Kun Afrikasta tuulee

Sääennuste lupaa poikkeuksellisen lämmintä. Hetken ajan jo suunnittelet, mitä kaikkea aiotkaan tehdä kesäisen kuumana vapaapäivänä, mutta sitten muistat katsoa tuulen suunnan. Etelästä, eli Afrikasta tuulee. Perut kaikki suunnitelmat, sillä luvassa ei ole lempeän lämmin ulkoilusää, vaan lamaannuttava päänsärkysää.

Tämä on mielestäni Kreetan ikävin sää. Ottaisin ennemmin kolean talvisen rankkasateen, kuin kuumaa etelätuulta. Mieluummin taivaalta tulisi vaikka rakeita, kuin Saharan pölyä. Mieluummin mikä tahansa tuuli, ja miten kovaa vain, mutta kunhan vain ei tuulisi etelästä.

Untitled

Viimeisin etelätuulijakso alkoi sunnuntaina, jolloin haaveilin viettäväni vapaapäivää merenrannalla kävellen, nauttien vilvoittavasta tuulesta lämpimänä kevätpäivänä. Mutta sää ei ollutkaan miellyttävä, vaan etelästä tuuli kuumaa ilmaa ja pölyä niin, että ulkona ei tehnyt mieli olla lainkaan.

Joskus Afrikasta tuulee vain vienosti, mutta riittävästi tuomaan mukanaan kuumuutta ja pölyä, mutta tällä kertaa etelätuuli puhalsi niin, että oliivipuut taipuivat, roskat ja irtolehdet lensivät, ja ikkunaluukut natisivat kiinnikkeissään. Naapuritalosta irtosi sadevesikouru, joka aikansa rämistyään katossa puoliksi kiinni, lensi tuulen voimasta maahan.

Afrikasta tuulee

Koko päivänä poistuin sisältä vain siksi ajaksi, että kävin tekemässä pienen kävelylenkin kylämme ympärillä. Pari kissaa lähti laiskasti mukaan, mutta heitäkin kuumuus väsytti niin, että pysähtyessäni vain hetkeksi, ne kellahtivat kumoon levätäkseen hieman ennen matkan jatkumista.

Taivas oli valkoisena, mutta ei pilviä vaan pölyä. Tuona päivänä Haniassa oli lämpimintä koko Kreikassa, kun lämpömittari nousi +30 asteeseen. Mutta ei tuosta lämmöstä voinut nauttia, sillä ilma ei ollut raikas, vaan tunkkainen. Sellainen, joka alkaa helposti jomottaa päässä.

Afrikasta tuulee

Yöllä minut piti hereillä kirkkaasti sirittävä sirkka. En ollut kuullut vastaavaa kylässämme aikaisemmin, eikä vielä ole matalaäänisempien kaskaiden aikakaan. Epäilemättä sirkka oli lentänyt tuulen mukana reilun 300 kilometrin päästä Afrikasta, ja yritti nyt pihapuussamme sirittäen etsiä epätoivoisesti lajitoveriaan.

Maanantaina töissä oli erikoinen ilmapiiri, kun yhä jatkuva Afrikan tuuli väsytti ja latisti kaikkien mielialaa. Tiistaina kova tuuli rymisteli ja ulvoi toimiston rakenteissa ja paukutteli ikkunoita. Onneksi tuuli alkoi vihdoin muuttaa suuntaa, ja iltaa kohden ilmassa oli jo raikasta viileyttä.

Knossos, Kreeta

Ensimmäistä kertaa koin inhottavan etelätuulen ensimmäisenä Kreetan-talvenani. Olin viikonloppureissulla saaren pääkaupungissa Iraklionissa, kun sunnuntaina herätessäni taivas oli harmaan utuinen. Vietin aamupäivän Knossoksessa, mutta en jaksanut kierrellä palatsin raunioita kovinkaan pitkään siinä kuumuudessa ja pölyistä ilmaa hengittäen.

Kun iltapäivällä lähdin bussilla kohti saaren länsiosaa ja kotia, oli taivas pölystä punainen. Paikallisuutisten pääaiheena oli se, että Afrikasta tuulee, varoiteltiin pölyn haitoista ja kehotettiin vanhuksia pysymään sisällä. Päätäni särki koko tuon päivän.

Vaikka tuo kerta taisi olla kaikkein pahin kokemistani, on punainen pöly ollut riesana useita kertoja sen jälkeenkin. Parina keväänä erehdyin pesemään ikkunat liian aikaisin, sillä eiköhän kohta tuullut taas etelästä ja pian sen perään pisaroi vettä niin, että ikkunat olivat Saharan pölystä raidalliset ja pestävä uudestaan. Tänä vuonna olen päättänyt odottaa pidemmälle kesään ennen ikkunoiden pesemistä – siitäkin huolimatta, että ne ovat niin pölyiset että tuskin läpi näkee.

4 comments
  1. Hei Terhi.
    Juu hyvässä muistissa on se punaisen hiekan peseminen. Sitä oli kaikkialla, parveke, kaiteet, ikkunat..ja minäkin aina aivan liian aikaisin pesin vaikka vuokraemäntä kävi kertomassa että sitä kyllä vielä tulee… ja tulihan sitä.
    Kiva oli taas lukea juttujasi ja seuravaa jo odotan. Kaikkea hyvää sinne sinulle ja pikku perheellesi.
    t. Jaana

    1. Kiitos Jaana, ihana kuulla että juttujani on kiva lueskella ja uusia odottelet! :) Minä en malttanut enää odottaa, ja pesin viime viikonloppuna ikkunat. No, tänään tuli pölyä taas, ja jos sunnuntain ja maanantain ennustetut sateet toteutuvat, on pölyn tahrimat ikkunat pestävä taas uudestaan. Onneksi ei ole montaa ikkunaa, eivätkä ole kovin isoja :D Kiitos, kaikkea hyvää myös sinulle! :)

  2. Tiedän tuon ikävän sääilmiön 😢. Asun Teneriffalla ja vuosi vuodelta kalimatuulia on enemmän ja enemmän. Viime vuoden helmikuussa oli pahin 80 vuoteen, ilma oli 3 päivää kellertävänpunainen Afrikan hiekasta. Terveilläkim hmisillä oli vaikeuksia ulkoilmassa – ja se sotku ja puuterihiekan määrä…

    No se siitä. Nyt odotan jännityksellä, pääsenkö käymään syyskuun tokapuoliskolla Kreetalla Rethymnonissa. Viime vuonna lennot peruutettiin; katsotaan miten nyt käy.

    Tosikiva lukea näitä sun juttuja. Hyvää kevättä ja kesää!

    1. Sielläkin siis kärsitään samasta ilmiöstä! :( Meillä oli taas tänään pölyä ilmassa, mustassa autossa näkyy hyvin, vaikka ei ilma ollutkaan läheskään yhtä sakeana pölystä kuin pari viikkoa sitten… Toivottavasti pääset tänä syksynä viimein Rethymnoniin, kun jäi viime vuonna väliin! Kiitos kommentistasi ja hyvää kevättä ja kesää myös sinne upealle Teneriffalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *