Aurinkorannikon Nerja tarjoaa aurinkoa ja upeita maisemia

Vietettyämme pari rentoa päivää Cómpetassa, huristelimme mutkittelevaa serpentiinitietä takaisin alas Aurinkorannikolle ja viihtyisään Nerjan kaupunkiin. Tässä vaiheessa meillä ei ollut vielä tietoa, missä tulisimme seuraavan yön viettämään, sillä Nerjassa aioimme oli olla vain iltapäivään saakka. Päiväpysähdyksen tarkoituksena olikin vain näyttää minulle Nerjaa, Thomaksen lapsuuden Espanjan-lomien viettopaikkaa.

Noin 21 000 asukkaan Nerja sijaitsee reilut 50 kilometriä Málagasta itään, ja on yksi Andalusian rannikon suosituimpia lomakohteita. Turismi onkin Nerjan pääelinkeino, ja perässä tulee puolitrooppisten hedelmien, kuten mangon, papayan ja avokadon, viljelyyn keskittyvä maatalous. Satoaikaan Nerjassa pääseekin nauttimaan tuoreista ja edullisista hedelmistä.
image

image

image

Matkailun suosiota selittää tietenkin Aurinkorannikon nimensä mukainen aurinkoisuus, sillä täällä aurinko paistaa yli 300 päivää vuodessa ja koko Costa del Sol onkin erinomainen ympärivuotinen lomakohde auringonpalvojille. Nerjaan turisteja houkuttelee itse viihtyisän kaupungin lisäksi muun muassa läheiset patikointimahdollisuudet ja Cueva de Nerja, eli yhdet Euroopan vaikuttavimmista tippukiviluolista. Vuonna 1959 löydetyistä luolista tekee kiinnostavan niiden upeuden lisäksi se, että luolista on löytynyt 42 000 vuotta vanhoja luolamaalauksia.

Me kuitenkin jätimme noin neljän kilometrin päässä Maron kylässä sijaitsevat luolat väliin ja keskityimme vain kiertelemään jalkaisin Nerjan vanhassa osassa ja fiilistelemään kaupungin tunnelmaa – Nerja kun on turistien paljoudesta huolimatta onnistunut säilyttämään espanjalaisen elämänrytminsä.

image

image

image

Tuona marraskuisena päivänä Aurinkorannikko piti nimensä mukaisen lupauksensa ja aurinko paistoi sen verran mukavasti lämmittäen, että monien muiden tavoin lounastimme ulkona. Ruokailun jälkeen olikin aika nähdä luolien ohella Nerjan tärkein nähtävyys: kaikissa postikorteissa ja matkaohjelmissa näkyvä Balcón de Europa – Euroopan parveke.

Balcón de Europa ei itse asiassa ole muuta kuin El Salvador -kirkon edestä lähtevä aukio ja näköalatasanne, mutta juuri näköalan vuoksi se onkin käymisen arvoinen paikka: Balcón de Europalta avautuva näkymä on sekä turkoosia merta, jylhiä vuoria, valkoiseksi kalkittuja taloja kuin pieniä uimarantojakin. Minulla meni tovi jos toinenkin vain katsellen tätä monipuolista ja kaunista maisemaa.

image

image

Iltapäiväkahvien jälkeen meidän oli aika jatkaa matkaa – ja seuraava määränpää päätettiinkin vasta siinä pienessä kahvilassa café con lecheä hörppiessämme. Kun lähtiessämme ajoimme Nerjan läpi ennen A-7 -tielle liittymistä ja Granadaan päin suuntaamista, katsoin nenä auton ikkunassa kiinni vielä viimeistä kertaa kaupungin katuja ja taloja: tässä paikassa Thomas on siis perheineen viettänyt lukuisia lomia, ja nyt minäkin pääsin näkemään niin monien tarinoiden tapahtumapaikat edes pikaisesti. Ei lainkaan hassumpi lomanviettopaikka.

30 comments
  1. Vaikuttaa tosi sympaattiselta kylältä. Aurinkorannikko kiehtoo minua ja uskallan väittää, että siellä vielä tulen lomailemaan kerran jos toisenkin. Painetaampa siis tämänkin kylän nimi mieleen. :)

    1. Nerja vaikutti minustakin tosi symppikseltä kylältä, joten en ihmettele, että se on matkailijoiden suosiossa. Aurinkorannikko on upea ja monipuolinen, ja siellä nähtävää riittää useammaksikin reissuksi :)

  2. Ihan todella kauniita kuvia, vau! Oli pakko kurkata juuri tämä postaus, koska en ole koskaan kuullut paikasta nimeltä Nerja. Näyttää kivalle paikalle. Jälleen kerran voin vain todeta, että voi kun pystyisi matkustelemaan vähän enemmän taas välillä Euroopassakin.

    1. Kiitos Paula! Eurooppa on täynnä upeita paikkoja, mutta jostain syystä oon aina haikaillut enemmän kaukomaille. Tänä vuonna vihdoin tuli kierreltyä Euroopassa ennätyspaljon!

  3. Minä täällä taas huokailen ihastuksesta näiden kuvien edessä :) Espanjan Aurinkorannikko on vielä näkemättä, mutta korjausliike olisi tarkoitus tehdä lähivuosina. Nerjaan mun pitää kyllä päästä, sehän on melkein kuin Merja ;)

    1. Hehe, nimi on enne! :D Aurinkorannikko yllätti minut niin positiivisesti, että voin suositella kaikille. Ja itsekin haluan sinne pian uudestaan!

  4. Jännä kun näyttää että noissa joissain puissa on ruskaa, mutta sitten muuten on niin lämpimän näköistä. Taitaa olla vaan kuivaa? No, jokatapauksessa, marraskuun maisemaksi aika helmi! :-D

    1. No niin muuten näyttääkin aivan ruskalta! Mutta ehkä se sitten vaan on kuivaa, sillä aika kuivan käppyräistä maisemaa Aurinkorannikolla riittää!

  5. En olekaan käynyt koskaan Aurinkorannikolla! Nerja näyttää todella kauniilta ja monipuoliselta paikalta. Hyvin voisin käydä sielläkin, mikäli niille kulmille tulisi lähdettyä! Ja varmasti jossain vaiheessa tuleekin, ennemmin tai myöhemmin!

    1. Mä ihan yllätyin, kuinka monipuolinen ja jopa iso Nerja on! Ajattelin sen olevan pikkuinen turistikylä, mutta se yllätti positiivisesti – etenkin kun siellä on ihan sitä aitoa espanjalaista elämääkin aistittavissa :)

  6. Nyyh, koko hiton Aurinkorannikko on jossain jättimäisessä sadekirouksessa juuri nyt, eivätkä ennusteet kovin lupaavalta joulun jälkeisellekään ajalle näytä. :( Tämä Nerja olis kyllä mainio kohde, vaikka toisaalta koko alue on niin täynnä kaikkea kivaa, että saapa nähdä mitä lopuksi ehtii. Tippukiviluolat kyllä kiinnostaa!

    1. Voi ei, vieläkö siellä sataa!? Mä katsoin viime viikolla säätiedotteita ja silloin näkyi jo aurinkoa. Mutta se ei sitten tainnut olla pitkä ilo… Toivottavasti pilvet kaikkoaa ja teidän reissu tulee olemaan pelkkää auringonpaistetta! :)

  7. Ihanan näköinen paikka! Mä olen alkanut haaveilla Malagasta jonkun talvisen (pitkän) viikonlopun lomakohteena, ja sieltähän vois varmaan piipahtaa tuolla Nerjassakin sitten. Jos vain julkisilla pääsee. Muhun nämä tällaiset espanjalaiset kaupungit/kylät iskee kyllä, vaikka olisi reilummin turistejakin.

    1. Mä en testannut julkisia, mutta olen kuullut että ne toimii hyvin ja rannikkoa pitkin pääsee kätevästi paikasta toiseen. Mulle kelpais pitkä viikonloppu ihan pelkästään Málagassakin, ihana kaupunki! :)

  8. Joku vuosi sitten vietimme viikon Fuengirolassa ja lähiseuduilla retkeillen ja marraskuisena viikkona satoi kyllä aika paljon, eli ei se ihan aina osu aurinko, Aurinkorannikollekaan. Nyt olemme tammikuussa lähdössä Algarven rannikolle, jota myös aurinkoiseksi mainostetaan – toivottavasti nyt osuisi 3 viikon oleskeluumme muutakin kuin sadetta, vaikka hellettä emme odotakaan.

    1. Eihän se taida sekään olla takuuaurinkoinen paikka :) Meilläkin nimittäin nyt loppureissusta satoi ihan reippaasti, ja vähän myöhemmin Aurinkorannikolla oli suuret tulvat. Toivottavasti Portugalissa säät suosii teitä paremmin! :)

  9. Aurinkorannikko on minulle täysin tuntematon, enkä ole koko Nerjasta koskaan kuullutkaan. Näyttää kyllä viehättävältä. En yhtään ihmettele, että se on turistien suosiossa.

    1. En minäkään ollut Nerjasta kuullut muualta kuin poikaystävältä. Ei taida olla suomalaisten keskuudessa niin suosittu kuin Torremolinos ja Fuengirola.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *