Autolla Eurooppaan – eikä takaisin tulla!

Unelma, auto ja puolikas suunnitelma

Enää neljä kokonaista päivää jäljellä Tanskassa. Neljä kokonaista päivää tuttua ja turvallista, ennen kuin hyppään täysin tyhjän päälle tietämättä lainkaan, minne tulen laskeutumaan.

Aikaisemmilla kerroilla, kun olen tehnyt vastaavan elämänmuutoksen ja jättänyt kaiken tutun ja turvallisen taakseni astuessani uuteen seikkailuun, on minulla ollut edes jonkinlainen ajatus siitä, mitä tulevaisuus tulee todennäköisesti tullessaan tuomaan. Ja kaksi vaihtoehtoa: asiat joko menevät suurin piirtein suunnitelmieni mukaan, tai sitten eivät. Ja jälkimmäisessä tapauksessa tarttuisin suunnitelmaan B.

Nyt minulla ei oikeastaan ole sitä ensimmäistäkään suunnitelmaa, saati varavaihtoehtoa. Tai enneminkin niin, että suunnitelmia on kymmeniä, mutta ei yhtäkään konkreettista. Vai riittääkö suunnitelmaksi vain se, että lähdemme reissuun tarkoituksenamme olla tien päällä mahdollisimman kauan?

Todella hatara suunnitelma, tiedän, mutta se on tämän hypyn ydin: toteuttaa vihdoinkin se pitkään itänyt unelma nomadiudesta. Tai ainakin yrittää: voihan olla, että alas tullaankin pää edellä.

Meillä on auto, meillä on säästöt ja meillä on unelma. Aika näyttää, kuinka pitkälle niillä päästään.

Toivon mukaan todella pitkälle.

Koska lähtöön on vain neljä päivää, olemme toki lyöneet ensimmäisten päivien reitin lukkoon. Majoituksen olemme varanneet viideksi ensimmäiseksi yöksi, ja siitä eteen päin päätämme majapaikat matkan edetessä. Reitti on alustavasti suunniteltu kahdeksi tai kolmeksi ensimmäiseksi kuukaudeksi, ja vaikka muutoksia varmasti tulee sattumaan matkan varrella, haluan jo nyt valottaa hieman reissusuunnitelmaamme.

Yksi yö Saksassa

Kun Tanskasta lähtee autolla Eurooppaan, on Saksa hyvin looginen vaihtoehto ensimmäiseksi maaksi. Aluksi haaveilin ajavamme Ruotsin kautta Suomeen ja sitten Baltian kautta alas päin, mutta nopeasti tajusin idean järjettömyyden sekä kilometrejä että kustannuksia ajatellen.

Samasta syystä emme mene Saksaan Jyllannin kautta, vaan Etelä-Sjællandista kuljemme Saksan puolelle Puttgardeniin lautalla: näin säästämme ainakin aikaa, mutta todennäköisesti myös rahaa lauttalipusta huolimatta.

Saksa on vain läpikulkupaikka, emmekä tule näkemään kovinkaan paljoa nähtävyyksiä Saksassa olon aikana. Mietimme Hampurissa pysähtymistä, mutta päädyimme yöpymään vähemmän tunnetussa Schwerinin kaupungissa. Vietämme täällä vain yhden yön, ja seuraavana päivänä huristelemme jo seuraavaan maahan – matkalla saatamme toki pysähtyä pikaisesti Berliinissä, jos siltä tuntuu.

Viikko tai pari Tšekissä

A post shared by Noora (@hallanvaara) on

Tšekissäkin ensimmäiseksi kohteeksemme valikoitui hieman tuntemattomampi paikka, sillä ensimmäiset kaksi yötä vietämme Teplicessä, noin 50 000 asukkaan pikkukaupungissa aivan Saksan rajan tuntumassa. Tämän jälkeen on vuorossa Praha, mutta sitten lukkoon lyödyt suunnitelmat ovatkin siinä.

Prahan jälkeen lähdemme todennäköisesti kohti kaakkoa ja Brnon kaupunkia. Ehkä käymme myös muualla, kuten Ostravassa, ehkä emme.

Mitä tehdä Slovakiassa?

Kun olemme nähnyt Tšekkiä riittävästi, siirrymme Slovakian puolelle. Täytyy myöntää, että en tiedä Slovakiasta juurikaan mitään. Bratislavan kyllä, mutta mitä muuta näkemisen arvoista Slovakiassa on? Luontokohteita, patikkapolkuja? Onneksi tässä on aikaa ottaa selvää.

Muutama viikko Unkarissa

Oltuamme tien päällä noin kolme viikkoa, saavumme Budapestiin. Tämä on jo päätetty sen vuoksi, että reissukaverini lähtee muutamaksi viikoksi työmatkalle ja on varannut lennot Budapestista. Tarkoituksenamme on viettää muutama päivä yhdessä kaupunkia kierrellen, ja Thomaksen poistuttua maasta aion tutustua maahan laajemmin.

Kenties tieni kulkee Unkarin toiseksi suurimpaan kaupunkiin Debreceniin, tai sitten Szegediin, maan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin. Tai kenties molempiin? Suunnitelmani ovat avoinna, mutta yksi asia on varmaa: auto jää parkkiin ja kuljen julkisilla!

Romaniaan vai Serbiaan?

Todennäköisesti muutamassa viikossa saan tarpeekseni Unkarista, ja haluan nähdä muutakin. Romania on houkutellut jo pitkään, ja etenkin Bukarestia on kehuttu paljon. Unkarista on Bukarestiin kuitenkin ehkä liian paljon matkaa, joten Cluj-Napoca tai Timisoara voisivat olla varteenotettavampia vaihtoehtoja.

Szegedistä on Belgradiin vain parisen sataa kilometriä, joten sekin kiinnostaisi käydä katsomassa. Vaihtoehtoja on niin monia!

Rentoutumista Sloveniassa

Kun Thomas palaa takaisin Budapestiin, on aika huilahtaa heti jos toinenkin. Tässä vaiheessa olemme olleet liikkeellä jo useamman viikon, ja jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, on reissuväsymys jo saattanut iskeä tai on ainakin tekemässä tuloaan. Koska tässä vaiheessa minä olen todennäköisesti nähnyt Unkaria jo riittävästi, suuntaamme uusiin maisemiin: vuorossa on Slovenia.

Sloveniassa tulemme varmastikin olemaan useamman viikon. Ajatus viikkojen mittaisesta pysähdyksestä pienessä slovenialaisessa kylässä luonnon keskellä kuulostaa niin herkulliselta, että tekisi mieli skipata kaikki Sloveniaa edeltävä ja mennä sinne suoraan!

Kroatiaan, Montenegroon ja Albaniaan – vai Italiaan, Espanjaan ja Portugaliin?

Meillä ei ole juurikaan Slovenian jälkeisiä suunnitelmia. Eikä kyllä kannatakaan olla, sillä sinne on niin pitkä aika, että mitä tahansa ehtii tapahtua. Mutta jos kaikki menee toiveidemme mukaan, jatkuu matka Sloveniasta Kroatiaan ja rannikkoa pitkin Montenegroon, Albaniaan ja Kreikkaan.

Viimeistään näihin aikoihin auton nokan suuntaan voi vaikuttaa niinkin tähdellinen asia kuin raha. Jossain vaiheessa kun on töitäkin tehtävä, ja veikkaan, että se aika alkaa lähestyä kohdallani viimeistään Sloveniassa. Jos näin on, on aikomuksenani kysyä töitä siitä samasta Lissabonissa sijaitsevasta firmasta, josta jo talvella sain työpaikan. Jos hyvin käy, on heillä paikka avoinna ja he ovat halukkaat ottamaan minut töihin – ja siinä tapauksessa lähtisimme Italian, Ranskan ja Espanjan kautta Portugaliin.

Jouluksi Andalusiaan

Riippumatta siitä, mihin suuntaan tiet meitä edeltävien viikkojen ja kuukausien aikana vie, tulemme näillä näkymin viettämään joulun Etelä-Espanjassa. Thomas nimittäin tulee olemaan siellä työreissulla, ja erikoisen ajankohdan vuoksi on hänen mahdollista ottaa puoliso mukaan. Ja minähän en Andalusian-reissusta kieltäydy!


Jos kaikki menee niin kuin minä haaveilen, kiertelemme Eurooppaa aikamme. Siihen saakka, kunnes löydämme ihanan pikkukaupungin, merenrantakylän, maatalon, tai vuoristomökin, ja jäämme sinne. Ainakin siihen asti, kun uudet seikkailut taas kutsuvat.


Instagram Travel ThursdayTämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda, Travellover ja Skimbaco.

Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @vagabondablog.


Lue myös muita #IGTRAVELTHURSDAY-postauksia ja lisää linkki omaan postaukseesi:


48 comments
  1. Aivan mahtavat suunnitelmat, jään innolla seuraamaan teidän matkaa! Välillä tekee niin hyvää nostaa kytkintä ja suunnata kohti uusia seikkailuja. Onnea muuten vielä uudesta blogista, tykkään uudesta bloginimestä ja ulkoasusta! :)

    1. Kiitos paljon Elisa! Ihana kuulla, että tykkäät uudesta blogista ja nimestä :) Ja mahtava juttu, että tulet seuraamaan meidän reissua!

  2. Huh huh, mitkä suunnitelmat! Todella mielenkiintoisia maita on listalla, enkä malta odottaa, minne kaikkialle päädytte. Mua jännittäisi kovasti, kun on noin pitkään vailla mitään suurempia suunnitelmia. Varmasti kaikki järjestyy parhain päin :)

    1. Minäkin uskon, että kaikki varmasti järjestyy, ja toivon, että parhain päin :D Huomenna startataan, jee!

  3. Täällä jäädään kyllä niin innolla seuraamaan teidän matkaa – alustavat suunnitelmat ainakin kuulostaa vaan niin pirun upealle! Albania, Montenegro, Bosnia-Hertsegovina ja Kroatia kiehtoo hulluna nyt mua, ollaan lähdössä vähän pienimuotoisemmalle road tripille sinne viikon päästä ja taas pieni matkakärpänen puri kun fiilistelin maita tän postauksen kautta.

    1. Ihana kuulla, että jäät seuraamaan meidän matkaa :) Huomenaamulla lähdetään, ja pikkaisen tässä on perhosia vatsassa!

      Ihanaa roadtrippiä sinulle!

  4. Ihanaa matkaa! Kateeksi käy, mulla olisi vakituinen eläke ja hieman rahaa pankkitilillä, mutta en osaa Englantia (pärjäisinköhän Saksassa koulusaksallani?) ja suurin estehän on se, että mieheni ei suostu matkustamaan ulkomaille ensinkään. Siis en matkusta minäkään paitsi korkeintaan kaksi kertaa vuodessa ja korkeintaan kahdeksi viikoksi kerrallaan.

    Nyt on kylläkin pieni toivon pilkahdus: mieheni on luvannut lähteä ensi toukokuussa Kreikkaan tyttäreni, vävyn ja minun kanssa, jos minä ensi laihdun yli kymmenen kiloa ja maksan hänen matkansa.

    Toisaalta, kahden eri ystävättäreni miehet ovat kuolleet kotiinpaluumatkalla lentokentälle. (toinen Kanarialla, toinen Turkissa pari vuotta sitten) ja siksi ajatteln, että viisainta olisi, että mieheni pysyy kotimaassa.

    Mutta mukavaa ja jännittävää elämää Sinulle ja tanskalaiselle!

    1. Kiitos Tatjaana! Englannin osaaminen varmasti helpottaa asiointia kummasti, mutta uskon ilmankin pärjäävän. Eikös lehdissä ollut joku aika sitten juttua suomalaisesta miehestä, joka on kiertänyt maailmaa osaamatta sanaakaan englantia :)

      Kaikki ei matkustelusta tykkää, ja sillehän ei mitään voi, mutta toki on harmi että oma mies ei suostu lähtemään ulkomaille kun sinulla kuitenkin reissujalkaa vipattaa. Mutta onneksi et anna sen estää, vaan matkustat silti! Se on hienoa :)

      Kiitos, mukavaa loppukesää sinulle!

  5. Wau teidän suunnitelmalle! Kuulostaa kiinnostavalta viettää pidempi aika vapaasti tien päällä. Hyvää reissua!

    1. Kiitos Timo! Hiemanhan tämä lähtö jännittää, etenkin kun en ole aikaisemmin ollut näin pitkällä roadtripillä. Mielenkiintoinen reissu tulee olemaan, se on varmaa :)

  6. Euroopan kiertäminen autolla on sellainen “reppureissu”, jolle minäkin lähtisin äärimmäisen mielelläni. Kenties me joskus vielä hankitaan se unelmien huvila Sloveniasta, ja huristellaan kaikki liikenevä aika pitkin Eurooppaa. Jään odottamaan sun seikkailuja suurella kiinnostuksella.

    Hyvää matkaa!

    1. Kiitos Hanneli! Ah, huvila Sloveniassa kuulostaa ihanalta unelmalta! Ja mä en ole vielä edes käynyt Sloveniassa, mutta uskon, että sitten kun sinne pääsen, on mulla sama haave kuin sulla :)

  7. Huikea matka tulossa ihan varmasti!
    Mielenkiintoista seurata ja lukea juttujasi.
    Slovakiassa kannattaa poiketa Tatra-vuoristoon. Itse olen käynyt Banska Bystricassa, tosin talvella, ja hienoa oli.

    Upeaa ja turvallista matkaa!

  8. Voi mikä suunnitelma, mahtavaa! Tai siis tuo suunnitelman avoimuus. Ns. menolippu taskussa on aika vapauttavaa lähteä maailmalle :) Odotan innolla raportteja matkalta!

    1. Kiitos Henna! Kyllä, vapauttavaa se on, mutta tällainen suunnittelemattomuus on myös jännittävää. Mutta enimmäkseen kuitenkin hyvällä tavalla, sillä kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Enää kaksi yötä lähtöön!

    1. Kiva kuulla, että tulet seuraamaan meidän reissua :) Mä en ole aikaisemmin juurikaan reissannut autolla Euroopassa, joten tulee olemaan ihan uusi kokemus minulle!

  9. Tämä kuulostaa niin unelmalta! Ihanaa!

    Suosittelen Belgradia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä mutta se on ihana. Sloveniaa olen nähnyt aika paljon ja rakastunut. Ihania pikkukyliä on ainakin Brdassa. Takuulla muuallakin.

    Ihailen ja kadehdin! Mahtavaa matkaa, Terhi!

    1. Kiitos Annika! <3 Ja kiitos vinkeistä, etenkin Slovenia-juttuja onkin aikomus käydä lukemassa blogistasi sitten kun sinne meno lähenee. Muistanko oikein, että tykkäsit slovenialaisista viineistä? Mä nimittäin haaveilen Slovenian osuuden olevan kauniita luontomaisemia ja hyvää viiniä, sillä siinä on ainekset täydelliseen rentoutumiseen :D

  10. Awww… kuulostaa niin ihanalta. Varsinkin kun itsellä reilun parin kuukauden loma alkaa vedellä viimeisiä ja arki ja arkeen palaamisen ahdistus kolkutella ovella. . Tulevat kohteet vaikuttavat sen verran kiehtovilta, että sinulle tulee varmasti aivan huima reissu! Nauti vapaudesta ja kaikista näistä mahdollisuuksista.

    1. Kiitos paljon, varmasti nautin! :) Auts, yli kahden kuukauden lomalta töihin palaaminen kuulostaa kyllä haasteelliselta! Tsemppiä! :)

  11. Oih, mikä reissu! Vaikka olet tienhaarassa, ei taida olla valittavana kuin ihania vaihtoehtoja! Kertakaikkisen upea vaihe sinulla. Joskus kun ehtisi toteuttaa saman. Tosin haluaisin tehdä sen hevosella…:)

  12. Huikealta kuulostaa, mahtavaa reissua! Teplicessä tulikin poikettua Tsekin-vaihdon aikana, kaunis paikkahan se on. Suosittelen käymään myös Bohemian Switzerland -kansallispuistossa, eikä Snezka-vuoreltakaan huonot maisemat ole. :) Slovakiassa kannattaa ehdottomasti suunnata Puolan rajalla sijaitseville Tatra-vuorille.

    Täälläkin on enää viikko Portugaliin muuttoon, ja aikamoista tunteiden vuoristorataa tällainen irtiotto aiheuttaa – vaikka meillä nyt on määränpää kuitenkin ihan selvillä. Nauttikaa matkasta, ja ehkä törmätään Lissabonissa! Ethän säkin muuten vaan Teleperformancelta hakenut niitä töitä? ;)

    1. Mahtavia vinkkejä, kiitos paljon! Bohemian Switzerland -kansallispuistoon pitää ainakin päästä, näyttää todella upealta! Harmi, että Teplicen jälkeen meillä on jo Prahasta majoitus varattu, eikä sitä voi perua. Mutta pitää tehdä edes päiväreissu Teplicestä ennen Prahaan siirtymistä :)

      Joo, kenties törmätään Lissabonissa! :) Ja kyllä, Teleperformance on se firma, mistä olin ajatellut töitä hakea :D Oletko sä menossa heille töihin?

      Tsemppiä muuttojärjestelyihin!

  13. Että on suunnitelmat! Tuollaiseen irtiottoon kun olisi itselläkin rohkeutta mutta ei oravanpyörää tässä heilutellaan ja loma-asioiden osaltakin on niin, että nekin pitää pitää tiettyinä aikoina ja tietyn pituisina….Mukavaa matkaa!

    1. Kiitos! Tuo on kyllä keljua, että lomien täytyy olla tietyn pituiset ja tiettyinä ajankohtina. Sellaistahan se monilla taitaa olla, ikävä kyllä. Mutta voisihan se olla huonomminkin: että ei olisi lomia lainkaan! Sekin kun taitaa pätkätyöläisillä olla usein tilanne :(

  14. Kuulostaa upealta! Itsellä tuohon ei riittäisi rohkeutta, mutta suunnitelmissa myös muutaman päivän matka Sloveniasn lokakuulla ja näitä sivuja juuri on luettu, jotta osaisi päättää missä Sloveniassa olisi muutaman päivän ja sitten jatkaisi Venetsiaan ja Veronaan
    https://www.slovenia.info/en
    Paljon mahdollista on, että olet näitä(kin) jo lukenut.
    Sisareni on ollut töissä Budapestissa nyt muutaman kuukauden ja oli sitä ennen muutaman viikon Romaniasa Timisoarassa koulutuksessa. Muistaakseni hänellä on nyt romanialainen kollega (Budapestissa), joka taisi olla juurikin Timisoarasta. Jos haluat, voin kysyä saanko antaa heidän yhteystietojaan.
    Jos Serbiassa käytte, kävisin ehdottomadti Sarajevossa, sen historia on niin uskomaton, joskin ei kovin positiivisessa mielessä.
    Tsemppiä!

    1. Kiitos linkistä! En ole ehtinyt vielä perehtyä Sloveniaan lainkaan kun on niin monta muuta maata sitä ennen, mutta ehdottomasti pitää lueskella noita sivuja :)

      Sarajevossa olenkin jo käynyt, ja voisin kyllä mennä uudestaan. Se on ihana kaupunki, vaikka historiansa vuoksi ei pelkästän hyvän mielen paikka.

      Kysy ihmeessä, saatko luvan antaa heidän yhteystiedot. Olisihan se kiva saada paikallisen vinkkejä, jos päätän Timisoaraan tai Romaniaan ylipäänsä mennä :)

    1. Kiitos! :)
      Tervetuloa IGTT:n pariin! Liitätkö linkin postaukseesi tämän postauksen perässa olevaan linkkikokokoelmaan kohdasta “add your link” niin sitten se näkyy kaikkien meidän järjestäjien blogeissa! :)

    1. Kiitos paljon! Olen heittäytynyt tuntemattomaan muutaman kerran aikaisemminkin, ja aina niin, että olen irtisanoutunut vakityöstä ja lähtenyt toiseen maahan seikkailemaan ilman tietoa töistä – tai juuri mistään muustakaan. Aina kaikki on järjestynyt parhain päin, ja toivottavasti niin käy tälläkin kertaa! :)

  15. Kuulostaa aivan järjettömän ihanalta! Tekisi niin mieli itsekin lähteä vähän vastaavan tyyppisesti maailmalle. Juurikin autolla ja vähän päämäärättömästi. Ehkä vielä joskus (tai siis uudelleen, kun 9kk vastaavasti tuli palloa kierrettyä vuosia sitten).

    Hyvää ja turvallista matkaa!

    1. Kiitos Elina! Alunperin meidän oli tarkoitus lentää jonnekin päin Eurooppaa ja siitä sitten liikkua junalla tai busseilla. Mutta Thomakselle tuli idea auton ostamisesta, ja sitten kun löytyi edullinen diili, ei voitu enää perääntyä. Kyllähän auto tuo aivan eri tavalla vapautta! Nyt en voisi enää kuvitellakaan, että lähdettäis alkuperäisen suunnitelman mukaan ilman autoa :)

  16. Kaikkea hyvää reissuun! Jos Italiassa kaipaatte paikkaa pysähtyä, meidän pikkuinen talo Piemonten viinikukkuloilla on tyhjillään – ainakin toistaiseksi, kun omat suunnitelmat tällä hetkellä ovat täysin auki.

    1. Voi kiitos paljon! <3 Mahtava juttu, pidän mielessä sitten kun reitti alkaa selvetä :)

  17. Nyt kuulostaa täydelliseltä! Lähtisin kans jos olis säästöjä. :)

    1. Raha tällä reissulla onkin minun suurin huolenaihe, ja lähinnä se, että sitä riittäisi niin pitkään kun halutaan reissata. Paikkariippumaton työ olisi ihan ässä, ja sellaista olenkin yrittänyt tässä kovasti etsiskellä. Toivottavasti nappaa jossain vaiheessa!

  18. Wau mitkä suunnitelmat! Tai epä-suunnitelmat :D Slovenia tulee varmasti olemaan ihana, ihastuin siihen itse ikihyviksi tänä keväänä :)
    Tällainen irtiotto kyllä houkuttaisi itseäkin. Ehkä jonain päivänä!

    1. Mitä olen Sloveniasta kuullut ja kuvia nähnyt, niin uskon, että minäkin ihastun siihen täysillä. Se onkin oikeastaan näistä suunnitelluista maista se, minne menoa odotan kaikkein eniten :) Pitääkin käydä lukemassa blogistasi Slovenia-postaukset!

  19. Ai että, ihan huikean kuuloinen suunnitelma(ttomuus)! Nauttikaa tuosta vapaudesta! Tässä on jo nyt listalla monta paikkaa, jonne itsekin haluaisin päästä, ja uskon että se lista pitenee sitä mukaa kun teidän reissu etenee! :)

    1. Kiitos, nautitaan aivan varmasti! Nyt tässä viimeisinä päivinä on niin kauheasti kaikkea tekemistä ja järjestelemistä, että stressiä meinaa pukata, mutta eiköhän murheet katoa kun auto starttaa lähtöpäivänä :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *