Kreetaa autolla: Apteran muinainen kaupunki ja Apokoronasin alue

Kreeta on niitä lomakohteita, jossa auton vuokraaminen on must: ilman omaa autoa saareen tutustuminen on retki- ja paikallisbussien varassa, eikä niiden kyydissä pääse läheskään kaikkialle. Ilman omaa autoa jäisi todennäköisesti näkemättä esimerkiksi Hanian itäpuolella sijaitseva mielenkiintoinen Apteran muinainen kaupunki – ja koko Apteraa ympäröivä Apokoronasin alue kaikkine ihanine pikkukylineen.

Jo pelkästään Hanian alueyksikköön edes jonkinlaiseen tutustumiseen kannattaa varata useampi ajopäivä. Kreeta on suuri saari, eikä yhdelle päivälle kannata ahnetia liikaa nähtävää. Tämän vuoksi laadin suhteellisen leppoisan mutta upeita maisemia ja pikkuisia kyliä sisältävän reittiehdotuksen Apteran muinaisessa kaupungissa käymiseen yhdistettäväksi.

Tai no, totta puhuakseni en minä tätä reittiä itse suunnitellut, sillä muutama päivä sitten ajoin ympäri Apokoronasin aluetta lähes tarkalleen näitä samoja teitä mukanani olleiden Kreetalla vuosia asuineiden kavereideni opastuksella. Kartta tarkasta reitistä on tämän jutun lopussa, ja vaikka sen mukaan kierroksen ajamiseen kuluu aikaa kaksi tuntia, kannataa tähän varata koko päivä. Sillä matkan varrella on sen verran kuvauksellisia paikkoja, että ei tästä kahden pysähdyksen taktiikalla selviä!

Apteran muinainen kaupunki

Apteran muinainen kaupunki

Apteran muinainen kaupunki

Apteran muinainen kaupunki

Apteran muinainen kaupunki

Ajopäivän ensimmäinen stoppi on Apteran muinainen kaupunki, joka sijaitsee noin viisitoista kilometriä Haniasta itään. Apteran kukoistuskausi oli noin 600-luvulta eaa. lähtien, ja tuolloin Aptera oli yksi merkittävimmistä kaupunkivaltioista Länsi-Kreetalla. Kaupungista on säilynyt nykypäivään muun muassa suurten vesisäiliöiden, usean temppelin, kylpylän ja teatterin rauniot.

Apteran alue on kaunis näin talvellakin, mutta kuulemma paras aika raunioalueeseen tutustumiseen on keväällä lukuisten kukkien kukkiessa raunioiden ympärillä. Toki täällä kannattaa käydä myöhemminkin kesällä, ja myös siinä tapauksessa, jos historia ei niin kovin paljoa kiinnostaisikaan: viereiseltä 1800-luvulla rakennetulta ottomaanien linnoitukselta on upeat näköalat Soudanlahdelle, sen pieniin kyliin ja Akrotirin niemelle.

Apteran muinainen kaupunki

Apteran muinainen kaupunki

Apteran muinainen kaupunki

Apteran muinainen kaupunki

Kalives ja Almyrida

Kun Apteran muinainen kaupunki on nähty, on aika jatkaa matkaa kohti merenrantaa ja turistien suosimia pikkuisia Kalivesin ja Almyridan kyliä. Kesäkuumalla näissä vierekkäin sijaitsevissa kylissä kannattaa pysähtyä rannan lähelle kylmälle juomalle ja pulahtaa vaikka viilentävään mereen uimaan.

Vamos

Almyridan jälkeen reitti kulkee muutamien pienempien kylien ohi, kunnes tullaan tunnelmalliseen Vamokseen. Täällä kannattaa jättää auto parkkiin, sillä kylän läpi ajaessa Vamoksen parhaat palat jäävät näkemättä. Sanotaan, että Vamoksen perustivat 700-luvulla Andalusiasta karkoitetut arabit, ja siitä lähtien Vamos on kokenut osansa Kreetan värikkäästä historiasta.

Nykyisin Vamoksessa asuu noin 700 asukasta, ja vaikka se onkin ainutlaatuisen tunnelmansa ja ekomatkailuun panostamisen ansiosta suosittu vierailukohde, ei Vamoksesta olla tekemässä vilkasta turistikohdetta. Täällä siis pääsee näkemään perinteistä ja aitoa Kreetaa!

Vamos, Kreeta

Vamos, Kreeta

Vamos, Kreeta

Vamos, Kreeta

Vryses

Oi, ihana Vryses! En ole vielä itse ehtinyt tutustumaan tähän ihastuttavaan kylään muuten kuin auton ikkunan läpi, mutta aina kylän poikki ajaessani haaveilen tulevani tänne lounastamaan joku kerta. Jos siis ruokatauko on vielä tekemättä, suosittelen tekemään sen tässä joen halkomassa pikkukylässä.

Vrysesistä voi halutessaan liittyä kansallistielle ja ajaa hurauttaa takaisin Haniaan (tai mikä sitten onkaan ajopäivän lopetuspaikka), mutta en missään nimessä suosittele sitä. Kansallistietä ajaessa maisemat eivät nimittäin ole lähellekään pikkuteiden tarjoamien näkymien veroiset, ja mielestäni osuus Vrysesistä Stilokseen on kenties koko kierroksen upein!

Stilos

Stilos on ajopäivän viimeinen kylä, ja täällä onkin mukava vaikka hörppäistä kahvit ennen paluumatkaa hotellille. Toki jos energiaa ja aikaa vielä riittää, voi puutuneita istumalihaksia käydä verryttelemässä Stiloksen lähellä sijaitsevassa noin seitsemän kilometrin mittaisessa Diktamoksen rotkossa.

Muussa tapauksessa kannattaa vain istahtaa tavernan tai kahvilan tuoliin, tilata vähän naposteltavaa ja juotavaa ja miettiä, mitä kaikkea sitä tulikaan päivän aikana nähtyä tästä upeasta saaresta. Ja seuraavana päivänä odottavat taas uudet paikat, uudet maisemat ja uudet kokemukset.

Kreeta 💙

Kreetaa autolla

Kreetaa autolla


Piditkö lukemastasi?
Seuraa blogia Instagramissa | Blogit.fi:ssä | Facebookissa | Bloglovinissa


14 comments
  1. Vamosissa on vietetty yksi viikko vuosia sitten. Meitä oki noin 20 hengen ryhmä. Asuimme perinnetaloissa ja kiersimme siellä täällä. Ajankihta oli maaliskuun loppu. Ei vielä mitään turistimeininkiä missään. Meillä oli vuokrattuna muutama auto joilla matkattiin päivittäin. Asuimme kylän entisessä leipomossa erään toisen matkaajan kanssa. Jotkut rohkeat kävivät uimassa läheisen Kalivesin rannalla. Vesi vielä taatusti kylmää.

    1. On varmasti ollut kylmää vettä maaliskuun lopussa! Minä en ole vieläkään uskaltanut mereen tänä kesänä, vaikka heinäkuu on jo pitkällä… Vaikka eiköhän merivesi ala jo olla riittävän lämmintä, minullekin :)

  2. Oho, joistan kuvista en olisi uskonut Kreetaksi! Pitäisi sinnekin mennä uusiksi, viimeksi viisi vuotta sitten käynyt ja silloin aikaa tuli lähinnä vietettyä rannalla. Vaikkei sekään huono tapa ole!

    1. Hehe, eihän rantalomissa mitään vikaa ole, mutta Kreetalla kannattaa päivä jos toinenkin viettää saarta tutkien. Täällä nimittäin on aivan huikeita paikkoja! Jonkun blogin keskustelussa luin hämmästyneenä muutamia kommentteja, joissa Kreetaa sanottiin tylsäksi. Ei todellakaan ole! Mutta tosiaankin täytyy poistua sieltä rannalta, että näkee muutakin kuin hiekkaa ja meren :D

  3. Kiitos hyvästä kartasta. Kreeta oli kyllä positiivinen yllätys ja mennään toistekin. Viikossa ajeltiin saaren molemmilla puolilla ja maisemat oli huikeita ja paljon jäi seuraavaan kertaan. Söin toistaiseksi parasta mustekalaa siellä pohjoisrannikolla merimaisemassa. Käytiin samassa kuppilassa lounaallakin, Taverna Dionyssos Mirthioksen kylässä.

    1. Kiitos ravintolavinkistä! Olisikohan ollut juuri Mirthioksen kylä, josta olen kuullut kehuja. Pitää käydä katsomassa ja testaamssa tuo Taverna Dionyssos! :)

  4. Rodoksella ja Karpathoksella oli aivan sama, että paikallisbussit kyllä toimivat, mutta aikataulut on niin harvoja, että oma auto on ihan must. Toisaalta silloin voi myös juurikin pysähtyä siellä missä haluaa, eikä ole minkään aikataulun ja reitin varassa. Kreikka on kyllä ihana!

    1. Kreetalla pääsee kätevästi pohjoisrannikkoa pitkin busseilla, ja etenkin kesäaikaan bussit kulkevat tiuhaan. Mutta lähdepä pikkukyliin, se ei enää niin helposti onnistukaan. Auto on siis todellakin tarpeen, jos haluaa päästä kunnolla tutkimaan saarta. Ja saaren koluaminen kannattaa ehdottomasti, ei vain Kreetalla vaan muillakin Kreikan saarilla! Kreikassa kun on niin paljon muutakin kuin pelkät rannat :)

  5. Värit ovat kyllä talvisellakin Välimerellä se juttu verrattuna vaikka Suomen Lappiin.
    Kakslauttasen kuvia käsitellessäni tuli jotenkin konkreettisen selväksi, että ei näissä ole kuin sinistä ja harmaan ja mustan sävyjä! Kreetalle on tarkoitus vielä joskus lähivuosina päätyä, mutta jotenkin kun olen sen ajatuksissani liimannut Ateenassa pistäytymiseen, niin matka on jo vähän pitempi ja siksi toteutus on venynyt.

    1. Täytyy sanoa, että olen todella yllättynyt Kreetan talven vehreydestä: täällähän on vihreämpää talvella kuin kesällä! Sinullahan on tainnut olla pitkään haaveissa käydä Spinalongalla, joten kun tulet, voin lähteä oppaaksi :)

      En kyllä pistäisi pahakseni vaikka viikkoa Kakslauttasen mustavalkoisuudessa, sillä osaahan Suomenkin talvi olla upea :)

  6. Voi ihana Kreeta! <3 Olen aina tykännyt Kreetasta ja tuntenut sinne suurta kaipuuta. Ihania pikkukyliä. Täytyy pistää postaus muistiin tulevia Kreetan matkoja varten. :)

    1. Mitä enemmän mina Kreetaa näen, sitä enemmän tykkään saaresta! Ja onneksi täällä riittää nähtävää ja ihastuksen kohteita :) Ei mikään ihme, että Kreeta on yksi suosituimpia kesälomakohteita, on tämä sen verran mahtava saari!

  7. Upeita maisemia ja auton vuokraaminen tosiaan mahdollistaa omatoimisen seikkailun mikä on aina hauskaa. Kreetalle on haaveissa matkustaa vielä, me ollaan käyty vain Mykonoksella ja tykättiin tosi paljon joten kutkutus jäi.

    1. Mykonos on varmasti ihana! Haluaisin käydä sielläkin – tai no, minähän nyt haluaisin nähdä kaikki Kreikan saaret! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *