Kreetaa autolla: Rethymnonista järvelle, rotkoon ja luolaan

Kreeta on niitä lomakohteita, jossa auton vuokraaminen on must: ilman omaa autoa saareen tutustuminen on retki- ja paikallisbussien varassa, eikä niiden kyydissä pääse läheskään kaikkialle. Ilman omaa kulkupeliä saattaisi jäädä näkemättä esimerkiksi Rethymnonista etelään sijaitseva upea Amarin laakso, keramiikastaan tunnettu Margarites ja kaikki muut Kreetan keskiosan ihanat kylät.

Jo pelkästään Rethmymnonin alueyksikköön edes jonkinlaiseen tutustumiseen kannattaa varata ainakin pari ajopäivää – mielellään enemmänkin, sillä Kreeta on suuri saari, eikä yhdelle päivälle kannata ahnetia liikaa nähtävää. Tämän vuoksi laadin suhteellisen leppoisan mutta upeita maisemia ja pikkuisia kyliä sisältävän reittiehdotuksen Rethymnonista käsin tehtävälle päiväretkelle (reittikartta on jutun lopussa).

Autolla Rethymnonista

Potamin padon tekojärvi

Potamin padon tekojärvi sijtsee Amarin laaksossa, noin 17 kilometriä Rethymnonista kaakkoon. Laakso on yksi Kreetan sateisimpia paikkoja, joten alue on vehreää ja kymmenen vuotta sitten rakennetun padon muodostama järvi tekee Amarista entistä kauniimman. Järven näkee hyvin ohikulkumatkalla tieltä käsin, mutta järven lähempään ihasteluun sopii täydellisesti rannalla sijaitseva kahvila Gidospito.

Vuonna 2014 Potamin järvestä löytyi kaksimetrinen krokotiili, jonka ilmeisesti joku ajattelematon hölmö oli sinne päästänyt. Lukuisista yrityksistä huolimatta Sifikseksi nimettyä krokoa ei saatu kiinni, ja vuoden 2015 kylmä talvi sitten koitui eläimen kohtaloksi.

Autolla Rethymnonista

Autolla Rethymnonista

Autolla Rethymnonista

Autolla Rethymnonista

Patsoksen rotko

Patsoksen rotko tunnetaan myös nimellä Agios Antonioksen rotkona siellä sijaitsevan samannimisen kappelin mukaan. Rotko on vain parin kilometrin mittainen, joten se sopii maniosti autoilupäivän pieneksi jaloittelutauoksi. Reitillä on jonkun verran korkeusvaihteluita, joten jos kesäkuumalla ei jaksa juurikaan rehkiä, suosittelen käymään edes reitin alkupäässä sijaitsevalla pienellä luolakappelilla. Aktiivisempien kannattaa toki kiivetä näköalapaikalle, josta näkee rotkon molempiin suuntiin.

Patsoksen rotkolle löytää helpoiten kun laittaa karttasovellukseen määränpääksi Drimos-tavernan. Jos pienen patikoinnin jälkeen on nälkä, on Drimos oiva paikka pitää lounastauko.

Autolla Rethymnonista

Elefternan muinainen kaupunki ja museo

Rethymnonista noin 25 kilometriä kaakkoon sijaitseva Elefterna oli asutettu jo 2000 eaa. ja antiikin aikana se oli yksi Kreetan merkittävimmistä kaupunkivaltioista. Alueen ensimmäiset arkeologiset kaivaukset tehtiin jo vuonna 1929, eikä niitä ole vieläkään saatu päätökseen. Elefternasta onkin löydetty uskomaton määrä esineistöä.

Itse arkeologista aluetta mielenkiintoisempi vierailukohde mielestäni on vuonna 2016 avattu Elefternan museo, jossa on näytillä kaivauksista löytyneitä esineitä yli kolmen vuosituhannen ajalta: muun muassa koruja, astioita ja onpa siellä pari tuhatta vuotta vanha lelukin. Kahden euron sisäänpääsymaksu on pikkuhinta niinkin mielenkiintoisesta museosta! (Huom. kesäkautena sisäänpääsy on 4 €, joka ei sekään ole paha hinta.)

Autolla Rethymnonista

Autolla Rethymnonista

Autolla Rethymnonista

Margaritesin keramiikkakylä

Vain muutaman kilometrin päästä Elefternasta sijaitsee keramiikastaan tunnettu Margaritesin kylä. Margaritesin keramiikkaesineet valmistetaan alueen erikoislaatuisesta savesta käsityönä, ja pienten myymälöiden yhteydessä pääseekin usein näkemään näppäräsormisia keramiikkataiteilijoita työssään. Kaupoista on mahdotonta poistua ilman ostoksia, sillä tekisi mieli viedä mukanaan vähintäänkin puolet iloisen värisistä ja uniikeista kupeista ja kipoista!

Melidonin tippukiviluola

Päivän viimeinen pysähdyspaikka on Melidonin tippukiviluola, joka on kaunis, mutta traagisella tavalla Kreetan historiaan jäänyt nähtävyys. Kreetan itsenäisyystaistelussa turkkilaisia vastaan vuonna 1824 luolaan piiloutui yli kolme sataa Melidonin kyläläistä, jotka eivät suostuneet antautumaan turkkilaisille. Kolmen kuukauden mittaisen piirityksen jälkeen turkkilaiset tilkitsivät luolan suuaukon oksilla ja sytyttivät palamaan.

Surullisesta tapahtumasta huolimatta luola on käymisen arvoinen paikka, sillä sen stalagmiitit ja stalaktiitit sekä niiden muodostamat pylväät tekevät Melidonista Kreetan upeimman luolan.

Lue myös:

Vinkkejä Rethymnoniin: Näe, syö, juo & nuku

5 comments
  1. Kiitos vinkeistä! Hieno reitti ja upeita maisemia näin keväällä, kun kaikkialla on vihreää. Kävelimme Patsoksen rotkon läpi, vierailimme luostarissa ja söimme reissun parhaat moussakat Margaritessa, josta tarttui myös muutama astia mukaan. Matkalla kohtasimme myös valtavan lammaslauman, jota autoilevat paimenet koirineen kuskasivat mutkaisella tiellä eteenpäin. Mukava retkipäivä koko perheelle!

  2. Kiitos vinkeistä! Otettiin tämä reitti pohjaksi 2. päivän autoilulle. Ei kyllä muuten olisi osattu näissä paikoissa käydä. Upeat ja vaihtelevat maisemat vielä matkalla. Padon luona oli pienempi tie puoliksi sortunut ja muutamassa muussakin paikassa näkyi talvisateiden tuhoja. Margueritessä söimme souvlakit ja nautimme tunnelmasta.

    1. Ihana kuulla, että tämä postaus antoi ideaa ajopäivänne reitiksi – ja onnistuin vinkkaamaan paikoista, jotka olisivat muuten saattaneet jäädä näkemättä :)

      Talven tuhoja näkyy vielä monin paikoin, mutta kaipa loputkin korjataan pikku hiljaa… Kiitos, että kommentoit!

  3. Päädyin kiinnostavaan blogiisi kun googletin Rethymnon, jonne ollaan menossa syksyllä. Onko teiden viitoitukset millaisia Kreetalla? Kannattaako ostaa kunnon kartta jos kahden viikon reissulla vuokrataan auto pariksi päiväksi? Viime vuonna Korfulla vuokrattiin päiväksi auto ja saatiin sen mukana tosi surkea turistikartta. Tienviitat olivat aivan hanurista jos niitä ylipäätään oli jossain. No, huumorilla selvittiin siitä päivästä mutta aika monta kertaa jouduttiin kääntymään ympäri kun päädyttiin jonnekin kinttupolulle. Eikä oltu ainoat turistit eksyksissä! Meiltä tulivat muut turistit kysymään tietä kun tienhaarassa istuttiin autossa ihmettelemässä :)

    1. Hei Maria, kiitos viestistäsi! Viitoitukset on täällä mielestäni ihan suht hyvät, mitä nyt toisinaan viitat saattavat olla vähän huonosti sijoitettu :D Ilmaisten karttojen laatu vaihtelee, jotkut ovat mielestäni ihan hyviä autolla ajamiseen, mitä nyt pienimmät tiet niistä todennäköisesti puuttuvat. Suosittelenkin käyttämään Google Mapsin karttasovellusta, jos on käytössä älypuhelin ja siinä EU-alueella ilmaista dataa. Sitä käytän aina itsekin, ja toimii todella hyvin – mitä nyt välillä neuvoo menemään todella pienille teille. Yleisesti ottaen ajaminen Kreetalla on ihan helppoa, mutta varuiksi kannattaa varata mukaan myös hieman huumoria ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *