2016 oli mainio reissuvuosi!

Heräsin vuoden 2016 ensimmäisenä aamuna Malesian Cyberjayassa, ja menin nukkumaan vuoden ensimmäisenä iltana Balilla. Vuosi alkoi siis matkustamalla, ja olinkin itse asiassa vuoden ensimmäiset seitsemän viikkoa reissun päällä. Tämä oli vauhdikas reissuvuoden aloitus, mutta – kuten arvata saattoi – ihan yhtä vauhdikkaana ei vuosi kuitenkaan jatkunut.

En kuitenkaan valita, sillä vuodesta tuli matkojen kannalta mukavan monipuolinen, ja voin vain toivoa, että vuosi 2017 toisi tullessaan yhtä paljon reissuja.

image

Reissuvuoteni 2016 piti sisällään 31 lentoa, yhden käyttämättä jääneen lennon, seitsemän laiva- tai venematkaa, yhdeksän ulkomailla tehtyä junamatkaa (ja lukuisia Tanskan sisäisiä) ja yhden matkan sata vuotta vanhalla raitiovaunulla.

Majoitusliikkeissä vietin yhteensä 92 yötä, joista hostelleissa kuusi, kartanoissa kaksi, bed & breakfasteissa kolme ja sviiteissä kaksi.

Matkustin kahdessa maanosassa ja yhteensä 13 maassa, joista vain yksi oli minulle uusi tuttavuus. Suomessa pääsin käymään ennätyspaljon: jopa neljä kertaa.

Tammikuu

image

Vuosi vaihtui siis Malesiassa, mutta lensimme Balille heti ensimmäisenä päivänä. Balilla vietimme koko tammikuun – lukuun ottamatta viikon visiittiä Gili-saarilla. Vaikka kyseessä oli viides kertani Balilla, vasta nyt ihastuin saareen aivan totaalisesti. Ja kiitos siitä kuuluu Ubudille ja sen riisipelloille. Haluan sinne takaisin, nyt heti!

Helmikuu

image

Helmikuun alussa lensimme Bangkokiin, ja Don Muangin lentoasemalta otimme taksin Pattayalle. Olimme matkalla Koh Changille, mutta halusimme huilahtaa pari päivää Pattayalla, sillä matka olisi ollut muuten aivan liian pitkä. Koh Changilla vietimme upeat pari päivää, mutta liian kalliit majoitusten hinnat ajoi meidät takaisin Pattayalle.

Reissun viimeiset päivät vietimme Bangkokissa, ja paluumatkalla pysähdyimme Istanbuliin yhdeksi yöksi. Valitettavasti olimme aliarvioineet reissuväsymyksemme varausta tehdessämme, ja Istanbulin nähtävyydet jäivät näkemättä.

Maaliskuu

image

Maaliskuu meni töitä paiskiessa, ja jouduin lähestulkoon anomaan polvillani parin päivän vapaata, että pääsin käymään Kuopiossa, ensimmäistä kertaa sitten marraskuun. Pitkä viikonloppu meni sukuloiden, aurinkoisista talvipäivistä nauttien ja syöden hyvin. Pääsiäisenä teimme päiväretken Köpiksestä Ruotsin puolelle Malmöön.

Huhtikuu

Huhtikuun olin kotona, odotin kesää ja ihastelin Köpiksen kirsikankukkia.

Toukokuu

image

Toukokuussa kävin parin päivän visiitillä Suomessa PING Helsinki -sisältömarkkinointitapahtuman vuoksi. Oli kiva vihdoin tavata bloggaajakollegoita kasvotusten, ja aikaa jäi myös vanhojen kavereiden moikkaamiseen. PINGin jälkeen vietin ihanan lomaviikon Kreikan Lesboksella – reissua varjosti ainoastaan pakolaiskriisin aiheuttama turistikato.

Kesäkuu

image

Kesäkuussa teimme pienen kotimaanreissun, ja ajoimme Tanskan Jyllantiin ja sen pohjoiskärkeen, Skageniin. Kuun loppupuolella lähdin viettämään kesälomaa yksin, ensiksi Budapestiin ja sen jälkeen Italiaan. Budapestin-reissulla sain Unkarin uudeksi käydyksi maaksi, ja Italiassa näin pelkästään minulle entuudestaan tuntemattomia seutuja. Pisa oli tylsä, mutta Luccaan ihastuin.

Heinäkuu

image

Kesäloma jatkui ihanaan Firenzeen, mitäänsanomattomaan Bolognaan ja pettymysten Riminiin. Kahdesta jälkimmäisestä on postaukset edelleenkin kirjoittamatta, sillä en tiedä mitä niistä sanoisin… Mutta tulipahan nähtyä! Myös myöhemmin heinäkuussa tehty kotimaanmatka Kragerup Gods -kartanoon on vielä kirjoittamatta, vaikka se olikin aivan mahtava reissu!

Elokuu

image

Elokuussa koitti minun ensimmäinen blogimatkani, ja sen suuntana oli Berliini. En ollut käynyt Berliinissä koskaan aiemmin, mutta tuon muutaman päivän aikana heräsi halu nähdä kaupunkia enemmänkin, joten kerta tuskin jäi viimeiseksi. Loppukuusta lensimme Riikaan, josta jatkoimme Suomi-kierrokselle. Ennen kuun lopussa tapahtunutta kotiinpaluuta vietimme vielä muutaman päivän Tallinnassa nähtävyyksiä kierrellen ja syöden hyvin.

Syyskuu

image

Syyskuun alussa pakkasimme laukkumme ja lähdimme Kanariansaarille. Parin viikon aikana kiersimme sekä Gran Canariaa että Teneriffaa, ja reissusta päällimmäisinä jäi mieleen Teide-vuori Teneriffalla ja veneretki Gran Canarialla. Kuun lopussa lensimme businessluokassa Madridin kautta Mallorcalle, jonne asetuimme hetkeksi aloillemme.

Lokakuu

image

Lokakuussa tutustuin Palmaan, kävin ihanassa Valldemossan kylässä ja patikoin Bellverin linnan metsässä. Lisäksi vietimme Thomaksen synttäreitä Playda de Palmassa. Lokakuu oli töiden puolesta rankka kuukausi, ja aloimme miettiä jaksammeko sittenkään olla Mallorcalla koko talvea.

Marraskuu

image

Marraskuussa päätimme irtisanoutua, ja heti töiden loputtua lensimme Málagaan ja aloitimme Andalusian-roadtripin. Kymmenen päivän aikana kävimme muun muassa Cómpetassa, Nerjassa, Granadassa, Córdobassa, Rondassa ja Málagassa. Aivan huikea reissu, ja ihastuin Espanjaan entistä enemmän! Voisikohan tänne jopa muuttaa asumaan…? Reissun jälkeen palasimme Palmaan vielä yhdeksi yöksi, ennen kuin lensimme takaisin Kööpenhaminaan.

Joulukuu

image

Mahtava reissuvuosi päättyi huikeaan matkaan: pääsin viettämään joulua Suomessa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008! Kuopiossa oli jopa lunta, joten en olisi voinut olla tyytyväisempi joulunviettopaikkaani.

Alkaneelle vuodelle on tiedossa vasta yksi reissu, ja se starttaa vajaan kahden viikon päästä. Luvassa on viikon verran pakoa pimeydestä ja kylmyydestä, hyvää ruokaa ja (toivon mukaan) aurinkoa. Muita matkasuunnitelmia ei vielä toistaiseksi olekaan, mutta haaveissa olisi päästä kuluvan vuoden aikana käymään ensimmäistä kertaa Irlannissa ja Portugalissa, ja ties monettako kertaa Thaimaassa. Teen matkasuunnitelmat aina fiiliksen mukaan, joten nähtäväksi jää, minne vuosi 2017 minut kuljettaa!

Mahtavaa reissuvuotta kaikille!


Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka tammikuun teemana on reissuvuosi 2016. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Muru Mou ja Travellover. Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT!


LUE MUITA #IGTRAVELTHURSDAY-POSTAUKSIA JA LISÄÄ LINKKI OMAAN POSTAUKSEESI:


40 comments
  1. Mahtava reissuvuosi takana! Hauska sattuma, mulla on kans Portugali ja Irlanti kokematta, ja juurikin to do listalla tälle vuodelle. Mitään buukattua yhtä reissua lukuunottamatta ei silti ole, asia on korjattava pian… :) Kivaa reissuvuotta 2017!

    1. Hauska sattuma tosiaankin, että meillä on samoja kohteita tämän vuoden reissutoivelistalla! Toivottavasti toiveet toteutuvat meillä molemmilla :) Kiitos, kivaa reissuvuotta myös sinulle!

  2. Todellakin monipuolinen matkavuosi!

    Bolognasta olen kanssasi eri mieltä. Eihän se ehkä Italian kirkkain tähti ole, mutta ei kyllä tylsäkään! Mutta mitäpä sitä kiistelemään. Ei kaikkien tartte samoistga tykätä! Berliiniin takaisin haikailen minäkin. Olen nähnyt nyt ne ikään kuin pakolliset. Seuraavaksi haluaisin fiilistelemään urbaania Berliiniä

    Toivon sulle ihan parhaita seikkailuja vuodelle 2017!

    1. Ehkä mä menetin sydämeni niin totaalisesti Firenzelle, että sen jälkeen mikään ei enää tuntunut miltään :) Tai sitten en vain onnistunut löytämään sieltä oikein mitään minua sykähdyttävää… Kiitos Annika! Parhaita seikkailuja myös sinulle!

  3. Paljon ehdit nähdä viime vuonna! Kauniita kuvia ja varmasti ihania muistoja :) Toivottavasti pääset tänä vuonna Irlantiin, mä jään odottelemaan sun juttuja sieltä! Itse en vielä tiedä menenkö tänä vuonna ollenkaan Irlantiin, sillä suunnitelmia on muutenkin sen verran paljon.

    1. Voi vitsit, olisi kyllä hienoa jos tänä vuonna vihdoinkin pääsis Irlantiin. Olen haaveillut siitä niin pitkään, mutta aina on tullut jotain muita reissuja! Mutta sitten kun olen menossa sinne, käyn kyllä kahlaamassa kaikki sun Irlanti-postaukset läpi! :)

  4. Kuten aiemmissakin kommenteissa mainittiin, Baskimaa on aivan ihana Espanjan kolkka! Ja tietysti tämä meidän Kataloniakin :). Heh, mä olen varmaan tykännyt kaikista näistä sun Instagram-kuvista vuoden mittaan, monen muistan ihan selvästi :D

  5. Kuulostaa todellakin mainiolta ja monipuoliselta matkailuvuodelta! Mukaan mahtui itselleni tuntemattomia ja tuttuja paikkoja. Esimerkiksi Lucca on tosiaan mukava kaupunki. Kun nyt Espanjasta innostuit, niin ehdotan Baskimaata, joka on Andalusiaan verrattuna monin tavoin erilainen, mutta yhtä kiinnostava. Lämmin suositus myös Irlannille ja Portugalille, toivottavasti toiveet toteutuvat!

  6. Not bad, kiva reissuvuosi sinulla on ollut. Espanjan postauksia on ollut ilo lukea, koska tykkään maasta hullun lailla. Mallorcalle olen menossa ensi kesänä ensimmäistä kertaa, ja odotan sitä kovasti. Huvää reissuvuotta 2017! :)

    1. Kiitos, ihanaa reissuvuotta sinullekin! Espanja on upea maa, ja toivon mukaan pääsen tänä vuonna näkemään sitä enemmän. Ja Mallorca on ihana! :)

  7. Kiva reissuvuosi sinulla. Miksi Rimini oli pettymys? en ole itse siellä vielä käynyt, mutta olen pistänyt merkille että siellä on jopa 50e hotelleja jopa kesällä, kun muualla Italiassa pyydetään usein kesällä hotelleista 90-130e. Dublinissa kävin kerran ja siellä oli ystävällisiä ihmisiä, vaikka aina välillä tuli sellainen äkki kaatosade. Myös vihreitä maisemia näkyi

    1. Rimini oli pettymys varmastikin siksi, että en ollut ajatellut sen olevan niin paha turistirysä. Olin kuvitellut sen pieneksi ja viihtyisäksi, mutta menin ensimmäiseksi rannalle ja se valtava ranta satoine aurinkovarjoineen näytti suoraansanottuna kamalalta :D Keskusta oli kyllä ihan viihtyisä, mutta en minä kyllä Riminiin lomalle menisi. Kaikki muut käymäni paikat Italiassa ovat olleet paljon mielenkiintoisempia!

  8. Huh, onpa paljon kivoja reissuja! Ja ihana on ollut seurata Instasta sun Andalusian-reissua, se kun on mulle merkittävä paikka, kun olen asunut Málagassa. Sieltä käsin oli uskomattoman helppoa reissata ympäri Andalusiaa, niin paljon upeita paikkoja!

    1. Málaga ja koko Andalusia on niin upeita, että sinne pitää kyllä päästä tänä vuonna uudestaan! Ja minäkin voisin ihan mielelläni asua Málagassa…

  9. Huh, mahtavalta näyttää sunkin vuosi näin kokoon kasattuna! Mielettömästi paikkoja, mulla on toi Bali ollut bucket-listillä jo iät ajat, mutta ehkä ens vuonna viimeistään, sehän olis melkein kun matkan varrella Ausseista Suomeen… Ja Espanjassa olis niin ihana reissata enemmänkin, sinne haluisin kunnon roadtripille ja samalla kieltä oppimaan!

    1. Balia suosittelen lämpimästi! Vaikka mä en siitä niin innostunutkaan aikaisemmilla kerroilla, mutta nyt kun jätin Kutan väliin ja kiertelin saarta enemmän, niin tajusin kuinka upea paikka se on!
      Espanjan kieli on ihana, minäkin haluaisin oppia sitä enemmän! :)

  10. No kylläpäs tekin ehditte matkustaa vuoden aikana! Oli kyllä hienoa nähdä Pingissä ihan livenä. Harmi, ettei “työpaikka paratiisissa” ollutkaan se juttu, ainakaan tässä työpaikassa, mutta parempi jättää ikävät kokemukset taakse. Fiilis on varmasti nyt paljon parempi. Toivottavasti teidänkin reissuvuodesta tulee vähintään yhtä huippu kuin viime vuodesta! :)

    1. Niin oli mahtavaa nähdä livenä! Toivottavasti pian taas uudestaan :)
      Se, että jätettiin työpaikka, oli aivan oikea päätös, vaikka sitten jouduttiinkin sen vuoksi tulemaan takaisin Köpikseen. Mutta nyt vaan uusia tuulia kohti :) Kiitos, mahtavaa reissuvuotta myös sinulle!

  11. Oi, Berliini! Toivottavasti kerrot siitä vielä paljon lisää.Ihana oli muutenkin päästä vielä matkavuotesi tunnelmiin. Ja eläköön Eurooppa ja fiilispohjainen matkailu!

  12. Kivoja reissuja sullakin. Andalusia osoittautui minunkin mielestäni hienoksi, ja mä tykkäsin kun siellä ei näin loppuvuodesta ollut niin hirmuisesti ihmisiä. Eikä liian kuuma. Mukavaa reissuvuotta 2017!

    1. Kiitos samoin! Mä uskon, että tykkään Andalusiasta enemmän talvella just sen pienemmän turistimäärän ja viileämmän sään vuoksi. Voin vain kuvitella, kuinka paljon suosituimmissa kaupungeissa ja kylissä on kesäisin porukkaa!

  13. Siis aivan mahtava reissuvuosi! Täytyy sanoa että etenkin Espanjassa haluaisin ehdottomasti matkata enemmän.

  14. Sulla on ollut oikein kiva reissuvuosi! Paljon mielenkiintoisia kohteita ja kauniita paikkoja :) Berliini ja Riika odottavat mua pääsiäisenä, Firenze ja Bologna oletettavasti vähän myöhemmin tänä vuonna. Pitääkin käydä lueskelemassa sun fiiliksiä Firenzestä ja mielenkiinnolla odottelen myös Bologna-postausta, jos sen saat raapustettua! Toivottavasti tähänkin vuoteen mahtuu paljon mahtavia seikkailuja :)

    1. Saa nähdä, saanko Bolognasta mitään postausta aikaiseksi, mutta Firenzestä on pari juttua, jotka kannattaa käydä lukemassa. Aivan ihana kaupunki!
      Kiitos, toivotaan seikkailuntäyteistä vuotta meille molemmille! :)

  15. Tosi kiva reissupuoli ja monipuolinen kuten sanoit sinulla! Ollaan siinä mielessä samanlaisia matkailijoita, että vaikka käymme useissa valtioissa vuoden aikana, niin lähes kaikki on jo ennestään tuttuja :-) Itsellä tuli viime vuonna kaksi uutta maata, kävin kymmenessä maassa.

    Mukavaa reissuvuotta 2017 sinulle!

    1. Mikäs siinä mennä samaan kohteeseen useammankin kerran, jos on sen kerta hyväksi havainnut :) Kiitos Rami, huippua reissuvuotta sinullekin!

  16. Ihana reissuvuosi sinulla on ollut, vaikka harmi, ettei Mallorcasta sitten pitemmäksi aikaa tullutkaan teidän kotia. Mutta aina suunnitelmat eivät mene niin kuin alun perin on aikonut. Mutta Espanja-rakastaja niin tykkää teidän Espanja-turneesta. Itse haaveilen Granadasta, olen siellä pari kertaa käynyt, mutta aina niin kuumaan aikaan, että seuraavaksi haluaisin sinne keväällä. Mutta katsotaan, minne sitä ehtii (ja rahat riittää) tänä vuonna. Rimini oli muuten yksi minun ekoja reissuja, kauan aikaa sitten, silloin kun en ollut vielä niin ronkeli ja mikä tahansa matka teki minut onnelliseksi.
    Ihanaa reissuvuotta Sinulle <3.

    1. No joo, tuo koko Mallorcan juttu oli kyllä pettymys ja vieläkin hieman arka asia… Ihana saari se on, mutta se ei tällä kertaa riittänyt :( Hieno kokemus silti, ja sen ansiosta tuli käytyä myös ihanassa Andalusiassa!
      Mä olisin varmasti ollut Riministä ihan innoissani muutama vuosi sitten, kun rantaloma oli vielä kaikkein paras loma, mutta kun ei ole enää :D Kiitos Heidi, ihaninta reissuvuotta myös sinulle <3

  17. Ei kyllä yhtään hullumpi reissuvuosi sulla! Hauska ja mielenkiintoinen oli toi alussa oleva koonti vuoden matkustumuodoista ja yöpymisistä. Vois ite ruveta pitää kirjaa tänä vuonna aiheesta ja sitte vois vuoden vaihteessa katella, missä ja miten tuli matkailtua.

    Ps. Gili Air ja Gili Meno <3

    1. Ei ollut yhtään hassumpi vuosi sittenkään, vaikka ainahan sitä olisi enemmänkin halunnut matkata… :) Mä en ollut pitänyt mitään kirjaa noista lennoista ja majoituksista, vaan yritin nyt muistella. Kyllä se muutaman laskukerran vaati, että muistin varmasti kaikki :D

  18. Ihan samaa mieltä, sulla oli mainio reissuvuosi. Mä lämpenin erityisesti tuolle kesäiselle Italian kiertelylle. Ja Espanja nostaa koko ajan sijoitustaan mun reiaaulistalla. Hyviä matkoja myös tälle vuodelle!

    1. Kiitos! Hyviä reissuja myös sinulle! Mä innostuin Espanjasta ihan uudella tavalla tuon Andalusian-reissun jälkeen. Toivottavasti tänäkin vuonna pääsisi tekemään edes yhden reissun manner-Espanjaan :)

  19. Hienoja reissuja ja kauniita kuvia kerrassaan! Lisäsin jutun mutta toivottavasti sopii, että kommentoin muiden juttuja vasta tammikuun puolen välin jälkeen……katsos kun matkalle pitäisi lähteä huomenissa.

    1. Ilman muuta käy, että kommentoit myöhemmin! Kiva, että osallistuit reissusta huolimatta :) Hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää, että kunhan ennen seuraavan kuukauden IGTT:tä olisi kommentoinut, niin se riittää :) Ihanaa matkaa!

  20. Hui, ompas kylmän näköistä Suomessa. Ensi viikolla pitäisi lentää sinne suunnalle mutta nyt alkoi hirvittämään. Mutta kaunistahan siellä on kyllä. Ihan kiva reissuvuosihan sinulla on ollut!

    1. Ei Suomessa ollut edes kovin kylmää tuolloin joulun alla, just riittävästi että lumi pysyi maassa. Nythän siellä taitaakin olla hieman erilaiset lukemat! Ja onhan luminen Suomi niin kaunis <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *