkakin se todisti sen, että myös hänen mielestään pöytä oli huonolla sijainnilla.

Pöydästä kieltäytyminen ei tullut mieleenikään, sillä imin jo itseeni tämän kehutun kahvilan tunnelmaa. Sain ruokalistan eteeni, ja kun olin vasta ehtinyt kääntää ensimmäisen sivun auki, tuli jo toinen tarjoilija kysymään olisinko valmis tilaamaan. Vau, täällä ei ainakaan tarvinnut odottaa palvelua!

image

Parin minuutin päästä olinkin valmis tilaamaan: cappuccino New York ja juustokakkuviipale aprikoosisoseella. Tilaamisen jälkeen päätin käydä vessassa, sillä uskoin, että ehtisin takaisin paljon ennen tilaukseni saapumista. Kahvila on suuri, ja se tosiaankin oli lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä, joten kovin nopeasti tuskin saisin kakkua ja kahvia pöytääni.

WC-tilat sijaitsevat kerrosta ylempänä aivan kahvilan toisessa päässä, joten matkalla pystyin ihastelemaan kahvilaa enemmän. Ja onhan se pramea!

image

Boscolo Hotellin kyljessä oleva New York Café avattiin vuonna 2006, mutta sen ja koko rakennuksen historia ulottuu yli sadan vuoden päähän. Nykyään 107 huoneen luksushotellina toimivan rakennuksen rakennutti New York Life Insurance Company paikalliseksi pääkonttorikseen 1800-luvun loppupuolella. Jo tuolloin katutasossa toimi etenkin kirjoittajien suosiossa ollut kahvila, jota pidettiin koko Budapestin kauneimpana.

Kommunismin ajalla rakennus kansallistettiin, ja sekä pääkonttori että kahvila suljettiin. Sosialistisen järjestelmän romahdettua rakennus myytiin vuosituhannen alussa Boscolo-hotelliketjulle, joka remontoi rakennuksen alkuperäiseen loistoonsa.

image

Tullessani takaisin paikalleni, oli juustokakku jo pöydässä. Ovensuussa oli tarjoilija kahvini kanssa odottamassa, ja kun olin istunut alas, toi hän sen minulle. Kuinkakohan kauan hän oli seisonut siinä tarjotin kädessään, odottaen minun tulevan takaisin pöytään? Pidin eleestä, sillä olihan se kivempi saada kahvi henkilökohtaisesti, kuin että se olisi vain jätetty pöytään odottamaan. Mutta samalla olin hieman noloissani, sillä en arvannut palvelun olevan niin nopeaa ja olin siksi jäänyt matkalle ottamaan rauhassa kuvia – ja tietämättäni siis pitänyt miestä odottamassa.

Hörppäsin valtavasta cappuccinostani ja harmikseni se ei ollut kovinkaan kuumaa, vaan ennemminkin hailakan lämmintä. Ei vessareissuni sentään niin kauaa ollut kestänyt, että kunnolla kuumennettu kahvi olisi siinä ajassa ehtinyt viilentyä lähestulkoon huoneenlämpöiseksi. No, ei se juomatta siltikään jäisi, sillä maku oli ihan hyvä pienestä liiallisesta maitomaisuudesta huolimatta.

image

Seuraavaksi juustokakun kimppuun. Kakkupala oli juuri sopivan kokoinen, eli sellainen, joka saisi kakkukiintiöni taas hetkeksi täyteen, mutta ei kuitenkaan aiheuttaisi valtavaa ähkyä edes suuren cappuccinon kanssa nautittuna. Kakku oli ihan maistuva, mutta ei se kuitenkaan saanut jalkojani tutisemaan, saati että olisi vienyt ne kokonaan alta. Osaan tehdä itse parempaa.

Kaiken kaikkiaan minun kokemukseni tästä hehkutetusta kahvilasta jäi hieman vaisuksi. Hyvä palvelu ja upea paikka, mutta tilaamani tuotteet olivat korkeintaan keskinkertaisia. Sitä paitsi vaatimaton minäni ei taida arvostaa tällaisia krumeluureja niin paljoa, että maksaisi näistä iltapäiväkahveista enää toiste 14 euroa. Etenkään kun kokemus ei odotuksistani huolimatta ollutkaan erinomainen.

Onpahan testattu, mutta jatkossa minulle sopii paremmin vaikkapa se hostellini vieressä ollut hipster-kahvila.

Lue lisää Budapest-postauksia täältä!

Oletko käynyt New York -kahvilassa? Mitä pidit?

22 comments
  1. Kyseisessä paikassa käyneenä en pysty samaistumaan blogikirjoitukseesi. Ottaen huomioon paikan tasokkuuden en alkaisi hinnasta narisemaan. Jos tarkoitus oli käydä halpiskuppilassa niin silloin olit väärässä paikassa.

    1. Kyseisessä paikassa käyneenä tämä on minun mielipiteeni paikasta :) Ja en narisisi paikalliseen hintatasoon nähden korkeasta hinnasta, jos saan sillä sitä ‘tasokkuutta’. Mutta tilaamani tuotteet olivat vain keskinkertaisia, eikä kahvilan prameus antanut minulle sellaista lisäarvoa, että maksaisin pelkästään siitä ekstraa. Esimerkiksi hostellini vieressä olevasta rauhallisesta ja viihtyisästä kahvilasta sain erinomaisen latten parilla eurolla. Se oli kai sitten halpiskuppila, mutta siitä laadusta olisin voinut maksaa enemmänkin.

      1. Niin hostellisi viereisesi kahvilan kohderyhmä ei ole todennäköisesti sama. Jotkut jopa väittävät että juhla mokka on maailman parasta kahvia mutta kyllä varmaan kahvin mieltymyksissä on jokaisella oma mielipiteensä :)

        1. Samaa mieltä, että sen hostellin lähellä olevan kahvilan kohderyhmä oli varmasti eri kuin New Yorkin – eli paikalliset nuorekkaat hyvän kahvin arvostajat, ei turistit jotka menee kahvilaan vain siksi, että paikka on tunnettu. Kahvimakuja on totta kai erilaisia, ja jotkut varmasti maksaa mielellään viisi euroa maitoisesta “cappuccinosta” (tai vaikka siitä Juhla Mokasta), kunhan se vaan tarjoillaan hienossa kupissa :)

  2. Käväistiin tuolla vuosi sitten keväänä ja ilmeisesti osuimme paikalle hiljaiseen aikaan, sillä tilaa oli tuolloin hyvin. Paikka oli tosiaan upea, enkä pitänyt kotimaan kahvilahintoihin tottuneena hintaa kalliina. Budapestin hintoihin verrattuna toki, mutta miljöön takia muutaman ylimääräisen rovon maksoi mielellään. Ja meidän nauttimamme tarjoilutkin olivat ensiluokkaisia: paikan päällä valmistettua omenalimonadia ja jäätelöä, sekä seuralaiseni nauttima latte. Ainoa moite oli, että laskun saamista sai odottaa hyvän tovin.

    1. Onhan se Budapestin hintoihin verrattuna todella kallis kun kahvi tosiaankin oli sen noin 2,5 kertaa tavallista kahvilaa kalliimpi. Ehkä mä satuin tilaamaan vaan paikan hieman heikommat esitykset, ja varmasti siellä on hyvääkin tavaraa tarjolla. Rauhalliseen aikaan voisin mennä kyllä uudestaan jos sattuisin lähistölle, mutta asiakseen en enää tuonne lähtisi.

  3. Puitteet näyttävät olleen prameat, mutta hyvä niin. Kahvi ja kaikkiin näyttävät hyviltä. Ainahan itse voi tehdä paremmin, ainakin minä!

    1. Minä en osaa aina tehdä itse paremmin, ja siksi menen usein mieluummin ravintolaan tai kahvilaan saadakseni oikeasti hyvää. Mutta sitten kun saakin jotain, jonka oikeasti olisi osanut valmistaa itse paremmin, niin kyllähän se harmittaa sitten maksaa sellaisesta. Etenkin ylihintaa!

  4. Budapest on vielä itseltäni näkemättä ja on kauan ollut “must do” listallani. Laitan heti tuon ja muitten mainitseman Gerbeau kahvilan nimet korvan taakse, toiveena on matkustaa Budapestiin joko tänä tai ensi vuonna!

  5. Tällainen miljööfiilistelijä kun olen, minusta New York kahvila on jokaisen forintin arvoinen. Ja meille suomalaisille kiskurikahvilahintoihin tottuneille, onko se sittenkään niin kallis? Vaikka sen paremman kakkupalan saisikin muualta, paikka on todellakin niin huikea, että kannattaa käydä. Etenkin jos saat kiksejä loistosta ja kimalteesta :) Gerbeau taas on minulle se paikka, jonka mielelläni kierrän, sillä olen saanut sieltä niin huonoa palvelua. Liekö tässä samaa yksinmatkaavan palveluongelmaa kuin sinulle Terhi kävi tuolla New Yorkissa. Ärsyttävää todella se, että jos olet yksin matkassa, saat hotelleissa huonoimman huoneen ja ravintoloissa huonoimman pöydän. Jos Budapestin kahvilat kiinnostavat, täällä lisää kokemuksia: http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2016/06/08/maailman-kaunein-kahvila-ja-muita-kahvilavinkkeja-budapestiin/

    1. Suomen kahvilahinnoista en sen enempää tiedä, mutta kovin usein en erinomaista kahvia ole sielläkään saanut (kakkuja en ole vuosiin testannut). Köpiksessä hinnat ovat korkeat, mutta laatu on useimmiten myös erinomaista – ja siitä maksan mielelläni! Mutta tämä kokemus ei ollut nyt ihan hintansa väärti…
      New York on varmasti kullan ja kimalluksen ystävälle aivan mieletön paikka, mutta mä kun henkilökohtaisesti tykkään kotikutoisemmista ja yksinkertaisemmista kahviloista. Ja sellaisista, missä voi istuskella rauhassa pidempään ja missä ei ihmiset pyöri jatkuvasti ympärillä. No, rauhallisempia paikkoja New Yorkissakin varmasi on, mä vaan satuin saamaan paikan juuri siitä kaiken hälinän keskeltä.
      Kiitos kommentista!

  6. Ollaan käyty pyörähtämässä ovella, mutta paikan ollessa täpötäysi mentiin Gerbeauhun. Sekin oli kallis ja makuelämyksistä jäi samat fiilikset kuin sulla. Ihan hyvää, mutta tekisin melkein ite parempaa. Puitteet ovat kuitenkin molemmissa kahviloissa sen verran kunnossa, että menisin rauhallisempaan aikaan uudelleen yrittämään. Tuolla olisi ihana lukea lehteä rauhassa (jos siellä joskus olisi sellainen hetki, ettei olisi turistimassoja!) ja juoda hyvä kuppi kahvia.

    1. Tuo Gerbeau pitää mun ehdottomasti testata seuraavalla kerralla! Ja rauhalliseen aikaan, mieluiten :) Samaa mietin, että onkohan New Yorkissa koskaan rauhallista hetkeä… Sillä silloin sinne olisi huomattavasti miellyttävämpi mennä ja istuskella rauhassa. Nyt siellä oli niin hektistä, että itsellekin tuli kiireinen olo. Kahvilassa pitäisi olla rauhallinen tunnelma, sillä rentoutumaanhan sinne yleensä mennään :)

  7. Gerbeaussa minäkin olen käynyt Budapestissa käydessäni ja prameudesta en paljoa tiedä, kun yleensä istun terassilla syömässä heidän iki-ihanaa kanelijäätelöään. New York Cafessa en olekaan koskaan käynyt. Täytyy käydä se testaamassa seuraavan kerran, kun käy Budapestissa.

    Kiitokset Kööpenhaminan “juustokakkuravintolavinkistä” -San Francisko Slice se nimi olla, kirjoitin vain osoitteen ylös. Sinne täytyy ihan ehdottomasti mennä seuraavalla Kööpenhaminan reissulla. Tähän asti mun suosikkipaikka Köpiksessä on ollut Joe’s Juice, joista olen lukuisat minttubanaani pirtelöt ostanut mukaani. Saa nähdä kauanko sen paikan viehätys enää kestää, kun avaavat joulukuussa täällä Helsingissä Stockan alakerrassa.

    1. Jos juustokakusta tykkää, niin tuo San Francisco on Köpiksessä aivan pakko testata! Pitäisikin käydä siellä piakkoin taas… :P Joe and the Juice taitaa olla nyt ympäri maailmaa supersuosittu mehubaari! Kerran testanneena täytyy sanoa, että en sitäkään villitystä ihan kauheasti ymmärrä :D Tai ehkä syynä on se, että olen kuullut niin paljon tarinoita siitä, kuinka ne nuoret jannut ei tiedä hygieniasta yhtään mitään, joten mun on vaikea mennä paikkaan jossa (urbaanilegendan mukaan) pestään vessat ja keittiö samoilla välineillä.

  8. Aika tyyristä. Vaikuttaa siltä, että ei menetetty kauheasti vaikkei käytykään tuolla ystäväni kanssa parin vuoden takaisella reissulla Budapestiin. Paikka kyllä houkutteli, kun näytti niin överiltä, ja toisaalta samaisesta syystä ei sitten houkutellutkaan. :)

    1. Överi on kyllä loistava sana kuvaamaan tätä paikkaa :D Se, että ympärillä on kaikenlaista krumeluuria, ei mielestäni riitä siihen, että kahvista joutuu maksamaan 2,5 kertaa enemmän kuin muualla. Ja hirveä hälinäkin tuolla tietenkin oli, kun oli niin paljon porukkaa! Joten mun mielestä ainakaan ette menettäneet mitään kun ette käyneet tuolla! :)

  9. Budapestissa vietetyn vaihtarijakson aikana ei tullut kertaakaan käytyä tuossa kahvilassa.
    Sen sijaan aikaa tuli vietttyä Andrássy Útcan varrella sijaitsevan Párisi-kirjakaupan kahvilassa, joka juontaa juurensa myös 1800-luvulta. Kirjakauppa sijaitsee hieman ennen ooppertaloa toisella puolen tietä. Siellä on liukuportaat ylös kahvioon. Kahvilassa soi usein kaunis pianomusiikki. Kannattaa kokeilla sitä paikkaa, siellä ainakin kakut ja muut tuotteet olivat maukkaita ja edullisempia etenkin!

    1. Hei, paljon kiitoksia tästä vinkistä! Kuulostaa aivan ihanalta; vanhan kirjakaupan kahvila, jossa soi pianomusiikki :) Tuonne pitää mennä seuraavalla Budapestin reissulla!

  10. Tuolla kahvilassa en muistanutkaan käydä Budapestissa, vaan pistäydyin vain Gerbeau-kahvilassa(joka tosin pramea oli sekin). Täytyy tuolla käydä ensi kerralla, jos nyt ei kahvin niin vähintään tuon sisustuksen ja tunnelman vuoksi.

    1. Mä en ollutkaan tuosta Gerbeausta aikaisemmin! Piti ihan googlettaa, ja kyllähän sekin pramealta näyttää! Pitääkin seuraavalla kerralla käydä tuolla, kiitos vinkistä :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *