Kolme kattobaarivinkkiä Bangkokiin

Hangover-leffasta tuttu Sky Bar ei ole ainoa vaihtoehto, kun haluaa siemailla hyviä cocktaileja Bangkokin siluettia ihaillen. Jos haluat nauttia illasta ilman ylihinnoiteltuja juomia ja väenpaljoutta, kannattaakin itse asiassa valita lähestulkoon mikä tahansa muu paikka.

Bangkokissa on kattobaareja niin paljon, että valinnanvaikeus saattaa iskeä, joten listasin tähän kolme kohtuuhintaista hyväksi kokemaani kattobaaria. Korkeudessa nämä häviävät Sky Barin 63 kerrokselle, mutta hyviä juomia ja näköaloja on toki matalammallakin. Kaikki nämä sijaitsevat Sukhumvitillä hyvien skytrain-yhteyksien varrella.

1. Nest Rooftop Lounge

image

image

Löysimme Nestin googlettemalla Bangkokin edullisia kattobaareja. Olimme olleet koko päivän kiertämässä nähtävyyksiä ja halusimme yksien drinkkien ajaksi nousta katutason ja jatkuvan hälinän yläpuolelle, mutta emme olleet varustautuneet useimpiin rooftop-baareihin vaadittavin vaattein. Sukhumvit Soi 11:lla sijaitsevan Le Fenix -hotellin rento kattobaari oli täydellinen pysähdyspaikka kahdelle shortseihin pukeutuneelle hikiselle turistille. Nest ei sijaitse kovinkaan korkealla, mutta toisinaan riittää matalampikin kattobaari – etenkin kun maittavat cocktailit ovat kohtuuhintaisia.

Nest Rooftop Lounge
Le Fenix Hotel, Sukhumvit Soi 11
Lähin BTS-asema: Nana
Pukukoodi: Casual / Ei pukukoodia

2. Cielo Sky Bar

image

image

Cielo Sky Bar sijaitsee Sky Walk -asuinrakennuksen 46. kerroksessa, joten täältä on hulppeat näköalat Sukhumvitille. Palvelu pelaa, hinnat ovat kohtuulliset ja tilaa riittää, joten täällä viitsii juoda useammankin cocktailin tai pari lasillista kelvollista viiniä.

Meillä kävi täällä niin nolosti, että juomalistoja tutkaillessamme tuulenpuuska tarttui Thomaksen listaan ja lista lensi Bangkokin yöhön. Kauhistellessamme asiaa tarjoilijalle, hän vain kohautti olkiaan ja totesi heillä olevan ylimääräisiä juomalistoja. Toivottavasti se laminoitu aanelonen ei osunut kenenkään päähän pudotessaan 46. kerroksesta!

Cielo Sky Bar
Sukhumvit 69-71
Lähin BTS-asema: Phra Kanong
Pukukoodi: Smart casual

3. Octave Rooftop Lounge & Bar

image

image

Marriott-hotellissa sijaitseva Octave Rooftop Lounge & Bar on varmastikin näistä kolmesta kattobaarista suosituin. Olimme paikalla ystävänpäivänä alkuillasta ja baari oli tupaten täynnä, kenties happy hourin ja spesiaalin päivän vuoksi. Octave kiertää koko rakennuksen, joten täältä avautuu näkymä ympäri Bangkokin. Auringonlasku oli paras koskaan Bangkokissa näkemäni.

Octave Rooftop Lounge & Bar
Marriott Hotel Sukhumvit, Sukhumvit Soi 57
Lähin BTS-asema: Thong Lo
Pukukoodi: Smart casual

Mikä Bangkokin kattobaareista on sinun suosikkisi?

56 comments
  1. Oi, kiitos hienoista vinkeistä. Vierailimme aikoinaan Sky Barissa ennen kuin se esiintyi tuossa elokuvassa. Väkeä on kuulemma nykyisin vähän enemmän. Tarkoituksenamme oli yhdessä tai usemmassakin muussa kattobaarissa käväistä edellisellä Bangkokin vierailulla. Valitettavasti olimme liikkeellä kesäaikaan ja silloin iltaisin sateli vettä. Nämä paikat eivät oikein houkuttele sadesäällä. Ehkä sitten seuraavalla kerralla on parempi onni matkassa. Auringonlaskun katseleminen virkistävän juoman kera Bangkokin kattojen yllä on kyllä upea kokemus.

    1. Ole hyvä, Aron! :) Minäkin olen käsittänyt, että nykyään tuolla Sky Barissa porukkaa riittää tungokseksi asti. En ole käynyt, sillä tykkään hieman rauhallisemmista paikoista. Sateella kattobaarit tuskin on parhaimmillaan, sillä vaikka pääsisikin katoksen alle, maisemat tuskin näyttää kovinkaan upeilta. Toivottavasti seuraavalla kerralla sataa vähemmän! :)

  2. Aivan upeita kuvia! Mun pitää yleensä lomalla kuin lomalla kivuta (tai ottaa hissi, heheh) jonnekin korkealle, joten tykkäisin varmasti Bangkokista tai ainakin sen kattobaareista ;) Mun oli kyllä pakko hymyillä tuulen mukanaan viemälle juomalistalle, kun kuvasit tilanteen niin hauskasti – toivottavasti se ei tosiaan aika kevyenä esineenä aiheuttanut kenellekään vaaraa!

    1. Kiitos Liza! Bangkokissa pääsee halutessaan to-del-la korkealle drinksuille! Minulle riitti nämä hieman matalemmatkin katot :D Heh, tosiaankin toivon, että se teräväreunainen juomalista ei osunut kenenkään päähän :/

  3. Kattobaarit on ihania. Halusin parin viikon takaisella Wienin reissulla kattobaariin, mutta osa niistä oli talvella kiinni. Sky Bar oli auki ja menimme sinne drinksuille. Valitettavasti emme juuri maisemia nähneet, koska ikkunapaikat oli varattuja ja meidät ohjattiin istumaan baarin keskelle. Kiva kokemus anyway, vaikka tupakansavu alkoi jossain vaiheessa ärsyttämään.

    1. Luinkin sinun postauksen teidän Wienin-reissusta. Tupakoinnin sallimminen sisätiloissa on nykypäivänä aivan uskomatonta, enkä minäkään kovin kauaa sellaisessa paikassa viihtyisi. Tai yleensä en menisi lainkaan, mutta ehkä juuri kattobaarissa voisin yhden drinkin juoda tupakansavusta huolimatta.

  4. Oo, oo! Kattobaarit on ihania. Melko tyyriitä monesti, mutta Kaakkois-Aasian suunnalta löytyy onneksi kohtuuhintaisiakin. Joskus niissä vähemmän kohtuuhintaisissakin se yksi cocktail tulee maisteltua ja on se aina sen arvoista. Bangokissa en ole vielä käynyt, mutta hyvältä vaikuttavat nuo kaikki. Täytyy käydä testaamassa vielä joskus! :-D

    1. Joo, kattobaareissa usein on ekstraa hinnoissa, mutta kyllähän sitä upeista maisemista mielellään hieman maksaakin. Ja Kaakkois-Aasiassa hinnat ei siltikään päätä huimaa :)

  5. Hävettää ihan myöntää, että useamman kerran Bangkokissa käyneenä kattobaarit on jäänyt tyystin käymättä, mutta ensi kerralla tähän täytyy tulla muutos! Korkeat paikat yhdistettynä drinkkilistaan on just mun juttu!

    1. En minäkään näitä ole tajunnut aikaisemmilla kerroilla juurikaan kierrellä, joten koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! :)

  6. Kattoaktiviteeteista olen toistaiseksi harrastanut vain oleskelua ja uintia Bangkokissa, mutta menisihän siinä mukavasti joku drinksukin. Hauska tuo tuulenviemä lista, ovat varmaan osanneet tosiaan varautua käsistä lenteleviin listoihin :)

    1. Rentoutuminen ja uiminen Bangkokin kattojen yllä ei sekään ole yhtään huono tapa nauttia kaupungista :) Tarjoilijaa ei tosiaankaan näyttänyt paljoa kiinnostavan tippunut drinkkilista, joten ei tainnut olla ensimmäinen kerta!

  7. Wau, valitsen viimeisen eli Octaven, vaikka ei ne muutkaan näytä yhtään pöllömmiltä! Kiitos vinkistä ;) Toivotaan, ettei laminoitu aanelonen kopsahtanut kenenkään otsaan :)

  8. Pilvenpiirtäjät ja kattobaarit! <3 <3 <3 Ja Bangkokissa vielä, niin on kyllä tosi jees. Tosin Bangkokissa en ole käynyt kuin Bayiokessa ja sitten yhden hotellin kattoterassilla, mutta sitä en edes muista. Eikä se edes ollut niitä tosi korkeita. Mutta tämä on hyvä listaus sen varalle, kun seuraavan kerran ollaan Bangkokissa. Viime aikoina on tuo Karibia kutsunut useammin luokseen, joten ensi vuoden kaukomatka voisi hyvinkin olla Aasian suuntaan…

    1. Karibia ei ole yhtään huono maailmankolkka, mutta tokihan sitä on kiva välillä matkustaa muuallekin :) Mulla on tuo Baiyoke kokematta, joten ensi kerralla sitten sinne!

  9. Upeat kuvat! En ole koskaan käynyt Bangkokissa, eikä kattoterassit ole minun juttuni oikein muutenkaan. Mutta näkymät ovat kyllä hienot.

  10. Kuulostaa kivalta, vaikka korkeat paikat vähän hirvittääkin. Tuo auringonlaskukuva on kyllä ihan huikea!
    Tuollaisilla mielikuvilla on tullut narrattua itsensä ennenkin korkeuksiin..

    1. Kiitos! Minäkään en korkeista paikoista erityisemmin tykkää, mutta onneksi näissä baareissa ei tarvitse kurkkia alas, vaan maisemia näkyy muutenkin :)

  11. Bangkokissa en ole viellä käynytkään, koska Thaimaan koluaminen on tähän mennessä rajoittunut yhteen Phuketin-matkaan. Kattobaareille nostan aina peukkua! Ja tuo fiilis, kun tropiikissa ilta pimenee ja silti on vielä niin ihanan lämmin. :)

    1. Kattobaareja tässä kaupungissa riittää, joten helpoin tosiaankin on tehdä valinta sen mukaan, mikä on lähimpänä. Minä majoitun yleensä Sukhumvitin alueella, joten siksi nämä kaikki kolme on sieltä :)

    1. Näköalapaikat on yleensäkin mulla must see, mutta kun siihen lisää vielä baarin ja lämpimän illan, niin ne muuttuvat vielä paremmiksi :D

  12. En ollut kuullutkaan näistä kattobaareista. Seuraavalla kerralla pitää mennä testaamaan :) Yksi drinkki kattobaarissa Bangkokin yössä toimii takuuvarmasti. Valitsemasi kuvat ovat upeita. Tuli sellainen ihana Aasia-fiilis!

  13. Onpa mukavan näköisiä paikkoja nämä!

    Me käytiin Baiyokessa, joka tuolloin ainakin oli korkein rooftopbaari Bangkokissa, mutta onhan siitä kaksi vuotta aikaa, joten tuo on voinut jo muuttuakin. Bangkokissa hemmotellaan kyllä varsin reippaasti matkailija näillä korkealla sijaitsevilla baareilla ja näkymillä. Eikä hinnatkaan päätä huimaa. :)

  14. Nämä on kyllä niin upeita maisemia. Voisin kuvitella, että matkustamme vielä joku päivä Thaimaahan, ja silloin pitäisi kyllä lentää Bangkokiin ja olla sielläkin vähintään pari yötä.

    1. Bangkokissa kannattaa ilman muuta viettää pari päivää! Kaupunki jakaa mielipiteitä, eikä se missään nimessä ole parasta Thaimaassa, mutta kannattaa se silti kokea :)

  15. Kattobaarit on mulla ihan kokonaan kokematta. Lontoossa viime elokuussa oli lähellä mut sit jäätiin johonkin pienemmän porukan kanssa eikä päästy enää perästä sinne. Jos tuonne joskus menossa niin pitää laittaa harkintaan.

    1. Kattobaareissa on jotain omanlaista fiilistä ja usein jopa pientä luksusta, joten mä yritän testailla niitä aina, kun kohdalle osuu. Suurkaupungeissa etenkin ne on aika hienoja paikkoja katsoa kaupunkia ylhäältä käsin.

  16. Ikinä en ole noin värikästä auringonlaskua päässyt vielä todistamaan Bangkokissa :P Meikän tuurilla aina kadonnut jonkun talon taakse, pilveen tai olen itse myöhässä rooftopilta!

    1. Minun kokemuksen mukaan värikkäät auringonlaskut on Bangkokissa harvassa ihan jo saasteidenkin takia, joten vaikka olisikin ajoissa paikalla, ei takeita hyvästä auringonlaskusta ole. Ja tokihan tuossa kuvassa on myös käytetty hieman photoshoppia :)

  17. Oi Bangkok ja sen kattobaarit! <3 Mä olen viettänyt kaupungissa ja sen kattobaareissa paljonkin aikaa, mutta nää oli itseasiassa kaikki mulle uusia! Täytyy pistää mieleen seuraavia reissuja ajatellen. :) Jotenkin viimesillä reissuilla on tullut päädyttyä aina vähän tylsästikin CentralWorldin takana olevaan Red Sky-baariin, joka on mun ihan suosikki jostain syystä.

    1. Mä oon käynyt Bangkokissa lukuisia kertoja, mutta jostain syystä kattobaareja en ole aikaisemmin juurikaan testaillut. Mutta jatkossa tulen kiertämään niitä enemmänkin, sillä onhan ne mahtavia paikkoja nauttia kaupungin siluetista :) Pitääkin laittaa muistiin tuo Red Sky!

  18. Oi mitä maisemia! Nuo näyttävät tosi hyviltä vaihtoehdoilta kaikki. Muhun Bangkok ei oikein iskenyt kun siellä kävin, mutta silloin oli kyllä vähän matkaväsymystä ilmassa, flunssaa ja kaikkea muutakin nihkeyttä aiheuttavaa. Voisin piipahtaa joskus uudelleen, ja silloin pitäisi ilman muuta testata muutama kattobaari. Nuo maisemat ovat aivan upeita!

    1. Bangkok on tosiaankin sellainen kaupunki, että ei siellä taida väsyneenä ja kipeänä oikein viihtyä. Se on niin kamalan ruuhkainen ja hektinen! Mutta mukava ja rauhallinen kattobaari on hyvä pakopaikka siitä kaikesta hälinästä, joten suosittelen testaamaan seuraavalla kerralla :)

  19. Mageen näköistä!
    En ole ikinä käynyt Bangkokissa, mutta tulevan juhlapäiväni matkakohde on vielä arvonnassa.
    Mitä luulet, viihtyisikö varttuneempi yksinmatkaaja pari päivää Bangkokin terasseilla ja altailla ennen saarille lennähdystä?
    Mikä saari mielestäsi olisi rauhallisin ja miellyttävin 5-kymppiselle naishenkilölle? Ei mitään tervetervemitäkuuluu-paikkoja.
    Jos osaat suositella jotakin, niin pliis. Olen siis matkustellut kyllä omatoimisesti sekä yksin että lasten kanssa, mutta Aasiamon jäänyt vielä näkemättä.

    1. Bangkokissa kuluu helposti useampi päivä, joko sitten altaalla loikoillen tai nähtävyyksiä kierrellen ja shoppaillen. Ja mä suosittelen jälkimmäistä, sillä Bangkokissa on niin paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, että ei siellä kannata pelkästään löhöillä :)
      Thaimaan saarista suosittelisin esim. Koh Changia. Muilla pienemmillä ja rauhallisilla saarilla en ole ollut moneen vuoteen, joten ne on saattanut muuttua todella paljon. Mutta kaikilla saarilla on varmasti kivoja rauhallisempia paikkoja, jopa vilkkaassa Phuketissa.
      Kiitos kommentistasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *