Hangover-leffasta tuttu Sky Bar ei ole ainoa vaihtoehto, kun haluaa siemailla hyviä cocktaileja Bangkokin siluettia ihaillen. Jos haluat nauttia illasta ilman ylihinnoiteltuja juomia ja väenpaljoutta, kannattaakin itse asiassa valita lähestulkoon mikä tahansa muu paikka.

Bangkokissa on kattobaareja niin paljon, että valinnanvaikeus saattaa iskeä, joten listasin tähän kolme kohtuuhintaista hyväksi kokemaani kattobaaria. Korkeudessa nämä häviävät Sky Barin 63 kerrokselle, mutta hyviä juomia ja näköaloja on toki matalammallakin. Kaikki nämä sijaitsevat Sukhumvitillä hyvien skytrain-yhteyksien varrella.

1. Nest Rooftop Lounge

image

image

Löysimme Nestin googlettemalla Bangkokin edullisia kattobaareja. Olimme olleet koko päivän kiertämässä nähtävyyksiä ja halusimme yksien drinkkien ajaksi nousta katutason ja jatkuvan hälinän yläpuolelle, mutta emme olleet varustautuneet useimpiin rooftop-baareihin vaadittavin vaattein. Sukhumvit Soi 11:lla sijaitsevan Le Fenix -hotellin rento kattobaari oli täydellinen pysähdyspaikka kahdelle shortseihin pukeutuneelle hikiselle turistille. Nest ei sijaitse kovinkaan korkealla, mutta toisinaan riittää matalampikin kattobaari – etenkin kun maittavat cocktailit ovat kohtuuhintaisia.

Nest Rooftop Lounge
Le Fenix Hotel, Sukhumvit Soi 11
Lähin BTS-asema: Nana
Pukukoodi: Casual / Ei pukukoodia

2. Cielo Sky Bar

image

image

Cielo Sky Bar sijaitsee Sky Walk -asuinrakennuksen 46. kerroksessa, joten täältä on hulppeat näköalat Sukhumvitille. Palvelu pelaa, hinnat ovat kohtuulliset ja tilaa riittää, joten täällä viitsii juoda useammankin cocktailin tai pari lasillista kelvollista viiniä.

Meillä kävi täällä niin nolosti, että juomalistoja tutkaillessamme tuulenpuuska tarttui Thomaksen listaan ja lista lensi Bangkokin yöhön. Kauhistellessamme asiaa tarjoilijalle, hän vain kohautti olkiaan ja totesi heillä olevan ylimääräisiä juomalistoja. Toivottavasti se laminoitu aanelonen ei osunut kenenkään päähän pudotessaan 46. kerroksesta!

Cielo Sky Bar
Sukhumvit 69-71
Lähin BTS-asema: Phra Kanong
Pukukoodi: Smart casual

3. Octave Rooftop Lounge & Bar

image

image

Marriott-hotellissa sijaitseva Octave Rooftop Lounge & Bar on varmastikin näistä kolmesta kattobaarista suosituin. Olimme paikalla ystävänpäivänä alkuillasta ja baari oli tupaten täynnä, kenties happy hourin ja spesiaalin päivän vuoksi. Octave kiertää koko rakennuksen, joten täältä avautuu näkymä ympäri Bangkokin. Auringonlasku oli paras koskaan Bangkokissa näkemäni.

Octave Rooftop Lounge & Bar
Marriott Hotel Sukhumvit, Sukhumvit Soi 57
Lähin BTS-asema: Thong Lo
Pukukoodi: Smart casual

Mikä Bangkokin kattobaareista on sinun suosikkisi?

Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.
Álora, Málagan järvialue ja Caminito del Rey
Jos menet Kanarialle, mene Teneriffan Puerto de la Cruziin
Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.

56 kommenttia

  1. Aron Koominen

    5.2.2017 at 15:28

    Oi, kiitos hienoista vinkeistä. Vierailimme aikoinaan Sky Barissa ennen kuin se esiintyi tuossa elokuvassa. Väkeä on kuulemma nykyisin vähän enemmän. Tarkoituksenamme oli yhdessä tai usemmassakin muussa kattobaarissa käväistä edellisellä Bangkokin vierailulla. Valitettavasti olimme liikkeellä kesäaikaan ja silloin iltaisin sateli vettä. Nämä paikat eivät oikein houkuttele sadesäällä. Ehkä sitten seuraavalla kerralla on parempi onni matkassa. Auringonlaskun katseleminen virkistävän juoman kera Bangkokin kattojen yllä on kyllä upea kokemus.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      6.2.2017 at 10:43

      Ole hyvä, Aron! :) Minäkin olen käsittänyt, että nykyään tuolla Sky Barissa porukkaa riittää tungokseksi asti. En ole käynyt, sillä tykkään hieman rauhallisemmista paikoista. Sateella kattobaarit tuskin on parhaimmillaan, sillä vaikka pääsisikin katoksen alle, maisemat tuskin näyttää kovinkaan upeilta. Toivottavasti seuraavalla kerralla sataa vähemmän! :)

      Reply
  2. sarrrri | La Vida Loca 2.0 Matkablogi

    29.1.2017 at 17:34

    Ihana postaus! Mä luulen, että voisin tehdä matkan Bangkokiin ihan vain näiden kattobaarien takia, ja yrittäisin ehtiä mahdollisimman moneen. ^__^

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      4.2.2017 at 12:56

      Kiitos! :) Tuo ei olisi yhtään hassumpi tapa tutustua Bangkokiin :D

      Reply
  3. Kaisa / Mutkia Matkassa

    29.1.2017 at 16:09

    Ihanaa nousta arjen ja kiireen yläpuolelle! Ja onnittelut vielä top10 matkablogien joukkoon pääsystä! :)

    Reply
  4. Liza in London

    29.1.2017 at 14:50

    Aivan upeita kuvia! Mun pitää yleensä lomalla kuin lomalla kivuta (tai ottaa hissi, heheh) jonnekin korkealle, joten tykkäisin varmasti Bangkokista tai ainakin sen kattobaareista ;) Mun oli kyllä pakko hymyillä tuulen mukanaan viemälle juomalistalle, kun kuvasit tilanteen niin hauskasti – toivottavasti se ei tosiaan aika kevyenä esineenä aiheuttanut kenellekään vaaraa!

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      4.2.2017 at 12:55

      Kiitos Liza! Bangkokissa pääsee halutessaan to-del-la korkealle drinksuille! Minulle riitti nämä hieman matalemmatkin katot :D Heh, tosiaankin toivon, että se teräväreunainen juomalista ei osunut kenenkään päähän :/

      Reply
  5. Kohteena maailma / Rami

    28.1.2017 at 23:40

    Aivan mahtava auringonlaskukuva!!! Muutenkin tässä oli riittävästi vinkkejä seuraavaan Bangkokin reissuun, nimittäin viimeksi kattopbaarit jäi koluamatta.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      4.2.2017 at 12:51

      Kiitos! Ja kiva kuulla, että nämä vinkit saattaa jopa mennä testiin :)

      Reply
  6. Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi

    28.1.2017 at 22:47

    Bangkokissa ei ole tullut käytyä koska Thaimaa ei jotenkin houkuttele yhtään. Mutta täytyy myöntää näiden reissupostausten jälken, että kattobaarien ystävää kauunki selvästi hemmottelee!

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      4.2.2017 at 12:50

      Kyllä, jos tykkää suurkaupungeista, lämpimistä illoista ja kattobaareista, on Bangkok todella hyvä vaihtoehto! :)

      Reply
  7. mertsik

    28.1.2017 at 17:39

    Kattobaarit on ihania. Halusin parin viikon takaisella Wienin reissulla kattobaariin, mutta osa niistä oli talvella kiinni. Sky Bar oli auki ja menimme sinne drinksuille. Valitettavasti emme juuri maisemia nähneet, koska ikkunapaikat oli varattuja ja meidät ohjattiin istumaan baarin keskelle. Kiva kokemus anyway, vaikka tupakansavu alkoi jossain vaiheessa ärsyttämään.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      4.2.2017 at 12:49

      Luinkin sinun postauksen teidän Wienin-reissusta. Tupakoinnin sallimminen sisätiloissa on nykypäivänä aivan uskomatonta, enkä minäkään kovin kauaa sellaisessa paikassa viihtyisi. Tai yleensä en menisi lainkaan, mutta ehkä juuri kattobaarissa voisin yhden drinkin juoda tupakansavusta huolimatta.

      Reply
  8. Lotta | Watia.fi

    28.1.2017 at 13:21

    Oo, oo! Kattobaarit on ihania. Melko tyyriitä monesti, mutta Kaakkois-Aasian suunnalta löytyy onneksi kohtuuhintaisiakin. Joskus niissä vähemmän kohtuuhintaisissakin se yksi cocktail tulee maisteltua ja on se aina sen arvoista. Bangokissa en ole vielä käynyt, mutta hyvältä vaikuttavat nuo kaikki. Täytyy käydä testaamassa vielä joskus! :-D

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      4.2.2017 at 12:47

      Joo, kattobaareissa usein on ekstraa hinnoissa, mutta kyllähän sitä upeista maisemista mielellään hieman maksaakin. Ja Kaakkois-Aasiassa hinnat ei siltikään päätä huimaa :)

      Reply
  9. Outi

    28.1.2017 at 10:45

    Hävettää ihan myöntää, että useamman kerran Bangkokissa käyneenä kattobaarit on jäänyt tyystin käymättä, mutta ensi kerralla tähän täytyy tulla muutos! Korkeat paikat yhdistettynä drinkkilistaan on just mun juttu!

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      4.2.2017 at 12:44

      En minäkään näitä ole tajunnut aikaisemmilla kerroilla juurikaan kierrellä, joten koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa! :)

      Reply
  10. Virpi /Täynnä tie on tarinoita

    27.1.2017 at 19:49

    Aivan huikeita maisemia ja kuvia! Tuolla istuisi ihan vaan katselemassa maisemia ja kuvaamassa. :)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      29.1.2017 at 19:58

      Suurkaupunkien silueteissa on vaan sitä jotakin – etenkin kun pääsee ihastelemaan niitä hieman korkeammalta kuin katutasosta :)

      Reply
  11. Heidi/Himomatkaajan Turinoita

    27.1.2017 at 18:10

    Aivan ihania kuvia, kyllä noilla terasseilla voisi drinksun, jos toisenkin ottaa. Varsinkin kun ilma on kuin linnunmaitoa. Huokaus! :)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      29.1.2017 at 19:56

      Linnunmaito kuvastaa mainiosti tropiikin illan lämpöisyyttä! Kyllä kelpaisi just nyt…

      Reply
  12. Heidi / Fiiliksiä & hetkiä

    27.1.2017 at 12:56

    Kattoaktiviteeteista olen toistaiseksi harrastanut vain oleskelua ja uintia Bangkokissa, mutta menisihän siinä mukavasti joku drinksukin. Hauska tuo tuulenviemä lista, ovat varmaan osanneet tosiaan varautua käsistä lenteleviin listoihin :)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      29.1.2017 at 19:55

      Rentoutuminen ja uiminen Bangkokin kattojen yllä ei sekään ole yhtään huono tapa nauttia kaupungista :) Tarjoilijaa ei tosiaankaan näyttänyt paljoa kiinnostavan tippunut drinkkilista, joten ei tainnut olla ensimmäinen kerta!

      Reply
  13. Anna | Muuttolintu.com

    27.1.2017 at 00:36

    Wau, valitsen viimeisen eli Octaven, vaikka ei ne muutkaan näytä yhtään pöllömmiltä! Kiitos vinkistä ;) Toivotaan, ettei laminoitu aanelonen kopsahtanut kenenkään otsaan :)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      29.1.2017 at 19:52

      Toivottavasti ei, sillä teräväreunainen drinkkilista saattaisi hieman sattua… :D

      Reply
  14. Kati / Lähinnä Kauempana

    26.1.2017 at 23:05

    Pilvenpiirtäjät ja kattobaarit! <3 <3 <3 Ja Bangkokissa vielä, niin on kyllä tosi jees. Tosin Bangkokissa en ole käynyt kuin Bayiokessa ja sitten yhden hotellin kattoterassilla, mutta sitä en edes muista. Eikä se edes ollut niitä tosi korkeita. Mutta tämä on hyvä listaus sen varalle, kun seuraavan kerran ollaan Bangkokissa. Viime aikoina on tuo Karibia kutsunut useammin luokseen, joten ensi vuoden kaukomatka voisi hyvinkin olla Aasian suuntaan…

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      29.1.2017 at 19:51

      Karibia ei ole yhtään huono maailmankolkka, mutta tokihan sitä on kiva välillä matkustaa muuallekin :) Mulla on tuo Baiyoke kokematta, joten ensi kerralla sitten sinne!

      Reply
  15. Stacy Siivonen

    26.1.2017 at 21:11

    Upeat kuvat! En ole koskaan käynyt Bangkokissa, eikä kattoterassit ole minun juttuni oikein muutenkaan. Mutta näkymät ovat kyllä hienot.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      29.1.2017 at 19:46

      Kiitos Stacy! Jos olen oikein ymmärtänyt, Bangok ei taida muutenkaan olla sinun reissuhaaveissa? :D

      Reply
  16. Ne Tammelat

    26.1.2017 at 18:45

    Kuulostaa kivalta, vaikka korkeat paikat vähän hirvittääkin. Tuo auringonlaskukuva on kyllä ihan huikea!
    Tuollaisilla mielikuvilla on tullut narrattua itsensä ennenkin korkeuksiin..

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      29.1.2017 at 19:44

      Kiitos! Minäkään en korkeista paikoista erityisemmin tykkää, mutta onneksi näissä baareissa ei tarvitse kurkkia alas, vaan maisemia näkyy muutenkin :)

      Reply
  17. Johanna Hulda

    26.1.2017 at 11:31

    Bangkokissa en ole viellä käynytkään, koska Thaimaan koluaminen on tähän mennessä rajoittunut yhteen Phuketin-matkaan. Kattobaareille nostan aina peukkua! Ja tuo fiilis, kun tropiikissa ilta pimenee ja silti on vielä niin ihanan lämmin. :)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      26.1.2017 at 12:25

      Niinpä, lämpimät illat ovat parhautta! Voi, kun pääsisikin nyt tropiikin lämpöön…

      Reply
  18. Pirkko / Meriharakka

    26.1.2017 at 09:37

    Bangkok kattobaareineen on vielä kokematta, mutta sitten joskus pitänee etsiä mm. blogeista vinkkejä valitun hotellin lähellä olevista :-)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      26.1.2017 at 12:18

      Kattobaareja tässä kaupungissa riittää, joten helpoin tosiaankin on tehdä valinta sen mukaan, mikä on lähimpänä. Minä majoitun yleensä Sukhumvitin alueella, joten siksi nämä kaikki kolme on sieltä :)

      Reply
  19. Asko/Appa matkustaa

    26.1.2017 at 07:40

    Kiitos vinkeistä ja hyvistä blogeistasi. Kyllä Bangkokiin mahtuu monenlaista mukavaa. Laitan vastapalveluksena linkin suosikkipaikkaamme http://leppilampi.matkabloggaajat.fi/bangkok-suuri-palatsi-wat-phra-kaeo/ Sopisi varmaan hyvin yhteen noiden kattobaarien kanssa tuo B:n must-paikka Kuninkaallinen palatsi.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      26.1.2017 at 12:12

      Kiitos Asko! Pitääkin käydä lukaisemassa teidän suosikkipaikasta! :)

      Reply
  20. sari / matkalla lähelle tai kauas

    26.1.2017 at 06:13

    Matka Bangkokiin vielä edessä. Pitää laittaa nämä paikat nuistiin. Ihanaa, että näitä näköala paikkoja on joka kaupungissa.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      26.1.2017 at 12:11

      Näköalapaikat on yleensäkin mulla must see, mutta kun siihen lisää vielä baarin ja lämpimän illan, niin ne muuttuvat vielä paremmiksi :D

      Reply
  21. Jenna / With huge passion for life

    25.1.2017 at 14:17

    En ollut kuullutkaan näistä kattobaareista. Seuraavalla kerralla pitää mennä testaamaan :) Yksi drinkki kattobaarissa Bangkokin yössä toimii takuuvarmasti. Valitsemasi kuvat ovat upeita. Tuli sellainen ihana Aasia-fiilis!

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      26.1.2017 at 12:08

      Kiitos Jenna! Bangkok, kattobaari ja hyvä cocktail on lyömätön yhdistelmä! :)

      Reply
  22. Miika ♥ Gia | matkakuume.net

    25.1.2017 at 12:27

    Onpa mukavan näköisiä paikkoja nämä!

    Me käytiin Baiyokessa, joka tuolloin ainakin oli korkein rooftopbaari Bangkokissa, mutta onhan siitä kaksi vuotta aikaa, joten tuo on voinut jo muuttuakin. Bangkokissa hemmotellaan kyllä varsin reippaasti matkailija näillä korkealla sijaitsevilla baareilla ja näkymillä. Eikä hinnatkaan päätä huimaa. :)

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      26.1.2017 at 12:02

      Bangkokin kattobaarit on kyllä mahtava juttu! Ja ihana pelastus, jos alkaa kaupungin vilinä riittää :)

      Reply
  23. Teija / Lähdetään Taas

    24.1.2017 at 19:34

    Nämä on kyllä niin upeita maisemia. Voisin kuvitella, että matkustamme vielä joku päivä Thaimaahan, ja silloin pitäisi kyllä lentää Bangkokiin ja olla sielläkin vähintään pari yötä.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      25.1.2017 at 11:20

      Bangkokissa kannattaa ilman muuta viettää pari päivää! Kaupunki jakaa mielipiteitä, eikä se missään nimessä ole parasta Thaimaassa, mutta kannattaa se silti kokea :)

      Reply
  24. Miika / Scenic Road Hunters

    24.1.2017 at 12:28

    Kattobaarit on mulla ihan kokonaan kokematta. Lontoossa viime elokuussa oli lähellä mut sit jäätiin johonkin pienemmän porukan kanssa eikä päästy enää perästä sinne. Jos tuonne joskus menossa niin pitää laittaa harkintaan.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      25.1.2017 at 11:24

      Kattobaareissa on jotain omanlaista fiilistä ja usein jopa pientä luksusta, joten mä yritän testailla niitä aina, kun kohdalle osuu. Suurkaupungeissa etenkin ne on aika hienoja paikkoja katsoa kaupunkia ylhäältä käsin.

      Reply
  25. Maria

    23.1.2017 at 13:37

    Ikinä en ole noin värikästä auringonlaskua päässyt vielä todistamaan Bangkokissa :P Meikän tuurilla aina kadonnut jonkun talon taakse, pilveen tai olen itse myöhässä rooftopilta!

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      25.1.2017 at 11:17

      Minun kokemuksen mukaan värikkäät auringonlaskut on Bangkokissa harvassa ihan jo saasteidenkin takia, joten vaikka olisikin ajoissa paikalla, ei takeita hyvästä auringonlaskusta ole. Ja tokihan tuossa kuvassa on myös käytetty hieman photoshoppia :)

      Reply
  26. Laura/ My Passport Pages

    18.1.2017 at 09:11

    Oi Bangkok ja sen kattobaarit! <3 Mä olen viettänyt kaupungissa ja sen kattobaareissa paljonkin aikaa, mutta nää oli itseasiassa kaikki mulle uusia! Täytyy pistää mieleen seuraavia reissuja ajatellen. :) Jotenkin viimesillä reissuilla on tullut päädyttyä aina vähän tylsästikin CentralWorldin takana olevaan Red Sky-baariin, joka on mun ihan suosikki jostain syystä.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      19.1.2017 at 12:40

      Mä oon käynyt Bangkokissa lukuisia kertoja, mutta jostain syystä kattobaareja en ole aikaisemmin juurikaan testaillut. Mutta jatkossa tulen kiertämään niitä enemmänkin, sillä onhan ne mahtavia paikkoja nauttia kaupungin siluetista :) Pitääkin laittaa muistiin tuo Red Sky!

      Reply
  27. Jenni / Unelmatrippi

    17.1.2017 at 07:02

    Oi mitä maisemia! Nuo näyttävät tosi hyviltä vaihtoehdoilta kaikki. Muhun Bangkok ei oikein iskenyt kun siellä kävin, mutta silloin oli kyllä vähän matkaväsymystä ilmassa, flunssaa ja kaikkea muutakin nihkeyttä aiheuttavaa. Voisin piipahtaa joskus uudelleen, ja silloin pitäisi ilman muuta testata muutama kattobaari. Nuo maisemat ovat aivan upeita!

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      19.1.2017 at 12:34

      Bangkok on tosiaankin sellainen kaupunki, että ei siellä taida väsyneenä ja kipeänä oikein viihtyä. Se on niin kamalan ruuhkainen ja hektinen! Mutta mukava ja rauhallinen kattobaari on hyvä pakopaikka siitä kaikesta hälinästä, joten suosittelen testaamaan seuraavalla kerralla :)

      Reply
  28. Lasipore

    16.1.2017 at 22:51

    Mageen näköistä!
    En ole ikinä käynyt Bangkokissa, mutta tulevan juhlapäiväni matkakohde on vielä arvonnassa.
    Mitä luulet, viihtyisikö varttuneempi yksinmatkaaja pari päivää Bangkokin terasseilla ja altailla ennen saarille lennähdystä?
    Mikä saari mielestäsi olisi rauhallisin ja miellyttävin 5-kymppiselle naishenkilölle? Ei mitään tervetervemitäkuuluu-paikkoja.
    Jos osaat suositella jotakin, niin pliis. Olen siis matkustellut kyllä omatoimisesti sekä yksin että lasten kanssa, mutta Aasiamon jäänyt vielä näkemättä.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      17.1.2017 at 06:50

      Bangkokissa kuluu helposti useampi päivä, joko sitten altaalla loikoillen tai nähtävyyksiä kierrellen ja shoppaillen. Ja mä suosittelen jälkimmäistä, sillä Bangkokissa on niin paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, että ei siellä kannata pelkästään löhöillä :)
      Thaimaan saarista suosittelisin esim. Koh Changia. Muilla pienemmillä ja rauhallisilla saarilla en ole ollut moneen vuoteen, joten ne on saattanut muuttua todella paljon. Mutta kaikilla saarilla on varmasti kivoja rauhallisempia paikkoja, jopa vilkkaassa Phuketissa.
      Kiitos kommentistasi!

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram: @vagabondablog