– Mä olen asunut vuoden hostellissa.
– Täh? Oikeestiko? Siis yhteen putkeen? Kai sulla oli oma huone?
– No ei ollut.
– Ai kamala.  Moneko kanssa sä jaoit?
– Meitä oli yhteensä kymmenen, samassa huoneessa.
– …

Olin aikaisemmin yöpynyt hostellissa muutamia kertoja, suurimmaksi osaksi kylläkin niin, että jaoin huoneen kavereideni kanssa. Borneon Kota Kinabalussa olin reissussa yksin ja jaoin huoneen turhan innokkaiden malesialaisten miesten kanssa. En edes tiennyt sen olevan sallittua muslimimaassa, että miehet voi jakaa huoneen naisen kanssa. Miesten kiinnostus minua, länsimaista naista, kohtaan oli sen verran suojeluvaistoni herättävää, että valitsin yläsängyn. Ja nukuin veitsi tyynyn alla. Jälkeenpäin ajateltuna ylireagointia, miehet vain olivat todella ystävällisiä, mutta better safe than sorry.

Mutta Kota Kinabalussa en yöpynyt kuin viikon, joten tämä tarina ei koske sitä reissua. Kun noin kaksi vuotta KK:n reissun jälkeen lähdin working holiday -viisumilla Australiaan, valitsin ensimmäiseksi etapikseni Melbournen. Ihan vain siksi, että olin aikaisemmilla kerroilla matkannut Surfers Paradisesta Sydneyyn ja käynyt myös Perthissä, valitsin kaupungin jostain siitä väliltä. Ja niitä kun ei kovin montaa ole, niin määränpääkseni valikoitui Melbourne.

Pähkäilin muutaman hostellivaihtoehdon väliltä, ennen kuin päädyin The Ritz for Backpackers -hostelliin St Kildassa. Varasin huoneen ensiksi viideksi yöksi, ja pian sinne päästyäni jatkoin varaustani muutamalla päivällä, ja taas muutamalla päivällä…

The Ritz on pieni hostelli englantilaisen pubin yläkerrassa ja aivan formuloista tutun Albert Parkin vieressä. Pienuuden vuoksi asukkaat oppivat tuntemaan toisensa todella nopeasti, ja koska asukkaista moni asuu siellä pitkään tulee porukasta läheinen ja tiivis. Ihastuin tähän “ollaan kaikki kavereita” -ajattelutapaan, minkä vuoksi kotiuduin ja sain kavereita nopeasti.

Tutustuin ihmisiin ympäri maailmaa, opin uusia tapoja ja maistoin erilaisia ruokia. Neuvoin ranskalaista poikaa pesukoneen käytössä, lainasin kahvimaidot brittikundilta ja kokkasin intialaista ruokaa intialaisen kanssa. Sunnuntaiaamuna aamiaispöydässä kertasimme edellisillan tapahtumia, maanantaisin kokoonnuimme TV-huoneeseen katsoaksemme uusimman jakson Revengeä ja aurinkoisina päivinä istuimme alakerran pubin terassilla. Uudet asukkaat otettiin lämmöllä vastaan, ja matkaa jatkavat hyvästeltiin vielä suuremmalla lämmöllä.

Melbourne CBD

Siihen, että paikassa, jota pidin kotinani, on ihmisiä koko ajan ympärillä ja että omaa tilaa on ainoastaan vessassa, tottuu. Ihmisten läsnäolo tuo turvallisuuden tunnetta: olet yksin reissussa kaukana kotoa, mutta hostellissa asuessasi et jää koskaan yksin. Sosiaalisuus oli painavin syy, miksi päätin jäädä hostelliin asumaan. Toinen syy oli raha: Melbournen vuokrat ovat pilvissä, ja olisin joutunut maksamaan huomattavasti enemmän asuakseni St Kildassa vuokrakämpässä ja en silloinkaan olisi ollut yksin, vaan asunut vähintäänkin yhden kämppiksen kanssa.

Toki oma huone on aivan eri asia, kuin nukkua samassa huoneessa yhdeksän muun kanssa. Aluksi asuinkin kolmen hengen pikkuruisessa dormissa, mutta pian tajusin, että siinä vaiheessa, kun huoneen joutuu jakamaan, ei ole enää suurtakaan merkitystä kuinka monta siellä kanssasi asustaa. The Ritzin kymmenen hengen dormi on todella tilava ja etäisyyttä viereiseen kerrossänkyyn useampi metri, eikä siis tarvinnut tuijotella viereisen sängyn asukkia lähietäisyydeltä heti aamulla silmät avattuaan. Ja tietysti sen vuokra viikolta oli myös muutaman kympin pienempiä dormeja halvempi.

image

Ritzissä majoituksen hintaan kuuluu pannukakkuaamiainen joka päivä, tiistaisin wine & cheese night ja perjantaisin barbecue-illallinen, eli ruokakuluissa säästi jonkin verran jos oli ruoka-aikaan paikalla. Ja ennen kaikkea nämä olivat sosiaalisia tapahtumia, jolloin porukka kerääntyi keittiöön tai olohuoneeseen juttelemaan ja pitämään hauskaa.

Jokainen, joka on joskus hostellissa yöpynyt tietää (tai voi ainakin kuvitella), että ihan pelkkää ihanuutta se ei yksinkertaisesti vain voi olla. Enkä edes yritä väittää, että en olisi koskaan kaivannut täydellistä nukkumisrauhaa, omaa huonetta tai vaikkapa keittiötä, jossa en taistelisi kokkaustilasta kymmenen muun kanssa. Olen aina ollut todella hyvä nukkuja, joten ihan kaikki yölliset äänet eivät uniini vaikuta, mutta toki pinna saattaa kiristyä kun herään huoneessani oleviin jatkobileisiin vain pari tuntia ennen kuin herätyskelloni herättäisi aikaiseen työvuoroon. Mutta sitä ei tainnut tapahtua koko vuoden aikana kuin kerran tai pari, ja kaiken kaikkiaan ne yöt, jolloin jouduin turvautumaan korvatulppiin, on laskettavissa kahden käden sormilla.

Ritz

Kun mainitsen kenelle hyvänsä siitä, että olen asunut vuoden yhdessä ja samassa hostellissa, on reaktio tuollainen kuin tämän artikkelin alkuun kirjoitin. Epäuskoa, kummastelua, kauhistelua – ja lopuksi: that’s cool! Vaikka omasta mielestä en pidä tätä asumusmuotoa mitenkään kummallisena (minulle se oli siinä tilanteessa yhtä luonteva päätös kuin se, että olisin hankkinut huoneen vuokrakämpästä), ymmärrän kyllä muiden hämmästelyt. Eihän tämä asumisjärjestely minulla missään vaiheessa suunnitelmissa ollut.

Ihmetyksen lisäksi olen myös saanut kommentteja, että tämä oli varmasti silmät avaava ja opettava kokemus. Kyllä tosiaankin oli. Tällaisessa hostellikommuuniasumisessa turhan kireä pipo löystyy todella nopeasti (tai jos ei löysty, on toisen majoituksen etsiminen paras vaihtoehto kaikkien kannalta) ja siinä oppii hyväksymään kanssamatkaajat sellaisena kuin he ovat, oli heillä sitten miten kummallisia tapoja hyvänsä.

Ihmisten siisteyskäsitykset vaihtelevat todella paljon, ja jos ainoa “puhtaana” oleva kattila on ties minkä mönjän peitossa, ei siinä auta ärräpäät ja syyllisen etsiminen, vaan kannattaa vain ottaa sieni kauniiseen käteen ja pestä kippo mieleisekseen. Turhaan myöskään hermostuu siitä, jos joku huoneessa oleva kuorsaa niin, että se kuulostaa ennemminkin 747:n lentoonlähdöltä kuin ihmisolennon kurkun korahduksilta. Itsepä olet majoituksesi valinnut ja se toinen tuskin mahtaa kuorsaamiselleen yhtään mitään. Ja sitä paitsi: jokainen meistä päästää nukkuessaan ääniä, ainakin silloin tällöin.

image

Näinkin vankalla kokemuksella voin Melbourneen suuntaavalle suositella The Ritz for Backpackers -hostellia lämpimästi. Kymmenen hengen dormeja siellä on vain yksi, mutta pienempiä 3-6 hengen dormeja löytyy useita. Lisäksi on myös kahden hengen huoneita sekä parisängyllä, että erillisillä sängyillä, joten hivenen mukavampaa majoitusvaihtoa löytyy myös jos olet kaverin kanssa matkassa. Suosittelen kuitenkin pyytämään huonetta ylimmästä kerroksesta, sillä osa alemman kerroksen huoneista on juuri pubin päällä ja melu on ainakin viikonloppuöisin niin kova, että on helpompi vain siirtyä itsekin pubiin kuin edes yrittää nukkua.

Ja jos joku miettii, että tuonhan täytyy olla jonkin sortin ennätys kuinka kauan joku on samassa hostellissa majoittunut, voin kertoa, että uusiseelantilainen kaverini asui tässä samassa hostellissa 2,5 vuotta ennen kuin muutti oikeaan vuokra-asuntoon. Sitä voisi jo sanoa aikamoiseksi saavutukseksi.

– Asuisitko hostellissa toisenkin vuoden?
– Hell no!


Oletko asunut hostellissa pitkiä aikoja?
Voisitko kuvitella jakavasi huoneen muiden kanssa vuoden ajan?

Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.
Espanjalainen tapas-ilta kotona
Café Mormors Kööpenhaminassa: kuin mummolassa olisi
Levoton reissusielu, tarinankertoja, hetkessä eläjä, maailmankansalainen, kulkuriluonne. Blogi matkoista, irtiotoista, seikkailuista ja siitä, kuinka moottoritie on aina niin pirun kuuma.

10 kommenttia

  1. ananas2go

    2.5.2015 at 04:29

    Kiitos! Linkkasin juttusi luonnoksissa oleviin postauksiin, sillä #kokematonhostellissa on Popot pogoillen ja kartuttaa kokemustaan ainakin Suomessa tänä vuonna. Toukokuun lopussa vuorossa Turku ja laivahostelli Borea siellä.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      3.5.2015 at 12:05

      Mahtavaa! Jään odottamaan mielenkiinnolla sinun hostellikokemuspostauksia! :)

      Reply
  2. Aino Carmona

    16.4.2015 at 10:54

    Tää oli tosi mielenkiintoinen ja hauska postaus.. Heti aloin miettimään, pystyisinkö itse samaan :D Ja muutenkin blogi vaikuttaa kivalle, laitan ehdottomasti lukulistalle!

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      16.4.2015 at 13:12

      Kiitos paljon!! :) Kiva, että tykkäät ja palaat uudestaankin :)

      Reply
  3. Arja / Haavematkoja

    15.4.2015 at 16:55

    Kuulostaa aikamoiselta kokemukselta! Ei varmasti unohdu koskaan :)En usko että olisin sopeutunut vuodeksi hostelliin, sillä oman tilan ja ajan kaipuuni on sen verta suuri. Toisaalta voisihan sitä oppia ottakaa omaa aikaa siellä omassa sängynnurkassa musiikit korvilla tms, jos niikseen tulisi.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      15.4.2015 at 20:36

      Mulla varmasti vaikutti sopeutumiseen se, että ajattelin alkuun olevani hostellissa vain muutaman päivän, sitten se olikin pari viikkoa, kunnes en enää halunnutkaan etsiä toisenlaista asumismuotoa. Jos olisin heti alkuun tiennyt, että tulisin asumaan siinä huoneessa vuoden, olisi alkujärkytys varmasti ollut suuri. Mulla oli kerrossängyn alasänky, joten jos oikeasti halusin olla rauhassa, laitoin viltin roikkumaan yläsängystä niin, että sain viltin takana olla rauhassa ja vaikka katsoa läppäriltä leffoja. Hätä keinot keksii :D

      Reply
  4. Katja

    14.4.2015 at 15:43

    Oli kyllä jännä lukea tätä ja samalla miettiä, että kuinka sitä itse pärjäisikään moisessa! :) Itselle on tuttua kimppakämppäily Suomessa, mutta silloin tosiaan pääsi omaan huoneeseen piiloon jos alkoi muiden naamat liikaa ahdistamaan.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      14.4.2015 at 16:16

      Tuo oma rauha on kyllä sellainen, mitä osasi arvostaa tämän jälkeen, vaikka täytyy myöntää, että mulla oli pitkään ikävä tuota hostellielämää. Kummasti sitä vaan sopeutuu, vaikka nyt jälkeen päin itsekin hämmästelen, että miten mä oikein kestin sitä :D

      Reply
  5. Laura - Urbaani viidakkoseikkailijatar

    14.4.2015 at 11:55

    Varmasti haastavaa, mutta hyvien tyyppien kanssa saisi varmasti toimimaankin! Hieno kokemus varmasti, ainakin opettavainen. Mielelläni jopa asuisin jossakin kommuunissa, mutta en välttämättä samassa dormissa haluaisi olla kokonaista vuotta kenenkään kanssa. Toisaalta, saahan sieltä huoneesta paeta aina, kun kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta.

    Reply
    • Terhi / Muru Mou

      14.4.2015 at 13:32

      Kun siihen tottui ja huone sattui täyteen hyviä tyyppejä, oli kuin olisi jakanut huoneen hyvien ystävien kanssa. Valitettavasti vaan tämä “kaveriporukka” vaihtui välillä, eikä aina tullut tilalle sellaisia, joiden kanssa olisi klikannut yhtä hyvin. Tämä kuuluu niihin kokemuksiin, joita en mistään hinnasta vaihtaisi pois, vaikkakaan toista vuotta en enää tällaista asumista jaksaisi. Mutta kyllä minäkin voisin kimppakämppäilyä harkita, kunhan olisi oma huone!

      Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Instagram: @vagabondablog